럼킥스 (RUMKICKS)

Rumkicks on nyt suosikkibändini tai yksi monista. Ne on kolme ihanaa gimmaa Seoulista Etelä-Koreasta ja sen lisäksi, että ne näyttää hyvältä, niin niillä on myös HEL-VE-TIN hyviä biisejä.

Rumkicks aloitti v. 2018 ja kokoonpano oli Jeong Yeawon eli Yeahwony (s. 1990) laulu ja kitara, Choi Seeun (s. 1991) laulu ja basso, sekä Lee Eunkyo rummut. Nykyinen lyömäsoittaja Jo Minjeong tuli mukaan vuonna 2020. Tässä välissä ja Minjeongin ollessa jonkin aikaa poissa yhtyeestä, rumpuja soitti Kim Daewoo, joka oli mukana myös Brutality digi-EP:llä sekä Proud of Madness digi-singlellä.

Choi Seeun jätti yhtyeen toukokuussa 2022 ja hänet korvasi Dorothy Hi. Hänen kanssaan tehtiin ensimmäinen  Englannin kiertue ja parit musiikkivideot. Dorothy oli mukana vain puoli vuotta ja viime lokakuusta lähtien bassoa on soittanut Pulse. Ensimmäinen albumi 反骨 ilmestyi kuukausi sitten ja se on saatavana CD:nä sekä kuunneltavissa Bandcampissa, kuten aiemmatkin digi-singlet. Yhtye on nyt Euroopan kiertueella ja syyskuussa on edessä Japanin kiertue.

Kaikkihan tämän on jo nähneet ja kuulleet. Itse olen niin boomeri, että löydän kaikki jutut nykyään vasta 2-3 vuotta myöhässä. Laitetaan ensimmäiseksi nostoksi tämä Indonesian kiertueella viime talvena kuvattu video. Tästä se lähtee punkki soimaan!

Drinking Everyday hölmöilyn lisäksi Rumkicksillä on biiseissään myös vakavampia aiheita, joista nostona tämä Proud of Madness, joka on tehty supportiksi mielenterveysongelmaisia auttavalle järjestölle ja Korean Mad Pridelle. Tämä menee musiikillisesti sitten enemmän K-Indien puolelle ja kyllä on hieno kappale! 

Mukana videolla ovat ChristmasKwon ja SAAE 18 Fevers yhtyeestä 18 Fevers on enemmän tuollaista angstista grungea. Jokunen video on tullut tsekattua, Jos kiinnostaa tuollainen meno, niin katsokaa vaikka Save Your Venom.

Kolmanneksi nostoksi Don´t Touch My Head. Tämä syntyi kun Yeahwony jonotti peseytymistilaan pääsyä keikan jälkeen ja humalainen mies tarttui häntä hiuksista. Yeahwony oli tapauksesta todella vihainen ja kirjoitti pian tämän kiukkuisen me-too henkisen purkauksen.

Ennen Rumkicksiä Yeahwonylla oli bändi nimeltä About Jane. Spotikasta löytyy muutama vanhempi biisi, jotka eivät ole kovin ihmeellisiä. 

Viime vuonna äänitetty Shining Star sitä vastoin on todella ässä ja täyskäsi. Vähän popimpaa materiaalia, mutta meno on todella kovaa.

Choi Seeun soittaa myös bändissä nimeltä Dead Chant. Jos tuollainen ysärin Epitaph / Fat Wreck / Look Out kama kiinnostaa, niin kannattaa tsekata. Tämä A Girl Named Betty on nimittäin hieno biisi ja hauska video. Tämän jatkoksi sitten suosituksiksi Kill Your Boss ja I´m a Fool. 

Yeahwony soittaa myös Ruxissa. Rux on vähän vanhempi K-Punk bändi. Tämä Cock Sparrer coveri on aika onnistunut. Ei ole turhan kaluttu biisi ja piti oikein etsiä, että millä ihmeen levyllä tämä oikein olikaan, kun kuulosti jotenkin tutulta, vaan ei silti tullut mieleen. Bändi näyttää tässä hyvältä.

Pogo Attack kuuluu myös näihin K-Punkin uusiin kykyihin. Näiltä tuli ensimmäinen albumi viime vuonna ja Rumkicksiin liittyy siten, että he ovat kohkaamassa tässä Pogo Keeps Going On videolla ja Pogo Attackin pojat taas ovat Rumkicksin Punk Rockerilla. Meno on kova ja tämähän on myös todella korvamato, Pogo tikkarii oon pogo tikkarii oi oi!

Oheinen kuva julkaistiin PUNK is everywhere Facebook-sivulla kaksi vuotta sitten. Tämä ja vähän aiemmin julkaistu kuva, jossa näkyy Coca-Cola tölkki, herättivät massiivisen someraivon.

"Fashion punk." "This looks more like fashion than a rebellion." "Looks more like anime then punk to me." "They are so clean." "Punks for postcards." "Wheres the filth neat and clean punks new clothes all 3 of them model punks." "Where are the beers?" "It is just fashion. Ask them to name their 3 favorite punk songs and..." "New clothes, new patches, hairstyles looking perfect. It's not punk, it's just posturing and a new fashion."

Maybe this group needs to be named "Posers are everywhere" or "Models are everywhere" or "Fashion punk is everywhere"? And yes,punk is not about looks, it's about making judgemental comments, kirjoitti Timo.

Tämän kommentoinnin innoittamana syntyi sitten Punk is Nowhere -biisi. "No beer / New patch / New jacket / Clean looks / In the restaurant / Too neat / No filth / Too fashion / Cosplay listen Green Day songs."

