lauantai 15. helmikuuta 2020

Akseli ja Eelo Isohiiden murha

Luin ensimmäisen kerran Iitin Sääskjärven Massista kotoisin olleiden Isohiiden veljesten Akselin ja Eelon 22.4.1918 tapahtuneesta murhasta sanomalehdestä joskus vuosituhannen alkupuolella. Tolstoilaisten pasifistien kohtalo herätti silloin mielenkiintoa ja myötätuntoa. Juttu lienee liittynyt v. 2000 ilmestyneeseen Maija Salonius-Hatakan kirjaan Ei sarnaamalla, vaan elämällä. Akseli ja Eelo Isohiiden tarina tai televisiosta v. 2002 tulleeseen Tosi tarina: Tapaus Isohiiden veljekset -ohjelmaan.
Useimmissa lähteissä mainitaan kotkalaisten punaisten olleen veljesten murhan takana. Viitteeksi annetaan mainittu Salonius-Hatakan kirja, vaikka en minä ainakaan ole omasta kappaleestani löytänyt mitään mainintaa murhaajien kotkalaisuudesta. Muistini mukaan jo lukemassani sanomalehtijutussa mainittiin kotkalaisten olleen asialla. Näin ei ole, sillä löysin Kansallisarkistosta murhiin osallistuneiden VRYO-paperit.

Joukko Anjalan Ummeljoen punakaartin miehiä kävi komppanian päällikkö Matti Mäntylän käskystä vangitsemassa Isohiiden veljet kotoaan. Mukana olivat plutoonan päällikkö 30-vuotias Herman Viherkoski, tämän 19-vuotias pikkuveli Evert, joka toimi osastonpäällikkönä sekä Arvo Muuronen, Jalmar Palmgren, Aarne Nivell ja Edvard Mäkelä. Matkalla kohdattiin vielä heiniä takavarikoimassa olleet Rikhard Forström ja Yrjö Palmgren. Vangit kuljetettiin ensin Haapa-Kimolaan Tupasen taloon, jossa komppania piti kortteeria. Vangitsemisen syy ei papereista selviä. Akseli Isohiisi oli kohdannut punaisen patrullin, joka oli määrännyt hänet tulemaan seuraavana päivänä heidän joukkoonsa, mutta Akseli oli kieltäytynyt ja sanonut ettei tule koskaan kantamaan asetta kenenkään riveissä. Akseli oli myös järjestämässä rauhankokousta Kausalaan sodan lopettamiseksi. Hän oli myös käynyt Pärhässä puhumassa joidenkin vangittujen puolesta, jolloin hänet olisi jo vangittu, ellei Kausalan esikunnasta olisi tullut määräystä hänen vapauttamiseksi. Ehkä toispaikkakuntalaiset Isohiisiä tuntemattomat punaiset näkivät heidät agitaattoreina, jotka haittasivat punakaartin pakko-ottoja.

Ummeljoen komppania oli osallistunut maaliskuussa Savitaipaleen rintaman taisteluihin. Huhtikuun puolivälissä heidät siirrettiin saksalaisten liikehdinnän takia Iitin Sääskjärvelle Perheniemen kartanoon pariksi päiväksi ja sieltä Haapa-Kimolaan. Täällä he tekivät joitain elintarvikkeiden takavarikkoja ja mukaan tarttui myös muutakin omaisuutta. Evert Viherkoskelle ilmestyi uusi takki ja housut, villatakki, hopeinen naisten kello sekä polkupyörä. Myös Herman Viherkoski varasti polkupyörän, kiikarit, saappaat ja panamahatun. Viherkosket ja Mäntylä toimivat johtajina näillä matkoilla repien piirongit auki ja kehoittaen muitakin ottamaan mukaan mitä kukakin haluaa.

