torstai 5. joulukuuta 2019

Paleface & Laulava Unioni: Tie vapauteen

Hesarissa oli iso juttu Palefacen ja Laulavan Unionin albumista Tie vapauteen ja TV-uutisissakin tästä kerrottiin, mikä aiheutti massiivista peppukipua eräissä oikeistopopulistipiireissä.
Amerikansuomalaisia "tuplajuulaisten", eli I.W.W. ammattiyhdistysliikkeen lauluja. Levyn taustoista ei nyt sen enempää, kansivihkosta ja em. HS-jutusta ja vaikka Lukupino-plokista voi tästä lukea lisää. Laitetaan siis levy vain suoraan kuunteluun.

Joe Hillillä aloitetaan ja There is Power in a Union kääntyi Suomeksi nimelle Unionissa on voima tuntemattoman amerikansuomalaisen käännöksenä ja tämä on hieno avaus levylle.

Ralph Chaplinin Solidarity Forever on aika ylittämätön Union Boysin v.1944 levytyksenä, eikä tämä Solidaarisuutta aina käännös kalpene lainkaan Kalpeanaaman esityksenä.

Olen aina luullut, että Hannes Saaren v.1928 levyttämä Maailman proletaarit nouskaa on myös Joe Hillin oma sävellys, kun en noita nuotteja osaa lukea. Tuota samaa melodiaa ovat käyttäneet myös Pierre Ström & Finn Zetterholm vuoden 1974 Världens alla slavar vakna Ruotsinnoksessaan ja amerikkalainen Magpie toissa vuonna ilmestyneellä When we stand together albumillaan. Vaan ei, mutta tässä on sitten tämä alkuperäinen Hillin oma sävellys ja myös säkeistöt jotka puuttuvat Saaren levytykseltä ja on kyllä niin tajuttoman kova biisi, että täydet 6/5 tälle.

Long Way and Short Way jatkaa loistavien biisien putkea. Tämän teksti on amerikansuomalaista alkuperää, kuten myös Oskar Merikannon sävellyksiin perustuvat Hoopon laulu ja Pontevat mahat. Nämä kaksi viimeksi mainittua poikkeavat enemmän I.W.W:n lauluperinnöstä tyyliltään ja ovat sitten mielestäni levyn heikointa antia.

Siispä laulakaa on Olli J. Pellikan Turun Ylioppilasteatterin lauluryhmälle tekemän käännöksen mukaan ja sovitus on ihan erilainen. Itse pidän enemmän siitä dixieland-sovituksesta.

Langenneen laulu on sanoitukseltaan tietysti upea ja ainutlaatuinen, sovitus ei niinkään omaan mieleeni, kuin myös Säälikää herroja, joka poikkeaa myös perinteisestä Joe Hill tyylisestä parodiasta.

Jack Londonin teksti Rikkurin synty onkin sitten levyn kovimpia biisejä ja jo tuota Karrin kaksiosaista Sisällissodan laulut radio-ohjelmaa kuunnellessa tuli ihasteltua niitä tarinoita. Vaikka tekstit olivatkin suurimmaksi osaksi tuttuja, oli niitä ilo kuunnella moneen kertaan. Tälle levylle olisi hyvin sopinut vielä parikin spokenia lisää. Tämän alustuksen jälkeinen Karvajalka jatkaa sitten taas parodisella linjalla, kuten myös kolmiosainen Kirkkopotpuri, joka on taas ihan hallelujaa-aineistoa. No Laulu papeista on ehkä vähän jo kyllästyttävä, kun sitä Enok Aaltion versiota on aiemmin niin paljon tullut kuunneltua.

Viimeisenä kuultavaan Lännen lokariin mulla on vähän sellainen hellavuolijokilainen suhtautuminen. Sen verran paljon tultu kuultua, tätä ennen mm. Hiskias Möttö & Mojakan levyltä, että lievää kyllästymistä nytten.

Levylle sinänsä voisi antaa täydet 5/5 pistettä ihan historiallisen arvonsa takia ja koska tällaista ei tosiankaan ole suuremmin tehty Suomessa vuosikymmeniin. Osa biiseistä on kuitenkin sovituksina vähän tylsiä ja sellaiset "ai saatana kun on kova" raidat on vähän turhan harvassa. Laitetaan nyt sitten 4/5. Aikas monta kertaa tämä on nyt tullut kuunneltua.