Viime talvena Indonesian kiertueella pitäessään keikalla People call me plastic -puhetta, Yeawon sai täysosuman lavalle heitetystä vesipussista.

10 ikisuosikkia

10 ikisuosikkia, eli levyt joita on kuunneltu viidellä vuosikymmenellä kronologisessa järjestyksessä.

Deep Purple: Burn (1974)

En muista koska tutustuin ensimmäistä kertaa Purpleen. Rainbow ja Whitesnake olivat pinnalla 80-luvun alkupuolella ja sitä kautta varmaankin. Singles A's & B's kokoelma ja Deep Purple In Rock olivat varhaisia levy hankintoja.

Rock-Radio järjesti äänestyksen kaikkien aikojen 10 parhaasta Heavy-biisistä ja sieltähän Burn päätyi kasetille. Ovathan nuo Blacmoren ja Lordin kitara- & urkusoolojen vuorottelut aika huikeita. Tuossa ohjelmassa tuli kuultua myös ensimmäistä kertaa Stairway to Heaven. Laitoin nauhoituksen päälle ja hetken päästä sammutin, kun ei se akustinen näppäily oikein innostanut. Alkoi aika pian kaduttamaan.

Jollain kaverilla tämä LP taisi olla. Itse olen tämän hankkinut vasta 2000-luvulla. Gillanin kiljuminen otti jossain välissä sen verran paljon kupoliin, ettei oikein jaksanut Purplen levyjä, vaan tässähän on vokalistina David Coverdale ja Glenn Hughes hoitaa osan osuuksista. Nimikappaleeseen en ole ollut koskaan kyllästynyt. Toinen nosto olkoot Lay Down, Stay Down.

The Clash: The Clash (1977)

Ensimmäiset havainnot Clashista olivat varmaankin Suosikissa olleet T-paita mainokset. Nyrkki tulee lasin läpi ja alla lukee Clash. Badget olivat myös tuttu näky.

Rock the Casbah videon muistan nähneeni televisiosta. Tämä 1980-luvun Clash ei vain oikein ollut makuuni. Nykyään pidän kyllä niistäkin levyistä. Tämä debyytti on vielä kunnon suoraviivaista raakaa rokkia, jota punkiksikin voi kutsua. Oli tämänkin levyn materiaali jossain määrin tuttua.

Kerran sitten Kelsi lykkäsi mulle käteen c-kasetin, johon oli kopsattu tämä levy, saat tämän. Kiitos, kiitos. No kyllä lähti, kun sai vihdoin koko levyn kuunteluun. Tässähän on pelkkiä hyviä ja erinomaisen hyviä biisejä. Janie Jones, Remote Control, 48 Hours, Garageland. Jonain hetkenä levyn ainoa coveri, reggae-pala Police & Thieves kuulostaa kaikkein parhaalta. Juuri biisien monipuolisuus tekee tästä niin erinomaisen.

Vinyylin ostin joku vuosi myöhemmin, kun uusintapainosta löytyi jostakin postimyyntipuljusta. Tämä on ollut säännöllisessä kuuntelussa siitä asti.

Dictators: Bloodbrothers (1978)

Rock-Radion Kovan päivän illasta tarttui kasetille Dictatorsin Slow Death, vuosi saattoi olla 1985. Olipa muuten hyvä biisi. Vanhoista Soundeista löytyi pari mainintaa tästä itselleni aiemmin tuntemattomasta bändistä. "Sika-Heavya soittavaa Dictatorsia voi verrata Motörheadiin tai Popedaan", luonnehdinta meni kyllä aika pieleen. Yhtyeen kerrottiin hajonneen "suosion puutteeseen" ja myöhemmin Dictatorsin jäseniä on liittynyt Manowariin ja Twisted Sisteriin, että tietty heavy-yhteys löytyy.

Tämän Bloodbrothers LP:n löysin käytettynä vasta viitisen vuotta myöhemmin, eikä ollut edes kallis. Täyttä rautaa koko levy, pelkästään hyviä biisejä kaikki. Tätä on kuunneltu varmastikin joka vuosi useamman kerran jo yli 30 vuotta. Välillä useita kertoja putkeen.Kannen ja sisäpussin kuvat öisestä koriskentästä luovat hienoa tunnelmaa. Paras biisi on edelleen se Slow Death. Vasta tänä vuonna mulle vihdoin selvisi, ettei se olekaan Dictatorsin oma, vaan Flamin' Groovies coveri vuodelta 1972. Kuuntelin alkuperäisen netistä ja sellainenhan se. Kyllä mulle edelleen tämä Dictators versio on se oikea.

Ratsia: Ratsia (1979).

Ratsiasta muistan ensimmäiseksi Suosikissa olleet paitamainokset, joissa oli poliisi-sika ja alla teksti Ratsia. Oisko ollut Juntusen käsialaa, sitä kuvaa tuli piirreltyä, samoin kuin monia Mauri Kunnaksen piirroksia.

Lontoon skidit oli tietty tuttu biisi, tekstikin löytyi Suosikin jutusta. Kerran kun kuuntelin Pistolsia, niin Tuomo kysyi haluaisinko ostaa Ratsian kasetin. Tuomo oli kova Rollari-fani, jolla oli kaameasti levyjä, ainakin sellainen puoli metriä leveä nippu. Omistuneisuus Rollareihin huomattiin kun osti jonkun niiden LP:n, vaikka hänellä oli se sama jo kasetille kopioituna.

