Vuoden 2023 parhaat levyt

Nyt laitetaan esittelyyn parhaat 2023 ilmestyneet levyt, sekä itseäni eniten innostaneet bändit (Rock/Pop)

Rumkicks - 反骨

Joskus heinäkuun alkupuolella näin mainoksen Rumkicksin Euroopan kiertueesta ja bändikuvan perusteella teki mieli tsekata millaista musaa nämä tekevät. Tämä heidän debyytti albumi oli juuri ilmestynyt ja uutta Official Music Videota pukkasi viikottain. Niitä tulikin sitten katseltua kymmeniä kertoja, kuten myös kaikki laadukkaammat live streamit, joita syksyn mittaan julkaistiin paljon lisää.Kuten Kipi sanoi Punkmuseon lähetyksessä, tässä bändissä on asennetta, asennetta ja asennetta. Tiikerin LP:n ohella vuosikymmenen parhaita Punk Rock levyjä.

Dummy Toys - War is Nightmare

Ei se, että Dummy Toys tulee Qingdaosta Kiinasta ja että ne on kaikki naisia, tee heistä yhtä suosikkibändeistäni, vaan kyllä se johtuu myös tästä levystä. War is Nightmare on keskivertoa huomattavasti parempi Hardcorepunk / Riotgirrl -levy. Edelliseen Not a Puppet -levyyn nähden soitto on mennyt entistä rajumpaan suuntaan.

18 Fevers - Death Punk Disco 

18 Fevers löytyi Rumkicksin kautta. Luin, että Proud of Madness videolla esiintyvät gimmat ovat kyseisestä bändistä ja teki mieli tsekata millaista musaa he tekevät.Save Your Venom lähti ensimmäisenä soimaan ja se vasta onkin tylyä ja angstista death punk grungea. Tämä heidän debyytti levy oli juuri ilmestynyt, aivat täyspitkä albumi tämä ei vielä ole, vaan ei ole tarvinnut tunkea mukaan tylsiä täytebiisejä. Nothing Helps on kepeämmin kulkevaa rockia pop-melodioin ja Danse Macabre taasen sitten sitä "discoa". Lisäksi 18 Fevers on erinomainen live-bändi. Lokakuinen Block Partyn keikka on tullut katsottua useampaan kertaan, on nimittäin niin kova meno. Bändi onkin kiinnitetty jo ensi vuoden Rebellion festareille.

Linda Lindas - Too Many Things

Alkusyksystä tuli katsottua Bikini Killin Rebel Girl video, jonka jälkeen 'Tube alkoi ehdottamaan Linda Lindasin tekemää coveria. Se olikin melkoinen elämys. 8-14 vuotiaat tytöt vetää Bikini Killiä ja lauma pikkulapsia pogoaa lavan edessä viittomakielen tulkin tulkatessa tekstejä kuuroille.

Tätä tuli katseltua aina välillä ja pian alkoi selvitä, että Linda Lindas on ihan oikea bändi, jolta on tullut albumikin Epitaphin kautta. Parin uudemman videon katselun jälkeen vakuutuin bändin sympaattisuudesta ja laitoin levyn hankintaan. Se onkin ollut nyt joulukuun eniten kuunneltu levy.

Koska Groving Up ilmestyi jo viime vuoden keväänä, nostoksi otetaan tämä digi-single Too Many Things, joka jatkaa Linda Lindasin älyttömän hienojen power pop -biisien sarjaa.

Fishingirls -파괴왕 (Destruction King)

Vuosi 2023 jää muistoihini loikkana etelä-korealaisen musiikin maailmaan. New Noise Magazinessa oli New generation of korean punk -juttu, josta Fishingirlsin nimen ensin bongasin. Youtube ehdotti ensin jotain FF Clubin keikkaa ja sen jälkeen kun löysin kaikki vanhat official music videot, niin se olikin sitten menoa.

