Agit-Prop - Lauluja utopiasta kirja

Suurella ilolla tartuin elokuvaohjaaja Jouko Aaltosen musakirjaan Agit-Prop - Lauluja utopiasta. Tämähän ilmestyi jo alkusyksystä ja oli vähän hidas sytytys ja lisäksi odottelin, josko eräs toinen kirja olisi ehtinyt ilmestyä, niin samaan pakettiin olisin laittanut tilauksen.

Kirjaa on siis jo ehditty ruotia monessakin julkaisussa, viimeksi kait Miska Rantanen viime torstain Helsingin Sanomissa. Näiden jälkeen siis tuskin sen tarkemmalle esittelylle ei ole enää tarvetta. Sanon vain, että pidin kovasti ja olihan tässä todella paljon ihan uuttakin tietoa, vaikka Aaltosen pari dokumenttia aiheesta on tullut katsottua useita kertoja. Paljon tuli vastaan sellaisia "enpäs tätäkään ennen tiennyt" faktoja. Kirjaa varten on tehty uusia haastatteluja vielä tänä vuonna ja ääneen on päässyt myös ensimmäisellä levyllä mukana ollut Anu Saari, josta en aiemmin tiennyt juuri mitään. Muiden jäsenten henkilökohtaista elämää, perhesuhteita ym. avataan myös kirjassa paljon aiempaa enemmän.

Kuten Rantanen HS:ssa kirjoittaa, on kirjassa joitakin tiedollisia epätarkkuuksia ja kirjoitusvirheitä, näitä bongasin itsekin. Erinomaisen hyvä kirja silti kaikkiaan ja paljon tästä on iloa vanhallekin fanille. Kuvan pöllin Soundin sivuilta, kun ottamani epäonnistui, eikä ole nyt kirjaa ulottuvilla.

Laitetaas nyt sitten samalla esittelyyn muutamia aiheeseen liittyviä levyjä, joita on tullut hankittua.

Neuvostoliitossa julkaistu "Laulu taistelusta ja solidaarisuudesta" LP löytyi alkusyksystä levymessuilta viidellä eurolla ja hinta - laatu suhde on varsin kohdillaan. Tässähän on mukana myös Kenen joukoissa seisot (Finland) ja kysessä siis Agit-Prop. Versio kuulostaa samalta kuin itäsaksalaisella Festival des politischen liedes 3 LP:llä oleva versio, paitsi lopun taputukset on leikattu pois. Neuvostoliitossahan ei sopinut taputtaa kapitalististen maiden taiteilijoille? Muidenkaan artistien nimiä ei levyn etiketeissä mainita, vain mistä maasta esittäjä on kotoisin. Onhan tässä muitakin tuttuja, mm. Auf, auf zum kamf. Paljon myös biisejä, joita muilla omistamillani levyillä ei ole, joten sinänsäkin tätä on mukava kuunnella.

Kaarikirppiksen sontaläjän (sen nurkassa olevan suuren vinyylikasan) jaksoin vihdoin pöyhiä lähes kokonaan läpi ja tämä sieltä löytyi kolmella eurolla. Ich, Bertolt Brecht kokoelma sisältää Brechtin tekstejä ja runoja esittäjinään Ernst Busch, Gisela May, Hilmar Tate, Ekkehard Schall ja Helene Weigel. Best off kokoelmalta kuulostaa siten, että ainakin osa biiseistä lienee samoja versioita kuin muillakin omistamillani levyillä. Onhan tässä sitten myös Tate ja Schall, joidenka omia levyjä ei ole tullut hankittua. Ihan 3/5 levy ja hintaansa nähden hyvä ostos.

Oktoberklubia käsitellään paljonkin Aaltosen kirjassa ja vaikka Agit-Prop on esittänyt Oktoberklubin ohjelmistoa, niin silti Agit-Prop on ollut esikuva aikaisemmin aloittaneelle Oktoberklubille:lle, joka muutti tyyliään tällä kolmannella pitkäsoitollaan enemmän pop-musiikin suuntaan. Tämä Aha LP tuli hankittua jo jokunenvuosi sitten ja olen tästä meinannut kirjoittaa, vaan on jäänyt tähän asti. Tämä on siis itä-berliiniläisen Oktoberklubin paras LP ja ihan 5/5 levy. Erityismainintana Spartacus, joka on siis cover Chydeniuksen säveltämästä ja Mauno Blomqvistin esittämästä Laulu Spartacuksesta, joka on ollut myös Agit-Propin ohjelmistossa.

Laitetaas vielä tällainen kuva sarjaan "töhryt ja kirjoitukset käytettyjen levyjen kansissa". Suleville Kajlta -67, lukee Gisela Mayn (DDR) levyn kannessa ja tässä on sellainen "töhry" joka nostaa levyn arvoa omissa silmissäni. Anselmin Aarteet liikkeestä olen joskus ostanut vitosella.

Katsaus v. 2020 kapinakirjallisuuteen

 Kaksi vuotta muistovuoden 2018 jälkeen on julkaistu edelleen runsas määrä Suomen sisällissotaan liittyvää tietokirjallisuutta. Luon nyt pikaisen katsauksen siihen mitä tänä vuonna on ilmestynyt.

Virva Liski: Vankileirin selviytyjät, Into.

Vuoden ensimäinen julkaisu Vankileirin selviytyjät on laajennettu versio Virva Liskin gradusta Maitoa, verta ja merisotilaita, joka etsi vastausta siihen, miksi Santahaminan punavankileirillä kuoli niin vähän naisvankeja verrattuna muiden punavankileirien kuolleisuuteen. Gradun olin lukenut jo aiemmin ja ilolla totesin kuinka paljon lisää materiaalia oli löytynyt tähän historiantutkimukseen. Erityisesti ilahdutti tiutislaisen Elli Silvon vankileirillä pitämän runo- ja muistokirjan laaja siteeraaminen.

Tuomas Hoppu: Tampereen taisteluista Pälkäneelle ja Hauholle - Etelä-Pohjanmaan ensimmäinen reservipataljoona vapaussodassa, Vapaussodan ja Itsenäisyyden E-P:n Perinneyhdistys ry.

Tuomas Hoppu on kirjoittanut jo useamman tilausteoksen Pohjanmaan valkoisten sotaretkistä. Tämä uusin käsittelee Etelä-Pohjanmaan I reservipataljoonan vaiheita maalis-huhtikuun 1918 vaihteessa. Pataljoonan miehistössä oli eniten miehiä Kauhajoelta ja Ilmajoelta, mutta runsaasti myös Ylistarosta, Ylihärmästä, Jalasjärveltä, Peräseinäjoelta, Kuortaneelta, Seinäjoelta, Nurmosta ja Lehtimäeltä.Pataljoona osallistui Messukylän ja Tampereen ankariiin taisteluihin ja tämän jälkeen Pälkäneen - Hauhon rintamalle.

Anton Ukkola, Liisa Puranen: Kansalaissota 1918 - Punavangin päiväkirjat. Omakustanne.

Janakkalalainen Liisa Puranen toimitti vaarinsa sippolalaisen Anton Ukkolan kellastuneen tilikirjan sivuille kirjoittamat vankileirimuistiinpanot kirjaksi. Ukkola osallistui Loviisan ja Savitaipaleen taisteluihin, vangitiin Inkeroisissa ja joutui Kouvolan vankileirile ja sieltä Riihimäelle, jossa sai neljän vuoden tuomion.

Mikko Uola: Joka miekkaan tarttuu... - Punakaartin väkivalta pääkaupunkiseudulla 1917-1918, Omakustanne.

Mikko Uola jatkaa punaisen terrorin pöyhimistä tällä uudella omakustanteellaan. Lähdeaineistona on lähinnä valtiorikosoikeuksien arkisto ja aikalaislehdistö. Kirja kattaa niin venäjän vallankumouksellisten terrorin keväällä 1917, marraskuun 1917 lakon aikaiset veriteot, että punakaartin toiminnan keväältä 1918. Kuvitetussa kirjassa on 359 sivua.

Sanna Lönnfors: Pyhtää sisällissodassa, Reuna.

Henkilövetoinen paikallishistoriikki on viime vuosien parhaita mikrohistoriallisia teoksia Suomen sisällissodasta. Vaikka Pyhtää onkin hyvin pieni kunta, löytyi sen tapahtumista runsaasti aineistoa aina 398 sivuiseksi kirjaksi asti. Tämä on todellinen "syvien rivien tasalta". Henkilöhakemistossa on 700 nimeä ja varmasti kaikki vanhat pyhtääläissuvut löytävät kirjasta runsaasti sukulaisiaan. Lähdeaineistosta johtuen punaisilla on runsaampi edustus kirjassa, näin oli tietysti myös Pyhtään sosiaalisen rakenteen takia myös sotaan osallistumisen kanssa.

Tuomas Hoppu: Toivon ja epätoivon aika - Tampereen vankileiri 1918, Omakustanne.

Hopun toinen tänä vuonna ilmestynyt kirja kertoo Tampereen vankileirin 1918 tarinan mahdollisimman objektiivisesti. Lähdeaineistona ovat lähinnä aikalaisdokumentit. Muistitietoa on käytety säästeliäämmin ja erittäin lähdekriittisesti. Tämähän on taas varsin laadukasta työtä, niin kuin kaikki Hopun teokset ja rikkoo monia myyttejä mm. Tampereen venäläisten kohtaloista. Kirjassa on lähes 250 sivua, ensin 200 sivua tekstiä ja sitten vajaa 50 sivun käsittävä luettelo vankileirillä kuolleista ja teloitetuista henkilöistä.