Kaupat tehtiin 10 markalla ja voi pojat kun Ratsian biisit ja tekstit löi lujaa teiniin. Taidetta, Yksin, Ole hyvä nyt, Ne ei haluu kuunnella, 48 tuntia, Pikkuaikuinen. Sittemmin tuli ostettua myös Antologia tupla-LP, joka sisältää myös tämän levyn kokonaisuudessaan ja alkuperäinen Johanna-LP tullut myös ostettua. Tämä on luultavasti yksi eniten kuuntelemistani levyistä.

Hanoi Rocks: Tragedy / Café Avenue 7" (1981)

Sanomalehdessä oli mainos, että Hanoi Rocksilla olisi ilmaiskonsertti Sibeliuksenpuiston lavalla ja sitä ennen he jakavat nimikirjoituksia uudessa Mic Mac farkkukaupassa. Päivä oli 31.7.1981.

Suosikissa oli ollut juttua Hanoista ja halusin nähdä. Mentiin puistoon, jossa oli jo paljon väkeä, ei vaan alkanut ilmoitettuna aikana. Joku sirkusesitys oli ensin. Sitten kuulutettiin, että nimmareita aletaan jakaa jotain paria tuntia myöhemmin. Olipa odottelua. Vihdoin päästiin itse asiaan. Saatiin postikortit, joihin pyydettiin nimmarit kaikilta jäseniltä. Äkkiä he alkoivat jakaa tätä singleä. Hetkessä syntyi kaamea ryysis, tunsin kun joku veti mua voimalla taakse päin. Marko oli onnistunut nappaamaan kaksi levyä ja antoi toisen mulle. Siihenkin hain nimmarit.

Konserttikin alkoi sitten joskus. Biisit eivät olleet yhtään tuttuja, olin kyllä nähnyt sen TV-esiintymisen uutenavuotena. Mikään suuri musiikillinen elämys tämä ei siis ollut, ennemmin ihmettelyä, että mitäs tämä nyt sitten on. Joku ukko loikkasi kunnon sukelluksen sieltä lavalta suoraan yleisön päälle. Toihan oli ihan hullu. Ei oltu stage divingista ikinä kuultukaan. Tästä riitti sitten puhuttavaa myöhemmin.

Levyä kun pari kertaa kuunteli kotona, niin kyllähän se aika äkkiä selvisi, että nyt on kyllä erityisen hyvä levy kyseessä. Tragedy on sittemmin sijoittunut korkealle joissain kaikkien aikojen paras suomalainen rock-kappale äänestyksissä, eikä suotta.

Muistan edelleen hyvin paljon kyseisen päivän tapahtumia ja keskusteluja. Ikimuistoisesta päivästä voisi puhua, vaikkei sitä silloin arvannut.

Nimmarikorttia näytin jollekin meillä kylässä olleelle miehelle. "Neljä poikaa ja yksi tyttö", hän kommentoi. Sanoin vain joo ja ajattelin itsekseni, että eikö toi huomaa noiden kaikkien olevan miehiä, ymmärtämättä ironiaa. Andyllä on huoliteltu nimmari ja kaunis käsiala.

Pelle Miljoona: Nämä päivät, nämä yöt (1982)

1980-luvun taittessa pop-musiikkin herännyt ei ole voinut välttyä Pelle Miljoonan musiikin kuulemiselta. Moottoritie on kuuma LP oli se ensimmäinen tutuksi tullut, vaikka muistankin kuulleeni Pellestä jo sitä ennen.

Galtsa osti tämän singlekokoelman kasettina ja muistan kun kuunneltiin tätä mm. Santalahdessa uimassa käydessä kannettavalla mankalla. Ostettiin myös puoliksi Kotimaisia Rock☆Hittejä 1&2 tupla-LP niin, että mulle jäi kakkososa. Siinähän on myös tälläkin levyllä olevat Puukko-Mack ja Sodoman poika. Puukko-Mackia diggasin ihan kybällä jo tuolloin, vaikken mistään Kurt Weillista ja Bertolt Brechtista mitään vielä tiennytkään.

Tämän LP:n hankin itselleni vasta 90-luvun puolivälissä kun kirpparilla vastaan tuli. Ennu lukee kannessa. Ja tämähän on sitten taas Pellen huippukauden parhaita biisejä täynnä. Ainoastaan Jalokiviä yössä on sellainen joka tulee skipattua välillä. Ennen julkaisematon, Matkalla tuntemattomaan -levyltä yli jäänyt Ne päivät ovat taas täällä menee sinne top-kymppiin Pellen parhaista biiseistä (taitaa vaan top-kymppiin mennä "hieman" enemmän kuin 10 viisua, valinta on vaikeaa).

Viesti teille kovikset -tekstiä diggailin jo silloin ala-asteella, kuunnelkaas nyt tätä kaikki koulun kovis ääliöt.

Varjo seuraa onneain, Sodoman poika, Olen kaunis, Intiaanikesä, yhtä hittiputkea koko levy.

Metallica: Kill 'em all (1983)

Joskus v. 1984 Soundissa oli J. Juntusen tekemä juttu Metallicasta. Tämän stoorin perusteella päättelin, että nyt on oltava hyvä bändi. Creeping Death tuli sitten kuultua radiosta ja saatua nauhalle. Sehän oli just sellaista kuin olin jutun ja levyarvostelujen perusteella kuvitellutkin. Ride the Lightning LP tuli sitten saatua jouluna 1984. Aivan mahtava levy. Fight Fire With Fire vaati hieman totuttelua, kun ei ollut oikein tottumusta noin hurjaan vyörytykseen.