Fishingirls ei tosin ole varsinaisesti punk-bändi, vaikka niillä onkin joitain pop-punk biisejä, kuten vaikka NNM:ssä nostettu Little Mermaid -elokuvasta tuttu Under the Sea, erinomaisen onnistunut coverointi. Muuten mennään siellä power popin, kitara rockin ja K-Indien parissa. Näiltäkin on tullut katseltua kaikki videot ja hyvät live streamit moneen kertaan.

Heidän toistaiseksi ainoa pitkäsoitto Fishing Queen ilmestyi jo 2019, joten nostoksi tuorein digi-single 파괴왕 

Tiikeri - Punk rock pamaus

Tällaista riemua en olekaan kokenut sitten KH-77:n ensimmäisten levytysten. Kaikki viittaukset Pelle Miljoonan ym. biiseihin ovat nerokkaita ja silti kaikki tehdään omalla tyylillä. Tämä on yksinkertaisen hauska ja riemukas levy, olematta silti mitään huumorimusiikkia. Kantaa-ottavuuttakaan ei unohdeta. Vuoden kotimainen albumi!

Maustetytöt - Maailman onnellisin kansa

Maustetyttöjen edelliset levyt ovat olleet erittäin ahkerassa kuuntelussa ja ilmestymisvuosiensa parhaita levyjä, joten tätä tuli odoteltua varsin hartaasti.

Sitten kun levyn laittoi soimaan, niin kyllä tämä oli vähän pettymys. Edeltäjiään selvästi heikompi. Taso ja fanitus oli kuitenkin niin korkealla, että onhan tätäkin tullut kuunneltua paljon. Ei siis missään tapauksessa huono levy ja riittää kakkostilaan vuoden kuunnelluimmissa kotimaisissa.

Sehr Schnell - Kotka lentää perjantaina

Tätä haukuttiin kovasti etukäteen, rohkeasti kuitenkin laitoin levyn ostoskoriin.

Kun sitten aloitin kuuntelun, niin eihän tämä mitenkään huonolta kuulostanut. Ja tässä on levy, joka on vain parantunut kuuntelukertojen kasvaessa ja niitä on kertynyt vuoden aikana. Olkoot mitä tahansa proge-metallia, ihan hienoa alternative-rockia tämä on. Aivan turha tätä on verrata niihin Sehr Schnellin 45 vuoden takaisiin singleihin. Kyllä se vanhakin Sehr Schnell siellä hieman kuuluu. Olenko ainoa joka todella pitää tästä levystä?

Kai Kivi ja Eksyneet äänet - Kaunis tulevaisuus

Varsin keskinkertaisen kotimaisen levysadon takia on sitten nostettava kaksi vanhojen nauhojen julkaisua vuoden parhaiksi levyiksi.

Tämä löi todella ällikällä! Miten näin hieno nauha liki 40 vuoden takaa onkaan voinut jäädä aiemmin julkaisematta?

Kuten levyn liitteessäkin mainitaan on tässä paljon elementtejä ja tuntemuksia, joita kuullaan nykyisessäkin indieskenessä. Itselleni tästä tulee paljolti mieleen Mustat kalsarit yhtye. Merkittävintä on kuitenkin, että tämä on aika suoraa jatkumoa Kollaa kestään Jäähyväiset aseille levylle, tuolle yhdelle parhaista suomalaisista rock/pop -levyistä. Oi jospa tätä herkkua olisi riittänyt täysipitkään albumiin.

Fucking Finland - Demot 1982-1983

FF lukeutui jo 80-luvulla suosikkeihini ja jo olikin aika koota kaikki nauhoitukset samalle levylle. Kekkonen elää, Freedom to be Punk ja iki-ihana Ei enää sotaa kuulostaa edelleen 100% hyvältä ja näiden lisäksi tähän on löytynyt myös nauhoja, joita en ollut edes kuullut tätä ennen. Varsinkin Sateenkaari on ihan huippu biisi.