Nikolai Mäkelän kertoman mukaan komppanian päällikkö Matti Mäntylä antoi määräyksen Isohiiden veljesten viemisestä metsään ammuttaviksi. Viherkosken veljekset ja Arvo Muuronen lupautuivat leipäkortin antajiksi. Mäntylä pyysi myös Mäkelää lähtemään neljänneksi mieheksi, mutta tämän kieltäydyttyä määrättiin saattajaksi Jalmar Palmgren.
Muutaman kilometrin matkan jälkeen hevoset sidottiin tien viereen. "Metsässä on muitakin vankeja, jotka otetaan mukaan", koitti H. Viherkoski rauhoitella Isohiiden veljeksiä. Jalmar Palmgren olisi halunnut jäädä tien viereen hevosten luo, mutta hänet komennettiin kulkemaan edellä. Vähän matkan perästä Palmgren kuuli takaansa kaksi laukausta ja käännyttyään katsomaan näki hän Herman Viherkosken ja Arvo Muurosen ampuneen toisen vangeista. Tämän jälkeen Viherkosket ampuivat yhdessä myös toisenkin Isohiiden veljeksistä. Muuronen ampui browningillaan vielä yhden laukauksen. Viherkoskilla oli kiväärit. Sovittiin, että jos asiasta kysellään, niin sanotaan Kausalasta tulleen miehiä vastaan, joille Isohiidet luovutettiin. Asian oikea laita kyllä arvattiin Haapa-Kimolassa miesten tultua takaisin odotettua aikaisemmin. Jälkeenpäin Evert Viherkoski olikin nauraen kertonut Rikhard Forströmille heidän ampuneen vangit.
Sotaa oli jäljellä enää alle kaksi viikkoa. Ummeljoen komppania perääntyi monien muiden tavoin Kotkaan, jossa he antautuivat valkoisille toukokuun 4. päivänä.

Lahden vankileirillä pidetyissä kuulusteluissa Viherkosken veljekset ja Arvo Muuronen pitäytyivät sovitussa väitteessä, että vangit oli luovutettu vahingoittumattomina Kausalasta vastaan tulleille tuntemattomille miehille. Riihimäen vankileirille päätynyt Jalmar Palmgren sitä vastoin kertoi asian todellisen laidan. Valtiorikosoikeus tuomitsi Palmgrenin 9. elokuuta avunannosta valtiopetokseen, kahteen murhaan ja kolmesta ryöstöstä 12 vuodeksi kuritushuoneeseen. Komppanian päällikkö Matti Mäntylä sai valtiopetoksesta elinkautisen. Evert Viherkoskea kuulusteltiin Lahdessa 28. kesäkuuta. Valtiorikosoikeuteen hän ei koskaan joutunut, sillä hän karkasi Lahden vankileiriltä ja pako näyttää kestäneen pidempäänkin, sillä Evert Viherkosken nimi löytyy Valtiorikosasiain Tiedusteluosaston luettelosta C, johon on listattu vaarallisimmat yhä vapaana olevat ja kesän aikana eri vankiloista karanneet kapinalliset. Saatiinko E. Viherkoski myöhemmin siviilioikeuteen tai mikä on hänen lopullinen kohtalonsa, tähän en ole löytänyt vastausta.

Herman Viherkoski ja Arvo Muuronen olivat oikeuden edessä 18. syyskuuta. H. Viherkoski tuomittiin valtiopetoksesta ja kahdesta murhasta kuolemaan. Myös Muuronen sai kuolemantuomion valtiopetoksesta ja murhasta. Valtiorikosylioikeus vahvisti molempien tuomiot 3. lokakuuta. 
21-vuotias Toivo Arvo Muuronen ammuttiin Suomenlinnassa 26. lokakuuta 1918 kuuden muun kuolemaantuomitun kanssa. Tämä oli toiseksi viimeinen teloitus Suomenlinnassa. Marraskuussa annettu toimeenpanokielto ja joulukuun 7. päivän armahdus, jossa vielä täyttämättä jääneet kuolemantuomiot muutettiin elinkautisiksi vankeusrangaistuksiksi näyttää koituneen Herman Viherkosken pelastukseksi. Hänen nimeään ei löydy mistään menehtyneiden luettelosta.

Tärkeimmät lähteet:
Valtiorikosylioikeuden aktit 17304, 17305, 6932 ja 18477
Maija Salonius-Hatakka: Ei saarnaamalla, vaan elämällä
Kuvat Akseli ja Eelo Isohiiden surmapaikalta huhtikuussa 2014