Yrjö Varpio: Haudattu historia - Miehikkälä 1918, Miehikkälän museotoimi. 

Pyhtään tavoin myös Miehikkälä on pieni Kymenlaaksolainen kunta ja tämänkin kirjan aineistona ovat enemmän punaisen puolen tekemiset, olihan sosialidemokraateilla vahva kannatus pitäjässä. Lähdeaineistona käytetty paljon valtiorikosoikeuksien asiakirjoja, ajan sanomalehdistöä, sekä eri arkistoihin tallennettuja vanhoja asiakirjoja, aikaisempaa tutkimuskirjallisuuta, muistelmia ja haastatteluja. Lähestymistapa on siis hyvin samanlainen kuin Pyhtää sisällissodassa kirjassa, mutta kirjoittajina Lönnfors ja Varpio ovat hyvin erilaisia. Molempi parempi, itseäni ehkä Pyhtää kiinnosti hieman enemmän.

Tuomo Silenti: Kuorsalo 1918, Omakustanne.

Kyllä nyt Kymenlaaksolaisia hellitään, kolmas kirja tältä alueelta on todellista mikrohistoriaa. Silenti on aiemminkin kirjoittanut Kuorsalon v. 1918 tapahtumista Kymen Sanomien sivuilla. Haminan-Vehkalahden edustalla ollu Kuorsalon saari kuului punaiseen Suomeen. Saarelaisista kaksi nuorukaista osallistui sisällissotaan hallituksen joukoissa muiden pysytellessä kotisaarellaan, kunnes punaiset julistivat pakko-oton. Sen seurauksena osa pakeni ulkosaariin ja osa joutui Neuvosto-Venäjälle. Muun muassa näiden yksittäisten henkilöiden kohtaloita rajan takana ja paluuta Suomeen selvitellään tässä julkaisussa. Lisäksi kirjassa sivutaan myös Lavansaaren, Somerin, Kilpisaaren, Haapasaaren, Pitkäpaaden, Pyötsaaren ja Tammion tapahtumia.

Näiden lisäksi Atrain ja Nord kustantamo mainosti äskettäin Jääkäri Vilho Rantasen päiväkirjaa 5.6.1916 - 25.6.1918, jonka piti ilmestyä joulukuussa 2020. Vilho Rantanen kirjattiin Jääkäripataljoona 27:n rulliin 9.11.1915 ja hän palasi jääkärien pääjoukon mukana 25.2.1918 Vaasaan. Rantasen päiväkirja kertoo matkasta Saksaan, sotilaskoulutuksesta ja lomista, rintamapalveluksesta, pataljoonan mielialoista, huhuista, kuohunnasta, odotuksista ja pettymyksistä sekä kotiinpaluun jälkeen osallistumisesta sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärällä ja Viipurissa. Kustantaja veti kuitenkin mainoksensa pois muutaman päivän kuluttua julkaisusta, joten saa nähdä mikä on kirjan kohtalo. Toisen Atrain ja Nordin täksi vuodeksi luvatun sisällissotakirjan Matti Ylipiessan Kemi ja Peräpohjola 1917-1918 julkaisu on siirretty keväälle 2021.

Tommin vinylcountdown, sijat 10-1

Jatkoa viime viikkoiseen postaukseen. Levykokoelmani 20 arvokkainta plataa Discogsin mediaanihinnan mukaan. Tässä top 10 käänteisessä järjestyksessä.

Sijalla 10:

Dynamo: Hamina on kaupunki 7", Poko Rekords, 1981.
Mediaanihinta 160 euroa.

Näiden raitojen piti tulla alkujaan Karva-levyjen kokoelma-LP:lle, jota ei koskaan julkaistu. Epe sitten laittoi singlenä ulos, olikohan bändiäkään enää olemassa? Menestys varmaan aika olematon, levyäkään tuskin paljoa painettiin. A-puoli löytyi sittemmin Pokon suurimpia floppeja esittelevältä Kovimmat takaiskut kokoelmalta (ja b-puoli, joka onkin paljon parempi, saksalaiselta Back to front vol. 6 kokoelmalta 1990-luvulla).

Karva-levyt yhteys herätti mielenkiintoni. Hilulle laitoin jotain postia ja esitin samalla toiveen, että soitappa tämä radiossa ja Hilu soitti. Hyvä, mistähän levyn saisi. Toiseen Vaihtoehtoon laitoin alkuvuodesta 1991 ilmoituksen, jossa halusin ostaa muutamia singlejä. Tarjosin reilusti 50 markkaa ja sainkin kaksi vastausta. Heinon Arilta (r.i.p.) tämän sitten ostin.

Vasta myöhemmin mulle selvisi, että tässähän on Ypö-Viis miehiä. Jari Räsänen oli moottorina ja Pekka Stirkkinen oli kanssa mukana. Olikohan Miika ja Rabbe myös tällä levyllä, joskus lukenut tämän, ei nyt muista. Takakannen settilistassa on aikas hienon kuuloisia biisin nimiä. Vähänkös kiinnostaisi kuulla esim. Nimi on enne (Vesa), Vihtori Kosola oli Mäntsälän Jeesus tai Vaasanläänistä ei oo mihinkään. Vanhoista Dynamon biiseistä RUK päätyi sittemmin Pojat-yhtyeen levylle.

Sijalla 9:

V/A: Pultti 7"EP, Pultti, 1982.
Mediaanihinta 163 euroa.

Tämän saamisen muistan hyvin. Vuosi oli varmaan 1989, Tappo tuli oven taakse levy handussa. Nyt on rahan tarvetta, ostatko 50 markalla? Ei tarvinnut edes harkita. Illalla nähtiin Tappo seurueineen uudestaan ja äkillinen rahan tarve selvisi: broidi tuli käymään ja sille piti pilveä saada.

Itse levyyn. Huippuhetkiä ovat tietysti Olli Lindholmin aikainen Appendix ja Mahojen Ne ei myyneet mulle viinaa. Muut bändit, Antikeho, Nato ja Etuala on aika kolmosdivarin sarjaa, eikä tämä sinänsä ole mikään 5/5 levy muuten kuin legendaarisen maineensa takia. Pexi on aina sanonut jyrkän noun kyselyihin josko näitä hänen levyjään voisi julkaista uudestaan.

Sijalla 8:

Pohjasakka: Maailma täynnä vihaa 7"EP, Kalma, 1985.
Mediaanihinta 188 euroa.

Tämän ostin joskus 1989. Hätäapu/P. Vallin oli näitä vielä jostakin löytänyt, vaikka oli jo neljä vuotta vanha levy, mikä silloin tuntui iäisyydeltä. Oli halpa, piti vielä laskurista tarkistaa: nyky rahassa sellaiset 2 euroa 80 centtiä.
En ollut tätä kait ennen kuullut. Bändi kuitenkin tuttu zineistä. Sortoa ja vihaa on se hitti. Muistelisin joissain levyarvosteluissakin sitä kehutun. Hieno bassokuvio, lopun "kitarasoolo" ja teksti toimii myös hyvin.
Tästä on otettu uusintapainoskin viisi vuotta sitten, sekä myös bootleg. Eivät ole tainneet alkuperäisen julkaisun hintoja pudottaa muuten kuin Discogsin kautta on yksi bootleg myyty alkuperäisenä muita myytyjä halvemmalla, mikä pudottaa vähän mediaanihintaa.

Sijalla 7:

Martha Gaber: Martha Gaber LP, Love Records, 1970.
Mediaanihinta 195 euroa.

Tätä olin hakenut pidempään kun näin erään Huutonetin ahneimmista levytrokareista laittaneen tämän myyntiin. Hinta oli joku 90 euroa ja ehdottomasti no no. A.H. Recordsin Arille sitten tästä puhuin ja hän oli vaan, että ai se on niin arvokas. No seuraavalla kerralla sitten näin, että Arillakin oli tämä sama levy ja hinnan katsonut tietysti sieltä Huutonetistä. Ei tullut silloin vielä kauppoja. Jotain vuotta myöhemmin näin Arin pudottaneen hintaa tai löytäneen toisen, jonka hinnoitellut halvemmaksi. Jotain 60 euroa tästä lopulta maksoin ja silloin tuntui ylihinnalta, vaan väärässä olin. Näitä kun on myyty nyt kaksikin tuohon parin sadan pintaan, mikä vähän yllättää. Tämän kun ei luulisi kiinnostavan muita kuin Love-keräilijöitä.

Philadelphiassa USA:ssa 1947 syntynyt Martha Gaber kiinnostui parikymppisenä Suomen kielestä ja historiasta, muutti Suomeen 1969, näytteli Hairissa, esiintyi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, televisiossa ja radiossa, sekä levytti Love Recordsille tämän yhden albumin. Pasifistisia protesti-folk covereita, mm. Buffy Sainte-Marie, Woody Guthrie ja Malvina Reynolds, sisältävällä levyllä on myös pari Gaberin omaa sanoitusta. Ei tämä huono levy ole, Marthalla on kaunis ääni ja ihan mielellään tätä kuuntelee.

Sijalla 6:

Ypö-Viis: Energia on A ja O 7", Omakustanne, 1978.
Mediaanihinta 210 euroa.

