Jokelan taistelun muistomerkki

Tässä Kymenlaakson uusin muistomerkki. Virallisesti tämä paljastetaan vasta ensi viikolla, mutta siellähän se jo on nähtävänä. Alkuaan laatta oli tarkoitus vihkiä jo toukokuussa, mutta pandemian takia tapahtumaa siirrettiin. Kävin jo kesäkuun puolella tätä etsimässä, mutta joko ei vielä ollut tai sitten oli liian lähellä, että olisin huomannut. Kahdesti tästä silloin ohi menin. Nyt huomasin heti. Valkealan Jokelan taistelu käytiin 2.-3. 5. 1918 tällä paikalla ja tämä oli Suomen sisällissodan viimeinen taistelu. Luumäellä ovat tätä samaa "kunniaa" yrittäneet omia jo 20-luvulta lähtien. Paikalle tuotuun luonnonkiveen kiinnitetty pieni laatta on Vapaussodan ja itsenäisyyden Kymenlaakson perinneyhdistyksen hanke ja siinä lukee, että "Jokelan alueella käytiin vapaussodan viimeinen taistelu 2.-3. 5. 1918. Valkoisten voiton myötä Kouvola vapautui punaisten vallasta." Yli 103 vuotta tapahtuneesta, eikä hankkeen toteuttaneet ole vieläkään voineet laittaa neutraalia tekstiä esille.

Muistomerkki löytyy Vanhatien varrelta neljän rauhoitetun männyn luota. Piiskamännyksi sanotaan näistä yhtä, tarkempaa tietoa tästä männystä ja ketä siinä on milloin piiskattu, en ole vielä löytänyt. Tästä meni aikoinaan Valkelan kirkonkylän suunnasta tuleva maantie, joka joen toisella puolen haarautui Kouvolaan ja Voikkaalle kulkeviin teihin. Punaiset vetäytyivät pohjoisesta kohti Kouvolaa, ensimmäinen kahakka käytiin lähempänä Valkealan kirkonkylää, josta peräännyttiin Käyrälammesta Lappalanjärveen laskevan joen länsipuolelle. Silta räjäytettiin ja kovalla ammunnalla pidettiin eversti Londenin johtamat valkoiset, parituhatta miestä,  joen toisella puolen. Myös toinen joen ylittävä silta, Myllysilta, tuhottiin ampumalla se tykillä hajalle. Tämä paikka sijaitsee vähän matkaa yläjuoksun suuntaan. Harjun rautatiesillan räjäyttämisen jälkeen punaiset jättivät asemansa. Tappiot jäivät kummallakin osapuolella vähäisiksi. Sakari Viinikainen kertoo Rautatiesota 1918 kirjassa kahdesta valkoisesta ja yhdestä punaisesta haavoittuneesta. Lisäksi yhden siviilin huhutaan kuolleen. Kaatuneeksi voi laskea myös yhden valkoisten hevosen.

Kesäkuussa kun kävin etsimässä muistomerkkiä, niin poikkesin myös Jokelan vanhalla myllyllä. Tässä sijaitsi se silta, jonka punaiset ampuivat hajalle.

Tämä on ihan käymisen arvoinen paikka. Sijaitsee aivan nykyisen valtatien tuntumassa, mutta jää kuitenkin katseilta piiloon. En tällaisesta ennen tiennytkään, kunnes nyt laattaa joen varrelta etsiessä tänne vähän vahingossa löysin.

20 vuotta cyclo-crossia

Ensi viikolla tulee 20 vuotta siitä, kun hain rakkaani Joutsenosta. Yhdessä on kuljettu myötä ja vastamäet, eikä ole kertaakaan jättänyt tien päälle. 

Kilometrejä on kertynyt nyt noin 126 130. Mitään suurempia remontteja en ole tähän sen jälkeen tehnyt kun viimeksi kolme vuotta sitten asiasta kirjoitin. Voimansiirto ainakin kertaalleen uusittu. Alkuperäiskomponenttien määrä on pudonnut yhdellä, kun 105 sarjan etuvaihtajasta loppui puhti. Vaihdoin tilalle aiemmin Orcassa olleen Ultegran vaihtajan, joka ei toiminut täydellisesti uusien vaihtajien kanssa.