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Vallivuori ja Länskän muistolaatta

Retkeilykohteena oli tällä kertaa lähellä oleva paikka, jossa en kuitenkaan ollut käynyt kertaakaan aiemmin. Kierikkalan Vallivuori. Syynä, että tämä on aikas asutuksen ympäröimää ja on näyttänyt, että olisi ihan talojen takapihaa. Kierikkalan Vuorikadulta kuitenkin lähtee sähkömuuntajan kohdalta polku jota pitkin vuorelle pääsee ilman pihoilla käymistä.
Ensimmäisenä vastaan tulee kuitenkin pahaenteisesti risti. Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää. Taaempana on puussa majan rauniot.
Vuoren päällä kulkee mukava polku, jota olisi kiva käyttää maastopyöräilyyn. Toisessa päässä se vaan loppuu sen verran talon pihalle, ettei sitä pitkin oikein viitsi ajella. Korkeimmalla kohdalla on kallioon kiinnitetyt rautatapit muistona jostain entisestä tornista tai mastosta.
Syynä tähän retkeilyyn oli, että halusin käydä bongaamassa Kymin/Karhulan Läntisen työväentalon eli Länskän muistolaatan. Se löytyy erikoisesta kallioseinämästä. Olisikohan tuosta joskus louhittu kiveä. Laatan luo on valettu betoniset portaat jotka ovat jo melkoisen sammaloituneet.
Tämä muistolaatta olisi jäänyt Willimieheltäkin huomioimatta? Vähän on päässyt huonoon kuntoon. Alemmassa kuvassa oikealla taitaa näkyä juuri tämä kallioseinämä.
Työväentalon rakentaminen aloitettiin 1907 ja varojen puutteen takia se valmistui lopullisesti vasta 1916. Sisällissodan jälkeen talo oli takavarikossa ja siellä toimi mm. lastentarha ja kunnan työtupa. Talo saatiin heinäkuussa 1919 takaisin Sosialidemokraattien haltuun.

Talossa toimi Kymin Läntinen Työväenyhdistys, yhdistyksen Naisosasto, Raittiusosasto ja sen alainen lastenosasto, Sekakuoro, Sos.dem Työläisnuoriso-osasto, Kymin Läntinen Opintoyhdistys, Kymin Veikkojen Läntinen osasto, Veikkojen ”Lauluveikot”, Kartonkitehtaan ammattiosasto ja Ammattiosaston soittokunta. Lisäksi talossa oli kunnan kantakirjasto ja Korkeakosken piirikirjasto. Näin kirjoittaa Jorma Veijola Kotkan seudun kadonneita työväentaloja käsittelevässä artikkelissaan.

Sotavuosien jälkeen taloa laajennettiin ja siellä alettiin esittää myös elokuvia. Yhteiskunnallinen murros koitui kuitenkin vanhan työväenperinteen tuhoksi. Talkoolaisten määrä väheni ja televisio korvasi elokuvat ja iltamat. Vanhasta ja huonokuntoisesta talosta päätettiin luopua.

Viimeinen tapahtuma oli 16.9.1972 pidetyt iltamat. Torvisoittoa, Lausuntakuoro, Mieskuorolaulua, Hupailuja, Kisällitärlaulua, Näytelmä: Muistatkos Martta. Puhe: Rafael Paasio. Väliajalla tanssia. Kaipiaisen Aaretti katkaisi talosta sähköt, irtaimisto jaettiin yhdistysten jäsenille, salin tuoleista osa myytiin mm. Mussalon Oras-Seuratalolle ja pöytäkirjat vietiin Työväen Arkistoon. Näin kertoi Tarja Karell. Olavi P. otti kuvan "ennen remonttia", eli muistolaattaa. Talo purettiin laatan mukaan 1977.