Linda Lindas

Joskus alkusyksystä tuli katsottua Bikini Killin Rebel Girl video, jonka jälkeen 'Tube alkoi ehdottamaan Linda Lindasin tekemää coveria. Se olikin melkoinen kulttuuripläjäys, lauma pikkulapsia pogoaa kun tytöt vetää Bikini Killiä ja viittomakielen tulkki viittoo tekstit kuuroille. Se tulikin katsottua useampaan kertaan ja pian itselleni selvisi, että Linda Lindas on ihan oikea bändi, jolta on tullut albumikin maineikkaan Epitaph -merkin kautta.

Muutaman uudemman videon katselun jälkeen vakuutuin bändin sympaattisuudesta ja kysyin Jukalta saisiko hän näitä myyntiin ja Jukka lupasikin tilata tukusta.

Levyä odotellessa katselin lisää videoita ja hoksasin, että nämähän ovat edelleen hurjan nuoria, rumpali Mila oli levyn ilmestymisen aikaan vasta 11 vuotias, eivätkä muutkaan ole kuin 2-6 vuotta vanhempia. 

Levy on nyt pyörinyt useita kertoja putkeen ja onhan tässä aivan älyttömän hienoja biisejä: Oh!, Groving Up, Talking to Myself ja tietysti myös Racist, Sexist Boy, jossa on eniten sitä Bikini Kill -henkeä.

Unohtakaa jo kaikki 20-30-40 vuotta samaa hevonmunkkia veivanneet pappa-bändit ja sijoittakaa yhtyeeseen joka on young, fresh & beaty.

Mitä kuuntelimme 80-luvulla

 Muistatteko mitä kuunneltiin ennen kuin oli spotikkaa, 'tubea tai rahaa levyihin? 

럼킥스 (RUMKICKS)

Rumkicks on nyt suosikkibändini tai yksi monista. Ne on kolme ihanaa gimmaa Seoulista Etelä-Koreasta ja sen lisäksi, että ne näyttää hyvältä, niin niillä on myös HEL-VE-TIN hyviä biisejä.

Rumkicks aloitti v. 2018 ja kokoonpano oli Jeong Yeawon eli Yeahwony (s. 1990) laulu ja kitara, Choi Seeun (s. 1991) laulu ja basso, sekä Lee Eunkyo rummut. Nykyinen lyömäsoittaja Jo Minjeong tuli mukaan vuonna 2020. Tässä välissä ja Minjeongin ollessa jonkin aikaa poissa yhtyeestä, rumpuja soitti Kim Daewoo, joka oli mukana myös Brutality digi-EP:llä sekä Proud of Madness digi-singlellä.

Choi Seeun jätti yhtyeen toukokuussa 2022 ja hänet korvasi Dorothy Hi. Hänen kanssaan tehtiin ensimmäinen  Englannin kiertue ja parit musiikkivideot. Dorothy oli mukana vain puoli vuotta ja viime lokakuusta lähtien bassoa on soittanut Pulse. Ensimmäinen albumi 反骨 ilmestyi kuukausi sitten ja se on saatavana CD:nä sekä kuunneltavissa Bandcampissa, kuten aiemmatkin digi-singlet. Yhtye on nyt Euroopan kiertueella ja syyskuussa on edessä Japanin kiertue.

Kaikkihan tämän on jo nähneet ja kuulleet. Itse olen niin boomeri, että löydän kaikki jutut nykyään vasta 2-3 vuotta myöhässä. Laitetaan ensimmäiseksi nostoksi tämä Indonesian kiertueella viime talvena kuvattu video. Tästä se lähtee punkki soimaan!

Drinking Everyday hölmöilyn lisäksi Rumkicksillä on biiseissään myös vakavampia aiheita, joista nostona tämä Proud of Madness, joka on tehty supportiksi mielenterveysongelmaisia auttavalle järjestölle ja Korean Mad Pridelle. Tämä menee musiikillisesti sitten enemmän K-Indien puolelle ja kyllä on hieno kappale! 

Mukana videolla ovat ChristmasKwon ja SAAE 18 Fevers yhtyeestä 18 Fevers on enemmän tuollaista angstista grungea. Jokunen video on tullut tsekattua, Jos kiinnostaa tuollainen meno, niin katsokaa vaikka Save Your Venom.

