Kuuntelussa Svartin Eteenpäin! boxi

Levymessuilta tarttui taas mukaan komeat 19 LP:tä sekä tämä kuuden LP:n boxi, joka otetaan nyt kuunteluun. Niihin muihin palataan joskus tuonnempana.
Svart Records julkaisi viime vuoden lopulla koko M.A. Mummisen ja Pekka Gronovin Eteenpäin! -levymerkin tuotannon ja vähän enemmänkin yksissä kansissa.  Lähes kaikki levytykset tosin löytyvät itseltäni ennestään jo jossain formaatissa.

Ensimmäinen levy sisältää M.A. Nummisen In memoriam LP:n kokonaisuudessaan ja sitä on tullut kuunnneltua CD:nä todella paljon. Suosikkibiisejäni ovat mm. Juhannusblues, Tarina Seija Niemisestä ja Viiskulmassa on viisi kulmaa. Myös boxin toinen levy sisältää ainoastaan Nummisen levytyksiä ja näitäkin on tullut kaikkia kuunneltua aiemminkin niin paljon, etten ole vielä edes ottanut tätä levyä muoveista.

Kolmos LP alkaa Nummisen ja Päivi Paunun esperanton kielisinä versioina sekä Saksaksi levytettynä Schubert-lauluja EP:llä. Nämä ovat melko tylsiä ja tullut usein skipattua CD:ltä kuunneltunakin, joten puolen lopussa oleva S. Albert Kivisen EP jää harmittavasti varjoon. Levyhän on jotain aivan uskomatonta. Kun tämän ekaa kertaa kuulin Kivisen omalta Lauluja kokoelmalta, niin aika tuolilta pudottava tuntemus.
Kolmoslevyn B-puolisko on sitten omistettu Suomen Talvisota 1939-1940 yhtyeen tuotannolle. Nuoren Voiman Liiton musiikkiantologiassa julkaistut biisit on tulleet tutuiksi Suomen Talvisodan omalta LP:ltä ja ennenjulkaisemattomat Maanalaista menoa radio-ohjelmassa esitetyt nauhoitukset ovat enemmän kuriositeettiosastoa, kuten myös puolen lopussa kuultavat kaksi ruotsinkielistä versiota, joista Flaggorna Fladdrare oli itselleni ennestään tuttu Psychedelic Phinland kokoelmalta.

4. LP on sitten se kaikkein kiinnostavin. Nuoren Voiman Liiton musiikkiantologia sisältää myös levytyksiä Tiitta Sipponen & the Saturdists:ltä, Those Lovely Hula Handsiltä sekä Soosilta ja Muusilta. Näitä en ollut edes kuullut aiemmin. Varsinkin Those Lovely Hula Hands on suuri rakkauteni. Heidän oma EP on sitten seuraavana ja sen B-puoli oli ennestään tuttu tuolta Psychedelic Phinlandilta, kuten levyn A-puolen "Menevät miehet". Tämä oli kanssa sellaista tajunnanräjäyttäjää, kun ensimmäistä kertaa kuulin. Tiesin jo sitä ennen pelkästään levyn kannen ja bändin sekä biisien nimien perustella, että tämän on oltava hyvä ja kyllä se sitten olikin. Kukkopilli on harmillisen vähän käytetty instrumentti pop-musiikissa.
Neloslevyn toinen puoli koostuu Spermin 3:rd Erection EP:stä ja Baby Grandmothersin singlestä. Ensin mainitun olin kuunnellut You Tubesta pari kertaa ja se oli vähän pettymys loistavan Shh! LP:n kuulemisen jälkeen. Vaan kyllä tätä on nyt tullut kuunneltua paljon lisää kun sai kunnon formaatissa. Myös hurjassa kannabispöllyssä esiintyvä Baby Grandmothers on loistava!

Viitoslevy on myös erittäin kiintoisa. J.O. Mallanderin 1962/1968 singlen olen nyt kuunnellut jo kolmasti ja mielestäni jälkimmäinen "biisi" on parempi. Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen...
Puolen päättävä nimetön työväenlaulu EP itselläni jo olikin alkuperäisenä. Sulo Vakkari, Otto Pyykkönen ja Hannes Saari, jonka Proletaarit nouskaa kestää satoja kuuntelukertoja. Kääntöpuolella sitten pitkään myyttisenä ollut kakofonista freejazzia sisältävä Jouni Kestin & Seppo I. Laineen Vallankumouksen analyysi / Punalippu, jonka erinomaisuuden tiesin jo levyä koskaan kuulematta. Pari vuotta sitten tämä sitten vihdoin ilmestyi nettiin kuultavaksi, enkä erehtynyt. Yksi eniten kuuntelemistani Jazz-levyistä.