Tämä Metallican debyytti tuli sitten hankittua seuraavana vuonna. Kane Recordilta varmaan tilattu. Aina kun sai sen verran rahaa kasaan, että riitti kolmeen levyyn, niin tilausta laitettiin. Hyvä jos pari-kolme kertaa vuodessa.

Tämähän on vieläkin hurjempi levy. Nykyiseen äärimetalliin verrattuna toki varsin kepeää rokkia. Hyvin kuitenkin aikaa kestänyt, vaikken tätä ole kovinkaan paljon kuunnellut sitten 80-luvun.

(Anesthesia) Pulling Teethiä, eli Cliff Burtonin basso-sooloa oli mukava kuunnella sillai, että oli itse soittavinaan skitalla. Sami onnistui kusetuksessa. Näki kun Jonte tulee katua pitkin. Äkkiä Pulling Teeth levariin, tuuletusikkuna auki, stereot kybälle ja ikkunan eteen skeba käteen niin, että on soittavinaan. Kitara tai basso, mitään eroa kukaan huomaa. Jonte otti myöhemmin asian puheeksi. Broidisi veti aika hyvin kitaralla, kuuntelin tässä kerran.

013: Takaisin todellisuuteen (1983)

Timpalla oli tämä kasetilla. "Tää on enemmän sellaista Pelle Miljoona tyylistä uutta aaltoa, Kuinka moni? on ainut hyvä biisi". Timpalle kelpasi vaan hardcore. Itselleni kävi myös uusi aalto, joten kopsasin kassun ja kuinka hyvä tämä olikaan. Vähän samaa kuin Ratsiassa, vaan selkeästi oma tyyli ja useita 6/5 biisejä. Neulat suonissa, Sä et voi, Kateus voittaa, Takaisin todellisuuteen ja tietysti coverina Beatlesin / George Harrisonin While my guitar gently weeps, joka on kirjoitettu kanteen kyrillisin kirjaimin nimellä Wenty keeps. Mitään lupia ei siis oltu kyselty levytykselle ja siksi tämä puuttuu joiltain uusintapainoksilta. Alkuperäistä versiota kun on sittemmin tullut kuultua, niin hienohan sekin on ja Beatlesin parasta biisiä jos kysytään, niin tästä johtuen juuri tämä.

Tämä levy on sittemmin tullut hankittua alkuperäisenä Propaganda-painoksena, Kråklundin CD:ä ja Svartin vinyylinä. Kuunneltu on satoja kertoja. Kestoltaan aika lyhyt albumi, että tämäkin varmaan lisännyt soittokertoja. Koko ajan saa olla kääntämässä puolta.

Slade: Slades Greats (1984)

Olisikohan tästä 40 tai 41 vuotta, ehkä joulun alla, kun radiossa soi Sladen Merry Xmas Everybody. Saatoin kuulla tuon kahdestikin, kun muistelisin ajatelleeni, että tää on nyt tää hyvä biisi. Oliko sama vai eri vuosi, ei muistikuvaa.

Sävelaitasta löytyi Slade on Stage live, jonka ostin. Ikinä kuullutkaan tuollaisesta bändistä, kommentoi Ahvenainen ostostani. Slade oli jo hajonnut ja come back vielä edessä. Silti piti kopioda Ahvenaiselle ja taisi pitää, kun sitten osti Amazing Kamikaze Syndrome kasetin. Itse en ole tästä SOS livestä suuremmin koskaan välittänyt. Kiinnostus Sladea kohtaan kuitenkin säilyi ja kun tämä kokoelma listahittejä putkahti kauppoihin paria vuotta myöhemmin, niin ostettavahan se oli.

Tältä löytyy sitten myös se Merry Xmas Everybody, UK:n listaykkönen joulukuulta 1973. Jännä kaiku saatiin aikaan äänittämällä laulu kerrostalon rappukäytävässä, keskellä kesää tietty. Pelkkiä hittejä täynnä koko levy, myös lällyt slovarit Far Far Away ja Every Day ovat hienoja raitoja.

Sladen kuuuntelu ei ole koskaan tuntunut nololta. Kerran kun mentiin Lahteen, radiosta tuli juttua Sladesta. "Laittakaa nyt joku kasetti soimaan", protestoi Jukkis. Mutta Sladehan on hyvä, oli mielipiteeni.

J.M.K.E.: Külmale maale (1989)

Joskus syksyllä 1988 käytiin kyläilemässä Kuusaalla. Isäntä laittoi soimaan J.M.K.E.:n tuoreen singlen Tere Perestroika. No nyt oli kiinnostavaa materiaalia. Villusta & kumppaneista alkoi pian näkymään enemmänkin juttua lehdissä. Seuraavana kesänä sitten nähtiin J.M.K.E. livenä Liedossa. Levyä en ollut vielä tuolloin hankkinut, eikä biisit olleet tuttuja Tere Perestroikaa lukuunottamatta. Parhaiten keikasta on jäänyt mieleen Jantsan kiipeily Ilmarisen tanssilavan kattorakenteissa setin aikana. Esiintyminen A-Studiossa tuli myös nähtyä. Oltiin Heinävedellä paikallisessa ravintolassa ja siellä oli TV auki. Esitys löytyvät nykyään youtubesta.

Levykin tuli sitten vähän myöhemmin hankittua. Paras biisi on heti ekana, Valge liblika suvi. Kaikkinensa erinomaisen hyvä levy ja aikoinaan todella paljon kuunneltu, maistuu vieläkin. Ei tällaista pysty tekemään kuin diktatuurin ikeen alla. Myöhemmät levyt olivat vähän pettymyksiä. Jossakin haastattelussakin Villu sanoi, että häntä harmittaa kun tietää ettei pysty enää toiste tekemään yhtä hyvää levyä.