Orbea Terralla on nyt ajettu reilussa kahdessa vuodessa kohta 13 000 kilometriä. Mitään suurempia ongelmia ei ole ollut. Mavicin tubeless-kiekot toimitettiin maantierenkaiden kanssa, kuten olen kertonut ja siksi vaihdoin tähän heti uutena Specialized Tracer Pro cyclo-cross kumit kokoa 38 mm. Nämä olivat tubeless valmiit, mutta käytin perinteisiä sisäkumeja. Renkailla ajoin komeasti vähän vajaat 12 000 kilometriä ilman yhtään rengasrikkoa. Olisi mennyt varmasti vielä paljon lisääkin, mutta koska olin hankkinut jo viime syksynä uudet samanlaiset ja halusin kokeilla miltä tubeless tuntuu, niin vaihdoin uudet alle jo ennen entisten loppumista. Kierrätän ne sitten Cannondalen etukumina loppuun.

Kaikki jutut verisistä sormenpäistä ja pitkin kylpyhuonetta roiskuvista litkuista voi unohtaa, kun on juuri sisärenkaattomille tarkoitetut kiekot ja sopivat kumit. Asennus oli todella helppoa ja onnistui ihan perinteisellä vanhalla jalkapumpulla. Ilmaa saa kyllä olla ihan jatkuvasti lisäämässä. Litkuakin olen jotunut lisäämään kertaalleen kumpaankin kiekkoon, kun ei ilmat pysyneet montaa tuntia. Suurin etu on tietysti painon putoaminen. Ajotuntuma saattaa olla vähän parempi, mutta tätä pitäisi kokeilla sokkona, niin ehkä ei sittenkään huomaisi mitään. Huonona puolena on jatkuva ilman lisäily, eikä pumpun mittari näytä niin hyvin lukemia, kuin sisärenkaan kanssa. Säästöäkään ei tule, sillä tiivistyslitkun hinnalla olisi saanut useamman sisäkumin.

Homosaatiosukat. Tai oikeastaan nämä on maailmanmestarin sukat. Uudet kengät olivat ajankohtainen hankinta. Aika huonosti vain nyt löytyy paikallisista liikkeistä. Random Bikesissa kävin sovittamassa Leatin tennarimallia, mutta ne eivät tuntuneet oikein hyviltä jalassa ja olivat tosi hitaat pukea. Dharcon DH-housut sieltä ostin, lyhyet ja pitkät. Tuntuvat hyviltä jalassa, vaan tosi lämpimät. Niillä pitkillä tarkenee varmasti pakkasellakin hyvin ilman mamiksia.

Nämä Shimanon XC3 kengät on Intersportista. Kokoa 44 ei ollut, joten otin numeroa isommat, jotka on vähän isot ohuella sukalla. Syksyä ajatellen nämä kyllä hankin, silloin alkaa varsinainen cyclo-cross ja MTB kausi. Boa kiristyssiima on uusinta muotia kengissä, enkä ole mitenkään vakuuttunut tuon erinomaisuudesta. Räikkä + 2 tarranauhaa tuntuu omaan jalkaan paremmin soveltuvalta. Lisäksi nämä on työläämmät pukea ja kanta joutuu tässä aika koville ja saattaa hajota ennen aikojaan. Aika näyttää.

Miettinen: Suomipunk 1977-1981

 Olen hieman liian nuori, jotta olisin ehtinyt mukaan Suomipunkin ensimmäiseen aaltoon. Varhaisimmat musiikilliset muistot ovat radion jokamiehen listan kuuntelusta. Kotona oli kaksi rokkilevyä, Elviksen Golden Hits ja Beatlesin A Hard Days Night. Kasetille nauhoitettuna Juice Leskisen Marilyn ja Jyrki Boy singlet. Niitä tuli kuunneltua. Radiosta kuultuna jäänyt mieleen Leevin Mitä kuuluu Marja-Leena, Kontran Jerry Cotton ja Maukka Perusjätkän Säpinää, mikä olikin varsin hurjaa menoa. TV:stä tuli nähtyä Kake Singersin nousu ja tuho -ohjelma, joka oli niin hauska, että piti ostaa Tähtisumutusta kasetti. Ensimmäinen koskaan ostamani äänite. Sleepy Sleepersin Mopott Show teki myös aikamoisen vaikutuksen, myöhemmin sitten myös Metsäradio ja Levyraati -levyt.