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Kuuntelussa Pölyä 2-LP


Sain viime viikolla Svartin julkaiseman Pölyä - Experimental New Wave And Art Punk From Finland 1979-1984 tupla LP:n ja kyllä sitä on nyt tullut kuunneltuakin. Hämmentävä paketti tosiaan. "Samaan sarjaan" kuulunut Kuoleman tappneet LP oli myös todellinen 6/5 levy ja kun sitten taas sitä seurannut Verinorot oli aika pettymys edelliseen verrattuna, syystä kait kun sen sisällöstä puolet oli ennestään hyvinkin tuttua muutenkin kuin netistä kuunneltuna. Tällä levyllä sitten taas on suurin osa materiaalista ennen julkaisemattomia äänityksiä tai hämäriä c-kasetteja.
Kaikki biisit ei yksittäin ole niin kummoisia, mutta kokonaisuutta hyvin täydentäviä. Ykköslevyn huippuhetkiä ja Graalin maljoja ovat Vessel Umpio, Pivon aikainen Päät ja Xböö, jonka Pyörävarasto on todellinen korvamato. Myös Jore Vastelinin Muovimiehet, Akisisters tai R-Polkupyöräytetty kuuluvat levyn parhaimmistoon.
Kakkoslevy sisältää sitten kokeellista musisointia. D-puolen avaava Vaaralliset Lelut on näistä se ennestään tunnetuin, vaan itse pidän enemmän C-puolen vähän rouheammasta menosta. Esittäjiä on melko hankala erottaa toisistaan, kun lähes kaikki nimet olivat ennestään tuntemattomia. Muodostavat myös myös varsin eheän kokonaisuuden.
Tässä levyssä on paljon samaa henkeä kuin Loven 2006 ilmestynyt Psychedelic Phinland tupla-CD:ssä, jonka sisältö äänitettiin kymmenisen vuotta ennen Pölyä albumin materiaalia. Kyseinen levy kuuluu myös näihin ikisuosikkeihini, johon ei ole kyllästynyt vieläkään.

Pölyä levyyn liittymättöminä laitan nyt kuitenkin nämä kuvat tähän. Löytyy Kotkan pääkirjaston digitointihuoneesta ja on siis lasien sisällä, mistä johtuu heikko laatu. Vähän heijastumia siis.
Tuttuja kundeja 1980-luvulta. Ylemmän kuvan Jukkaa ei ois välittänytkään tietää. Puukotti ryyppykaverinsa hengiltä 90-luvun alussa. Aika legendaarinen hahmo kuitenkin. Alemmassa kuvassa ollaan luultavasti Merikadun treenikämpällä ja bändi oli Death Goes True.


sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Tiutisen naisplutoona

Kymin Tiutisesta kotoisin ollut Lempi Rytkönen (s.1901) muisteli Eteenpäin-lehdessä 1968 Kotkan naiskomppaniaa. Hieno tarina, jonka julkaisen tässä kokonaisuudessaan. Kursivoidut tekstit ovat lainausta lehden jutusta.

Jäkälää kerättiin Korkeakosken metsissä

Vuoden 1917 syksyllä tehtaat seisoivat ja vallitsi ankara työttömyys. Miehet olivat ainakin osaksi päässeet linnoitustöihin, mutta meillä tyttöpoloisilla ei ollut mahdollisuutta saada työtä mistään. Myöhäissyksyllä Kymin kunta kuitenkin järjesti työttömyystöina jäkälän keruuta Korkeakosken metsissä. Tiutisestakin lähti kymmenkunta tyttöä noihin töihin, mutta eiväthän ne sitten kuitenkaan kauaa kestäneet.

Tiutisen tytöt painuivat talolle

Vuoden 1918 tammikuussa oli täälläkin jo punakaarti ja miehet harjoittelivat mm. työväentalossa ennen kuin poistuivat talvisille tantereille.
 Meille kotiin jääville oli puute jokapäiväinen tuttava. Ei ollut ruokaa, eikä rahaa, eikä juuri muutakaan, mitä pidetään elämiselle välttämättömänä. Helmikuun lopulla alettiin sitten puhua, että naisiakin otetaan punakaartiin. Työväentalolla oli jo kuulemma pidetty naisille harjoituksia. Tästä kuultuamme me Tiutisessakin asuvat painuimme talolle. Huhu osoittautui todeksi, sillä työväentalon pihassa oli paririvissä iäkkäitä naisia, kuten meistä nuorista 16-17 vuotiaista tytöistä näytti.

Työväentalon rappuset olivat toivottu vahtipaikka

Syystä tai toisesta vanhemmista naisista ei kuitenkaan muodostettu osastoja, vaan meistä nuoremmista, joiden iät vaihtelivat kuudestatoista kahdeksaantoista vuoteen, tehtiin "plutuuna".
Osastollemme jonka päällikkö oli 21-vuotias Edith, luovutettiin aseet: kiväärit patruunoineen. Aluksi saimme opetusta kiväärien käytössä ja tietysti harjoiteltiin myöskin aseiden puhdistusta. Pian tämän jälkeen meille jaettiin vahtivuorot, jotka osuivat kohdalle joka toinen vuorokausi. Vahdissa jouduimme seisomaan kolme tuntia kerrallaan. Vahtipaikkoina olivat toivotuimpina työväentalon sisärappusten edusta, sillä ulos ankeaan pakkasyöhon meneminen ei tuntunut herkulta.