Jokelan taistelun muistomerkki

Tässä Kymenlaakson uusin muistomerkki. Virallisesti tämä paljastetaan vasta ensi viikolla, mutta siellähän se jo on nähtävänä. Alkuaan laatta oli tarkoitus vihkiä jo toukokuussa, mutta pandemian takia tapahtumaa siirrettiin. Kävin jo kesäkuun puolella tätä etsimässä, mutta joko ei vielä ollut tai sitten oli liian lähellä, että olisin huomannut. Kahdesti tästä silloin ohi menin. Nyt huomasin heti. Valkealan Jokelan taistelu käytiin 2.-3. 5. 1918 tällä paikalla ja tämä oli Suomen sisällissodan viimeinen taistelu. Luumäellä ovat tätä samaa "kunniaa" yrittäneet omia jo 20-luvulta lähtien. Paikalle tuotuun luonnonkiveen kiinnitetty pieni laatta on Vapaussodan ja itsenäisyyden Kymenlaakson perinneyhdistyksen hanke ja siinä lukee, että "Jokelan alueella käytiin vapaussodan viimeinen taistelu 2.-3. 5. 1918. Valkoisten voiton myötä Kouvola vapautui punaisten vallasta." Yli 103 vuotta tapahtuneesta, eikä hankkeen toteuttaneet ole vieläkään voineet laittaa neutraalia tekstiä esille.

Muistomerkki löytyy Vanhatien varrelta neljän rauhoitetun männyn luota. Piiskamännyksi sanotaan näistä yhtä, tarkempaa tietoa tästä männystä ja ketä siinä on milloin piiskattu, en ole vielä löytänyt. Tästä meni aikoinaan Valkelan kirkonkylän suunnasta tuleva maantie, joka joen toisella puolen haarautui Kouvolaan ja Voikkaalle kulkeviin teihin. Punaiset vetäytyivät pohjoisesta kohti Kouvolaa, ensimmäinen kahakka käytiin lähempänä Valkealan kirkonkylää, josta peräännyttiin Käyrälammesta Lappalanjärveen laskevan joen länsipuolelle. Silta räjäytettiin ja kovalla ammunnalla pidettiin eversti Londenin johtamat valkoiset, parituhatta miestä,  joen toisella puolen. Myös toinen joen ylittävä silta, Myllysilta, tuhottiin ampumalla se tykillä hajalle. Tämä paikka sijaitsee vähän matkaa yläjuoksun suuntaan. Harjun rautatiesillan räjäyttämisen jälkeen punaiset jättivät asemansa. Tappiot jäivät kummallakin osapuolella vähäisiksi. Sakari Viinikainen kertoo Rautatiesota 1918 kirjassa kahdesta valkoisesta ja yhdestä punaisesta haavoittuneesta. Lisäksi yhden siviilin huhutaan kuolleen. Kaatuneeksi voi laskea myös yhden valkoisten hevosen.

Kesäkuussa kun kävin etsimässä muistomerkkiä, niin poikkesin myös Jokelan vanhalla myllyllä. Tässä sijaitsi se silta, jonka punaiset ampuivat hajalle.

Tämä on ihan käymisen arvoinen paikka. Sijaitsee aivan nykyisen valtatien tuntumassa, mutta jää kuitenkin katseilta piiloon. En tällaisesta ennen tiennytkään, kunnes nyt laattaa joen varrelta etsiessä tänne vähän vahingossa löysin.

20 vuotta cyclo-crossia

Ensi viikolla tulee 20 vuotta siitä, kun hain rakkaani Joutsenosta. Yhdessä on kuljettu myötä ja vastamäet, eikä ole kertaakaan jättänyt tien päälle. 

Kilometrejä on kertynyt nyt noin 126 130. Mitään suurempia remontteja en ole tähän sen jälkeen tehnyt kun viimeksi kolme vuotta sitten asiasta kirjoitin. Voimansiirto ainakin kertaalleen uusittu. Alkuperäiskomponenttien määrä on pudonnut yhdellä, kun 105 sarjan etuvaihtajasta loppui puhti. Vaihdoin tilalle aiemmin Orcassa olleen Ultegran vaihtajan, joka ei toiminut täydellisesti uusien vaihtajien kanssa.

Orbea Terralla on nyt ajettu reilussa kahdessa vuodessa kohta 13 000 kilometriä. Mitään suurempia ongelmia ei ole ollut. Mavicin tubeless-kiekot toimitettiin maantierenkaiden kanssa, kuten olen kertonut ja siksi vaihdoin tähän heti uutena Specialized Tracer Pro cyclo-cross kumit kokoa 38 mm. Nämä olivat tubeless valmiit, mutta käytin perinteisiä sisäkumeja. Renkailla ajoin komeasti vähän vajaat 12 000 kilometriä ilman yhtään rengasrikkoa. Olisi mennyt varmasti vielä paljon lisääkin, mutta koska olin hankkinut jo viime syksynä uudet samanlaiset ja halusin kokeilla miltä tubeless tuntuu, niin vaihdoin uudet alle jo ennen entisten loppumista. Kierrätän ne sitten Cannondalen etukumina loppuun.