Katariinan ylä-asteen musiikkiluokassa oli Ypö-Viiden Halpaa lystiä LP. Muistan kun kerran sitä naureskeltiin ja Galtsa tiesi kertoa, että tää on tää paikallinen tosi surkea bändi. Asia selvä. Kannen perusteella mielipide olikin helppo uskoa. Niin olin sitten vakuuttunut Ypö-Viiden huonoudesta aina siihen asti kunnes kuulin ensimmäisen kerran Hilse LP:n ja Pelkään pimeää lähti soimaan. Energia on A ja O singlekokoelman ostin silloin kun se tuli tai taisi olla seuraavana vuonna, koska muistan ostaneeni Luonteri Surfin Toka LP:n samalla kertaa.

Tämän singlen ostin joskus 1991 tai 1992 Fredrikinkadulla (Hki) olleessa divarista. Hinta taisi olla 90 markkaa ja samalla kertaa ostettu Mari pogoaa 7" pari kymppiä halvempi.
Oli kyllä hienoa saada tämä "takaisin Karhulaan". Käsin kirjoitettu etiketti ja painos vain 200 kappaletta. Sen Halpaa lystiä albuminkin ostin hieman myöhemmin ja onhan se vähän epäonnistunut muutenkin kuin kantensa osalta.

Sijalla 5:

Terveet Kädet: Terveet Kädet LP (45 rpm), Propaganda Records, 1983.
Mediaanihinta 218 euroa.

Ääretön joulu EP:n kuulemisen jälkeen muut Terveiden Käsien levytykset ovatkin kuulostaneet parhaimmillaankin vain keskinkertaisilta, pois lukien Live Kemi 1982 nauha ja ensimmäiset levytykset sisältävä Kädet suojelee EP.
Seuraavat hankintani TK:lta olivat Kaaos-lehden kokoelmakasetti ja So much fun LP. Tämän mini-LP:n ostin käytettynä 1990 tai 1991, en yhtään muista mistä. Hinnan muistelisin olleen ihan kohtuullisen, ehkä 70 markkaa, ehkä satasen, ei ainakaan paljoa enempää. Levyn saadessani huomasin sisällön olevan ihan sama kuin Saksassa julkaistulla Halloween LP:llä, jonka olin ostanut aiemmin Mau Mau Musicista. Asia ei kuitenkaan harmittanut, muistan ajatelleeni, että onhan tämä hyvä olla kahtena eri versiona. Kolmannen kerran tämä tuli ostettua vielä Kill City Soundin versiona, jossa tosin on myös bonusraitoja.

Mediaanihintaa pudottaa ikävästi kun joku uuvatti on myynyt saksalaisen 2000-luvun uusintapainoksen tämän alkuperäisen vihreän vinyylin tiedoilla. Myös yksi ilman sanoitusliitettä myyty kappale on mennyt muita halvemmalla. Parhaimmillaan tämä on myyty Discogsin kautta komeaan 460 euron hintaan. Nyt ei ole yhtään myynnissä.

Sijalla 4:

V/A: Sateenkaarilipun alla LP, Love Records, 1973.
Mediaanihinta 225 euroa.

Kulutusosuuskuntien Keskusliiton valistusosasto tilasi M. A. Nummiselta ja Love Recordsilta albumillisen osuustoiminta-aiheisia lauluja. Uusia ja vanhoja lauluja esittävät Nummisen itsensä lisäksi mm. Rauli Badding Somerjoki, Sinikka Sokka sekä Vasara-ryhmän ja Ylioppilasteatterin kuorot.
Levyä painettiin 700 kappaletta ja KK osti koko painoksen "henkilöstönsä tarpeisiin". Levyn jakelu ei sitten sujunut ollenkaan ja kaikenlaisia huhuja liikkuu vuosikausia myöhemmin varastosta löytyneistä levyistä, joita olisi kärrätty suoraan kaatopaikalle.
Levy on siis ollut vuosikausia kaikkien Love-keräilijöiden murheenkryyni, mitä levyn saatavuuteen tulee.

A.H. Recordsin Arille tästä olin puhunut ja tuossa keväällä 2011 liikkeessä käydessä Ari näytti, että nyt olisi. Hinta 300 euroa oli aika kova. Lupasin harkita ja Ari sanoi tuovansa levyn parin viikon päästä levymessuille. Olihan tämä sitten ostettava ja on kallein koskaan ostamani levy. Vähän kyllä ylihintaa tuli maksettua, varsinkin kun kannessa on tuo ylimääräinen kirjoitus. Muuten levy oli kyllä hyvässä kunnossa. Nyt tämän saisi joltain tanskalaiselta kauppiaalta 200 eurolla. Toisaalta Rolling Records pyysi tästä viime vuonna yli neljää sataa.

Sijalla 3:

Systeemi: Systeemissäkö vika?! 7", Omakustanne, 1980.
Mediaanihinta 260 euroa.

Tämän sain myös kun laitoin Toiseen Vaihtoehtoon haluan ostaa ilmoituksen alkuvuodesta 1991. Tarjosin rohkeasti 50 markkaa, vaikka en ollut koskaan kuullutkaan koko levyä. Tiesin tämän vain nimeltä Jukka Junttilan Oma- ja pienkustannelevyjen luettelosta. Oli sellainen tunne, että tämä voisi olla erittäin hyvä hankinta ainakin keräilymielessä, niinkuin onkin.
No Hankasalmelta tuli vastaus tutulta mieheltä. Kerran kuunneltu, en tykkää yhtään. Ehdotti vielä vaihtokauppoja, kun mulla oli jotain häntä kiinnostavaa myynnissä. Itse ainakin tykkäsin tästä ja tätä on tehty ainoastaan 200 kappaletta, mikä selvisi vasta kun a-puoli päätyi Svart Recordsin Veritahroja kokoelma LP:lle tässä pari vuotta sitten. Nythän tästä tuli juuri uusintapainos. Mielenkiinnolla odottelen mihin hintaan seuraava myydään, kunhan joku ensin edes tämän myyntiin laittaa. Veikkaisin hinnan olevan hyvässä nousussa.

Sijalla 2:

V/A: Systeemi ei toimi 7"EP, P. Tuotanto, 1982.
Mediaanihinta 288 euroa.

Tappo myi joskus 1988 tai 1989 levyjään pois 5 ja 10 markalla. Kyllä sai hyviä hankintoja, mitähän tuli ostettua. Ainakin Ratsian Jäljet LP, aikoinaan halveksittu floppi, joka on saanut arvostusta vasta 2000-luvulla. Aapeli Kissala Antipatian single oli vitosen ja Tappo oli vielä yllättynyt, että tällaiset erikoislevyt ylipäätään kelpasivat. Rattus on rautaa 12"EP taisi olla myös täältä. Muistan noihin aikoihin ostaneeni jotain kympillä. Kansi on aika räjähtänyt, mistä syystä sain halvalla. Nythän tämä on juuri myyty, parempi kuntoisena oletan, Discogsissa komeaan 230 euron hintaan, mistä syystä levy nousi listallani sijalle 19. Ypö-Viiden Karhulan poikii LP on kanssa vaihtanut juuri omistajaa alle mediaanihinnan satasella, joten se putosi rankingissani sijalle 26.

Sitten Tappo näytti myös tätä Systeemi ei toimi kokoelmaa. Tästä huolisin 30 markkaa. Kansi on vähän rähjääntynyt ja levyäkin varmaan kopsutellessa kuunneltu ja pudotettu lattialle, sillä reunasta on lohjennut millin pala pois. Ei ylety onneksi urille saakka. Kyllä kelpasi, ei ollut tuolloin vielä uusintapainosta.
Kolmesta bändistä Vapaa Pääsy on ollut aina suosikkini. Legenda kertoo, että äänensärkijä unohtui kotiin studioon mennessä ja on siksi vedetty akustisella kitaralla. Kaaos on tällä levyllä hirveää kuraa ja pidän niiden huonoimpana levytyksenä (comeback levyjä ei lasketa). Levyn tuottanut Risto Eronen oli asiasta ihan eri mieltä.

Mediaanihintaa pudottaa kun pelkkä kansi on myyty 40 euron hintaan, parhaimmillaan tästä on maksettu 368 euroa. Nyt tosin saisi halvimmillaan 250 eurolla, joten hinta on laskussa.

Sijalla 1:

Stalin: Chaos 7"EP, Omakustanne, 1980.
Mediaanihinta 347 euroa.

Tästä en taas oikein muista mistä ostin. Postitse kuitenkin. Uusi aalto hintaoppaassa (1993) tämä arvioitiin 80 markan arvoiseksi. Jotain noihin aikoihin tämän ostin ja hinta oli tuo noin 80 markkaa. Joitain muitakin levyjä tuli samassa paketissa, ainakin Varjo seuraa onneain 2x7". Muistan pettymyksen paketin avatessani. Tuossa Pelle OY:n tupla-singlessä oli takakannessa paha repeämä. Sitten tässä Stalinin levyn sisäkannessa on joitain kuulakärkikynällä tehtyjä kirjoituksia: Rockabilly rules ok?, Sylinteri 2 rules ok? Sitten Welmu Idolin nimestä oli ruksittu Idoli yli ja kirjoitettu tilalle Idiot. Yhdessä kuvassa taas naama ympyröity ja viereen kirjoitettu Sika. Levyn entisellä omistajalla ollut antipatioita Welmua kohtaan? No nykyään noi lähinnä naurattaa, mutta ei silloin. Lisäksi luulin ihan viime viikkoon asti, että ne sisäpuolen kuviin mustalla tussilla piirretyt pään läpi olevat kirveet, mustat silmät ym. ovat myös jonkun myöhemmin tekemiä sotkuja. Kävin vähän asiaa nyt epäilemään ja tarkistin netistä löytyvistä kuvista, niin niinhän ne kuuluukin olla. Melkein 30 vuotta tää on ketuttanut ankarasti ja ihan turhaan.
Levyn soimaan laittaminen oli myös pettymys. Enhän tätä tietenkään ollut ennen kuullut. Tämä ei vaan ole koskaan kuulostanut miltään maailman parhaalta levyltä, hyvä jos edes Mäntyharjun paras. Automaattiaikuinen on ihan hyvä, mutta noi muut ei oikein kolahda. Tunsin siis maksaneeni ihan liikaa paskasta levystä. Joku vuosi myöhemmin sitten Jukkis pläräsi mun levyjä ja nähdessään tämän oli ihan hallelujaa, ai sulla on tämä. Nyt taitaa olla erittäin kova bändi. Silloin tuli tunne, että saattoi olla ihan hyväkin ostos.