torstai 6. helmikuuta 2020

Kotkan Ladun maastopyöräilyreitti

Toissa syksynä jo tuli katseltua Kotkan Ladun maastopyöräilyreitin merkintöjä. Viime kesänä sitten saatiin opaskyltit pystyyn ja lisää merkintöjä. Virallisesti reitti avataan vasta kesällä 2020, vaan kirjoitellaan tästä jo hyvissä ajoin. Onhan reitillä järjestetty jo useampia ohjattuja pyöräilyjä. Itse olen ajellut ihan vain yksikseni sen tarkemmin opasteita seuraamatta. 
Reitti alkaa siis Petäjasuon Petäjäpirtiltä. Oranssit merkinnät tarkoittavat pyöräreittiä ja siniset ovat vaeltajille ja polkujuoksijoille. Tästä voimalinjan alta se lähtee kohti metsää.
Reitille on tehty joitain uusia rakennelmia. Tämä kapulasilta yli pahan kosteikon on varsin tervetullut lisä. Seuraavassa tai pyörän asennosta katsoen edellisessä suunnassa on aika paha kivikko, josta ei oikein pääse ilman jalkautumista. Joku vuosi sitten se vielä onnistui, mutta valitettavasti joku moottoripyöräilijä on rällännyt polun pilalle.
Korkiakallio taitaa olla reitin korkein kohta. Kilometriopasteita on muutamassa kohdin.
Puisia opaskylttejä on myös satunnaisesti reitillä. Muuten suunnistetaan puissa ja kivissä olevien oranssien täplien mukaan. Reitti on kuljettavissa kumpaan suuntaan tahansa opasteiden puolesta.
Heinsuon teollisuusalueen lähellä Kukkasaarenkossa on yksi hyvä "uusi" maastopyöräilypolku. Aiemmin tämä ei ole ollut oikein hyvin ajettava, mutta merkintöjen ansiosta liikenne on lisääntynyt sen verran, että nyt polku on hyvässä pyöräilykunnossa. Tässä lähellä on myös hienoja lohkareluolia, jotka löytyvät sinisellä merkityn vaellusreitin varrelta.
Suurirahkan yli on mennyt pitkospuut jo useamman vuoden ajan. Yksi vinkkeli on sen verran ahdas, ettei pyörä siihen taivu, mutta muuten on hyvin ajettavissa.
Lähempää Kurittulaa on reitin kääntöpaikka. Takaisin ei tarvi tulla samaa polkua. Tästä pohjoiseen on myös paljon hyviä polkuja. Mitenkään orjallisesti merkintöjen mukaan ei kannata ajella, mutta niistä saa hyviä vinkkejä ja siten voi itse kehittää mieluisan vakiolenkin. Osa reitistöstä on talvisin hiihtolatua, mutta jalankulkijoita on alueella myös sen verran, että läpi talven voi pyöräillä, jos on vähän pidempään satamatta uutta lunta. Tällainen lumitilanne oli 6. helmikuuta 2020. Lunta ei paikoitellen juuri yhtään. Ei ole samanlaista talvea omalle kohdalle sattunut.

Reitistön kartta löytyy täältä.

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Toivo Pekkanen - Lapsuuteni & Tehtaan varjossa

Toivo Pekkasen Lapsuuteni ja Tehtaan varjossa TV-sarjat ovat ilmestyneet YLE Areenaan katsottaviksi. Sarjat ovat TV2 Teatteritoimituksen tuotantoa 1960-luvun lopulta. Lapsuuteni sarjan näin joskus lähempänä 1980-luvun puoliväliä ensimmäistä kertaa. Kuulin silloin, että isäni eno Toivo Laurikainen esiintyy kyseisessä sarjassa, niin piti siksi katsoa. Tietysti kun oli myös Kotkassa kuvattu, niin sekin taisi olla kiinnostuksen syynä. Topi esiintyi sitten vasta sarjan kolmannessa osassa pikaisesti kirjastonhoitajan roolissa. "Tämä on pieni, mutta hyvä kirja. Lue se tarkoin", kuuluu vuorosanat. Nuoreen Pekkaseen suuren vaikutuksen tehnyt kirja oli August Strindbergin Onnellisten saari vuodelta 1912.
Pidin kyllä silloin jo kovasti muutenkin koko sarjasta. Uudemman kerran näin tämän seuraavana esityksenä joskus 1990-luvun alkuvuosina. On sittemmin tullut useasti tätä kaivattua, kun olen huomannut, että on joskus ollut aiemminkin Areenassa nähtävillä.