Viimeinen LP sisältää ennen julkaisematomia äänityksiä ja tämä oli hieman pettymys. Myyttinen Nalle Puh Big Band on melko tylsä, eikä muissakaan ole mitään sellaista jonka takia olisi aiemmin ansainneet tulla julki. Nummisen Poli-Blues, joka on eri versio Juhannusbluesista on kyllä sinänsä lupaava, mutta aivan liian lyhyt kunnolliseen tunnelmaan kohotakseen.
Erityismaininta vielä kansion mukana tulevalle paksulle kirjaselle, joka sitten viimeistään teki tästä hyvän ostoksen.

Punainen viima - Surkea tekele punaisesta terrorista

Savitaipalelaisen harrastajahistorioitsijan Pentti Pylkön uusin teos Punainen viima - Punaisten väkivalta 1917-1918 ilmestyi viime syksynä melko vähällä huomiolla. Mikään ihme vähälle huomiolle jääminen ei ole, sillä kyseessä on todella onneton kyhäelmä.
Pylkön edellinen kirja, sinänsä kyllä erittäin ansiokas Vaiettu vuosi - Savitaipaleen rintama 1918 sai Marko Tikan arvostelussa pyyhkeitä heikosta lähdekritiikistä ja tässä kirjassa ei ole lähdekritiikistä enää mitään jäljellä.  Jo lähdeviitteistä näkee, että yleisimmin käytetyt tietolähteet ovat olleet Kaarlo Castrenin Punaisten hirmutyöt vapaussodan aikana vuodelta 1926 sekä Henning Söderhjelmin Det råda upproret i Finland år 1918 mainitulta vuodelta. 2000 luvulla julkaistut kirjat voi laskea yhden käden sormilla kun jättää pois Pylkön omat julkaisut.
Varkauden tapahtumista kertoessaan lähteenä on ollut Hannu Soikkasen Varkauden historia vuodelta 1963, vaikka Soikkanen itsekin kertoo Varkaus, Suomi ja vuosi 1918 kirjassa, että "Nykyisillä tiedoillani ja hankkimallani viisaudella kirjoittaisin hieman toisin. 40 vuotta on todellakin antanut lisää tietoa." Pylkkö kertoo myös Varkauden punaisten johtajan Matti Aution antamasta julistuksesta, jonka mukaan kaikki yli 10 vuotiset porvarit on tapettavat. Mitään muuta lähdettä kyseiselle julistukselle Pylköllä ei ole antaa kuin Käkisalmen Sanomissa, siis valkoisten puolella olleessa porvarillisessa lehdessä 28. helmikuuta 1918 kerrottu uutinen. Eikä Pylkkö todellakaan erota puhdasta sotapropagandaa, vai onko tämä aivan tarkoituksellista vääristelyä?
Pylkkö esittelee kaikkiaan kolmisenkymmentä isompaa tai pienempää joukkomurhaa varsin vaihtelevalla menestyksellä. Näistä useista, esimerkiksi Vihdin tai Porin lyseon tapahtumista on ihan viime vuosina ilmestynyt erinomaisia selvityksiä, mutta Pylkkö luottaa ennemmin Castreniin.
 Parhaiten on onnistuttu Luumäen ja Savitaipaleen tapahtumien selvittelyssä, mutta nämä ovat lähes täsmälleen samoja tekstejä kuin edellisessä Vaiettu vuosi -kirjassa ja mukana ovat edelleen samat kauhutarinat, joihin luottamisesta Tikka antoi sapiskaa.
Rymäkän torpan murhasta ja murhapoltosta on edelleen mukana kertomus, jonka mukaan rouva Valkonen murhattiin hakkaamalla pää irti oven kynnystä vasten. Tietysti näin on voinut tapahtuakin, Sotasurmissa kuolinsyyksi on vaan merkitty elävältä polttaminen. Toinen lähteistä on siis väärin. Objektiivinen kirjoittaja kertoisi vaikka Särkän lyöneen kirveellä Valkosta ja sytyttäneen sen jälkeen torpan palamaan. Näin itse kuolinsyy jäisi avoimeksi, eikä mukaan jäisi liiallista kauhufolklorea.
 Näistä esittelyistä oikeastaan ainoa itselleni uutta tietoa kertova on Pernajan Keipsalon tapahtumat helmikuulta 1918. Nämä perustuvat punaisten omaan raportiin ja ovat siten varsin luotettavat. Myös Viipurin lääninvankilan joukkomurhasta kertovassa osiossa on paljon ennen julkaisemattomia yksityiskohtia. Muuten kirjan ansiot ovat hyvin vähäiset. Kaljusen vankina olleen Aino Kääriäisen päiväkirjan julkaiseminen on suurin ilo, se on hyvin mielenkiintoinen, muttei pelasta muuten varsin surkeaa kokonaisesitystä.