Tuntemattomia ovat tiet jotka vievät levyn kulttiklassikoksi. Svart Records otti tästä tuhannen kappaleen uusintapainoksen vuonna 2011. Tämä alkuperäinen painos on myyty nyt Discogsin kautta kolmesti. Viimeksi vajaa kaksi vuotta sitten komeaan 614 euron hintaan!

Tommin vinylcountdown, sijat 20-11.

Piffiltä keksitty juttu. Julkaisin tällaisen sarjan jo Fb:ssä, mutta laitetaan nyt tännekin. On tämä plokkailu jäänyt nyt niin vähiin viime aikoina.

Eli homman nimi on levykokoelmani 20 arvokkainta plattaa Discogsin mediaanihinnan mukaan + tarinat levyjen päätymisestä hyllyyni. Kirjoitin tämän viime keväänä ja listaus on vähän muuttunut tämän jälkeen, but who cares. Tässä sijat 20-11. Top kymppi tulee myöhemmin.

Sijalla 20: 

Mana Mana: Totuus palaa LP, Gaga Goodies, 1990.
Mediaanihinta 125 euroa. 

Toisessa Vaihtoehdossa oli Janza Jäppisen ylistävä arvostelu tästä; "tämä soi kesällä biitsillä lujaa", kiinnostuin. Kotkan Hyväntuulen yläkerrassa olleesta valaisin- ja levykaupasta tämän löysin. Hintaakin oli pudotettu laittamalla alkuperäisen lapun päälle tarjoushinta, olisikohan ollut joku 36 markkaa. Monet ovat muistelleet kuinka näitä oli Epesissä isot kasat 18 markalla. Alkuaan tämä oli vain marginaalinen kulttilevy joka kiinnosti vain harvoja, sittemmin aina uudet sukupolvet ovat tämän löytäneet, mikä näkyy kohonneena arvostuksena. Tämä on menestynyt myös erinomaisesti erilaisissa kaikkien aikojen paras suomalainen rock-albumi äänestyksissä. Itsekin olen tästä aina pitänyt ihan siitä ensi kuulemasta lähtien.

Sijalla 19: 

Shitter Limited: Anna pillua Helena Pesola 12"EP, Omakustanne, 1989.
Mediaanihinta 135 euroa. 

Jo 1980-luvun alkupuolella perustettu Shitter Limited nousi täydestä tuntemattomuudesta suoraan iltapäivälehtien sivuille. Toisesta Vaihtoehdosta tästä luin. Levyn kerrottiin olleen jo loppuunmyyty. Tosiasiassa myynti oli siirretty tiskin alle takavarikoinnin pelossa. Jostain jyväskyläläisestä levykaupasta näitä kuitenkin sai 80 markan kiskurihintaan. Olihan tämä hankittava.
Levy ei ole oikein kestänyt aikaa. Nykyään nämä alatyyliset tekstit ja huorittelu kuulostavat lähinnä vain typeriltä, tuoden mieleen vaikkapa Timo "Hevosengiguli" Hännikäisen öiset "esseet" ja vastaavat en nyt sano minkä puolueen paikallispoliitikkojen töräyttelyt. Musiikillisesti tämä oli aikanaan genrensä parhaimmistoa, mihin ei paljoa tuolloin vaadittu.
Myöhemmästä tuotannosta "Niinpä niin" soi kyllä korvamatona aina Jani Mäkelän Twitter-möläyttelyjä piffiltä lukiessa. Ei tartte paljoa sanoja muuttaa.

Sijalla 18:

Ypö-Viis: Karhulan poikii live LP, Karva-levyt, 1979.
Mediaanihinta 140 euroa.

Joskus alkuvuodesta 1991 laitoin Toiseen Vaihtoehtoon ilmoituksen, jossa kerroin haluavani ostaa mm. Pupukuusikon singlen. Miika näki ilmoituksen ja lähetti levyn ilmaiseksi, "samoilta kyliltä kun kotoisin ja näitä kun on vielä toistasataa kappaletta vintillä". Ehdotin kauppoja ja kysyin ei mitään muuta ole jämähtänyt varastoon? Ypö-Viis LP:tä löytyi yksi ylimääräinen soittamaton, 50 markkaa + noita Pupukuusikkoja ostin vielä 40 kpl. lisää. Kaik män alle Discogsin nykyisen minimihinnan.
Kyllä oli hienoa saada tämä LP ja laittaa ensimmäistä kertaa yli 10 vuotta vanha soittamaton levy lautaselle. Kasetilla tämä kyllä itselläni jo oli, mutta ihan eri asia soitella vinyyliltä. Tämä olikin silloin maailman paras live-LP ja paljon tuli kuunneltua. Äänitetty Afrodite discossa Karhulassa, samassa kiinteistössä sijaitsi myöhemmin hautaustoimisto. Biisit on suurimmaksi osin sellaisia, joita ei ole muilla levyillä.
Discogsin mediaanihinta on vähän yläkanttiin, sillä näitä on myyty sitä kautta vain yksi kappale neljä vuotta sitten ja nytkin olisi useampia myynnissä selvästi halvemmalla.

Sijalla 17:

Agit Prop: Rauhan äiti - Avaruuslintu LP, Love Records, 1977.
Mediaanihinta 145 euroa. 

Tämä oli monta vuotta hakusessa. Joskus kesällä 2011 kun tätä taas googlailin, niin huomasin jonkun yrittäneen tätä myydä Huutonetissä. Laitoin kysymyksen, että olisiko vielä jäljellä. Laittoi uudelleen myyntiin, osta heti 80 euroa tai 40e aloitus vitosen korotuksella. Otin riskin ja tein huudon, mikä kannatti, sillä ei ilmaantunut muita kiinnostuneita. Toista kertaa tätä ei ole sitten vastaan tullutkaan. Levyn ilmestyessä loppuvuodesta 1977 laululiike alkoi olla menneen talven lumia ja Love horjui ensimmäistä kertaa konkurssin partaalla. Painos on luultavasti jäänyt hyvin pieneksi.

Aulikki Oksasen tekstejä Kaj Chydeniuksen säveltäminä, esittäjänä Agit Prop kvartetti muutamin vahvistuksin. A-puoli on siitä TV-taltioinnista, joka tuli YLE-teemalta uusintana pari vuotta sitten, onneksi huomasin ja sain digiboxille talteen. Levyn kansi kuvaa hyvin B-puolen sisältöä. Sen tekstit ovat omistettu 25-vuotiaalle YYA-sopimukselle ja ne ovat KOM-teatterin samannimisestä näytelmästä, jonka ensi-ilta oli 1973.

Agit-Propiin olin tutustunut tuossa 1990-luvun puolivälissä, joissain TV-ohjelmissa oli joskus joitain pätkiä ja vähän camp-hengessä sitten ostin sen 1970-1977 kokoelman + KOM-teatterin CD:n. Aika äkkiä sitten tuli huomattua, että onhan nämä oikeastikin ihan älyttömän hienoja levyjä.

Sijalla 16: 

Lama: Totuus löytyy kaurapuurosta 7", Johanna, 1980.
Mediaanihinta 149 euroa.

En yhtään muista koska kuulin ensimmäistä kertaa Lamaa. Suosikista tämä varmaan oli ainakin tuttu. Joskus 8. luokalla Jouni oli saanut vuotta vanhemmalta Erjalta kasetille Lamaa ja oli tästä kovasti tohkeissaan. Joku vuosi myöhemmin Mixulla oli kasetilla Laman LP ja singlekokoelma ja hän kopio ne minulle. Bändi tuolloin jo hajonnut ja levyt loppuunmyyty. Sitä kasettia tulikin sitten kuunneltua aika paljon. Varsinkin Penisten vapautusrintama iski kuin miljoona volttia alle parikymppiseen Tommiin.
Tämän singlen ostin joskus 1990-luvun alkupuolella, en yhtään muista mistä, mutta hinnan muistan, 120 markkaa. Se oli silloin paljon käytetystä vinyylisinglestä. Hyvin on levy kuitenkin arvonsa säilyttänyt, sillä korkein Discogsissa maksettu hinta tästä on 230 euroa.

Sijalla 15:

Leevi & the Leavings: Turkmenialainen tyttöystävä LP, Pyramid, 1993.
Mediaanihinta 150 euroa. 

Leevi & the Leavingsistä olen tykännyt ihan sieltä Mitä kuuluu Marja-Leenasta lähtien. Sunkalla on niin miellyttävä ääni ja hyviä tekstejä. Radio-ohjelmatkin tuli aina kuunneltua Mafialta, Elukkapuisto ja Tenkasen pohjat lauantai-illan rituaalina.
Joskus 1990-luvun puolivälissä päätin, että voisihan nämä kaikki LP:t ostaa. Epe'sin alennusmyynnistä löytyi Turkmenialainen tyttöystävä ja pari muuta, niillä aloitettiin. Olisikohan tämä ollut 30 markkaa. Melkein kaikki muutkin LP:t tuli sitten kerättyä divarista kun niitä 10-30 markalla löytyi vuosituhannella lopulla.