Perintönä saatu Pekkasen kootut teokset löytyy, paitsi harmittavasti se osa puuttuu jossa olisi Tehtaan varjossa. Lapsuuteni kuitenkin on ja sen olen lukenut ja pitänyt kovasti. Aika surullinen kertomus Toivon lapsuudesta. Isän sairastuminen syöksee perheen lohduttomaan köyhyyteen ja Toivonkin lapsuutta leimaa sairastelu. Kirjassa ei taideta mainita kertaakaan kaupunkia, jossa Pekkaset asuvat, mutta Kotkastahan tämä on.
Lapsuuteni pihapiiri on kuvattu Rautatienkatu 15 pihalla. Nämä talot on jo aikaa sitten purettu. Kuvauksia tehtin myös muuallakin kuin Kotkansaarella. Koulua käytiin Mussalon kansakoululla. Kesäsiirtola kuvaukset tehtiin taas Hattulassa Lusin kartanolla, jonne kotkalaisia lapsia kuskattiin linja-autolla. Yllä oleva still-kuva on Kyminkartanon myllyn pihasta ja tässä nyt sitten näkyy se myllärin asunto, josta ei liiemmin ole kuvia näkynyt. 
Laitetaan vielä toinenkin kuva myllyltä. Tässä näkyy hyvin missä silta on aiemmin kulkenut.
Tehtaan varjossa sarjaa en ole aiemmin nähnytkään. Tätä on kuvattu Kauppakadun ja Vuorikadun risteyksen seudulla, jossa tuolloin oli vielä paljon vanhoja huonokuntoisia puutaloja. Siellä kuvatiin kaikki Oinosen perheen kotikuvaukset. Yllä olevan kohtauksen ajattelin ensin olevan Kauppakatu 6 kohdalta, mutta en nyt olekaan ihan varma. Tehtaan piippu ei oikein sovi maisemaan ja talon alla oleva kallio näyttää sileämmältä kuin nykyään. Elsa asui kuitenkin Tukkukaupan talossa, eli Satamakatu 9. Tanssiaisia pidettiin ainakin Tiutisen ja Kotkan  työväentaloilla. Verstas kuvaukset tehtiin Gutzeitin korjaus pajalla. Paljon tuttuja maisemia näkyy, mutta en kyllä kaikkia tunnista. Vanhoja puutaloja on niin paljon hävitetty kuvausten jälkeen.

torstai 5. joulukuuta 2019

Paleface & Laulava Unioni: Tie vapauteen

Hesarissa oli iso juttu Palefacen ja Laulavan Unionin albumista Tie vapauteen ja TV-uutisissakin tästä kerrottiin, mikä aiheutti massiivista peppukipua eräissä oikeistopopulistipiireissä.
Amerikansuomalaisia "tuplajuulaisten", eli I.W.W. ammattiyhdistysliikkeen lauluja. Levyn taustoista ei nyt sen enempää, kansivihkosta ja em. HS-jutusta ja vaikka Lukupino-plokista voi tästä lukea lisää. Laitetaan siis levy vain suoraan kuunteluun.

Joe Hillillä aloitetaan ja There is Power in a Union kääntyi Suomeksi nimelle Unionissa on voima tuntemattoman amerikansuomalaisen käännöksenä ja tämä on hieno avaus levylle.

Ralph Chaplinin Solidarity Forever on aika ylittämätön Union Boysin v.1944 levytyksenä, eikä tämä Solidaarisuutta aina käännös kalpene lainkaan Kalpeanaaman esityksenä.

Olen aina luullut, että Hannes Saaren v.1928 levyttämä Maailman proletaarit nouskaa on myös Joe Hillin oma sävellys, kun en noita nuotteja osaa lukea. Tuota samaa melodiaa ovat käyttäneet myös Pierre Ström & Finn Zetterholm vuoden 1974 Världens alla slavar vakna Ruotsinnoksessaan ja amerikkalainen Magpie toissa vuonna ilmestyneellä When we stand together albumillaan. Vaan ei, mutta tässä on sitten tämä alkuperäinen Hillin oma sävellys ja myös säkeistöt jotka puuttuvat Saaren levytykseltä ja on kyllä niin tajuttoman kova biisi, että täydet 6/5 tälle.

Long Way and Short Way jatkaa loistavien biisien putkea. Tämän teksti on amerikansuomalaista alkuperää, kuten myös Oskar Merikannon sävellyksiin perustuvat Hoopon laulu ja Pontevat mahat. Nämä kaksi viimeksi mainittua poikkeavat enemmän I.W.W:n lauluperinnöstä tyyliltään ja ovat sitten mielestäni levyn heikointa antia.

Siispä laulakaa on Olli J. Pellikan Turun Ylioppilasteatterin lauluryhmälle tekemän käännöksen mukaan ja sovitus on ihan erilainen. Itse pidän enemmän siitä dixieland-sovituksesta.

Langenneen laulu on sanoitukseltaan tietysti upea ja ainutlaatuinen, sovitus ei niinkään omaan mieleeni, kuin myös Säälikää herroja, joka poikkeaa myös perinteisestä Joe Hill tyylisestä parodiasta.