 

Mikä menee teidän kaaliin häh? Suosikki, Suosikki. Ensimmäisen numeron ostin joskus 1979. Se tuli luettua nuhjuksi ja silputtua palasiksi. Julisteessa oli Village People. Laitoin seinälle. Tykkäsin bändin imagosta. Se intiaani oli suosikkini. Mistään Tom of Finlandista ikinä kuullutkaan, se oli sitä viattomuutta. Kuukauden western tuli aina katsottua telkkarista ja inkkarit ja länkkärit oli muutenkin in.

Rock-a-Billy oli kovassa suosiossa Aittakorven ala-asteella. Onnen päivät tuli telkkarista ja kaikki sen katsoivat. Fonzie oli idoli. Matchbox, Crazy Cavan ja sitten Stray Cats räjäytti potin. Kumisaappaiden varret käännettiin nurin ja niihin kirjoiteltiin bändien nimiä. Californiasta sai rintanappeja. Diinarit vastaan punkkarit vastakkainasettelu oli suurta. Ajomiehentien ja Metsämiehentien välisessä metsässä piti olla tappelu. Mentiin katsomaan ilmoitettuna aikana, niin ei siellä ollut ketään.

 

Rock Radio aloitti kesällä 1980. Ylen kuuma rock-kesä oli otsikko Katsossa. Vieressä piirroskuva Beatlesista. Esa oli punk ja lähti aina iltapäivisin kotiin äänittelemään. Jotain tuli itsekin kuultua, muistan ikuisesti kun kuulin ensimmäistä kertaa Sigin Tiina menee naimisiin. Yhden meidän sukulaisen nimi on Tiina, sanoi Marko. Räjähdettiin nauramaan, kun Juhaniin hän rakastui. Markon isä kun oli Juhani. Eppujen Suomi-ilmiö ja Puhtoinen lähiöni jäänyt mieleen ja Korroosion Hei hei hei. Moottoritie oli kuuma ja diggailin Viestin sanoitusta. Juice Leskisen Sika se vasta olikin merkkitapaus. Mauri Kunnaksen piirtämä kansi. Nyrok Cityn piirroksia kopioitiin muutenkin. Rokkivekkari tuli kuunneltua aina aamulla ennen kouluun lähtöä. TV:n puolella Levyraati. Kollaa Kestään Kirjoituksia kellarista on kuulemma näytetty. Taisin nähdä, mieleen jäänyt vain uskomattoman huonot pisteet, tuskin Pirkkokaan tykännyt.

 

Ensimmäinen keikka oli Hanoi Rocks Sibeliuspuiston ilmaiskonsertissa kesällä 1981. Suosikissa oli ollut juttua ja halusin nähdä ne. Siellä oli stage divingiakin, ihan hullua, miten tuollaista voi ollakaan. Tragedy / Cafe Avenue single tarttui matkaan. Sitä kelpaa kuunnella vieläkin.

Ensimmäinen ostamani Heavy-levy oli Iron Maidenin Killers, sillä NWOBHM tulee ja tappaa. Suomipunk 1977-1981 tuli otettua tarkemmin haltuun sitten vasta 10 vuotta myöhemmin, kun ensin oli käyty lävitse Speed Metal ja Hardcore.

 

Miettinen: Suomipunk 1977-1981. Like Kustannus. 384 sivua. Vanhukset muistelee nuoruttaan sataan kertaan kuultuina tarinoina. Loppua kohti kirja paranee. Löytyy myös ihan ennen kuulemattomiakin kertomuksia.

Kotkan Lenin-patsas

Museoviraston kokoelmista löytyy myös uutiskuvaaja Lauri Sorvojan kuvia Kotkan Lenin-patsaan pystytyksestä. Laitoin näistä pari kuvaa Oli kerran Kotka -ryhmään ja vaikka on liki sata vuotta Leninin kuolemasta, pian 40 vuotta patsaan pystyttämisestä ja yli 30 vuotta Neuvostoliiton kaatumisesta, niin siitä huolimatta patsas herättää edelleen jyrkkiä tunteita puolesta ja vastaan.

Kotkan satavuotisjuhlien merkeissä Korkeavuorenkadun varrelle sijoittuva puisto nimettiin Leninin puistoksi. Vladimir Iljits Uljanovin (Lenin) kerrotaan yöpyneen puiston vieressä sijaitsevassa puutalossa (patsaan vasemmalla puolen) osallistuessaan Kotkan työväentalolla elokuun alussa 1907 Venäjän Sosialidemokraattisen Työväenpuolueen kolmanteen konferenssiin, jossa hänellä oli keskeinen osuus. Leninin yöpymisestä kertoi hänet majoittanut kivityömies Emil Vanttula vuonna 1928. Väitettä ei ole kuitenkaan pystytty muista lähteistä varmistamaan. Esa Lassi sai kaupungin satavuotisjuhlien aikaan ajatuksen patsaasta, jonka Kotkan kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi. Moskovan määräyksellä Kotkan ystävyyskaupunki Tallinna toimitti patsaan, jonka valmisti kuvanveistäjä Matti Varik.

