lauantai 16. maaliskuuta 2019

Talvisia fatbike kokemuksia osa 3

Neljäs talvi paksupyöräisellä alkaa olemaan takana. Alkutalvi meni entiseen malliin maastossa ajellessa. Tammikuussa sitten alkoivat erittäin runsaat lumisateet, eikä polkuja ehtinyt syntyä ennen seuraavaa lumimyrskyä. Helmikuun puolivälissä sateet vaihtuivat vedeksi ja sitten kun lämpötila putosi reilusti pakkaselle syntyi aivan mahtava betoninen hankikanto. Pyöräily onnistui ihan missä vain. Suolla, pelloilla, hakkuaukeilla ja ihan umpimetsässäkin silloin kun puusto ei ollut aivan liian tiheää.
Ei näistä keleistä lopulta montaa päivää ehtinyt nauttia, mutta tulipa koettua aivan uusia reittejä. Kävin muutamana päivänä Valkmusan kansallispuistossa ja sitä ympäröivissä metsissä ajelemassa. Varsinkin tuo Moronvuoren päältä kulkevan sähkölinjan alunen oli upea kokemus. Kesällähän siellä ei ole minkäänlaista pidempää ajokelpoista polkua.
Kerran aiemmin joskus 15 vuotta sitten olen pyöräillyt Moronvuorelta suon yli Simonsaareen. Silloin oli alkutalvi ja suon pinta liki lumeton ja jäässä. Nyt meni komeasti hankia pitkin.
Aikoinaan tuli etsittyä reittiä Pernoon kautta Valkmusaan, mutten koskaan sellaista löytänyt. Nyt on sitten sekin pätkä ajettu ja olikin aivan mahtavan hieno reitti. Suon pohjoispäässä Kymijoki muodostaa kaksi pientä järveä, joista Tarkjärvi on joen eteläpuolella. Rantatöyräät olivat kaikki erinomaisia ajettavia ja joissain kohdin missä tiheämpi metsä ulottui aivan rantaan siirryin jäälle.
Virta näyttää olevan paikoitellen voimakkaampi, joten ihan jokea pitkin ei oikein uskaltanut ajella muuten kuin mahdollisimman lähellä rantaa. Mökkejä tai muita rakennuksia ei täällä juurikaan ollut, joten ei tarvinnut ahdistua toisten pihoilla ajelusta. Tästä syystä oli aikamoinen erämaa tunnelma. Kaitsuontien päässä Kaitniemen länsipuolella oli yksi vähän suurempi tilus, mutta senkin sai kierrettyä jäitä pitkin riittävältä etäisyydeltä. Lähempänä Pernoota Torminvirran koskien kohdalla on sitten suurempi tilus aivan rannassa ja sitä ennen tulikin sitten maastouduttua, koska epäilytti jäiden kestävyys kosken reunalla. Torminvirrantie löytyi helposti pienen metsikön takaa, ei tarvinnut kuin yksi oja ylittää pyörää kantaen.
Valkmusaan tuli ajeltua usein Suurrahkan laavulta Vanhalaan kulkevaa latupohjaa pitkin. Noin yleensä ottaen latuja pitkin ei pitäisi pyöräillä koskaan hiihtokaudella. Nyt latupohja oli kuitenkin niin umpijäässä, ettei siihen jäänyt suuremmin edes renkaan jälkiä, eikä siis syntynyt mitään vahinkoa muutenkin roskaiselle ja ei niin hyvin hiihtoon soveltuvalle ladulle. Pari hiihtäjää tuli kyllä yhtenä päivänä vastaan. Tämä on myös pyöräilyyn upea maastoreitti.
Tällainen peli tuli sitten taloon tässä viikolla. Lisää pyörästä joskus myöhemmin kun on enemmän kokemuksia.