Jack Londonin teksti Rikkurin synty onkin sitten levyn kovimpia biisejä ja jo tuota Karrin kaksiosaista Sisällissodan laulut radio-ohjelmaa kuunnellessa tuli ihasteltua niitä tarinoita. Vaikka tekstit olivatkin suurimmaksi osaksi tuttuja, oli niitä ilo kuunnella moneen kertaan. Tälle levylle olisi hyvin sopinut vielä parikin spokenia lisää. Tämän alustuksen jälkeinen Karvajalka jatkaa sitten taas parodisella linjalla, kuten myös kolmiosainen Kirkkopotpuri, joka on taas ihan hallelujaa-aineistoa. No Laulu papeista on ehkä vähän jo kyllästyttävä, kun sitä Enok Aaltion versiota on aiemmin niin paljon tullut kuunneltua.

Viimeisenä kuultavaan Lännen lokariin mulla on vähän sellainen hellavuolijokilainen suhtautuminen. Sen verran paljon tultu kuultua, tätä ennen mm. Hiskias Möttö & Mojakan levyltä, että lievää kyllästymistä nytten.

Levylle sinänsä voisi antaa täydet 5/5 pistettä ihan historiallisen arvonsa takia ja koska tällaista ei tosiankaan ole suuremmin tehty Suomessa vuosikymmeniin. Osa biiseistä on kuitenkin sovituksina vähän tylsiä ja sellaiset "ai saatana kun on kova" raidat on vähän turhan harvassa. Laitetaan nyt sitten 4/5. Aikas monta kertaa tämä on nyt tullut kuunneltua.

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Vallivuori ja Länskän muistolaatta

Retkeilykohteena oli tällä kertaa lähellä oleva paikka, jossa en kuitenkaan ollut käynyt kertaakaan aiemmin. Kierikkalan Vallivuori. Syynä, että tämä on aikas asutuksen ympäröimää ja on näyttänyt, että olisi ihan talojen takapihaa. Kierikkalan Vuorikadulta kuitenkin lähtee sähkömuuntajan kohdalta polku jota pitkin vuorelle pääsee ilman pihoilla käymistä.
Ensimmäisenä vastaan tulee kuitenkin pahaenteisesti risti. Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää. Taaempana on puussa majan rauniot.
Vuoren päällä kulkee mukava polku, jota olisi kiva käyttää maastopyöräilyyn. Toisessa päässä se vaan loppuu sen verran talon pihalle, ettei sitä pitkin oikein viitsi ajella. Korkeimmalla kohdalla on kallioon kiinnitetyt rautatapit muistona jostain entisestä tornista tai mastosta.
Syynä tähän retkeilyyn oli, että halusin käydä bongaamassa Kymin/Karhulan Läntisen työväentalon eli Länskän muistolaatan. Se löytyy erikoisesta kallioseinämästä. Olisikohan tuosta joskus louhittu kiveä. Laatan luo on valettu betoniset portaat jotka ovat jo melkoisen sammaloituneet.
Tämä muistolaatta olisi jäänyt Willimieheltäkin huomioimatta? Vähän on päässyt huonoon kuntoon. Alemmassa kuvassa oikealla taitaa näkyä juuri tämä kallioseinämä.
Työväentalon rakentaminen aloitettiin 1907 ja varojen puutteen takia se valmistui lopullisesti vasta 1916. Sisällissodan jälkeen talo oli takavarikossa ja siellä toimi mm. lastentarha ja kunnan työtupa. Talo saatiin heinäkuussa 1919 takaisin Sosialidemokraattien haltuun.

Talossa toimi Kymin Läntinen Työväenyhdistys, yhdistyksen Naisosasto, Raittiusosasto ja sen alainen lastenosasto, Sekakuoro, Sos.dem Työläisnuoriso-osasto, Kymin Läntinen Opintoyhdistys, Kymin Veikkojen Läntinen osasto, Veikkojen ”Lauluveikot”, Kartonkitehtaan ammattiosasto ja Ammattiosaston soittokunta. Lisäksi talossa oli kunnan kantakirjasto ja Korkeakosken piirikirjasto. Näin kirjoittaa Jorma Veijola Kotkan seudun kadonneita työväentaloja käsittelevässä artikkelissaan.

Sotavuosien jälkeen taloa laajennettiin ja siellä alettiin esittää myös elokuvia. Yhteiskunnallinen murros koitui kuitenkin vanhan työväenperinteen tuhoksi. Talkoolaisten määrä väheni ja televisio korvasi elokuvat ja iltamat. Vanhasta ja huonokuntoisesta talosta päätettiin luopua.