Lempin mainitsema osaston päällikkö Edith oli Edith Himanen, kuvassa keskellä tummassa paidassa, joka toimi 1920-luvun alkupuolella Tiutisen Pyrinnön voimistelunohjaajana. Kuvan muilla tytöillä en tiedä olleen mitään tekemistä kapinan kanssa. Taitavat olla myös vähän nuorempaa ikäluokkaa.
Himanen selvisi syystä tai toisesta kokonaan ilman valtiorikosoikeuteen joutumista ainoanan Kotkan naiskomppanian päälliköistä. Muista plutoonan päälliköistä Anni Esko sai peräti 8 vuotta ja Lydia Kolhonen 4 vuotta kuritushuonetta. Neljännen plutoonan päällikkö Siviä Harju ammuttiin Kotkassa. Tähän lienee ollut muitakin syitä kuin asema punakaartissa.

Ei ilman tunnussanaa

Vartiovuoroilla saattoi sattua jälkeenpäin ajatellen huvittaviakin tapauksia. Kerran joutui Vappu, joka ei suinkaan ollut arkalasta kotoisin, Kotkan Kivisillalle. Yön pimeydessä Vappu huomasi äkkiä, että Hovinsaarelta lähestyi siltaa mies, joka vaikutti epäilyttävältä. "Ahaa! Vihollinen yrittää päästä sillan ylitse", tuumi tomera vartija ja suuntasi aseensa lähestyjää kohden. Mies, joka varmaankin tunsi itsensä melko epävarmaksi yritti tarjota tunnussanaa "Lukko", mutta sillan salpa ei auennut, sillä Vappu uskoi tunnuksen olevan "Ukko". Miehen ei auttanut muuta kuin kääntyä takaisin. Aamulla asia selvisi. Vappu oli todella luullut tunnussanan olevan "Ukko", mutta kyllä se kuitenkin oli tuo oudolta näyttäneen sillan yli pyrkijän esittämä "Lukko".


Leipä oli hyvää

Meille tarjotusta ruoasta on jäänyt mieleeni eräänlainen lihaliemi, jonka sekaan oli siroteltu kauraryynejä. Melko harvoin saimme hernekeittoa, mutta päivän annokseen kuulunut leipä oli todella hyvää. Se oli Kyminlaakson osuusliikkeen leipomossa leivottu nimenomaan punakaartille.
Punakaartille maksettiin myös palkkaa ja niinpä me tytötkin saimme säännöllisesti jonkinlaista rahaa vastaavia kuponkeja, joilla saattoi hyvällä tuurilla ostaa kangasta ja jalkineita.

Tuntematon punakaartilaistyttö Tiutisesta

"Vastaisku" Langinkoskelle

Eräänä huhtikuun iltana saimme tiedon, jonka mukaan Langinkosken suunnalla oli tapahtumassa jotain epäilyttävää. Ilmeisesti epäiltiin saksalaisten päässeen jotenkin tuonne alueelle, jonne nyt saimme käskyn lähteä yöksi varmistustehtävään. Mikäli vihollisia olisi todella paikalla, tiesimme, että syntyisi taistelu.
Järjestäydyimme nopeasti riveihin ja lähdimme kivääreinemme marssimaan Langinkoskelle. Ilta alkoi nopeasti hämärtyä ja vaikka vihollisesta ei näkynyt jälkeäkään, useat tytöistä pelkäsivät kauheasti.

"Ei se koira onneksi kuollut"

Yöllä sitten totesimme, että rivimme olivat uhkaavasti harventuneet. Ei vihollisen ansiosta, vaan koska monet tytöistä olivat karanneet tältä vähemmän miellyttävältä retkeltä. Monet olivat kuitenkin vielä täynnä taistelumieltä.
Asemissa ollessamme ja yön hiljetessä ympärillämme ystävättäreni Laina oli kuulevinaan läheisestä pensaikosta epäilyttävää rahinaa. Rohkeana tyttönä Laina suuntasi aseensa pensaikkoon ja yön hiljaisuus katosi kumeaan laukaukseen.
Ei se koira onneksi kuollut, joka sieltä pensaasta juoksi esille. Laina pyllähti nurin laukauksen voimasta ja lähellä ollut Ingeborg pelästyi pahanpäiväisesti, koska luuli Vapun poistuneen elävien kirjoista.