Elämäni vegaanina kirja

Paljon on vettä virrannnut Kymijoessa, että Suomen Punk Anarko Yhdistyksen lehdistä on tultu tähän Elämäni vegaanina kirjaan. SPAY:n lehdissä oli jotain herkkää ja tiettyä lupaavuutta, eikä olekaan ihme, että lehtien toimittajasta Mia Takulasta ( o.s. Salli) tuli sitten ihan oikea toimittaja.
Mia, eli Hudi, kuten me 90-luvun alun punk-keikoilla käyneet hänet tunnemme, tuli tunnetuksi kevään 1995 turkistarhaiskuista, jolloin muutamalta pohjanmaalaiselta turkistarhalta vapautettiin satoja kettuja. Muistan kun katottiin Katjan kanssa TV-uutisia ja siellä oli pääuutisaiheena nämä iskut, niin Katja kommentoi heti, että Hudi ollut varmaan asialla. Tämän kirjan julkaisun myötä Hudi antoi myös harvinaislaatuisen haastattelun Vihreälle Langalle ja taisi jossain Iltalehdessäkin olla jotakin.

Hudin aktivismivuosien muistelmat olisivat olleet kova juttu, mutta ehkä aika ei vielä ole kypsä niille, ehkä seuraavan 22 vuoden kuluttua. Vaikka onhan tässä hieman paljastuksia.
Varsinaisena aiheena siis 14 vegaanin elämäntarinat ja kuinka tähän ruokavalioon on päädytty. Lähes kaikki haastatellut olivat itselleni ennestäänkin jossain määrin tuttuja. Pienet ympyrät Suomessa. Useat mukana Eläinoikeusliikkeessä ja tätä puolta painotetaan myös paljon.

Haastattelut on laadittu ammattitaidolla ja sen verran maailma on muuttunut 22 vuodessa, että kaikki jutut voisivat periaatteessa olla julkaistut myös missä tahansa yleisaikaus- tai sanomalehdessä.
Sujuvaa tekstiä ja kirja oli aika nopeasti luettu. Toista kertaa tähän ei varmaan tule enää pahemmin tartuttua. Sen verran itselleni kertakäyttöistä tekstiä, aatteelliseen pohjaan olen tutustunut jo vuosia sitten, ettei tästä enää mitään uutta filosofista herätystä löydy. Jollekin muulle varmasti paljonkin. Piti silti ostaa omaksi ihan kannatuksenkin vuoksi.

Yrjö Kallinen ja vegetarismi

Tuli tuossa joku aika sitten ostettua pitkään haluan lukea -listallani olleen Matti Salmisen kirjan Yrjö Kallisen elämä ja totuus. Kallinenhan tunnetaan parhaiten "kävelevänä paradoksina", eli pasifistina puolustusministerinä. Tätäkin puolta kirjassa käsitellään, kuten myös osuustoimintaliikettä ja teosofiaa.
Kallinen oli vakaumuksellinen vegetaristi jo 1900-luvun alkupuolelta asti. Vakaumus kesti myös vankileireillä, joissa Kallinen sai kaikkiaan neljästi kuolemantuomion.
Muista työväenliikkeen aikalaisista myös Pekka Railo oli vegetaristi, tästä olen joskus kirjoittanutkin Valkoisten vankina -kirjan esittelyn yhteydessä.
Kallisen vegetarismiin hurahtamisesta ei ainakaan tästä kirjasta löydy tarkempaa tietoa, se on kuitenkin luultavasti tullut tolstoilaisuuden, teosofian ja siihen liityvän hindulaisuuden mukana. Ensimmäinen ruotsinkielinen vegetaristinen yhdistys perustettiin Suomeen jo 1907 ja vuoteen 1913 mennessä se oli levinnyt ympäri maan, jolloin myös suomenkieliset perustivat oman yhdistyksen Salossa.