Tämän arvokkuuteen havahduin kun joku daami laittoi yksityisviestiä Discogsin kautta, että myisitkö tämän? Jaa eikös näitä ole enää kaikki divarit täynnä? Ei tosiaankaan enää 2010-luvulla. Tämän levyn ilmestyessä 1993 vinyyli-LP oli kuolemassa, eihän sellaisia ostaneet enää kuin vanhaan jämähtäneet käävät. Sellainen moderni CD kun oli paljon parempi ja niitäkin sai niin halvalla Tallinnan ja Viipurin piraatteina. Tämän alkuperäisen vinyylin painos lienee jäänyt aika pieneksi. Hyvä levy kyllä, tuli kuunneltua silloin paljon, sittemmin kyllästyin koko bändiin pariksi vuosikymmeneksi. Nyt harkitsen ostaisiko Svartin uusintapainokset noista aikoinaan vain CD:nä julkaistuista.

Sijalla 14: 

Apulanta: Mikä ihmeen Apulanta? 7"EP, Levy-yhtiö, 1993.
Mediaanihinta 150 euroa. 

Tämän Apulannan debyyttilevyn 400 kappaleen painos myytiin hyvin nopeasti loppuun. Joltain jälleenmyyjältä ehdin saamaan. Samaan aikaan taisin ostaa myös Levy-yhtiö 1993 kokoelma EP:n tai sitten olin sen ostanut jo aiemmin. Bändi oli kuitenkin tuttu, Hilu varmaan soittanut radiossa.

Niin ja tämähän on älyttömän energinen ja hauska levy, aina olen tykännyt ihan kympillä. Tuukka Temonen sitten tämänkin pilasi, eikä nuo myöhemmät levyt ole enää oikein kiinnostaneet. Attack of the A.L. people CD meidän taloudessa vielä oli, mutta ei sitä enää oikein jaksanut. Myöhemmät tekemiset ei ole kiinnostaneet juuri yhtään. Vauriot 7":n kyllä ostin Anttilasta, kun siinä on Läjä Äijälä mukana ja oli vinyylinä. Elokuvankin katsoin heti kun tuli TV:stä ensi kertaa, yksi katsomiskerta sai riittää.

Discogsin kautta tätä on myyty vain yksi kappale neljä vuotta sitten ja mediaanihinta voisi olla korkeampikin, sillä Huutonetin kautta näitä on myös myyty erittäin kovaan hintaan.

Sijalla 13: 

Apulanta + Tehosekoitin 7"EP, Levy-yhtiö, 1994.
Mediaanihinta 150 euroa. 

Tätä levyä painettiin vain 300 kappaletta ja kun luvattiin ennakkotilaajien saavan myös Ruiskupuhelin-400 lehden, niin tilasin näitä kaksi kappaletta. Hinta oli 25 markkaa kpl. Toisen myin Oikalle, pari markkaa vedin välistä, asia oli kyllä sovittu etukäteen.

Tehosekoittimesta kuulin ensimmäistä kertaa, kun Osta-zinessä oli Matin haastattelu. Greatest Hits II EP:n tilasin sitten heti Arskalta, kun Rumbassa sitä mainosti. Näin jälkikäteen kuunneltuna se on kyllä hirveää räpellystä, mutta siinä on erittäin hyviä biisejä. Pieni punatukkainen tyttö, Suomi meloo, Se johtuu geeneistä...

Tehareiden kanssa kävi samoin kuin Apulannan. Se ensimmäinen CD-single oli sitten ihan hirveää ruikutusta. Rocknroll CD, meidän taloudessa vielä oli, siihen on jäänyt kuuntelu. Olen kyllä myöhemmin kuullut Tehareilta paljon hyviäkin biisejä ja olen harkinnut jospa vielä viitsisi tutustua tarkemmin tähän myöhempään tuotantoon. Nythän niitä on julkaistu uusiksi vinyylinä.

Tämä yhteislevy, jossa bändit soittavat toistensa biisejä on oikein hauska. Mukana tullut Ruiskupuhelin-lehti on kyllä kuin Kaunialan ylä-asteen tarkkailuluokkalaisten tekemä.
Tästäkin levystä on maksettu Huutonetissä paljon, Lörsson kertoi saaneensa yli 200 euroa.

Sijalla 12: 

Lama: Nimetön 7", Johanna, 1981.
Mediaanihinta 155 euroa. 

Laman LP multa puuttui vuosikausia. Kerran sitten Hämäläisen Levydivarissa käydessä huomasin jonkun nuoren kundin katselevan jotain levyä ja laittavan sen takaisin hyllyyn etummaiseksi. Kohta sitten katoin, että Laman LP:hän se siinä etummaisena. Otin vuorostani levyn käteen ja vilkaisin hintaa. 2 euroa, myytkö sää tosiaan tämän kahdella eurolla, kysyin. Joo, se on niin huonossa kunnossa. Kaupat syntyivät heti. Jälkikäteen iski ajatus, että oliko se kundi aikeissa ostaa levyn ja joku vie sen nenän edestä. Vähän tuli paha mieli poitsun puolesta. Kuntokaan ei ollut erityisen huono. Kantta ja sisäpussia vähän teipattu ja levyä varmaan paljon kuunneltu, mutta hyvin se soi.

Tämän singlen ostin samalla kertaa kuin aiemmin esittelemäni Totuus löytyy kaurapuurosta singlen. Hintakin oli sama 120 markkaa

Sijalla 11:

Terveet Kädet: Ääretön joulu 7"EP, Poko Rekords, 1982.Mediaanihinta 160 euroa. 

Muistan kun Galtsan kanssa löhöttiin meillä ja radiosta alkoi kuulumaan aivan ihmeellistä mögää. Mitäs ihmettä tämä nyt oikein on? Jo oli lyhyt biisi. Sitten spiikattiin seuraava raita. PISSAA JA PASKAA, PISSAA JA PASKAA... Ei hemmetti, ei tällaista voi ollakaan, 30 sekuntia kestäviä biisejä. Kolmas raita kun lähti soimaan, niin piti jo etsiä kasettia nauhuriin. Neljännen radiossa soitetun biisin sain talteen, se olikin jo hurjaa progea, 1 minuutti 12 sekuntia. Seuraavana päivänä Sävelaittaan. Levylaarin päädyssä oli pieni lokerikko singlejä, siellä oli tätä yksi kappale. Et kai sä tota tosissas aio ostaa, Galtsa kysyi. Ostin, olikin hyvä ostos. Ei ensin hoksattu mitä kansi esittää, sitten nauratti kun hiffattiin. Tätä piti aina soittaa kaikille. Yleensä kuulijoiden suut vääntyivät epäuskoiseen irvistykseen.

Kuhmoisten kuhmurat maastopyöräilyreitti

Kuhmoisten kuhmurat maastopyöräilyreitti valmistui viime syksynä. Pääsin ajamaan tämän pari viikkoa sitten, kun olin Kuhmoisissa kesälomaa viettämässä. Reitti koostuu parista kirkonkylän tuntumassa olevasta lyhyestä maastopätkästä, sekä eritasoisia sorateitä, lyhyitä maastopätkiä ja vähän asfalttiakin sisältävästä pitkästä 65 kilometrin reitistä. Tämä pitkä reitti on lähes täysin cyclo-cross pyörällä ajettavissa. Hyvin rullaavilla renkailla varustettu jäykkäperäinen maasturi on varmasti myös hyvä valinta pitkälle reitille.

Reitti alkaa paloaseman edestä ja hienon metsäisen nousun jälkeen voi siirtyä varsinaisille maastopätkille Piu-Pau mäelle ja Solkerinvuorelle. Reitti on merkitty eri värisin pistein karttaan.

Vihreä on se kaikkein helpoin ja lähes koko reitistö on merkitty vihreällä. Seuraavat tasot ovat sininen, punainen ja musta, jota luonnehditaan erittäin vaikeaksi. Piu-Pau mäelle on merkitty näitä haastavampia osuuksia, mutta se on kyllä täysin cyclo-cross pyörälläkin ajettavissa. Muutama juurakko vähän tökki, mutta taitavampi kuski olisi näistäkin helposti selvinnyt.

Piu-Pau mäkeä ja Solkerinvuorta kiertää helpompi reitti, jolla on myös hieman maasto-osuuksia erilaisten metsäauto- ja sorateiden lisäksi. Solkerinvuoresta sain varoituksen, ettei se oikein sovellu cyclo-cross pyörälle, joten tyydyin kiertämään vuoren soratietä pitkin. On muuten jyrkkää nousua tuolla soratielläkin. Täällä tuli ajeltua reilun tunnin verran. Maastopyöräilijälle tällä riittää ajettavaa hyvinkin pariksi tunniksi ilman ettei tarvitse ajaa samoja pätkiä useampia kertoja samaan suuntaan.

Sitten pitkälle reitille. Alkupuolella on hieman asfalttia, lyhyt maasto-osuus ja tällaista mukavaa peltotietä.

Säynätjärventiellä tulee vastaan hieman ihmeellinen opaste. Nuolet näyttävät kahteen eri suuntaan, vaikkei kartaan ole merkitty kuin yksi reitti. Joku on kyllä käsin piirtänyt kuvassa näkyvään infotauluun täpliä tälle kohtaan. Valitsin oikean puoleisen, joka osoittautui vuoren ylitykseksi.