Kolmanneksi nostoksi Don´t Touch My Head. Tämä syntyi kun Yeahwony jonotti peseytymistilaan pääsyä keikan jälkeen ja humalainen mies tarttui häntä hiuksista. Yeahwony oli tapauksesta todella vihainen ja kirjoitti pian tämän kiukkuisen me-too henkisen purkauksen.

Ennen Rumkicksiä Yeahwonylla oli bändi nimeltä About Jane. Spotikasta löytyy muutama vanhempi biisi, jotka eivät ole kovin ihmeellisiä. 

Viime vuonna äänitetty Shining Star sitä vastoin on todella ässä ja täyskäsi. Vähän popimpaa materiaalia, mutta meno on todella kovaa.

Choi Seeun soittaa myös bändissä nimeltä Dead Chant. Jos tuollainen ysärin Epitaph / Fat Wreck / Look Out kama kiinnostaa, niin kannattaa tsekata. Tämä A Girl Named Betty on nimittäin hieno biisi ja hauska video. Tämän jatkoksi sitten suosituksiksi Kill Your Boss ja I´m a Fool. 

Yeahwony soittaa myös Ruxissa. Rux on vähän vanhempi K-Punk bändi. Tämä Cock Sparrer coveri on aika onnistunut. Ei ole turhan kaluttu biisi ja piti oikein etsiä, että millä ihmeen levyllä tämä oikein olikaan, kun kuulosti jotenkin tutulta, vaan ei silti tullut mieleen. Bändi näyttää tässä hyvältä.

Pogo Attack kuuluu myös näihin K-Punkin uusiin kykyihin. Näiltä tuli ensimmäinen albumi viime vuonna ja Rumkicksiin liittyy siten, että he ovat kohkaamassa tässä Pogo Keeps Going On videolla ja Pogo Attackin pojat taas ovat Rumkicksin Punk Rockerilla. Meno on kova ja tämähän on myös todella korvamato, Pogo tikkarii oon pogo tikkarii oi oi!

Oheinen kuva julkaistiin PUNK is everywhere Facebook-sivulla kaksi vuotta sitten. Tämä ja vähän aiemmin julkaistu kuva, jossa näkyy Coca-Cola tölkki, herättivät massiivisen someraivon.

"Fashion punk." "This looks more like fashion than a rebellion." "Looks more like anime then punk to me." "They are so clean." "Punks for postcards." "Wheres the filth neat and clean punks new clothes all 3 of them model punks." "Where are the beers?" "It is just fashion. Ask them to name their 3 favorite punk songs and..." "New clothes, new patches, hairstyles looking perfect. It's not punk, it's just posturing and a new fashion."

Maybe this group needs to be named "Posers are everywhere" or "Models are everywhere" or "Fashion punk is everywhere"? And yes,punk is not about looks, it's about making judgemental comments, kirjoitti Timo.

Tämän kommentoinnin innoittamana syntyi sitten Punk is Nowhere -biisi. "No beer / New patch / New jacket / Clean looks / In the restaurant / Too neat / No filth / Too fashion / Cosplay listen Green Day songs."

Viime talvena Indonesian kiertueella pitäessään keikalla People call me plastic -puhetta, Yeawon sai täysosuman lavalle heitetystä vesipussista.

10 ikisuosikkia

10 ikisuosikkia, eli levyt joita on kuunneltu viidellä vuosikymmenellä kronologisessa järjestyksessä.

Deep Purple: Burn (1974)

En muista koska tutustuin ensimmäistä kertaa Purpleen. Rainbow ja Whitesnake olivat pinnalla 80-luvun alkupuolella ja sitä kautta varmaankin. Singles A's & B's kokoelma ja Deep Purple In Rock olivat varhaisia levy hankintoja.