Itse kirjan hauskin kohta, jonka takia tämäkin kirjoitus piti laatia - niin edellä aikaansa se oli, on lainaus Pääkaupunkiseudun Osuustoimintamiesten kerhon pöytäkirjasta n:o 15 vuodelta 1931, jonka pohjana on kyseisen kerhon jäsenen Kustaa Lehtimäen alustus ulkomaisten teurastamojen kehityksestä:
Emme yritä sitä selostaa, mutta vuoden 2000 lukijalla, joka aikakirjurin uskon ja toivon mukaan on vegetaari, kuten muutkin aikalaisensa, mainitsemme vegetaarisella kielellä: monien ulkomaisten osuuskauppojen ruumishuoneet, joissa eläinvainajia säilytetään ennen niiden hautaamista ihmisten vatsaan, ovat siten järjestetyt, että mädäntymisprosessi edistyy mahdollisimman hitaasti ja ruumiit lahoavat vain sen verran, että ihmisten torahampaat pystyvät niitä helpommin repimään. Kalmanhaju ruumishuoneissa on verraten lievä. Uudenaikaiset giljotiinit ja muut ruhjomislaitteet, joissa lihaskudokset eläinten ruumiista rouhitaan lihan- ja verensekaiseksi massaksi, ovat suurenmoisia. Kun tällainen liha- ja verimassa vedensekaisena liejuna sullotaan ruumiin vatsasta repäistyyn suolenpätkään, saadaan n.s. makkaraa, joka sekä ulkomuodoltaan että tuoksultaan on suuresti erilainen kuin edesmennyt vainaja kalmanhajuineen.
Kustaa Lehtimäen pettämättömään huumorintajuun luottaen Yrjö Kallinen. 

Valtiorikosylioikeuden aktit digitoitu

Tällä viikolla Kansallisarkiston Digitaaliarkistossa julkaistiin Valtiorikosylioikeuden pöytäkirjoja. Kesällä 1918 kapinallisten rangaitsemiseksi perustettu Valtiorikosoikeus käsitteli kaikkiaan 75 550 syytettyä, joista noin 10% vapautettiin. Syyllisiksi julistavia tuomioita luettiin kaikkiaan vajaa 68 000 kappaletta, joista valtaosa avunannosta valtiopetokseen. Ehdollisen rangaistuksen sai syytetyistä kaikkiaan 39 400 henkeä. Kuolemantuomion tai ehdottoman vankeusrangaistuksen saaneilla oli mahdollisuus anoa armahdusta Valtiorikosylioikeudelta ja juuri nämä noin 27 000 aktia on nyt julkistettu. Toivottavasti nuo ehdollisetkin tuomiot tulisivat vielä nähtäville. Ehdottoman tuomion saaneiden keskirangaistus oli 4 vuotta. 30. lokakuuuta annetulla armahduksella kaikkien enintään neljän vuoden tuomion saaneiden rangaistus muutettiin ehdolliseksi. Näitä punavankeja oli kaikkiaan 10 000. 7. joulukuuta 1918 taasen enintään 6 vuoden tuomion saaneet 7000 vankia vapautettiin ehdonalaiseen ja elinkautiset lievennettiin 12 vuoteen. Samalla myös valkoiseen terroriin syyllistyneet vapautettiin kaikesta edesvastuusta.

Kävi hieman kuumottamaan, kun löytyi isoisän isän liki täyskaima. No tämä oli kotoisin Kouvolasta ja isoisä ja hänen sukunsa on Viipurista, eikä syntymäaikakaan täsmännyt. Sukulaisia en siis täältä ole löytänyt. Isän puolen suku on enemmän työläistaustaista, vaikka 1913 syntynyt isoisä olikin kova kokoomuslainen. Äidin isä taas oli sisällissodassa valkoisten riveissä osallistuen 17-vuotiaana Kuhmoisten ja Vehkajärven taisteluihin ja myöhemmin vielä IKL:ssä. Talolliset ei digannut sosialismista.

Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa -kirjassa on koko sivun kuva Kelkkalan työväenyhdistyksen nuoriso-osastoon kuuluneesta 17-vuotiaasta Martta Pyrhösestä, joka kuului Viipurin merkinantokomppaniaan. Hieno kuva ja nätti likka, joten otetaanpa hänet esimerkisi siitä mitä nyt on mahdollista selvittää.
Karjala-tietokanta, johon on kerätty Neuvostoliitolle luovutettujen kuntien kirkonkirjoja, tietää kertoa, että työmies Elias Pyrhösella ja tämän vaimolla Vilhelmiinalla oli kaikkiaan kuusi tytärtä; Ida, Anna, Elisabeth, Maria, Martta ja Alma. Anna oli tosin kuollut jo 12-vuotiaana vuonna 1905.
29.8.1900 (VRYO:n aktin mukaan 19.8.1900) syntynyt Martta Pyrhönen oli työskennellyt kaksi vuotta Viipuri osakeyhtiön tulitikkutehtaassa, mutta työttömäksi jäätyään liittynyt vapaaehtoisesti Viipurin merkinantokomppaniaan. Tässä toimessa hän oli ollut ensin vartijana kansakoululla, josta hänet oli siirretty Talin-Karisalmen radalle vahdiksi, josta 25.4. palannut Viipuriin. Viipurissä hän oli vielä mennyt ketjuun Kangasrantaan, jossa haavoittui olkapäähän. Sieltä hänet siirretttiin Myllymäen sairaalaan, josta valkoiset hänet pidättivät.
Martta Pyrhönen oli käynyt kaksi luokkaa kansakoulua, papintodistuksen mukaan hän oli puhdasmaineinen ja Suojeluskunnan lausunnon mukaan luonteeltaan rauhallinen omaten säännölliset elämäntavat.
Tästä huolimatta Valtiorikosoikeus tuomitsi 16. elokuuta 1918 Martan avunannosta valtiopetokseen 2 vuoden 6 kuukauden ehdottomaan rangaistukseen ja määräsi hänet takaisin Viipurin vankileirille rangaistusta kärsimään. Tähän päätökseen Martta haki armahdusta Valtiorikosylioikeudelta, joka muuttikin tuomion ehdolliseksi.
Myös Martan isosiskon Marian (Maijun) paperit löytyvät. Hänet oli vangittu lyhyen tukan takia. Maiju kielsi kuuluneensa kaartiin ja hänet luokiteltiin ensin kolmanteen luokkaan, eli vähiten vaarallisiin. Myöhemmin löytynyt todistaja työmiehenvaimo Anna Porkka antoi lausunnon jonka mukaan Maiju ja Martta Pyrhönen esiintyivät miehen puvussa kantaen asetta. Kumpikin olivat todistajan mukaan olleet Pullilan rintamalla ja osallistuneet taisteluun Kämärän asemalla. Myös Lydia Halonen todisti siskosten esiintyneen miehen puvuissa. Näiden seikkojen nojalla Valtiorikosoikeus langetti Maiju Pyrhöselle peräti neljän vuoden kuritushuonerangaistuksen. Myös Maria anoi armahdusta, mutta hänelle sitä ei myönnetty. Maria pääsi kuitenkin vapaaksi ensimmäisten armahdusten myötä.
Pyrhösen sisarukset selvisivät hengissä myös espanjantaudista ja muista sodan jälkeisistä koettelemuksista. Martta meni aikanaan naimisiin, sai kaksi lasta, tytön ja pojan ja jäi leskeksi jo nuorena. Jatkosodan aikana he muuttivat Helsinkiin jossa ompelijana työskennellyt Martta asui kuolemaansa 1973 asti. Jälkeläiset muistavat hänet rakkaana mummona. Nämä tiedot sain sukulaiselta.