Kaikki jutut verisistä sormenpäistä ja pitkin kylpyhuonetta roiskuvista litkuista voi unohtaa, kun on juuri sisärenkaattomille tarkoitetut kiekot ja sopivat kumit. Asennus oli todella helppoa ja onnistui ihan perinteisellä vanhalla jalkapumpulla. Ilmaa saa kyllä olla ihan jatkuvasti lisäämässä. Litkuakin olen jotunut lisäämään kertaalleen kumpaankin kiekkoon, kun ei ilmat pysyneet montaa tuntia. Suurin etu on tietysti painon putoaminen. Ajotuntuma saattaa olla vähän parempi, mutta tätä pitäisi kokeilla sokkona, niin ehkä ei sittenkään huomaisi mitään. Huonona puolena on jatkuva ilman lisäily, eikä pumpun mittari näytä niin hyvin lukemia, kuin sisärenkaan kanssa. Säästöäkään ei tule, sillä tiivistyslitkun hinnalla olisi saanut useamman sisäkumin.

Homosaatiosukat. Tai oikeastaan nämä on maailmanmestarin sukat. Uudet kengät olivat ajankohtainen hankinta. Aika huonosti vain nyt löytyy paikallisista liikkeistä. Random Bikesissa kävin sovittamassa Leatin tennarimallia, mutta ne eivät tuntuneet oikein hyviltä jalassa ja olivat tosi hitaat pukea. Dharcon DH-housut sieltä ostin, lyhyet ja pitkät. Tuntuvat hyviltä jalassa, vaan tosi lämpimät. Niillä pitkillä tarkenee varmasti pakkasellakin hyvin ilman mamiksia.

Nämä Shimanon XC3 kengät on Intersportista. Kokoa 44 ei ollut, joten otin numeroa isommat, jotka on vähän isot ohuella sukalla. Syksyä ajatellen nämä kyllä hankin, silloin alkaa varsinainen cyclo-cross ja MTB kausi. Boa kiristyssiima on uusinta muotia kengissä, enkä ole mitenkään vakuuttunut tuon erinomaisuudesta. Räikkä + 2 tarranauhaa tuntuu omaan jalkaan paremmin soveltuvalta. Lisäksi nämä on työläämmät pukea ja kanta joutuu tässä aika koville ja saattaa hajota ennen aikojaan. Aika näyttää.

Miettinen: Suomipunk 1977-1981

 Olen hieman liian nuori, jotta olisin ehtinyt mukaan Suomipunkin ensimmäiseen aaltoon. Varhaisimmat musiikilliset muistot ovat radion jokamiehen listan kuuntelusta. Kotona oli kaksi rokkilevyä, Elviksen Golden Hits ja Beatlesin A Hard Days Night. Kasetille nauhoitettuna Juice Leskisen Marilyn ja Jyrki Boy singlet. Niitä tuli kuunneltua. Radiosta kuultuna jäänyt mieleen Leevin Mitä kuuluu Marja-Leena, Kontran Jerry Cotton ja Maukka Perusjätkän Säpinää, mikä olikin varsin hurjaa menoa. TV:stä tuli nähtyä Kake Singersin nousu ja tuho -ohjelma, joka oli niin hauska, että piti ostaa Tähtisumutusta kasetti. Ensimmäinen koskaan ostamani äänite. Sleepy Sleepersin Mopott Show teki myös aikamoisen vaikutuksen, myöhemmin sitten myös Metsäradio ja Levyraati -levyt.

 

Mikä menee teidän kaaliin häh? Suosikki, Suosikki. Ensimmäisen numeron ostin joskus 1979. Se tuli luettua nuhjuksi ja silputtua palasiksi. Julisteessa oli Village People. Laitoin seinälle. Tykkäsin bändin imagosta. Se intiaani oli suosikkini. Mistään Tom of Finlandista ikinä kuullutkaan, se oli sitä viattomuutta. Kuukauden western tuli aina katsottua telkkarista ja inkkarit ja länkkärit oli muutenkin in.

Rock-a-Billy oli kovassa suosiossa Aittakorven ala-asteella. Onnen päivät tuli telkkarista ja kaikki sen katsoivat. Fonzie oli idoli. Matchbox, Crazy Cavan ja sitten Stray Cats räjäytti potin. Kumisaappaiden varret käännettiin nurin ja niihin kirjoiteltiin bändien nimiä. Californiasta sai rintanappeja. Diinarit vastaan punkkarit vastakkainasettelu oli suurta. Ajomiehentien ja Metsämiehentien välisessä metsässä piti olla tappelu. Mentiin katsomaan ilmoitettuna aikana, niin ei siellä ollut ketään.

 

Rock Radio aloitti kesällä 1980. Ylen kuuma rock-kesä oli otsikko Katsossa. Vieressä piirroskuva Beatlesista. Esa oli punk ja lähti aina iltapäivisin kotiin äänittelemään. Jotain tuli itsekin kuultua, muistan ikuisesti kun kuulin ensimmäistä kertaa Sigin Tiina menee naimisiin. Yhden meidän sukulaisen nimi on Tiina, sanoi Marko. Räjähdettiin nauramaan, kun Juhaniin hän rakastui. Markon isä kun oli Juhani. Eppujen Suomi-ilmiö ja Puhtoinen lähiöni jäänyt mieleen ja Korroosion Hei hei hei. Moottoritie oli kuuma ja diggailin Viestin sanoitusta. Juice Leskisen Sika se vasta olikin merkkitapaus. Mauri Kunnaksen piirtämä kansi. Nyrok Cityn piirroksia kopioitiin muutenkin. Rokkivekkari tuli kuunneltua aina aamulla ennen kouluun lähtöä. TV:n puolella Levyraati. Kollaa Kestään Kirjoituksia kellarista on kuulemma näytetty. Taisin nähdä, mieleen jäänyt vain uskomattoman huonot pisteet, tuskin Pirkkokaan tykännyt.