Rock-Radio järjesti äänestyksen kaikkien aikojen 10 parhaasta Heavy-biisistä ja sieltähän Burn päätyi kasetille. Ovathan nuo Blacmoren ja Lordin kitara- & urkusoolojen vuorottelut aika huikeita. Tuossa ohjelmassa tuli kuultua myös ensimmäistä kertaa Stairway to Heaven. Laitoin nauhoituksen päälle ja hetken päästä sammutin, kun ei se akustinen näppäily oikein innostanut. Alkoi aika pian kaduttamaan.

Jollain kaverilla tämä LP taisi olla. Itse olen tämän hankkinut vasta 2000-luvulla. Gillanin kiljuminen otti jossain välissä sen verran paljon kupoliin, ettei oikein jaksanut Purplen levyjä, vaan tässähän on vokalistina David Coverdale ja Glenn Hughes hoitaa osan osuuksista. Nimikappaleeseen en ole ollut koskaan kyllästynyt. Toinen nosto olkoot Lay Down, Stay Down.

The Clash: The Clash (1977)

Ensimmäiset havainnot Clashista olivat varmaankin Suosikissa olleet T-paita mainokset. Nyrkki tulee lasin läpi ja alla lukee Clash. Badget olivat myös tuttu näky.

Rock the Casbah videon muistan nähneeni televisiosta. Tämä 1980-luvun Clash ei vain oikein ollut makuuni. Nykyään pidän kyllä niistäkin levyistä. Tämä debyytti on vielä kunnon suoraviivaista raakaa rokkia, jota punkiksikin voi kutsua. Oli tämänkin levyn materiaali jossain määrin tuttua.

Kerran sitten Kelsi lykkäsi mulle käteen c-kasetin, johon oli kopsattu tämä levy, saat tämän. Kiitos, kiitos. No kyllä lähti, kun sai vihdoin koko levyn kuunteluun. Tässähän on pelkkiä hyviä ja erinomaisen hyviä biisejä. Janie Jones, Remote Control, 48 Hours, Garageland. Jonain hetkenä levyn ainoa coveri, reggae-pala Police & Thieves kuulostaa kaikkein parhaalta. Juuri biisien monipuolisuus tekee tästä niin erinomaisen.

Vinyylin ostin joku vuosi myöhemmin, kun uusintapainosta löytyi jostakin postimyyntipuljusta. Tämä on ollut säännöllisessä kuuntelussa siitä asti.

Dictators: Bloodbrothers (1978)

Rock-Radion Kovan päivän illasta tarttui kasetille Dictatorsin Slow Death, vuosi saattoi olla 1985. Olipa muuten hyvä biisi. Vanhoista Soundeista löytyi pari mainintaa tästä itselleni aiemmin tuntemattomasta bändistä. "Sika-Heavya soittavaa Dictatorsia voi verrata Motörheadiin tai Popedaan", luonnehdinta meni kyllä aika pieleen. Yhtyeen kerrottiin hajonneen "suosion puutteeseen" ja myöhemmin Dictatorsin jäseniä on liittynyt Manowariin ja Twisted Sisteriin, että tietty heavy-yhteys löytyy.

Tämän Bloodbrothers LP:n löysin käytettynä vasta viitisen vuotta myöhemmin, eikä ollut edes kallis. Täyttä rautaa koko levy, pelkästään hyviä biisejä kaikki. Tätä on kuunneltu varmastikin joka vuosi useamman kerran jo yli 30 vuotta. Välillä useita kertoja putkeen.Kannen ja sisäpussin kuvat öisestä koriskentästä luovat hienoa tunnelmaa. Paras biisi on edelleen se Slow Death. Vasta tänä vuonna mulle vihdoin selvisi, ettei se olekaan Dictatorsin oma, vaan Flamin' Groovies coveri vuodelta 1972. Kuuntelin alkuperäisen netistä ja sellainenhan se. Kyllä mulle edelleen tämä Dictators versio on se oikea.

Ratsia: Ratsia (1979).

Ratsiasta muistan ensimmäiseksi Suosikissa olleet paitamainokset, joissa oli poliisi-sika ja alla teksti Ratsia. Oisko ollut Juntusen käsialaa, sitä kuvaa tuli piirreltyä, samoin kuin monia Mauri Kunnaksen piirroksia.