Lenin-patsasta pystytettiin Kotkassa 30.7.1979. Patsaan vieressä seisoo kuvanveistäjä Matti Varik. Hänen vieressään työnjohtaja Ari Suomalainen, jonka hiuskuontalo alkoi jo 29-vuotiaana muistuttamaan Leniniä. Oikealla SKP:n piirisihteeri Pauli Hömppi. Selin kaupunginvaltuutettu Keijo Yrjölä.
Patsaan pystyttäjiksi oli tullut työmiehiä Tallinnasta. Pojille oli annettu työantajaltaan kuukausi aikaa pystytykseen, minkä se olisi Neuvostoliitossa kestänyt. Mitään kunnollisia työkaluja, eikä tiivistysmassoja heillä ei ollut mukana. Maxi niitä heille sitten hommaili. Max Jacksen ei raatsinut lähettää työmiehiä heti kotiin vaikka homma tuli hoidettua Suomitahtiin. Työnjohtaja Suomalaisen muistin mukaan eestiläisillä oli pakit täynnä viinaa, jota jotkut heiltä ostivat. Patsas nostettiin kaulaan sidotulla liinalla jalustalle, jolloin Leninin ikään kuin roikkuessa hirressä, yrittivät eestiläiset häätää kuvaajia pois.

Patsas paljastettiin 26. elokuuta 1979 ja ensimmäisen, muttei suinkaan viimeisen kerran se joutui ilkivallan kohteeksi jo 2. syyskuuta. Kotkan kaupungin palveluksessa oleva Jorma Rantala joutui poistamaan punaista maalia patsaasta.

Kansalliskirjasto avasi uusia aineistoja vapaaseen verkkokäyttöön

Kansalliskirjaston edellinen sopimus Kopioston kanssa päättyi vuoden lopussa. Uusi sopimus onkin aiempaa parempi, sillä nyt vapaassa verkkokäytössä ovat myös kaikki digitoidut 1930-luvun sanoma- ja aikakauslehdet. Luon nyt pienoisen katsauksen mielenkiintoisimpiin 1930-luvun vassarilehtiin ja vähän myös sinne toiseen ääripäähän. Mainittuja lehtiä voi hakea täältä.

Leningradissa 1932-1937 ilmestynyt Puna-apu oli MOPR-järjestön, eli neuvostovetoisen Kansainvälisen puna-avun lehti. Järjestön tarkoituksena oli tukea taloudellisesti ja henkisesti vankiloissa viruvia kommunistivankeja, sekä propagoida Neuvostoliiton puolesta. Lehdet ovat sisällöltään hyvinkin kiinnostavia, mutta jutut, joista monet ovat käännöksiä, ovatkin sitten täysin yksipuolista propagandaa. Minkäänlaisesta objektiivisuudesta ei ole tietoakaan.  Muutaman artikkelin luin "Suomen luokkasodasta", tarinoissa on vinha perä, mutta ne ovat aika summittaisia yleiskatsauksia ja kaikin puolin vääristeltyjä. Tutkija tuskin löytää näistä juuri mitään uutta. Ihan viihteenä tämä on kyllä aika "hauska" lehti.

Puna-avun kanssa samaa sarjaa on samoihin aikoihin ilmestynyt Neuvostonainen - NKP:n politbyroon Lenigradin ja Karjalan aluekomitean äänenkannattaja. Tämä on sinänsä enemmän tutkijaa kiinnostava, että mukana on paljon neuvosto-suomalaisten iskurityöläisnaisten esittelyjä. Näistä muutkin kuin sukulaiset voivat löytää erinäisiä tietoja tunnettujen kommunistinaisten toiminnasta. Kaikkeen tietoon pitää vain suhtautua erittäin kriittisesti. Muita Lenigradissa 1930-luvulla ilmestyneitä lehtiä ovat mm. maanpuolustus ja urheiluväen Punavartio, pilalehti Moukari sekä työläislasten Pioneeri.