Viimeinen tapahtuma oli 16.9.1972 pidetyt iltamat. Torvisoittoa, Lausuntakuoro, Mieskuorolaulua, Hupailuja, Kisällitärlaulua, Näytelmä: Muistatkos Martta. Puhe: Rafael Paasio. Väliajalla tanssia. Kaipiaisen Aaretti katkaisi talosta sähköt, irtaimisto jaettiin yhdistysten jäsenille, salin tuoleista osa myytiin mm. Mussalon Oras-Seuratalolle ja pöytäkirjat vietiin Työväen Arkistoon. Näin kertoi Tarja Karell. Olavi P. otti kuvan "ennen remonttia", eli muistolaattaa. Talo purettiin laatan mukaan 1977.

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Kuuntelussa Pölyä 2-LP


Sain viime viikolla Svartin julkaiseman Pölyä - Experimental New Wave And Art Punk From Finland 1979-1984 tupla LP:n ja kyllä sitä on nyt tullut kuunneltuakin. Hämmentävä paketti tosiaan. "Samaan sarjaan" kuulunut Kuoleman tappneet LP oli myös todellinen 6/5 levy ja kun sitten taas sitä seurannut Verinorot oli aika pettymys edelliseen verrattuna, syystä kait kun sen sisällöstä puolet oli ennestään hyvinkin tuttua muutenkin kuin netistä kuunneltuna. Tällä levyllä sitten taas on suurin osa materiaalista ennen julkaisemattomia äänityksiä tai hämäriä c-kasetteja.
Kaikki biisit ei yksittäin ole niin kummoisia, mutta kokonaisuutta hyvin täydentäviä. Ykköslevyn huippuhetkiä ja Graalin maljoja ovat Vessel Umpio, Pivon aikainen Päät ja Xböö, jonka Pyörävarasto on todellinen korvamato. Myös Jore Vastelinin Muovimiehet, Akisisters tai R-Polkupyöräytetty kuuluvat levyn parhaimmistoon.
Kakkoslevy sisältää sitten kokeellista musisointia. D-puolen avaava Vaaralliset Lelut on näistä se ennestään tunnetuin, vaan itse pidän enemmän C-puolen vähän rouheammasta menosta. Esittäjiä on melko hankala erottaa toisistaan, kun lähes kaikki nimet olivat ennestään tuntemattomia. Muodostavat myös myös varsin eheän kokonaisuuden.
Tässä levyssä on paljon samaa henkeä kuin Loven 2006 ilmestynyt Psychedelic Phinland tupla-CD:ssä, jonka sisältö äänitettiin kymmenisen vuotta ennen Pölyä albumin materiaalia. Kyseinen levy kuuluu myös näihin ikisuosikkeihini, johon ei ole kyllästynyt vieläkään.

Pölyä levyyn liittymättöminä laitan nyt kuitenkin nämä kuvat tähän. Löytyy Kotkan pääkirjaston digitointihuoneesta ja on siis lasien sisällä, mistä johtuu heikko laatu. Vähän heijastumia siis.
Tuttuja kundeja 1980-luvulta. Ylemmän kuvan Jukkaa ei ois välittänytkään tietää. Puukotti ryyppykaverinsa hengiltä 90-luvun alussa. Aika legendaarinen hahmo kuitenkin. Alemmassa kuvassa ollaan luultavasti Merikadun treenikämpällä ja bändi oli Death Goes True.


sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Tiutisen naisplutoona

Kymin Tiutisesta kotoisin ollut Lempi Rytkönen (s.1901) muisteli Eteenpäin-lehdessä 1968 Kotkan naiskomppaniaa. Hieno tarina, jonka julkaisen tässä kokonaisuudessaan. Kursivoidut tekstit ovat lainausta lehden jutusta.

Jäkälää kerättiin Korkeakosken metsissä

Vuoden 1917 syksyllä tehtaat seisoivat ja vallitsi ankara työttömyys. Miehet olivat ainakin osaksi päässeet linnoitustöihin, mutta meillä tyttöpoloisilla ei ollut mahdollisuutta saada työtä mistään. Myöhäissyksyllä Kymin kunta kuitenkin järjesti työttömyystöina jäkälän keruuta Korkeakosken metsissä. Tiutisestakin lähti kymmenkunta tyttöä noihin töihin, mutta eiväthän ne sitten kuitenkaan kauaa kestäneet.