Lontoon skidit oli tietty tuttu biisi, tekstikin löytyi Suosikin jutusta. Kerran kun kuuntelin Pistolsia, niin Tuomo kysyi haluaisinko ostaa Ratsian kasetin. Tuomo oli kova Rollari-fani, jolla oli kaameasti levyjä, ainakin sellainen puoli metriä leveä nippu. Omistuneisuus Rollareihin huomattiin kun osti jonkun niiden LP:n, vaikka hänellä oli se sama jo kasetille kopioituna.

Kaupat tehtiin 10 markalla ja voi pojat kun Ratsian biisit ja tekstit löi lujaa teiniin. Taidetta, Yksin, Ole hyvä nyt, Ne ei haluu kuunnella, 48 tuntia, Pikkuaikuinen. Sittemmin tuli ostettua myös Antologia tupla-LP, joka sisältää myös tämän levyn kokonaisuudessaan ja alkuperäinen Johanna-LP tullut myös ostettua. Tämä on luultavasti yksi eniten kuuntelemistani levyistä.

Hanoi Rocks: Tragedy / Café Avenue 7" (1981)

Sanomalehdessä oli mainos, että Hanoi Rocksilla olisi ilmaiskonsertti Sibeliuksenpuiston lavalla ja sitä ennen he jakavat nimikirjoituksia uudessa Mic Mac farkkukaupassa. Päivä oli 31.7.1981.

Suosikissa oli ollut juttua Hanoista ja halusin nähdä. Mentiin puistoon, jossa oli jo paljon väkeä, ei vaan alkanut ilmoitettuna aikana. Joku sirkusesitys oli ensin. Sitten kuulutettiin, että nimmareita aletaan jakaa jotain paria tuntia myöhemmin. Olipa odottelua. Vihdoin päästiin itse asiaan. Saatiin postikortit, joihin pyydettiin nimmarit kaikilta jäseniltä. Äkkiä he alkoivat jakaa tätä singleä. Hetkessä syntyi kaamea ryysis, tunsin kun joku veti mua voimalla taakse päin. Marko oli onnistunut nappaamaan kaksi levyä ja antoi toisen mulle. Siihenkin hain nimmarit.

Konserttikin alkoi sitten joskus. Biisit eivät olleet yhtään tuttuja, olin kyllä nähnyt sen TV-esiintymisen uutenavuotena. Mikään suuri musiikillinen elämys tämä ei siis ollut, ennemmin ihmettelyä, että mitäs tämä nyt sitten on. Joku ukko loikkasi kunnon sukelluksen sieltä lavalta suoraan yleisön päälle. Toihan oli ihan hullu. Ei oltu stage divingista ikinä kuultukaan. Tästä riitti sitten puhuttavaa myöhemmin.

Levyä kun pari kertaa kuunteli kotona, niin kyllähän se aika äkkiä selvisi, että nyt on kyllä erityisen hyvä levy kyseessä. Tragedy on sittemmin sijoittunut korkealle joissain kaikkien aikojen paras suomalainen rock-kappale äänestyksissä, eikä suotta.

Muistan edelleen hyvin paljon kyseisen päivän tapahtumia ja keskusteluja. Ikimuistoisesta päivästä voisi puhua, vaikkei sitä silloin arvannut.

Nimmarikorttia näytin jollekin meillä kylässä olleelle miehelle. "Neljä poikaa ja yksi tyttö", hän kommentoi. Sanoin vain joo ja ajattelin itsekseni, että eikö toi huomaa noiden kaikkien olevan miehiä, ymmärtämättä ironiaa. Andyllä on huoliteltu nimmari ja kaunis käsiala.

Pelle Miljoona: Nämä päivät, nämä yöt (1982)

1980-luvun taittessa pop-musiikkin herännyt ei ole voinut välttyä Pelle Miljoonan musiikin kuulemiselta. Moottoritie on kuuma LP oli se ensimmäinen tutuksi tullut, vaikka muistankin kuulleeni Pellestä jo sitä ennen.