Nämä kaikki olivat 1930-luvun Suomessa kiellettyä kirjallisuutta, jonka hallussapidosta sai passituksen "Tammisaaren Yliopistoon". Siksikin nämä ovat niin harvinaisia, ettei edes Kansalliskirjaston kokoelmissa ole kaikkia ilmestyneitä numeroita. 

Paras suomalainen "vassarilehti" Itä ja länsi - Työväen kuvalehti lakkautettiin vuonna 1930 ja nyt löytyisi siis myös tämä viimeinen vajaa vuosikerta Kansalliskirjaston avoimesta kokoelmasta. Näitä 1920-luvun numeroita on tullut lueskeltua aika paljon ja muutama tullut ostettua ihan alkuperäisenä paperiversionakin.

Yhdysvalloissa oli 1920-30 luvuilla erittäin aktiivinen vasemmistolainen suomalaisyhteisö. Punatähti -lehti on Amerikan Suom. sos. kustannusliikkeiden liiton kustantama. Samalta kustantajalta tuli myös tunnettu Suomen luokkasota - Historiaa ja muistelmia teos. Punatähti-lehdessä on kulttuuri- ja valistusjuttuja, sekä kertomuksia ja muistelmia historiallisista tapahtumista. Oma perehtyneisyyteni amerikantyöläisten lakkotaisteluihin on sen verran heikoissa kantimissa, etten yritäkään arvioida juttujen värittyneisyyttä.

Muita kiinnostavia Yhdysvaltalaislehtiä ovat mm. Punainen soihtu, 1920-luvulla ilmestynyt I.W.W:n äänenkannattaja Industrialistin joulu, sekä toinen "tuplajuulaisten" lehti, 1919-1937 ilmestynyt Tie vapauteen.

Myös Kanadassa oli vilkasta julkaisutoimintaa. Canadan suomalaisten työläisten syysjulkaisu Taistelun viiri ilmestyi vuosina 1933-36. Muita saman järjestön lehtiä olivat kevätjulkaisu Työn Vappu, sekä 1937-39 ilmestynyt Vapauden viiri. 1920-luvun alussa oli ilmestynyt kesäjulkaisu Vapauden soihtu. Tiukalla Stalinin viitoittamalla tiellä kuljetaan ja onhan tämä aika surullista, kun tietää niin useiden uskoneen lehdissä esitettyihin valheisiin Neuvostoliiton ihanuudesta. Vuosikymmenen lopussa lehdistä sitten katosikin Stalinin ihailu ja Espanjan sisällissota nousi usein otsikoihin.

Yhdysvalloissa toimineen Suomalaisen Työväenjärjestön kevätjulkaisu Vappu ilmestyi vuosina 1905-1939. Muita STj:n julkaisuja olivat sanomalehdet Eteenpäin ja Työmies, teoreettinen kuukausijulkaisu Viesti, Työläisnainen sekä pilalehti Punikki. Näitä ei pidä sekoittaa Suomessa ilmestyneisiin samannimisiin lehtiin.

Sitten siihen toiseen ääripäähän. Suomen vapaussota lienee se kaikkein tunnetuin 1930-luvulla ilmestyneistä sisällissota-aiheisista lehdistä. Kokonaisia vuosikertoja näkee kyllä usein myynnissä, ei vaan ole tullut ostettua. Täysin yksipuolista näkemystähän tämä on, mutta valkoisesta armeijasta, jääkäriliikkeestä ja aktivismista kiinnostuneille näissä on kyllä paljon informaatiota. Juttuihin on hyvä suhtautua terveen kriittisesti, sillä vielä 17 vuotta myöhemminkin jaksetaan toistaa vanhaa sotapropagandaa, että Taulumäen kirkon palo olisi ollut punaisten merkkituleksi sytyttämä, näin yhtenä esimerkkinä.

Vapaussoturi albumi ilmestyi vuosina 1933-34 ja tämä oli jo hyvällä matkalla suomalaisen fasismin ytimeen. Suomen Mussolini Vihtori Kosola yhtenä toimittajana. Muita vastaavanlaisia lehtiä olivat ainakin Vapaussodan rintamamiesten liiton äänenkannattajat Rintamamies ja Vapaussodan invalidi sekä 1934-39 ilmestynyt Sotavanhus. Eri suojeluskunnilla oli myös omia lehtiä. Kotkan suojeluskunnan lehti oli nimeltään Ruotsinsalmi ja mitä pari numeroa luin, niin ihan kiinnostavaa paikallishistoriallista tietoa näistäkin löytää.