Nälkä pyrki hukuttamaan aatteen

Näin jälkeenpäin on monasti tullut pohdittua niitä syitä, jotka saivat meidät tytöt lähtemään mukaan tuohon kaikkeen kokemaamme. Suurimpana syynä oli varmaan kova puute kaikesta ja lähinnä ruoasta. Uskon myös, että nälkä ei ollut tuntematon käsite silloin useimmille ihmisille. Nälästä johtuen aatteellinen puoli tahtoi hukkua silloisiin massavirtauksiin. Aatehan elpyi heti, kun sen kannattajilla oli mahdollisuus saada edes jonkinlaiset elämisen mahdollisuudet.

Näin siis Lempi Rytkönen Eteenpäin-lehdessä. Mahdollisesta vankileiriajasta en käsissäni olevasta lähdeaineistosta löydä mainintoja. Lempi on luultavasti säästynyt ainakin valtiorikosoikeudelta, sillä en löytänyt hänen tyttönimellään papereita. 
Tiutisen plutoonalaisia päätyi myös vankileireille, esimerkiksi 16-vuotias Elli Silvo (myöh. Hillo). Hänen VRO-papereissaan on hyvin niukat tiedot. Elli liittyi maaliskuussa punakaartin ns. "puhdistuskomppaniaan", mutta myönsi myös olleensa aseellisena vahtina. Elli vangittiin Kotkassa, josta naisvangit siirrettiin Haminan kautta ensin Tammisaareen ja sieltä kesäkuun lopulla Santahaminaan. Elli löysi Tammisaaresta vanhan venäläisen tilikirjan, jonka sivuille hän ja vankitoverit kirjoittivat runoja ja lauluja. Runoja on yhteensä toistasataa ja niissä on uskonnollisia ja rakkausrunoja, äidille omistettuja runoja sekä sellaisia, jotka kertovat vankilassa olosta. Lisäksi kirjassa on työväenlauluja. Laitetaan tähän lopuksi Santahaminassa kuolleelle kotkalaiselle Elsa Vilenille omistettu "Muistoruno vankilassa kuolleelle toverille".

Sä vankina kuihduit ruusunen
ja kärsit tyynesti toivoen
vapauttajaa toivoit vankilasta
tuli vapauttaja tuonelasta.
Et enää sure et vaikeroi
sulle kuolema myrskyilta rauhan soi.
Siis nukkuos rauhassa Elsa siellä
sua kaipaavat toverit suru miellä.

Santahaminassa 27.6.1918

Lähteet:
Eteenpäin 26.3.1968
Elina Väätäinen: Työväenkulttuuri osakulttuurina
Valtiorikosyliokoikeuden ja valtiorikosoikeuksien arkisto

Kuvat:
Tiutisen Pyrinnön arkisto
Jyväskylän yliopiston etnologian laitos

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Varustamo Cup 2019

Varustamo cupin kolmas osakilpailu ajettiin tänään Laajakoskentiellä Rantapyörän vastatessa järjestelyistä. Matka oli 10 kilometriä. Ensimmäinen osakilpailu oli kesäkuussa Konnunsuolla, toinen heinäkuussa Kouvolan Takamaalla ja viimeinen kilpailu käydään 29.8. Lappeenrannan Muukossa.
Stenkka kiinnittämässä kilpailunumeroa. Mikään massatapahtuma kyseessä ei ole, kuskeja oli tällä erää mukana 13 ja kahteen edelliseen osakilpailuun osallistui yhteensä 23 eri ajajaa.
Hetki ennen lähtöä. M80 sarjan osanottaja ensimmäisenä lähtövuorossa.
Leevi kellotti nopeimman ajan ja uuden reittiennätyksen 13;21. Oma aikani oli 16;18, eikä se riittänyt mihinkään. Taakse jäivät sentään M80, M60 ja naistensarjan osanottajat. Viralliset tulokset löytynevät myöhemmin ainakin KoPyn sivuilta. Vielä niitä ei ole.
Keskinopeuteni oli 37.3. Omaa reittiennätystäni en muista, mutta hieman päälle 42:n keskinopeudella olen tämän ajanut. Aikaa tästä taitaa olla noin kymmenisen vuotta. Silloin lähtö ja maali olivat tuossa mäen päällä, eli reitti oli jotain sata metriä pidempi.
Tällä vanhalla sotaratsulla ajan edelleen tempoa. Ikää tuli maaliskuun viimeisenä päivänä 20 vuotta. Ajettuja kilometrejä tuli tänään täyteen 77 777. Tullut tällä ajettua tänä kesänä jo enemmän kuin kertaakaan Orbean ostamisen jälkeen. Pitää ne maagiset sata tonnia saada täyteen joskus ensi vuosikymmenellä. Myllykosken Chipollini ajoi omalla Cannondalellaan 98 000 kilometriä, kunnes runko antoi periksi. Vähän isompi mies kyseessä, että kait tämä sen 100 000 kestää kevyemmällä kuljettajalla?