Galtsa osti tämän singlekokoelman kasettina ja muistan kun kuunneltiin tätä mm. Santalahdessa uimassa käydessä kannettavalla mankalla. Ostettiin myös puoliksi Kotimaisia Rock☆Hittejä 1&2 tupla-LP niin, että mulle jäi kakkososa. Siinähän on myös tälläkin levyllä olevat Puukko-Mack ja Sodoman poika. Puukko-Mackia diggasin ihan kybällä jo tuolloin, vaikken mistään Kurt Weillista ja Bertolt Brechtista mitään vielä tiennytkään.

Tämän LP:n hankin itselleni vasta 90-luvun puolivälissä kun kirpparilla vastaan tuli. Ennu lukee kannessa. Ja tämähän on sitten taas Pellen huippukauden parhaita biisejä täynnä. Ainoastaan Jalokiviä yössä on sellainen joka tulee skipattua välillä. Ennen julkaisematon, Matkalla tuntemattomaan -levyltä yli jäänyt Ne päivät ovat taas täällä menee sinne top-kymppiin Pellen parhaista biiseistä (taitaa vaan top-kymppiin mennä "hieman" enemmän kuin 10 viisua, valinta on vaikeaa).

Viesti teille kovikset -tekstiä diggailin jo silloin ala-asteella, kuunnelkaas nyt tätä kaikki koulun kovis ääliöt.

Varjo seuraa onneain, Sodoman poika, Olen kaunis, Intiaanikesä, yhtä hittiputkea koko levy.

Metallica: Kill 'em all (1983)

Joskus v. 1984 Soundissa oli J. Juntusen tekemä juttu Metallicasta. Tämän stoorin perusteella päättelin, että nyt on oltava hyvä bändi. Creeping Death tuli sitten kuultua radiosta ja saatua nauhalle. Sehän oli just sellaista kuin olin jutun ja levyarvostelujen perusteella kuvitellutkin. Ride the Lightning LP tuli sitten saatua jouluna 1984. Aivan mahtava levy. Fight Fire With Fire vaati hieman totuttelua, kun ei ollut oikein tottumusta noin hurjaan vyörytykseen.

Tämä Metallican debyytti tuli sitten hankittua seuraavana vuonna. Kane Recordilta varmaan tilattu. Aina kun sai sen verran rahaa kasaan, että riitti kolmeen levyyn, niin tilausta laitettiin. Hyvä jos pari-kolme kertaa vuodessa.

Tämähän on vieläkin hurjempi levy. Nykyiseen äärimetalliin verrattuna toki varsin kepeää rokkia. Hyvin kuitenkin aikaa kestänyt, vaikken tätä ole kovinkaan paljon kuunnellut sitten 80-luvun.

(Anesthesia) Pulling Teethiä, eli Cliff Burtonin basso-sooloa oli mukava kuunnella sillai, että oli itse soittavinaan skitalla. Sami onnistui kusetuksessa. Näki kun Jonte tulee katua pitkin. Äkkiä Pulling Teeth levariin, tuuletusikkuna auki, stereot kybälle ja ikkunan eteen skeba käteen niin, että on soittavinaan. Kitara tai basso, mitään eroa kukaan huomaa. Jonte otti myöhemmin asian puheeksi. Broidisi veti aika hyvin kitaralla, kuuntelin tässä kerran.

013: Takaisin todellisuuteen (1983)

Timpalla oli tämä kasetilla. "Tää on enemmän sellaista Pelle Miljoona tyylistä uutta aaltoa, Kuinka moni? on ainut hyvä biisi". Timpalle kelpasi vaan hardcore. Itselleni kävi myös uusi aalto, joten kopsasin kassun ja kuinka hyvä tämä olikaan. Vähän samaa kuin Ratsiassa, vaan selkeästi oma tyyli ja useita 6/5 biisejä. Neulat suonissa, Sä et voi, Kateus voittaa, Takaisin todellisuuteen ja tietysti coverina Beatlesin / George Harrisonin While my guitar gently weeps, joka on kirjoitettu kanteen kyrillisin kirjaimin nimellä Wenty keeps. Mitään lupia ei siis oltu kyselty levytykselle ja siksi tämä puuttuu joiltain uusintapainoksilta. Alkuperäistä versiota kun on sittemmin tullut kuultua, niin hienohan sekin on ja Beatlesin parasta biisiä jos kysytään, niin tästä johtuen juuri tämä.