Tiutisen tytöt painuivat talolle

Vuoden 1918 tammikuussa oli täälläkin jo punakaarti ja miehet harjoittelivat mm. työväentalossa ennen kuin poistuivat talvisille tantereille.
 Meille kotiin jääville oli puute jokapäiväinen tuttava. Ei ollut ruokaa, eikä rahaa, eikä juuri muutakaan, mitä pidetään elämiselle välttämättömänä. Helmikuun lopulla alettiin sitten puhua, että naisiakin otetaan punakaartiin. Työväentalolla oli jo kuulemma pidetty naisille harjoituksia. Tästä kuultuamme me Tiutisessakin asuvat painuimme talolle. Huhu osoittautui todeksi, sillä työväentalon pihassa oli paririvissä iäkkäitä naisia, kuten meistä nuorista 16-17 vuotiaista tytöistä näytti.

Työväentalon rappuset olivat toivottu vahtipaikka

Syystä tai toisesta vanhemmista naisista ei kuitenkaan muodostettu osastoja, vaan meistä nuoremmista, joiden iät vaihtelivat kuudestatoista kahdeksaantoista vuoteen, tehtiin "plutuuna".
Osastollemme jonka päällikkö oli 21-vuotias Edith, luovutettiin aseet: kiväärit patruunoineen. Aluksi saimme opetusta kiväärien käytössä ja tietysti harjoiteltiin myöskin aseiden puhdistusta. Pian tämän jälkeen meille jaettiin vahtivuorot, jotka osuivat kohdalle joka toinen vuorokausi. Vahdissa jouduimme seisomaan kolme tuntia kerrallaan. Vahtipaikkoina olivat toivotuimpina työväentalon sisärappusten edusta, sillä ulos ankeaan pakkasyöhon meneminen ei tuntunut herkulta.

Lempin mainitsema osaston päällikkö Edith oli Edith Himanen, kuvassa keskellä tummassa paidassa, joka toimi 1920-luvun alkupuolella Tiutisen Pyrinnön voimistelunohjaajana. Kuvan muilla tytöillä en tiedä olleen mitään tekemistä kapinan kanssa. Taitavat olla myös vähän nuorempaa ikäluokkaa.
Himanen selvisi syystä tai toisesta kokonaan ilman valtiorikosoikeuteen joutumista ainoanan Kotkan naiskomppanian päälliköistä. Muista plutoonan päälliköistä Anni Esko sai peräti 8 vuotta ja Lydia Kolhonen 4 vuotta kuritushuonetta. Neljännen plutoonan päällikkö Siviä Harju ammuttiin Kotkassa. Tähän lienee ollut muitakin syitä kuin asema punakaartissa.

Ei ilman tunnussanaa

Vartiovuoroilla saattoi sattua jälkeenpäin ajatellen huvittaviakin tapauksia. Kerran joutui Vappu, joka ei suinkaan ollut arkalasta kotoisin, Kotkan Kivisillalle. Yön pimeydessä Vappu huomasi äkkiä, että Hovinsaarelta lähestyi siltaa mies, joka vaikutti epäilyttävältä. "Ahaa! Vihollinen yrittää päästä sillan ylitse", tuumi tomera vartija ja suuntasi aseensa lähestyjää kohden. Mies, joka varmaankin tunsi itsensä melko epävarmaksi yritti tarjota tunnussanaa "Lukko", mutta sillan salpa ei auennut, sillä Vappu uskoi tunnuksen olevan "Ukko". Miehen ei auttanut muuta kuin kääntyä takaisin. Aamulla asia selvisi. Vappu oli todella luullut tunnussanan olevan "Ukko", mutta kyllä se kuitenkin oli tuo oudolta näyttäneen sillan yli pyrkijän esittämä "Lukko".


Leipä oli hyvää

Meille tarjotusta ruoasta on jäänyt mieleeni eräänlainen lihaliemi, jonka sekaan oli siroteltu kauraryynejä. Melko harvoin saimme hernekeittoa, mutta päivän annokseen kuulunut leipä oli todella hyvää. Se oli Kyminlaakson osuusliikkeen leipomossa leivottu nimenomaan punakaartille.
Punakaartille maksettiin myös palkkaa ja niinpä me tytötkin saimme säännöllisesti jonkinlaista rahaa vastaavia kuponkeja, joilla saattoi hyvällä tuurilla ostaa kangasta ja jalkineita.