Todellisen syvän (äärioikean) päädyn ystäville sitten löytyy tietysti myös IKL:n lehtiä, Lapuan päiväkäsky, IKL:n joulu ja se kaikkein tunnetuin sanomalehti Ajan suunta.

Agit-Prop - Lauluja utopiasta kirja

Suurella ilolla tartuin elokuvaohjaaja Jouko Aaltosen musakirjaan Agit-Prop - Lauluja utopiasta. Tämähän ilmestyi jo alkusyksystä ja oli vähän hidas sytytys ja lisäksi odottelin, josko eräs toinen kirja olisi ehtinyt ilmestyä, niin samaan pakettiin olisin laittanut tilauksen.

Kirjaa on siis jo ehditty ruotia monessakin julkaisussa, viimeksi kait Miska Rantanen viime torstain Helsingin Sanomissa. Näiden jälkeen siis tuskin sen tarkemmalle esittelylle ei ole enää tarvetta. Sanon vain, että pidin kovasti ja olihan tässä todella paljon ihan uuttakin tietoa, vaikka Aaltosen pari dokumenttia aiheesta on tullut katsottua useita kertoja. Paljon tuli vastaan sellaisia "enpäs tätäkään ennen tiennyt" faktoja. Kirjaa varten on tehty uusia haastatteluja vielä tänä vuonna ja ääneen on päässyt myös ensimmäisellä levyllä mukana ollut Anu Saari, josta en aiemmin tiennyt juuri mitään. Muiden jäsenten henkilökohtaista elämää, perhesuhteita ym. avataan myös kirjassa paljon aiempaa enemmän.

Kuten Rantanen HS:ssa kirjoittaa, on kirjassa joitakin tiedollisia epätarkkuuksia ja kirjoitusvirheitä, näitä bongasin itsekin. Erinomaisen hyvä kirja silti kaikkiaan ja paljon tästä on iloa vanhallekin fanille. Kuvan pöllin Soundin sivuilta, kun ottamani epäonnistui, eikä ole nyt kirjaa ulottuvilla.

Laitetaas nyt sitten samalla esittelyyn muutamia aiheeseen liittyviä levyjä, joita on tullut hankittua.

Neuvostoliitossa julkaistu "Laulu taistelusta ja solidaarisuudesta" LP löytyi alkusyksystä levymessuilta viidellä eurolla ja hinta - laatu suhde on varsin kohdillaan. Tässähän on mukana myös Kenen joukoissa seisot (Finland) ja kysessä siis Agit-Prop. Versio kuulostaa samalta kuin itäsaksalaisella Festival des politischen liedes 3 LP:llä oleva versio, paitsi lopun taputukset on leikattu pois. Neuvostoliitossahan ei sopinut taputtaa kapitalististen maiden taiteilijoille? Muidenkaan artistien nimiä ei levyn etiketeissä mainita, vain mistä maasta esittäjä on kotoisin. Onhan tässä muitakin tuttuja, mm. Auf, auf zum kamf. Paljon myös biisejä, joita muilla omistamillani levyillä ei ole, joten sinänsäkin tätä on mukava kuunnella.

Kaarikirppiksen sontaläjän (sen nurkassa olevan suuren vinyylikasan) jaksoin vihdoin pöyhiä lähes kokonaan läpi ja tämä sieltä löytyi kolmella eurolla. Ich, Bertolt Brecht kokoelma sisältää Brechtin tekstejä ja runoja esittäjinään Ernst Busch, Gisela May, Hilmar Tate, Ekkehard Schall ja Helene Weigel. Best off kokoelmalta kuulostaa siten, että ainakin osa biiseistä lienee samoja versioita kuin muillakin omistamillani levyillä. Onhan tässä sitten myös Tate ja Schall, joidenka omia levyjä ei ole tullut hankittua. Ihan 3/5 levy ja hintaansa nähden hyvä ostos.