Vielä pitää erikseen mainita, että harvinaista herkkua tullut nyt Kymenlaaksoon. Eli ihan uusia asfaltoituja reittejä. Nimittäin soratie Sippolasta Kaipiaisiin (375) on nyt peruskorjattu ja asfaltoitu koko matkalta. Tämä on muuten erittäin hieno reitti! Aiemmin siinä oli välissä vajaan kymmenen kilometrin soraosuus, joka siis nyt asfalttia. Pari kertaa sen olen aikoinaan ajanut maantiepyörällä.
Toinen uusi reitti on Muhniemi-Ummeljoki väli Korvenkylän kautta. Tässä oli ennen noin viiden kilometrin soraosuus. Tätä on tullut ajettua aiemmin enemmänkin lähemmän sijainnin takia. Talvella cyclo-cross pyörällä ja satunnaisesti kesällä maantiepyörällä. Pohjoisesta kun tulee siihen Anjalan risteykseen, vähän ennen Kaukasuon risteystä, niin on aika pahasti kirraava mutka. Enemmän alamäkeä ja kun sattui vielä kova pohjoistuuli, niin tuli huomioitua.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Punaisen Sotilaan Laulukirja

Löysin Valtiorikosoikeuksien arkistosta Elviira Willman-Elorannan toimittaman Punaisen Sotilaan Laulukirjan. Tämähän on todellinen antikvaarinen harvinaisuus. Ensimmäinen Neuvosto-Venäjällä julkaistu suomalainen emigranttilaulukirja, ilmestynyt alkuvuodesta 1919 SKP:n Keskuskomitean kustantamana. Lapualaisvuosina ja ehkä sitä ennenkin tällaisten hallussapidosta saattoi saada passituksen "Tammisaaren Yliopistoon" ja kirjat takavarikoitiin ja tuhottiin armotta. Vuodesta 1937 alkaen taas Neuvostoliitossa suomenkielinen kirjallisuus katsottiin vastavallankumoukselliseksi, joten laulukirjojakin hävitettiin kirjastoista. Tämä vihko sisältää 12 Elviira W-E:n omaa laulua, joista tunnetuin on Veriruusut, sekä muutamia muita tunnettuja työväenlauluja.  Laulukirja löytyy kokonaan skannattuna täältä.
1875 syntynyt Elviira Willman oli viime vuosisadan alun merkittävimpiä naiskirjailijoita Suomessa. Suurlakon aikoihin Elviira elähtyi sosialistisiin aatteisiin ja avioitui seuraavana vuonna Työmies-lehden toimittajan Voitto Elorannan kanssa. Kansalaissodan jälkeen pariskunta pakeni Pietariin, jossa he osallistuivat Suomen Kommunistisen Puolueen toimintaan. Tämä päättyi tunnetuin seurauksin kun Voitto Eloranta teloitettiin epäiltynä osallisuudesta ns. Kuusisen klubin murhiin. Myös Elviira Willman vangittiin ja teloitettiin Moskovassa huhtikuussa 1925. Elviiran tuotannosta voisin suositella Vallankumouksen vyöryssä novellia, joka löytyy myös skannattuna  Doriasta.

Tämän kirjasen päätyminen Valtiorikosoikeuksien arkistoon on myös kertomisen arvoinen tarina.
Kivennavalta kotoisin ollut Sofia Juvakka (s.16.5.1900) toimi punakaartin sanitäärinä Kuusaan rintamalla. Kansalaissodan lopulla Sofia pakeni Pietariin, josta hän palasi huhtikuussa 1919 takaisin Suomeen Suomen ja Venäjän vaihdettua keskenään kansalaisia Rajajoella. Sofia vangittiin ja takavarikkoon päätyi Pietarin Kommunistiklubilta saadun Laulukirjan lisäksi yllä oleva valokuva.
Muut henkilöt kuvassa ovat Ale Koivu Valkeasaaresta, Tassu Myyryläinen, Emil Huttunen sekä Lempi Ylander Rajajoelta. Lisäksi myös Aino Sorsa on kirjoittanut nimensä kuvan taakse. Heidän henkilöllisyyksien identifiointi ei ole ihan helppoa. Sotasurmat tuntee antrealaisen 1871 syntyneen Eemil Huttusen, joka kaatui huhtikuussa 1918 Antreassa. Pitäisin kuvan Emiliä ehkä vähän nuorempana, mutta parempi jättää arvioinnit muille. Karjala-tietokannasta löytyy muitakin mahdollisia ehdokkaita. Antreasta kotoisin ollut ja 1917 Viipurin maaseurakuntaan kirjansa muuttanut Lempi Ylander voisi 1898 syntyneenä olla kuvassa, mutta ei tätäkään varmana voi pitää. Ale ja Tassu ovatkin sitten hankalampia tapauksia. Joitain mahdollisia nimiä olisi, vaan hyvin epävarmoja. Nimensä kuvan taakse kirjoittanut Aino tai Aina Sorsa onkin sitten kiinnostava nimi, sillä tämän niminen neito kuului 1919 Toini Mäkelän kokoamaan naiskomppaniaan, joka osallistui Aunuksen retkeläisiä vastaan käytyihin taisteluihin. Aino Sorsa selvisi myös hengissä venäläisen nationalismin noususta ja vaikeista vuosista eläen vielä 1960-luvun lopulla Neuvostoliitossa.