Laitetaanpas tähän vielä pieni päivitys. Kansallisarkiston digitoinnit ovat edenneet ja vähän tämän jutun kirjoittamisen jälkeen julkaistiin Sotavankilaitoksen vankileirikortisto. Sieltä löytyy siis kaikki punavankileireillä olleet. (Tosin tiedän, ettei kortisto ole täydellinen. Osa korteista on ehkä kadonnut tai sitten kaikista ei ole vankikorttia koskaan edes tehty). Etsiminen on hieman työlästä, koska kaikki täytyy käydä manuaalisesti läpi.
Eikä tässä kaikki. Erittäin kiinnostava on myös Valtiorikoylioikeuden ja Valtiorikosoikeuksien aktihakemisto. Sieltä löytyy aakkosjärjestyksessä kaikki jotka ovat joutuneet kapinan johdosta oikeuden eteen. Täältäkin pitää hakea nimiä manuaalisesti. VRYO:ssa tuomitut löytyy siis nimen tai numeron mukaan Digitaaliarkiston etusivulta, mutta myös VRO:ssa tuomitut, eli käytännössä sellaiset, jotka ovat selvinnneet ehdollisella tuomiolla tai vapautettu kokonaan syytteistä löytyvät luettelosta. Ja nyt noiden VRO-aktien digitointikin on jo hyvässä vauhdissa.
Homma toimii seuraavasti: Katso ensin aktihakemistosta millä numerolla etsimäsi henkilö on tuomittu ja etsi sitten vastaava numero tuolta VRO-akteista. Tätä päivitystä tehtäessä korkeimmalla numerolla oleva akti on VRO 7/949. Ensimmäinen numero tarkoittaa jutun käsitellyttä osastoa ja jälkimmäinen on kyseisen osaston käsittelemän jutun järjestysnumero. VRO-osastoja oli kaikkiaan 145. Osastot  53, 103 ja 104 eivät toimineet ja osaston 116 paperit ovat kadonneet. Eli näistä on tätä kirjoittaessa (12.04.2017) vain pieni osa digitoitu. Oikeiden paperien löytäminen noista kansioista on sitten erittäin työlästä. 

Ompelijatar - Martta Koskisen kuolema ja elämä

Ville Suhosen ohjaama Martta Koskisesta kertova Ompelijatar elokuva tuli katsottua pariinkin kertaan kun TV:stä taannoin tuli ja HS Kuukausiliitteen jutunkin luin useampaan kertaan. Ajattelin täten, etten tarvitse tätä kirjaa, mutta kävi sitten kuitenkin kiinnostamaan kovasti.

Onhan tässä lisää vaikka mitä. Välillä Martta jää sivurooliin kun vyörytetään eteen 30-luvun kommunistien maanalaista toimintaa. Hertta Kuusinen, Yrjö Leino, Eino Pekkala, Mauri Ryömä, Elvi Sinervo, Hella Wuolijoki. Useita kirjoja heidän toiminnastaan olen ennenkin lukenut. Loppua kohti Martta pääsee taas enemmän keskiöön. Lukuisat kirjeet lainataan täydellisinä. Kohti traagista loppua. Martan toiminnasta sisällissodan aikana Lahden naiskomppanian riveissä olisin mielusti lukenut enemmänkin. Kovasti vähäisesti tietoa. Ehkä ei löytynyt tai ei vaan ole. Tuomas Hopun tulevaa kirjaa naiskaarteista odottelen innolla.

Oliko Martta sankari vai konna? Osa Hitleriä ja fasismia vastaan taistellutta maanalaista vastarintaliikettä vai Stalinin hyväksi toiminut isänmaanpetturi? Tähän Suhonen ei ota kirjassaan kantaa. Jokainen saa itse luoda omat mielikuvat esitetyn aineiston pohjalta. Itse en pidä kysymystä edes olennaisena. Aikaa on kulunut yli 70 vuotta ja Martta on rangaistuksensa kärsinyt, enemmänkin mikäli epäilykset kidutuksesta pitävät paikkansa. Sodanaikaisen vastarintaliikkeen saavutukset jäivät kuitenkin melko vähäisiksi. Useampi poliisi tosin menetti henkensä tulitaisteluissa. Kukaan tuskin voi kieltää sitä, että Martta oli rohkea ja omasi vahvan vakaumuksen. Sitä pitää kunnioittaa.