 

Ensimmäinen keikka oli Hanoi Rocks Sibeliuspuiston ilmaiskonsertissa kesällä 1981. Suosikissa oli ollut juttua ja halusin nähdä ne. Siellä oli stage divingiakin, ihan hullua, miten tuollaista voi ollakaan. Tragedy / Cafe Avenue single tarttui matkaan. Sitä kelpaa kuunnella vieläkin.

Ensimmäinen ostamani Heavy-levy oli Iron Maidenin Killers, sillä NWOBHM tulee ja tappaa. Suomipunk 1977-1981 tuli otettua tarkemmin haltuun sitten vasta 10 vuotta myöhemmin, kun ensin oli käyty lävitse Speed Metal ja Hardcore.

 

Miettinen: Suomipunk 1977-1981. Like Kustannus. 384 sivua. Vanhukset muistelee nuoruttaan sataan kertaan kuultuina tarinoina. Loppua kohti kirja paranee. Löytyy myös ihan ennen kuulemattomiakin kertomuksia.

Kotkan Lenin-patsas

Museoviraston kokoelmista löytyy myös uutiskuvaaja Lauri Sorvojan kuvia Kotkan Lenin-patsaan pystytyksestä. Laitoin näistä pari kuvaa Oli kerran Kotka -ryhmään ja vaikka on liki sata vuotta Leninin kuolemasta, pian 40 vuotta patsaan pystyttämisestä ja yli 30 vuotta Neuvostoliiton kaatumisesta, niin siitä huolimatta patsas herättää edelleen jyrkkiä tunteita puolesta ja vastaan.

Kotkan satavuotisjuhlien merkeissä Korkeavuorenkadun varrelle sijoittuva puisto nimettiin Leninin puistoksi. Vladimir Iljits Uljanovin (Lenin) kerrotaan yöpyneen puiston vieressä sijaitsevassa puutalossa (patsaan vasemmalla puolen) osallistuessaan Kotkan työväentalolla elokuun alussa 1907 Venäjän Sosialidemokraattisen Työväenpuolueen kolmanteen konferenssiin, jossa hänellä oli keskeinen osuus. Leninin yöpymisestä kertoi hänet majoittanut kivityömies Emil Vanttula vuonna 1928. Väitettä ei ole kuitenkaan pystytty muista lähteistä varmistamaan. Esa Lassi sai kaupungin satavuotisjuhlien aikaan ajatuksen patsaasta, jonka Kotkan kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi. Moskovan määräyksellä Kotkan ystävyyskaupunki Tallinna toimitti patsaan, jonka valmisti kuvanveistäjä Matti Varik.

Lenin-patsasta pystytettiin Kotkassa 30.7.1979. Patsaan vieressä seisoo kuvanveistäjä Matti Varik. Hänen vieressään työnjohtaja Ari Suomalainen, jonka hiuskuontalo alkoi jo 29-vuotiaana muistuttamaan Leniniä. Oikealla SKP:n piirisihteeri Pauli Hömppi. Selin kaupunginvaltuutettu Keijo Yrjölä.
Patsaan pystyttäjiksi oli tullut työmiehiä Tallinnasta. Pojille oli annettu työantajaltaan kuukausi aikaa pystytykseen, minkä se olisi Neuvostoliitossa kestänyt. Mitään kunnollisia työkaluja, eikä tiivistysmassoja heillä ei ollut mukana. Maxi niitä heille sitten hommaili. Max Jacksen ei raatsinut lähettää työmiehiä heti kotiin vaikka homma tuli hoidettua Suomitahtiin. Työnjohtaja Suomalaisen muistin mukaan eestiläisillä oli pakit täynnä viinaa, jota jotkut heiltä ostivat. Patsas nostettiin kaulaan sidotulla liinalla jalustalle, jolloin Leninin ikään kuin roikkuessa hirressä, yrittivät eestiläiset häätää kuvaajia pois.

Patsas paljastettiin 26. elokuuta 1979 ja ensimmäisen, muttei suinkaan viimeisen kerran se joutui ilkivallan kohteeksi jo 2. syyskuuta. Kotkan kaupungin palveluksessa oleva Jorma Rantala joutui poistamaan punaista maalia patsaasta.

Kansalliskirjasto avasi uusia aineistoja vapaaseen verkkokäyttöön

Kansalliskirjaston edellinen sopimus Kopioston kanssa päättyi vuoden lopussa. Uusi sopimus onkin aiempaa parempi, sillä nyt vapaassa verkkokäytössä ovat myös kaikki digitoidut 1930-luvun sanoma- ja aikakauslehdet. Luon nyt pienoisen katsauksen mielenkiintoisimpiin 1930-luvun vassarilehtiin ja vähän myös sinne toiseen ääripäähän. Mainittuja lehtiä voi hakea täältä.

Leningradissa 1932-1937 ilmestynyt Puna-apu oli MOPR-järjestön, eli neuvostovetoisen Kansainvälisen puna-avun lehti. Järjestön tarkoituksena oli tukea taloudellisesti ja henkisesti vankiloissa viruvia kommunistivankeja, sekä propagoida Neuvostoliiton puolesta. Lehdet ovat sisällöltään hyvinkin kiinnostavia, mutta jutut, joista monet ovat käännöksiä, ovatkin sitten täysin yksipuolista propagandaa. Minkäänlaisesta objektiivisuudesta ei ole tietoakaan.  Muutaman artikkelin luin "Suomen luokkasodasta", tarinoissa on vinha perä, mutta ne ovat aika summittaisia yleiskatsauksia ja kaikin puolin vääristeltyjä. Tutkija tuskin löytää näistä juuri mitään uutta. Ihan viihteenä tämä on kyllä aika "hauska" lehti.