Tuntematon punakaartilaistyttö Tiutisesta

"Vastaisku" Langinkoskelle

Eräänä huhtikuun iltana saimme tiedon, jonka mukaan Langinkosken suunnalla oli tapahtumassa jotain epäilyttävää. Ilmeisesti epäiltiin saksalaisten päässeen jotenkin tuonne alueelle, jonne nyt saimme käskyn lähteä yöksi varmistustehtävään. Mikäli vihollisia olisi todella paikalla, tiesimme, että syntyisi taistelu.
Järjestäydyimme nopeasti riveihin ja lähdimme kivääreinemme marssimaan Langinkoskelle. Ilta alkoi nopeasti hämärtyä ja vaikka vihollisesta ei näkynyt jälkeäkään, useat tytöistä pelkäsivät kauheasti.

"Ei se koira onneksi kuollut"

Yöllä sitten totesimme, että rivimme olivat uhkaavasti harventuneet. Ei vihollisen ansiosta, vaan koska monet tytöistä olivat karanneet tältä vähemmän miellyttävältä retkeltä. Monet olivat kuitenkin vielä täynnä taistelumieltä.
Asemissa ollessamme ja yön hiljetessä ympärillämme ystävättäreni Laina oli kuulevinaan läheisestä pensaikosta epäilyttävää rahinaa. Rohkeana tyttönä Laina suuntasi aseensa pensaikkoon ja yön hiljaisuus katosi kumeaan laukaukseen.
Ei se koira onneksi kuollut, joka sieltä pensaasta juoksi esille. Laina pyllähti nurin laukauksen voimasta ja lähellä ollut Ingeborg pelästyi pahanpäiväisesti, koska luuli Vapun poistuneen elävien kirjoista.

Nälkä pyrki hukuttamaan aatteen

Näin jälkeenpäin on monasti tullut pohdittua niitä syitä, jotka saivat meidät tytöt lähtemään mukaan tuohon kaikkeen kokemaamme. Suurimpana syynä oli varmaan kova puute kaikesta ja lähinnä ruoasta. Uskon myös, että nälkä ei ollut tuntematon käsite silloin useimmille ihmisille. Nälästä johtuen aatteellinen puoli tahtoi hukkua silloisiin massavirtauksiin. Aatehan elpyi heti, kun sen kannattajilla oli mahdollisuus saada edes jonkinlaiset elämisen mahdollisuudet.

Näin siis Lempi Rytkönen Eteenpäin-lehdessä. Mahdollisesta vankileiriajasta en käsissäni olevasta lähdeaineistosta löydä mainintoja. Lempi on luultavasti säästynyt ainakin valtiorikosoikeudelta, sillä en löytänyt hänen tyttönimellään papereita. 
Tiutisen plutoonalaisia päätyi myös vankileireille, esimerkiksi 16-vuotias Elli Silvo (myöh. Hillo). Hänen VRO-papereissaan on hyvin niukat tiedot. Elli liittyi maaliskuussa punakaartin ns. "puhdistuskomppaniaan", mutta myönsi myös olleensa aseellisena vahtina. Elli vangittiin Kotkassa, josta naisvangit siirrettiin Haminan kautta ensin Tammisaareen ja sieltä kesäkuun lopulla Santahaminaan. Elli löysi Tammisaaresta vanhan venäläisen tilikirjan, jonka sivuille hän ja vankitoverit kirjoittivat runoja ja lauluja. Runoja on yhteensä toistasataa ja niissä on uskonnollisia ja rakkausrunoja, äidille omistettuja runoja sekä sellaisia, jotka kertovat vankilassa olosta. Lisäksi kirjassa on työväenlauluja. Laitetaan tähän lopuksi Santahaminassa kuolleelle kotkalaiselle Elsa Vilenille omistettu "Muistoruno vankilassa kuolleelle toverille".

Sä vankina kuihduit ruusunen
ja kärsit tyynesti toivoen
vapauttajaa toivoit vankilasta
tuli vapauttaja tuonelasta.
Et enää sure et vaikeroi
sulle kuolema myrskyilta rauhan soi.
Siis nukkuos rauhassa Elsa siellä
sua kaipaavat toverit suru miellä.

Santahaminassa 27.6.1918

Lähteet:
Eteenpäin 26.3.1968
Elina Väätäinen: Työväenkulttuuri osakulttuurina
Valtiorikosyliokoikeuden ja valtiorikosoikeuksien arkisto

Kuvat:
Tiutisen Pyrinnön arkisto
Jyväskylän yliopiston etnologian laitos