Oktoberklubia käsitellään paljonkin Aaltosen kirjassa ja vaikka Agit-Prop on esittänyt Oktoberklubin ohjelmistoa, niin silti Agit-Prop on ollut esikuva aikaisemmin aloittaneelle Oktoberklubille:lle, joka muutti tyyliään tällä kolmannella pitkäsoitollaan enemmän pop-musiikin suuntaan. Tämä Aha LP tuli hankittua jo jokunenvuosi sitten ja olen tästä meinannut kirjoittaa, vaan on jäänyt tähän asti. Tämä on siis itä-berliiniläisen Oktoberklubin paras LP ja ihan 5/5 levy. Erityismainintana Spartacus, joka on siis cover Chydeniuksen säveltämästä ja Mauno Blomqvistin esittämästä Laulu Spartacuksesta, joka on ollut myös Agit-Propin ohjelmistossa.

Laitetaas vielä tällainen kuva sarjaan "töhryt ja kirjoitukset käytettyjen levyjen kansissa". Suleville Kajlta -67, lukee Gisela Mayn (DDR) levyn kannessa ja tässä on sellainen "töhry" joka nostaa levyn arvoa omissa silmissäni. Anselmin Aarteet liikkeestä olen joskus ostanut vitosella.

Katsaus v. 2020 kapinakirjallisuuteen

 Kaksi vuotta muistovuoden 2018 jälkeen on julkaistu edelleen runsas määrä Suomen sisällissotaan liittyvää tietokirjallisuutta. Luon nyt pikaisen katsauksen siihen mitä tänä vuonna on ilmestynyt.

Virva Liski: Vankileirin selviytyjät, Into.

Vuoden ensimäinen julkaisu Vankileirin selviytyjät on laajennettu versio Virva Liskin gradusta Maitoa, verta ja merisotilaita, joka etsi vastausta siihen, miksi Santahaminan punavankileirillä kuoli niin vähän naisvankeja verrattuna muiden punavankileirien kuolleisuuteen. Gradun olin lukenut jo aiemmin ja ilolla totesin kuinka paljon lisää materiaalia oli löytynyt tähän historiantutkimukseen. Erityisesti ilahdutti tiutislaisen Elli Silvon vankileirillä pitämän runo- ja muistokirjan laaja siteeraaminen.

Tuomas Hoppu: Tampereen taisteluista Pälkäneelle ja Hauholle - Etelä-Pohjanmaan ensimmäinen reservipataljoona vapaussodassa, Vapaussodan ja Itsenäisyyden E-P:n Perinneyhdistys ry.

Tuomas Hoppu on kirjoittanut jo useamman tilausteoksen Pohjanmaan valkoisten sotaretkistä. Tämä uusin käsittelee Etelä-Pohjanmaan I reservipataljoonan vaiheita maalis-huhtikuun 1918 vaihteessa. Pataljoonan miehistössä oli eniten miehiä Kauhajoelta ja Ilmajoelta, mutta runsaasti myös Ylistarosta, Ylihärmästä, Jalasjärveltä, Peräseinäjoelta, Kuortaneelta, Seinäjoelta, Nurmosta ja Lehtimäeltä.Pataljoona osallistui Messukylän ja Tampereen ankariiin taisteluihin ja tämän jälkeen Pälkäneen - Hauhon rintamalle.

Anton Ukkola, Liisa Puranen: Kansalaissota 1918 - Punavangin päiväkirjat. Omakustanne.

Janakkalalainen Liisa Puranen toimitti vaarinsa sippolalaisen Anton Ukkolan kellastuneen tilikirjan sivuille kirjoittamat vankileirimuistiinpanot kirjaksi. Ukkola osallistui Loviisan ja Savitaipaleen taisteluihin, vangitiin Inkeroisissa ja joutui Kouvolan vankileirile ja sieltä Riihimäelle, jossa sai neljän vuoden tuomion.

Mikko Uola: Joka miekkaan tarttuu... - Punakaartin väkivalta pääkaupunkiseudulla 1917-1918, Omakustanne.

Mikko Uola jatkaa punaisen terrorin pöyhimistä tällä uudella omakustanteellaan. Lähdeaineistona on lähinnä valtiorikosoikeuksien arkisto ja aikalaislehdistö. Kirja kattaa niin venäjän vallankumouksellisten terrorin keväällä 1917, marraskuun 1917 lakon aikaiset veriteot, että punakaartin toiminnan keväältä 1918. Kuvitetussa kirjassa on 359 sivua.

Sanna Lönnfors: Pyhtää sisällissodassa, Reuna.