Yksi huomio kirjasta. Hella Wuolijoki oli kyllä yksi paskiainen. Siis sen lisäksi, että rikkoi Hiski Salomaan Lännen lokarin. EK salakuunteli Hellan ja Vappu-tyttären käymää puhelinkeskustelua. Hella oli huolestunut siirtoväen pika-asutuslaista ja evakoiden sijoittamisesta hänen kartanonsa maille. Yksi syy miksi hän kutsui Bertolt Brechtin tiluksilleen oli, että näin hän toivoi välttyvänsä tältä.
Oikeaa asuinrakennusta ei heille ole löytynyt ja Vappu ehdottaa huvilaa, mitä Hella vastustaa, sanoo Brechtien vuokraavan sen kesäksi". "Eivät Brechtit sinne tule, sillä he menevät Amerikkaan", väittää Vappu. Hella suuttuu ja sanoo, että "huvilassahan on meidän nahkahuonekalut. Eihän evakuoiduille voi niitä antaa". Vappu ihmettelee, "onks ne sitten huonompia ihmisiä kuin me muut, jos ne ovat menettäneet kaiken omaisuutensa ja kotinsa". Siihen Hella: "Juu on". "Hyvästi, äiti"! vastaa Vappu ja lyö puhelimen kiinni.

Bontrager OMW talvipyöräilykengät

Hyvästi varpaiden palelu. Ostin Bontragerin talvipyöräilykengät. Nämähän olivat jo viime talven uutuus, mutta saatavuus oli vielä silloin vähän heikkoa. Erikoisuutena on irroitettava sisäkenkä, joka on helppo sujauttaa sisään edestä aukeavan vetoketjun kautta.
Sain nämä viime viikolla ja sopivasti talvikelien saapuessa. Mitään kovia pakkasia ei vielä ole ollut. Kylmimmillään olen nyt ajellut näillä viiden asteen pakkasessa parisen tuntia. Sinä aikana varpaat hieman kylmettyivät, mutta niin vähän ettei ole epäilystäkään näillä tarettavan vaikka useita tunteja. Lämpimimpiä sukkiakaan ei ollut vielä käytössä. Kovemmat pakkaset on vielä kysymysmerkki, mutta selvää on jo, että nämä ovat selvästi lämpimämmät kuin aikaisemmin käyttämäni talvikengät lämpimillä kengänsuojilla varustettuna.
Kuminen nilkkaosa on melko korkea ja estää hyvin kosteuden ja lumen sisäänpääsyn. Valitettavasti samalla se myös haittaa nilkan liikettä, eikä nämä oikein sovellu kovatempoiseen 100 rpm pyöritykseen.
Pohja on paksu, joten satulaa voi nostaa hiukan. Paksun ja jäykän pohjan takia myös polkimiin lukittuminen on hiukan tunnotonta, ainakaa jos klossit eivät ole täsmälleen samalla paikalla mihin on aikaisemmin tottunut. Itselläni ne olivat ensin vähän pielessä, mutta paikkaa vaihtamalla alkoi lukittuminen sujumaan paremmin.
Kenkien koko tuntuu jokseenkin vastaavan Shimanon pyöräilykenkiä ja kannattaa hankkia yhtä kokoa isommat kuin kesäkengissä. Lisää käyttökokemuksia joskus tulevaisuudessa.

Aikaisemmin olen käyttänyt näitä kahta kovasti kilometrejä nähnyttä Shimanon mallia. Taaempi on ensimmäinen varsinainen markkinoille tullut Shimanon valmistama talvipyöräilykenkä noin 15 vuoden takaa. Jalassa se on vähän kolhon tuntuinen, eikä nilkkaosa ole oikein tarpeeksi taipuisa. Myös tarranauha on vuosien aikana lakannut toimimasta, joten sulkemiseen on käytettävä nykyään hakaneulaa.
Edessä on siitä kehittyneempi versio, joka on oikein hyvä jalassa. Jalan sujauttaminen sisään on kuitenkin rasittanut nilkkaosaa sen verran pahasti, että se on rikkoutunut. Kenkää aion kuitenkin käyttää edelleen erityisesti maantiekäytössä lämpötilojen salliessa, koska se on hyvä ajokenkä.
Kummallakin tarkenee hyvin silloin kun lämpötila pysyy plussan puolella, mutta pakkasella ei näillä kovin pitkään ajele ilman kengänsuojia.
Urheiluareenan valmistamat keinoturkissuojat ovat erittäin lämpimät ja melko kestävätkin. Ongelmana on kuitenkin se, että ylimääräiset suojat tuppaavat aina hankaamaan kampia. Lisäksi ne jalkautuessa luiskahtavat usein pois paikaltaan tai täyttyvät lumella. Pron kumipohjaisia kengänsuojiakin olen parit kappaleet ostanut. Ihan käyttökelpoiset, tuppaavat vain melko pian rikkoutumaan. Nyt ei sitten toivottavasti enää tarvitse niitä käyttää.