Pian nämä kaksi eri reittiä taas yhdistyvät metsäpaloaukean kohdalla. Vasemman puoleinen olisi näemmä sisältänyt ainakin vähän metsäpolkua.

Ensimmäinen punaisilla täplillä, eli vaikeaksi merkitty osuus pitkällä reitillä tulee vastaan noin 12 kilometrin ajon jälkeen. Tämä alkaa erittäin jyrkällä nousulla ja tässä cyclo-cross pyörästäni loppuivat välitykset (lue: jaloista voimat). Edessä on 46/30 rattaat ja takana 11-28 pakka. Komeat on näkymät vuoren päältä. Alastulo oli helpompaa, rinne ei ollut erityisen jyrkkä toiseen suuntaan ja täysin ajettavissa kapeammillakin renkailla. Ainoastaan polulle kaatunut puu vaati jalkautumista.

Paaterintien ja Puukkoistentien risteyksestä voi lähteä ajamaan lyhyen ylimääräisen Ylisenmaan lenkin tai kääntyä vasemmalla kohti Linnavuorta. Ajoin tämän extralenkin, joka alkaa jonkun kymmenen metrin sinisellä merkityllä metsäosuudella. Alusta oli kyllä niin kuhmuraista ja tökkivää pyörälleni, että menin mielummin jalkaisin pyörä olkapäällä osan matkasta. Ylisenmaan lenkillä on yksi iso vuori ylitettävänä ja sitten voi vielä tehdä ylimääräisen poikkeaman näköalapaikalle. Tämän jätin väliin.

Sitten Linnavuoren kierrokselle. Kuhmoisten Linnavuori on muinaislinna, jonne väki on paennut vainoajia ammoisina aikoina. Olen käynyt täällä ennenkin, mutta kun tänä kesänä valmistui portaat huipulle, niin olihan siellä poikettava, varsinkin kun pyörällä pääsee ihan portaiden juureen asti.

Pyörä pusikkoon piiloon ja ylös ihastelemaan maisemia ja jyrkkiä rinteitä.

Takaisin tien päälle. Linnavuoren ympäristössä on hieman maastomaisempaakin osuutta.

Petkeljärventien-Mouhijärventien reittiä on tullut ajettua useasti Isojärven ympäriajon yhteydessä ja tämä on aika kiva pätkä ajaa. Vastaan tulee hienojen maisemien lisäksi tällainen aika hämmentävä romulaani. Tien vierustalla on pitkältä matkalta kymmenittäin autonraatoja ja kaikkea mahdollista metalliromua.

Reitin kääntyessä takaisin Kuhmoisiin päin on mahdollisuus käydä samalla reissulla ajamassa myös Isojärven kansallispuiston 16 kilometrin MTB-reitti. Tätä on vasta melko äskeittäin alettu mainostaa myös maastopyöräilijöille sopivaksi. Olen tämän ennenkin ajanut cyclo-cross pyörällä, joka on ihan sopiva ajopeli, sillä reitti on kuitenkin pääosin melko helppo ajaa. Muutama jyrkin kivikkonousu piti mennä jalkaisin, kun ei taas reisistä löytynyt vääntöä. Tämän lammen kohdalla seurasin fatbikejen jälkiä ja eihän kapea rengas kantanut suossa. Kengätkin kastuivat. Kuivalla maalla olisi mennyt polkukin, vaan huomasin sen vasta jälkikäteen.

Kalakorvessa on vähän matkaa pitkospuita ja keskirako liian leveä 38 milliselle renkaalle. Onneksi vauhti oli hyvin hiljainen, eikä vahinkoa sattunut. Infotaulussa MTB-reitin pituudeksi ilmoitetaan 2-5 tuntia ja jos jollakin tosiaan menee siellä tuo 5 tuntia, niin saa kyllä pitää paljon ja pitkiä taukoja. En huomannut katsoa omaa aikaa, mutta ei täälä paljoa yli tuntia mennyt, sillä puolet reitistä on ihan tietä. Merkityltä MTB-reitiltä ei kannata poiketa muille vaelluspoluille, sillä ne ovat kaikenlaiseen pyöräilyyn trialia lukuunottamatta täysin sopimattomia. Heretyn kämpältä on myös mahdollista vuokrata Trek Farley 5 fatteja ja myös eräällä paikallisella yrittäjällä on tarjota vuokralle pari Tunturin inva-fattia.

Viimeinen 20 kilometriä Heretystä takaisin Kuhmoisten kirkonkylälle on vähän tylsää pätkää. Tälle osuu myös pitkän reitin toinen lyhyt punatäpläosuus. Ihan uutta pitkospuuta on rakennettu reitin tarpeisiin ja tätä kelpaisi ajaa vaikka maantiepyörällä. Tämän jälkeisellä metsäpolulla kapea rengas tökki vähän ikävästi juurakossa ja tuli taas hieman jalkauduttua.

Kaikkineen reitti oli hyvin merkitty ja ilman karttaa pärjää oikein täysin. Joistakin opasteista oli Kuhmoisten kuhmurat tarra jo irronnut, mutta ilkivaltaisia opasteiden tärvelemisiä ei ole tainnut vielä olla. Toivottavasti reitistöä jaksetaan ylläpitää jatkossakin.

Katariinan kuolemankivi

Itä ja länsi -lehden numerossa 7/1927 on kuva ns. Katariinan kuolemankivestä. Teksti kuuluu: "Kivi joka puhuu. Tämän kiven juurella saivat monet työläiset suurena teloitusvuonna 1918 henkensä antaa. Nyttemmin on tämä kivi hajoitettu ja sen paikalle pystytetty asuintaloja. Silloin kun se vielä oli pystyssä kävivät Kotkan työläiset usein sen luona verestyttämässä luokkasodan muistoja. Vähän matkan päässä tästä kivestä on eräs pensaikko, jossa niinikään ammuttiin kymmeniä punaisia, Kotkan laajentuessa häviävät vähitellen kaupungin ympäristöstä ne luonnon muistomerkit jotka vuoden 1918 tapahtumista kertovat niin paljon. Mutta ikuisesti tulee murhattujen taistelijoiden muisto elämään Kotkan työläisten sydämissä".

Kalevi Lindström muistelee näitä tapahtumia äitinsä kertomana, kuinka "...kulkureitin varrella äidit panivat kätensä ristiin, kun valkoiset vuonna 1918 saattoivat punaisia joukkoja Katariinaan. Kun ne tulivat tänne, mammat alkoivat rukoilla. Sitten kuului rätinää ja kaikki alkoivat jatkaa töitään. Sitten nähtin, kun hevonen veti poispäin kärryjä, joista tippui verta".

Työväen Arkiston tietojen mukaan kiven räjäyttivät valkoiset myöhemmin, koska se oli merkitty ja kuvattu. Tämä tieto ei aivan pidä paikkaansa. Mäenrinne kaavoitettiin tonteiksi viisi vuotta myöhemmin ja myös tästä Katajatie 23:n tontista syntyi vuokrasopimus. Tontin vuokrannut Hjalmar Nöjd louhi kuolemankiven talonsa perusrakenteisiin ja niin muisto hävisi.

Pertti Niitamo kuvaili kuolemankiveä pyramidin muotoiseksi kiveksi, jonka itäinen kylki oli tasainen kuin seinä. Kahden metrin korkeudessa oli risti ja sen alla vuosiluku 1918. Kiven rosoista pintaa pidettiin todisteena siitä, että sitä vasten oli teloitettu ihmisiä.

Leena-Riitta Salminen kirjoittaa kuolemankivestä kirjassaan Hellahuone puutarhakaupungissa - Kotkan Katariinan kaupunginosan historia (Kymenlaakson museo, 2020)

"Sisällissodan tragedian jäljiltä on tallennettu koskettava tarina, jonka mukaa Nöjdin tontilta löytyi 27 hattua. Hattujen uskottiin kuuluneen teloitetuille. Piha-alueella kasvoi koivu, jonka taakse teloitettavat pojat yrittivät piiloutua. Pommituksissa 1942 koivu vaurioitui ja sen jälkeen Elisa Niitamon muistin mukaan koivusta kuului valittavaa ääntä. Joka kevät siitä valui mahlaa, joka värjäsi kiviä punaiseksi. Koivu kaatui 1970-luvula ja silloin löytyi koivun vierestä pahka, joka löytäjän mielestä muistutti sydäntä. Seuraavana kesänä paikalle ilmestyi pensas, jota kukaan ei ole siihen istuttanut. Pensaassa oli syksyisin suuret, karpalon kokoiset verenpunaiset marjat".

V. I. Lenin 1870-1970

Ylioppilasteatterista irronnut ohjelmaryhmä Vanha Myyrä ja SKDL järjestivät suurproduktionaan Leninin 100-vuotisjuhlaesityksen huhtikuussa 1970. Näitä näyttämöllä kuultuja lauluja koottiin toukokuussa 1970 ilmestyneelle albumille V. I. Lenin 1870-1970. Tämä albumi ja samoihin aikoihin ilmestynyt Aulikki Oksasen Kenen joukoissa seisot LP ankkuroivat opiskelijaliikkeen SKP:n vähemmmistöön.

Tämän LP:n ensimmäinen puoli sisältää musiikkia ja tekstejä jotka on omistettu Leninille, jotka liittyvät Leninin ja Venäjän proletariaatin taisteluun tai olivat Leninille muuten läheisiä.
Toisella puolella kuullaan lauluja jotka liittyvät kansainväliseen luokkataisteluun, solidaarisuuteen ja leninismin merkitykseen imperialisminvastaisen yhteisrintaman muodostamisessa, kuten Atte Blom kirjoittaa levyn kansitekteissä.