Sofia Juvakka passitettiin vangiksi Viipuriin, mutta hän pääsi jo pian vapaaksi saatuaan ehdollisen tuomion. Siirtokarjalaisten tie matrikkelin mukaan Terijoelta kotoisin ollut Sofia Tenhola os. Juvakka asui 1971 Kuusankoskella.

torstai 27. kesäkuuta 2019

Luettua 2019 (lyhyesti)

Muistovuoden 1918-2018 jälkeenkin, eli tänä vuonna on ilmestynyt edelleen varsin runsaasti "kapinakirjallisuutta". Jorma Veijolan Me elämme yhä tuli esiteltyä jo tuoreeltaan keväällä, mutta myös tällaisia on ilmestynyt kevään ja alkukesän aikana.

Markku Niskanen: Kuopio 1918. Talvi

Tämän katsauksen eliittiä ja muutenkin alan parhaimmistoa viime vuosilta. Yhden tekijän suurteos. Vaikka Kuopiossa taisteltiin vain viikko, niin silti saatu aikaan muhkea opus Kuopiosta ja kuopiolaisista vuonna 1918, vähän sitä ennen ja hieman sen jälkeen. Myös hinta-laatu suhteelta ylittämätön. Vaikka itselläni ei mitään suhteita Kuopioon olekaan, pidin tätä silti hyvin kiinnostavana.

Pertti Rajala: Satakunta 1918. PR-Kustannus

Rajalan omakustanne käsittelee vähän turhankin paljon yleisiä valtakunnallisia tapahtumia, jotka aiemmin aiheeseen perehtyneelle ovat moneen kertaan luettuja. Itse Satakuntaa koskevat tapahtumat taas ovat kovasti tuttuja, mikäli on tullut luettua vaikkapa Tapio Niemen, Arvo Santosen tai Ari Vallinin mainiot paikallishistoriikit. Kirjassa ei siis ole paljoakaan mitään "uutta" tietoa. Tämä kirja sopiikin sellaisille, jotka eivät ole aiemmin lukeneet kovinkaan paljoa alan kirjallisuutta ja ovat kiinnostuneet juurikin Satakunnan alueesta. Selkokielisiäkin kirjojakin julkaisseen Rajalan tekti on varsin selkeää, mitä itse arvostan myös.

Jenni Merovuo (toim.): Moniääninen sisällissota Pohjois-Karjalassa. Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys ry

Jo pinkki kansi kertoo, ettei tämä ole perinteinen sotakirja. Tämä ei myöskään ole mikään kaiken kattava selvitys Joensuun seudun tapahtumista. Sellaisellekin voisi siis olla vielä tilausta. Yhdeksän kirjoittajaa ja yhdeksän erillistä artikkelia, joiden kiinostavuus luonnollisesti vaihtelee. Omaan makuuni osin ehkä hieman turhan "akateemisia" lähestymistapoja aiheeseen. Varsin laadukasta työtä silti ja pari oikein kiinnostavaa osiota.

Jorma Mäntylä (toim.): Kangasala sodassa 1918. Kangasalan Vasemmistoliitto

Tätä ei voi oikein kirjana pitää, sanoisin vaikka "zineksi". 40 sivuinen lehti, joka sisältää kahden keväällä 2018 pidetyn muistotapahtuman, Vasemmiston ja Demareiden, alustukset. Tuomas Hoppu, Eero Järvenpää, Aulis Aarnio, Yrjö Varpio, Leena Eräsaari ja Tarmo Kunnas olivat äänessä. Näistä Aarnion ja Varpion alustukset toimivat mielestäni parhaiten näin tekstimuodossakin tarjoten muutamia kiinostavia anekdootteja.