Henkilövetoinen paikallishistoriikki on viime vuosien parhaita mikrohistoriallisia teoksia Suomen sisällissodasta. Vaikka Pyhtää onkin hyvin pieni kunta, löytyi sen tapahtumista runsaasti aineistoa aina 398 sivuiseksi kirjaksi asti. Tämä on todellinen "syvien rivien tasalta". Henkilöhakemistossa on 700 nimeä ja varmasti kaikki vanhat pyhtääläissuvut löytävät kirjasta runsaasti sukulaisiaan. Lähdeaineistosta johtuen punaisilla on runsaampi edustus kirjassa, näin oli tietysti myös Pyhtään sosiaalisen rakenteen takia myös sotaan osallistumisen kanssa.

Tuomas Hoppu: Toivon ja epätoivon aika - Tampereen vankileiri 1918, Omakustanne.

Hopun toinen tänä vuonna ilmestynyt kirja kertoo Tampereen vankileirin 1918 tarinan mahdollisimman objektiivisesti. Lähdeaineistona ovat lähinnä aikalaisdokumentit. Muistitietoa on käytety säästeliäämmin ja erittäin lähdekriittisesti. Tämähän on taas varsin laadukasta työtä, niin kuin kaikki Hopun teokset ja rikkoo monia myyttejä mm. Tampereen venäläisten kohtaloista. Kirjassa on lähes 250 sivua, ensin 200 sivua tekstiä ja sitten vajaa 50 sivun käsittävä luettelo vankileirillä kuolleista ja teloitetuista henkilöistä.

Yrjö Varpio: Haudattu historia - Miehikkälä 1918, Miehikkälän museotoimi. 

Pyhtään tavoin myös Miehikkälä on pieni Kymenlaaksolainen kunta ja tämänkin kirjan aineistona ovat enemmän punaisen puolen tekemiset, olihan sosialidemokraateilla vahva kannatus pitäjässä. Lähdeaineistona käytetty paljon valtiorikosoikeuksien asiakirjoja, ajan sanomalehdistöä, sekä eri arkistoihin tallennettuja vanhoja asiakirjoja, aikaisempaa tutkimuskirjallisuuta, muistelmia ja haastatteluja. Lähestymistapa on siis hyvin samanlainen kuin Pyhtää sisällissodassa kirjassa, mutta kirjoittajina Lönnfors ja Varpio ovat hyvin erilaisia. Molempi parempi, itseäni ehkä Pyhtää kiinnosti hieman enemmän.

Tuomo Silenti: Kuorsalo 1918, Omakustanne.

Kyllä nyt Kymenlaaksolaisia hellitään, kolmas kirja tältä alueelta on todellista mikrohistoriaa. Silenti on aiemminkin kirjoittanut Kuorsalon v. 1918 tapahtumista Kymen Sanomien sivuilla. Haminan-Vehkalahden edustalla ollu Kuorsalon saari kuului punaiseen Suomeen. Saarelaisista kaksi nuorukaista osallistui sisällissotaan hallituksen joukoissa muiden pysytellessä kotisaarellaan, kunnes punaiset julistivat pakko-oton. Sen seurauksena osa pakeni ulkosaariin ja osa joutui Neuvosto-Venäjälle. Muun muassa näiden yksittäisten henkilöiden kohtaloita rajan takana ja paluuta Suomeen selvitellään tässä julkaisussa. Lisäksi kirjassa sivutaan myös Lavansaaren, Somerin, Kilpisaaren, Haapasaaren, Pitkäpaaden, Pyötsaaren ja Tammion tapahtumia.

Näiden lisäksi Atrain ja Nord kustantamo mainosti äskettäin Jääkäri Vilho Rantasen päiväkirjaa 5.6.1916 - 25.6.1918, jonka piti ilmestyä joulukuussa 2020. Vilho Rantanen kirjattiin Jääkäripataljoona 27:n rulliin 9.11.1915 ja hän palasi jääkärien pääjoukon mukana 25.2.1918 Vaasaan. Rantasen päiväkirja kertoo matkasta Saksaan, sotilaskoulutuksesta ja lomista, rintamapalveluksesta, pataljoonan mielialoista, huhuista, kuohunnasta, odotuksista ja pettymyksistä sekä kotiinpaluun jälkeen osallistumisesta sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärällä ja Viipurissa. Kustantaja veti kuitenkin mainoksensa pois muutaman päivän kuluttua julkaisusta, joten saa nähdä mikä on kirjan kohtalo. Toisen Atrain ja Nordin täksi vuodeksi luvatun sisällissotakirjan Matti Ylipiessan Kemi ja Peräpohjola 1917-1918 julkaisu on siirretty keväälle 2021.