Autenttisella Leninin puheella alkaa levy ja jatkuu Eino Puumalaisen Laululla Leninistä, esittäjänä Meriklubin lauluryhmä, josta tuli sittemmin maineikas Meripioneerit.
Albumit sisältää useita poliittisen laululiikkeen klassikoiksi nousseita esityksiä, kuten Kuubalaista alkuperää oleva Eläköön sosialismi, Wolf Biermanin Kolme luotia Rudi Dutchkeen ja Ewan McCollin Balladi Ho Tshi Minhistä. Vähemmän tunnetuista mainitsisin Vladimir Majakovskin runon V. I. Lenin, joka Otto Donnerin säveltämänä ja Kalle Holmbergin esityksenä on aika huikea, unohtamatta levyllä olevia Hans Eislerin sävellyksiä. Ei tässä oikein olekaan kuin hyviä ja vielä parempia esityksiä.

Huomionarvoista on myös, että tällä albumilla kuultiin ensimmäistä kertaa kolmikkoa Pekka Aarnio, Martti Launis ja Sinikka Sokka. Triosta muovautui loppuvuodesta Agit-Prop kvartetti,  poliittisen laululiikkeen tunnetuin kokoonpano.

Tätä LP:tä ei ole koskaan julkaistu kokonaisuudessaan CD-formaatissa, mitä pidän melkoisena puutteena. Levyä lienee kuitenkin myyty aikoinaan paljon, sillä tätä näkee melko usein käytettynä.

Savukosken sillan kautta Uudellemaalle

Eräs vanha kirjoitukseni on viime päivinä kerännyt sen verran paljon lukukertoja, että arvaan kaikkien googlanneen, että pääseekö Savukosken sillan kautta Uudellemaalle tai sieltä pois.
Ei pääse ainakaan autolla, vaikka Google Maps kuvan vaihtoehtoa tarjoaakin (kuva Piffiltä). Siellä on sillalla ajoesteet ja Savukoskentien päässä on jykevä lukittu portti koko tien leveydeltä. Jalan tai pyöräillen pääsee, ellei siat/filth ole siellä vahdissa. En ole käynyt katsomassa.

Seuraava ylityspaikka olisi vähän pohjoisempana Klåsarön voimalaitospadolla. Sieltä saattaa päästä mikäli siellä oleva puomi sattuu olemaan auki. Viime kesänä sieltä viimeksi pyöräilin ja silloin oli auki. En kuitenkaan autolla lähtisi koittamaan (mikäli sellaisen edes omistaisin). Pyöräillen ja kävellen tietysti hyvä ja hieno reitti ihan noin muutenkin.

Ja muistakaa, ilman liikkumisen vapautta elämme turanniassa.

O-R Muuri: Elin minäkin lapsuuden ja nuoruuden

Sain vinkin kiinnostavasta kirjasta, joka on aikaisemmin mennyt itseltäni ihan ohi. Ossi Muurin omaelämäkerta Elin minäkin lapsuuden ja nuoruuden ilmestyi v. 1973 Otavan Kertomus elämästä sarjassa. Otavan järjestämään kilpailuun saapui kaikkiaan 957 käsikirjoitusta. Kilpailun järjestäneen kustannustoimittaja Hannu Mäkelän mieleen ovat jääneet parhaiten Ida Maria Saarisen Nokkosia ja harakankukkia, aivan loistava kirja muuten ja juuri tämä Ossi Muurin teos. Kumpikin kirjoista oli tekijöidensä esikoisteoksia. Saarinen jatkoi sittemmin kirjailijanuraansa Muurin muistelmien jäädessä hänen ainokaiseksi.

Kirjat osuvat myös yhteiseen ajanjaksoon, Saarinen oli syntynyt 1900 ja Muuri 1901. Saarisen kirja kertoo Forssan vapriikin työläisten elämästä, Muuri taas erään linnun nimeä kantavan satamakaupungin työläisistä. Kertaakaan ei Ossin kirjassa mainita kirjoittajan kotipaikkojen nimiä, mutta nämähän on helposti arvattavissa pienen paikallistuntemuksen avulla. Kotkaanhan tämä sijoittuu ja Hovinsaaren sahan alueella asutaan ensin kunnes Munsaaresta saadaan tontti suurperheen omaa asuntoa varten. Hovinsaaren kansakoulua käydään ja viereisellä sahalla käydään töissä.

Kirjan alkupuolella on paljon tarinoita koulunkäynnistä, poikien kepposteluista ja työn teosta sahalla. Sitten syttyy ensimmäinen maailmansota. Kaupunki täyttyy venäläisistä sotilaista. Näistäkin on paljon tarinoita, hurjiakin. Suomi itsenäistyy, työväen järjestyskaarti perustetaan, järjestyskaarti muuttuu punakaartiksi. Ossikin liittyy isänsä Konrad Muurin komppaniaan ja lähtee Mäntyharjun rintamalle. Siellä sairastuttuaan palaa Kotkaan. Pian tulevat valkoiset ja Ossi pakenee vangitsijoilta saaristoon.

Tietokirjaksi tämä on vähän ongelmallinen kun kaikesta ei voi sanoa onko faktaa vai fiktiota. Yleensä ottaen tapahtumat ja paikat pystyy varmentamaan muista lähteistä. Nimiä on muutettu hieman, mm. Vilho Alhojärvi on Vilho Alho, Hugo Lindqvist Hugo Lind ja Vihtori Teikari komppanianpäällikkö Kari. Joitain nimiä on muutettu enemmänkin. Teloitusryhmästä karanneet Matti Malinen ja Evert Kaarna ovat nimillä Matti Makkonen ja Reino Kakko. VRYO papereiden mukaan Ossin isä Konrad Muuri ja Teikari vangittiin Munsaaressa 7.5, kun kirjaan on sepitetty mahdollisesti keksitty kohtaus valkoisten ensimmäisestä käynnistä ja mainitaan näiden päälliköiden vangitun vasta viikko Kotkan valtauksen jälkeen. Myös kirjan loppupuolella oleva kohtaus, jossa Ossi ja Vili todistavat Pyhtään suunnassa tapahtunutta parinkymmenen punaisen teloitusta tuntuu olevan fiktiota, missään lähteissä ei tällaista tunneta, varsinkin kun tämä ajoittuu kirjassa jo melko myöhäiseen vaiheeseen.

Muuten tämä on kyllä hyvinkin viihdyttävä kirja ja suosittelen luettavaksi. Jos Saarisen Nokkosia ja harakankukkia on itselleni 6/5 teos, niin tälle annan kyllä pisteitä 4/5.

Topin kinneri

Velomobiilit saapuivat Suomeen pian sotien jälkeen. Ensimmäiset tunnetut polkuautot Suomessa rakensivat Aulis ja Alfons Saarikivi sekä Ossi Hanhivaara vuonna 1946. Sarjakiven veljesten ensimmäinen malli tehtiin ruotsalaisten piirustusten mukaan. Ruotsissa cykelbil innostus oli alkanut 1939, kun yksityisautoilu kiellettiin polttoainepulan takia.
Suomessa Kikka -lehti ja Nuoret Talkoot aloittivat polkuautojen mainonnan vuonna 1948 ja joulukuussa joukko ruotsalaisia ajajia kävi esittelemässä ajopelejään Messuhallissa järjestetyissä sisäajoissa.

Poikien keskus ry yritti ohjata nuoria hyödyllisten ja kehittävien harrastusten pariin. Sen johtajana toiminut Sulo Karpio oli myös Joka poika -lehden päätoimittaja. Sulo Karpio myös keksi kulkuvälineelle nimen kinneri polkemiseen käytettävän polven ja kantapään välisen kinnerjänteen mukaan. Sulon poika Reino Karpio oli yhdistyksen askartelukerhon ohjaaja ja hän suunnitteli maalla ja vedessä kulkevan polkuauton, joka rakennettiin Partaharjun leirikeskuksen askartelupajassa.
Vasta vuodesta 1949 tuli kinnerien läpimurtovuosi Suomessa. Landskronalaisen Exon-tehtaan valmistamien kinnerien maine levisi Suomeen asti, ja Ruotsin mallin mukaan Suomeenkin perustettiin Exon-kerho, jonka tarkoituksena oli kilpakinnerien rakentaminen. Tekniikan maailman edeltäjä, Harrastelija - tekniikka kaikille -lehti ilmoittautui Exon-klubin äänenkannattajaksi vuoden 1948 numerossa 8. Lehdessä olikin koko aukeama täynnä kinneriasiaa.  Pohjoismaiden mestaruuskilpailut pidettiin Eläintarhan radalla 15.6.1949 2000 maksaneen katsojan silmien alla.
Koska kinnerit rakennettiin pula-aikana, käytettävissä oli niukasti niin materiaaleja kuin asiantuntemustakin. Yksinkertainen rakenne oli rimarunko, joka peitettiin vanerilla. Renkaat olivat yleensä helposti saatavilla olevia 28-tuumaisia ja sijaitsivat rungon ulkopuolella. Jarru oli yleensä vain takana, joka ei painavaa kinneriä juurikaan hidastanut.