Tämä levy on sittemmin tullut hankittua alkuperäisenä Propaganda-painoksena, Kråklundin CD:ä ja Svartin vinyylinä. Kuunneltu on satoja kertoja. Kestoltaan aika lyhyt albumi, että tämäkin varmaan lisännyt soittokertoja. Koko ajan saa olla kääntämässä puolta.

Slade: Slades Greats (1984)

Olisikohan tästä 40 tai 41 vuotta, ehkä joulun alla, kun radiossa soi Sladen Merry Xmas Everybody. Saatoin kuulla tuon kahdestikin, kun muistelisin ajatelleeni, että tää on nyt tää hyvä biisi. Oliko sama vai eri vuosi, ei muistikuvaa.

Sävelaitasta löytyi Slade on Stage live, jonka ostin. Ikinä kuullutkaan tuollaisesta bändistä, kommentoi Ahvenainen ostostani. Slade oli jo hajonnut ja come back vielä edessä. Silti piti kopioda Ahvenaiselle ja taisi pitää, kun sitten osti Amazing Kamikaze Syndrome kasetin. Itse en ole tästä SOS livestä suuremmin koskaan välittänyt. Kiinnostus Sladea kohtaan kuitenkin säilyi ja kun tämä kokoelma listahittejä putkahti kauppoihin paria vuotta myöhemmin, niin ostettavahan se oli.

Tältä löytyy sitten myös se Merry Xmas Everybody, UK:n listaykkönen joulukuulta 1973. Jännä kaiku saatiin aikaan äänittämällä laulu kerrostalon rappukäytävässä, keskellä kesää tietty. Pelkkiä hittejä täynnä koko levy, myös lällyt slovarit Far Far Away ja Every Day ovat hienoja raitoja.

Sladen kuuuntelu ei ole koskaan tuntunut nololta. Kerran kun mentiin Lahteen, radiosta tuli juttua Sladesta. "Laittakaa nyt joku kasetti soimaan", protestoi Jukkis. Mutta Sladehan on hyvä, oli mielipiteeni.

J.M.K.E.: Külmale maale (1989)

Joskus syksyllä 1988 käytiin kyläilemässä Kuusaalla. Isäntä laittoi soimaan J.M.K.E.:n tuoreen singlen Tere Perestroika. No nyt oli kiinnostavaa materiaalia. Villusta & kumppaneista alkoi pian näkymään enemmänkin juttua lehdissä. Seuraavana kesänä sitten nähtiin J.M.K.E. livenä Liedossa. Levyä en ollut vielä tuolloin hankkinut, eikä biisit olleet tuttuja Tere Perestroikaa lukuunottamatta. Parhaiten keikasta on jäänyt mieleen Jantsan kiipeily Ilmarisen tanssilavan kattorakenteissa setin aikana. Esiintyminen A-Studiossa tuli myös nähtyä. Oltiin Heinävedellä paikallisessa ravintolassa ja siellä oli TV auki. Esitys löytyvät nykyään youtubesta.

Levykin tuli sitten vähän myöhemmin hankittua. Paras biisi on heti ekana, Valge liblika suvi. Kaikkinensa erinomaisen hyvä levy ja aikoinaan todella paljon kuunneltu, maistuu vieläkin. Ei tällaista pysty tekemään kuin diktatuurin ikeen alla. Myöhemmät levyt olivat vähän pettymyksiä. Jossakin haastattelussakin Villu sanoi, että häntä harmittaa kun tietää ettei pysty enää toiste tekemään yhtä hyvää levyä.