Pentti Auvinen: Riihimäen vankileiri 1918. Työväenperinteen tutkimus ry

Nimestä huolimatta itse vankileirin tapahtumat kuitataan hyvinkin nopeasti parilla sivulla ja tämä onkin enemmän Riihimäelle keskittyvä yleisteos. 96 sivuisena väljällä taitolla ja runsaalla kuvituksella varustettuna hyvinkin nopeasti luettu pintapuolinen katsaus. Osan sivuista vie kirjan lopussa oleva muistomerkkiesittely, joka on aika turha, koska kaikki tiedot löytyvät helposti netistäkin, jos osaa etsiä. Vähän tästä jää sellainen äkkiä väsätyn maku, mikä on sinänsä sääli, sillä Riihimäen seudun tapahtumista ei vielä ole hyvää kaiken kattavaa selvitystä. Plussaa muutamasta ennen näkemättömästä hienosta kuvasta.

Antti Vanhanen. Kolme tarinaa - Lesket ja yhdeksän punaorpoa. Etelä-Karjalan maakuntayhdistys ry

Tätä en ole vielä saanut käsiini, mutta mainitaan nyt silti. Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen vuosikirja 2019 kertoo kolmen punalesken selviytymisestä sisällissodan kurimuksen jälkeen. Lesket olivat Bertta Malmberg, Helena Poikolainen ja Lempi Vanhanen. Kirjan toimittanut Antti Vanhanen on kirjoittanut useita kirja-artikkeleita ja pitänyt esitelmiä vuoden 1918 sodan seurauksista ja toipumisesta Lappeen-Lappeenrannan alueella. 36 sivua.

Eikä tässä vielä kaikki. Tällaisiakin kirjoja olisi ilmestymässä tämän vuoden aikana, joten laitetaan nyt tähän samaan katsaukseen myös tulevat kirjat.

Mikko Uola: Lahtarin hengen hinta - Punakaartin väkivalta Varsinais-Suomessa 1917-1918. Omakustanne

Aiheena tämä kiinnostaa kovasti, eikä pitäisi arvioida kirjaa ennen sen ilmestymistä. Olen vain hieman skeptinen Uolan objektiivisuuden suhteen. Aihe on ehdottomasti tutkimuksen arvoinen, mutta ei tosiaankaan kiinnostaisi lukea mitään sadan vuoden takaiseen Kokoomuksen vaalipropagandaan pohjautuvaa hutkimusta. Näiden Uolan omakustanteiden saatavuuskin on sitten umpisurkeaa. Yhdestä aiemmasta kirjasta olin myös hieman kiinnostunut, mutta eihän sitä löydy yhtään mistään ainakaan netin kautta, eikä edes kansikuvaa tarkemmasta sisällöstä puhumattakaan.

Pentti Sainio: Punaisia tapamassa - Valkoisen Osma Selinheimon sota 1918. Into

Tämä lukeutuu syksyn 2019 kiinnostavimpiin kirjoihin. Aika yllättävä julkaisu kovasti vasemmistolaiselta Into-kustannukselta. Kirja perustuu valkokaartiin kuuluneen Osmo Selinheimon pikkutarkkoihin 1300 sivuisiin muistelmiin, jotka hän kirjoitti aikoinaan itseään ja omiaan varten, eivätkä ne ole aiemmin olleet julkisuudessa. Olisikohan odotettavissa suoraa ja rehellistä raportointia vuoden 1918 tapahtumista?

Tuija Wetterstrand: Hennalan helvetti - Kasvatustyötä Hennalan kasarmeissa 1918. SKS
Marjo Luikkonen: Teloitusjonossa - Hennalan miesvankien kohtalot 1918-1919 Atena

Syksyllä ilmestyy peräti kaksi kirjaa Hennalan vankileirilta. Näistä aiempien näyttöjen perusteella odotan Wetternstrandin tutkimukselta enemmän. Molemmat kirjat aion kyllä ostaa heti, sillä juuri Hennalan vankileirille on itselläni erityinen mielenkiinto.

Oula Silvennoinen, Aapo Roselius: Villi itä - Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921. Tammi

Hienoilta tekijöiltä kiinnostava kirja tulossa. Saas nähdä löytyykö paljon Jussi Niinistön mielen pahoittavaa aineistoa.