Kinnerien aikakausi jäi Suomessa lyhyeksi, mutta niin kuin aikanaan isopyöräinen, niin myös kinnerit ovat jääneet voimakkaasti aikanaan niiden nähneiden mieliin. Ruotsissa arvioidaan olleen 1940-luvun puolivälissä noin 10 000 kinneriä. Suomessa menestys jäi tuntuvasti vaatimattomammaksi ja kohtuullisen lyhytaikaiseksi. Sitä kuvastaa se, ettei nurkkiin ole raatoja juurikaan jäänyt. Mopot tulivat 1950-luvulla polkupyörän sijalle kansan kulkuneuvoksi, hyvinvointi kasvoi, eikä jonkin verran näppäryyttä ja hitsausvälineitä edellyttänyt kinnerin tee-se-itse -rakentaminen korvannut puuttuvaa sarjatuotantoa.

Kuvien kinneri liikkui Kotkan seudulla 1950-luvulla ja jotkut vanhat kotkalaiset muistavat yhä tämän kulkupelin. Ajopelin myöhemmistä vaiheista ei valitettavasti ole mitään tietoa.

Lisää aiheesta: Velomania! - Pyörällä halki aikojen. Vapriikki, Tampereen museon julkaisuja 98. 2007.

Akseli ja Eelo Isohiiden murha

Luin ensimmäisen kerran Iitin Sääskjärven Massista kotoisin olleiden Isohiiden veljesten Akselin ja Eelon 22.4.1918 tapahtuneesta murhasta sanomalehdestä joskus vuosituhannen alkupuolella. Tolstoilaisten pasifistien kohtalo herätti silloin mielenkiintoa ja myötätuntoa. Juttu lienee liittynyt v. 2000 ilmestyneeseen Maija Salonius-Hatakan kirjaan Ei sarnaamalla, vaan elämällä. Akseli ja Eelo Isohiiden tarina tai televisiosta v. 2002 tulleeseen Tosi tarina: Tapaus Isohiiden veljekset -ohjelmaan.
Useimmissa lähteissä mainitaan kotkalaisten punaisten olleen veljesten murhan takana. Viitteeksi annetaan mainittu Salonius-Hatakan kirja, vaikka en minä ainakaan ole omasta kappaleestani löytänyt mitään mainintaa murhaajien kotkalaisuudesta. Muistini mukaan jo lukemassani sanomalehtijutussa mainittiin kotkalaisten olleen asialla. Näin ei ole, sillä löysin Kansallisarkistosta murhiin osallistuneiden VRYO-paperit.

Joukko Anjalan Ummeljoen punakaartin miehiä kävi komppanian päällikkö Matti Mäntylän käskystä vangitsemassa Isohiiden veljet kotoaan. Mukana olivat plutoonan päällikkö 30-vuotias Herman Viherkoski, tämän 19-vuotias pikkuveli Evert, joka toimi osastonpäällikkönä sekä Arvo Muuronen, Jalmar Palmgren, Aarne Nivell ja Edvard Mäkelä. Matkalla kohdattiin vielä heiniä takavarikoimassa olleet Rikhard Forström ja Yrjö Palmgren. Vangit kuljetettiin ensin Haapa-Kimolaan Tupasen taloon, jossa komppania piti kortteeria. Vangitsemisen syy ei papereista selviä. Akseli Isohiisi oli kohdannut punaisen patrullin, joka oli määrännyt hänet tulemaan seuraavana päivänä heidän joukkoonsa, mutta Akseli oli kieltäytynyt ja sanonut ettei tule koskaan kantamaan asetta kenenkään riveissä. Akseli oli myös järjestämässä rauhankokousta Kausalaan sodan lopettamiseksi. Hän oli myös käynyt Pärhässä puhumassa joidenkin vangittujen puolesta, jolloin hänet olisi jo vangittu, ellei Kausalan esikunnasta olisi tullut määräystä hänen vapauttamiseksi. Ehkä toispaikkakuntalaiset Isohiisiä tuntemattomat punaiset näkivät heidät agitaattoreina, jotka haittasivat punakaartin pakko-ottoja.

Ummeljoen komppania oli osallistunut maaliskuussa Savitaipaleen rintaman taisteluihin. Huhtikuun puolivälissä heidät siirrettiin saksalaisten liikehdinnän takia Iitin Sääskjärvelle Perheniemen kartanoon pariksi päiväksi ja sieltä Haapa-Kimolaan. Täällä he tekivät joitain elintarvikkeiden takavarikkoja ja mukaan tarttui myös muutakin omaisuutta. Evert Viherkoskelle ilmestyi uusi takki ja housut, villatakki, hopeinen naisten kello sekä polkupyörä. Myös Herman Viherkoski varasti polkupyörän, kiikarit, saappaat ja panamahatun. Viherkosket ja Mäntylä toimivat johtajina näillä matkoilla repien piirongit auki ja kehoittaen muitakin ottamaan mukaan mitä kukakin haluaa.

Nikolai Mäkelän kertoman mukaan komppanian päällikkö Matti Mäntylä antoi määräyksen Isohiiden veljesten viemisestä metsään ammuttaviksi. Viherkosken veljekset ja Arvo Muuronen lupautuivat leipäkortin antajiksi. Mäntylä pyysi myös Mäkelää lähtemään neljänneksi mieheksi, mutta tämän kieltäydyttyä määrättiin saattajaksi Jalmar Palmgren.
Muutaman kilometrin matkan jälkeen hevoset sidottiin tien viereen. "Metsässä on muitakin vankeja, jotka otetaan mukaan", koitti H. Viherkoski rauhoitella Isohiiden veljeksiä. Jalmar Palmgren olisi halunnut jäädä tien viereen hevosten luo, mutta hänet komennettiin kulkemaan edellä. Vähän matkan perästä Palmgren kuuli takaansa kaksi laukausta ja käännyttyään katsomaan näki hän Herman Viherkosken ja Arvo Muurosen ampuneen toisen vangeista. Tämän jälkeen Viherkosket ampuivat yhdessä myös toisenkin Isohiiden veljeksistä. Muuronen ampui browningillaan vielä yhden laukauksen. Viherkoskilla oli kiväärit. Sovittiin, että jos asiasta kysellään, niin sanotaan Kausalasta tulleen miehiä vastaan, joille Isohiidet luovutettiin. Asian oikea laita kyllä arvattiin Haapa-Kimolassa miesten tultua takaisin odotettua aikaisemmin. Jälkeenpäin Evert Viherkoski olikin nauraen kertonut Rikhard Forströmille heidän ampuneen vangit.
Sotaa oli jäljellä enää alle kaksi viikkoa. Ummeljoen komppania perääntyi monien muiden tavoin Kotkaan, jossa he antautuivat valkoisille toukokuun 4. päivänä.

Lahden vankileirillä pidetyissä kuulusteluissa Viherkosken veljekset ja Arvo Muuronen pitäytyivät sovitussa väitteessä, että vangit oli luovutettu vahingoittumattomina Kausalasta vastaan tulleille tuntemattomille miehille. Riihimäen vankileirille päätynyt Jalmar Palmgren sitä vastoin kertoi asian todellisen laidan. Valtiorikosoikeus tuomitsi Palmgrenin 9. elokuuta avunannosta valtiopetokseen, kahteen murhaan ja kolmesta ryöstöstä 12 vuodeksi kuritushuoneeseen. Komppanian päällikkö Matti Mäntylä sai valtiopetoksesta elinkautisen. Evert Viherkoskea kuulusteltiin Lahdessa 28. kesäkuuta. Valtiorikosoikeuteen hän ei koskaan joutunut, sillä hän karkasi Lahden vankileiriltä ja pako näyttää kestäneen pidempäänkin, sillä Evert Viherkosken nimi löytyy Valtiorikosasiain Tiedusteluosaston luettelosta C, johon on listattu vaarallisimmat yhä vapaana olevat ja kesän aikana eri vankiloista karanneet kapinalliset. Saatiinko E. Viherkoski myöhemmin siviilioikeuteen tai mikä on hänen lopullinen kohtalonsa, tähän en ole löytänyt vastausta.

Herman Viherkoski ja Arvo Muuronen olivat oikeuden edessä 18. syyskuuta. H. Viherkoski tuomittiin valtiopetoksesta ja kahdesta murhasta kuolemaan. Myös Muuronen sai kuolemantuomion valtiopetoksesta ja murhasta. Valtiorikosylioikeus vahvisti molempien tuomiot 3. lokakuuta. 
21-vuotias Toivo Arvo Muuronen ammuttiin Suomenlinnassa 26. lokakuuta 1918 kuuden muun kuolemaantuomitun kanssa. Tämä oli toiseksi viimeinen teloitus Suomenlinnassa. Marraskuussa annettu toimeenpanokielto ja joulukuun 7. päivän armahdus, jossa vielä täyttämättä jääneet kuolemantuomiot muutettiin elinkautisiksi vankeusrangaistuksiksi koitui Herman Viherkosken pelastukseksi. Vankilassa Herman ei viihtynyt, sillä hän karkasi Lappeenrannan työvankilasta 28.3.1921 ja siirtyi itärajan taakse. Etsivän keskuspoliisin tietojen mukaan hän asui Miikkulaisissa Inkerinmaalla ja kävi arvelujen mukaan myös salateitse Suomessa sukulaistensa luona. EK:n tietojen mukaan Herman erotettiin puolueesta syksyllä 1934. Viimeinen merkintä on, että hän olisi ollut kalastuskollektiivissa Murmanskissa vuonna 1937. Herman Viherkoski julistettiin kuolleeksi Elli-vaimon hakemuksesta 1952.

Tärkeimmät lähteet:
Valtiorikosylioikeuden aktit 17304, 17305, 6932 ja 18477
Maija Salonius-Hatakka: Ei saarnaamalla, vaan elämällä
Kuvat Akseli ja Eelo Isohiiden surmapaikalta huhtikuussa 2014