Puna-avun kanssa samaa sarjaa on samoihin aikoihin ilmestynyt Neuvostonainen - NKP:n politbyroon Lenigradin ja Karjalan aluekomitean äänenkannattaja. Tämä on sinänsä enemmän tutkijaa kiinnostava, että mukana on paljon neuvosto-suomalaisten iskurityöläisnaisten esittelyjä. Näistä muutkin kuin sukulaiset voivat löytää erinäisiä tietoja tunnettujen kommunistinaisten toiminnasta. Kaikkeen tietoon pitää vain suhtautua erittäin kriittisesti. Muita Lenigradissa 1930-luvulla ilmestyneitä lehtiä ovat mm. maanpuolustus ja urheiluväen Punavartio, pilalehti Moukari sekä työläislasten Pioneeri.

Nämä kaikki olivat 1930-luvun Suomessa kiellettyä kirjallisuutta, jonka hallussapidosta sai passituksen "Tammisaaren Yliopistoon". Siksikin nämä ovat niin harvinaisia, ettei edes Kansalliskirjaston kokoelmissa ole kaikkia ilmestyneitä numeroita. 

Paras suomalainen "vassarilehti" Itä ja länsi - Työväen kuvalehti lakkautettiin vuonna 1930 ja nyt löytyisi siis myös tämä viimeinen vajaa vuosikerta Kansalliskirjaston avoimesta kokoelmasta. Näitä 1920-luvun numeroita on tullut lueskeltua aika paljon ja muutama tullut ostettua ihan alkuperäisenä paperiversionakin.

Yhdysvalloissa oli 1920-30 luvuilla erittäin aktiivinen vasemmistolainen suomalaisyhteisö. Punatähti -lehti on Amerikan Suom. sos. kustannusliikkeiden liiton kustantama. Samalta kustantajalta tuli myös tunnettu Suomen luokkasota - Historiaa ja muistelmia teos. Punatähti-lehdessä on kulttuuri- ja valistusjuttuja, sekä kertomuksia ja muistelmia historiallisista tapahtumista. Oma perehtyneisyyteni amerikantyöläisten lakkotaisteluihin on sen verran heikoissa kantimissa, etten yritäkään arvioida juttujen värittyneisyyttä.

Muita kiinnostavia Yhdysvaltalaislehtiä ovat mm. Punainen soihtu, 1920-luvulla ilmestynyt I.W.W:n äänenkannattaja Industrialistin joulu, sekä toinen "tuplajuulaisten" lehti, 1919-1937 ilmestynyt Tie vapauteen.

Myös Kanadassa oli vilkasta julkaisutoimintaa. Canadan suomalaisten työläisten syysjulkaisu Taistelun viiri ilmestyi vuosina 1933-36. Muita saman järjestön lehtiä olivat kevätjulkaisu Työn Vappu, sekä 1937-39 ilmestynyt Vapauden viiri. 1920-luvun alussa oli ilmestynyt kesäjulkaisu Vapauden soihtu. Tiukalla Stalinin viitoittamalla tiellä kuljetaan ja onhan tämä aika surullista, kun tietää niin useiden uskoneen lehdissä esitettyihin valheisiin Neuvostoliiton ihanuudesta. Vuosikymmenen lopussa lehdistä sitten katosikin Stalinin ihailu ja Espanjan sisällissota nousi usein otsikoihin.

Yhdysvalloissa toimineen Suomalaisen Työväenjärjestön kevätjulkaisu Vappu ilmestyi vuosina 1905-1939. Muita STj:n julkaisuja olivat sanomalehdet Eteenpäin ja Työmies, teoreettinen kuukausijulkaisu Viesti, Työläisnainen sekä pilalehti Punikki. Näitä ei pidä sekoittaa Suomessa ilmestyneisiin samannimisiin lehtiin.

Sitten siihen toiseen ääripäähän. Suomen vapaussota lienee se kaikkein tunnetuin 1930-luvulla ilmestyneistä sisällissota-aiheisista lehdistä. Kokonaisia vuosikertoja näkee kyllä usein myynnissä, ei vaan ole tullut ostettua. Täysin yksipuolista näkemystähän tämä on, mutta valkoisesta armeijasta, jääkäriliikkeestä ja aktivismista kiinnostuneille näissä on kyllä paljon informaatiota. Juttuihin on hyvä suhtautua terveen kriittisesti, sillä vielä 17 vuotta myöhemminkin jaksetaan toistaa vanhaa sotapropagandaa, että Taulumäen kirkon palo olisi ollut punaisten merkkituleksi sytyttämä, näin yhtenä esimerkkinä.

Vapaussoturi albumi ilmestyi vuosina 1933-34 ja tämä oli jo hyvällä matkalla suomalaisen fasismin ytimeen. Suomen Mussolini Vihtori Kosola yhtenä toimittajana. Muita vastaavanlaisia lehtiä olivat ainakin Vapaussodan rintamamiesten liiton äänenkannattajat Rintamamies ja Vapaussodan invalidi sekä 1934-39 ilmestynyt Sotavanhus. Eri suojeluskunnilla oli myös omia lehtiä. Kotkan suojeluskunnan lehti oli nimeltään Ruotsinsalmi ja mitä pari numeroa luin, niin ihan kiinnostavaa paikallishistoriallista tietoa näistäkin löytää.

Todellisen syvän (äärioikean) päädyn ystäville sitten löytyy tietysti myös IKL:n lehtiä, Lapuan päiväkäsky, IKL:n joulu ja se kaikkein tunnetuin sanomalehti Ajan suunta.