perjantai 19. elokuuta 2016

Hitonharjun pirunpesä

Kesälomapäivät käyvät vähiin ja monet suunnitellut retket on vieläkin toteutumatta. No tämän kohteen kävin sitten tänään katsastamassa henkeä uhmaten. Hamina-Taavetti väli kun on aika ahdistava ajettava varsinkin arkipäivisin. Ei piennarta ja rekkoja riittää, vaikka on se paljon rauhoittunut pahimmista idänkaupan vuosista.
Tienviitta Hitonharjulle on ollut aina mieltä kiihoittava. Joskus tuli sitten netistä löydettyä selitystä hieman erikoisemmalle tien nimelle.
Siellä on näet pirunpesä, halkaisijaltaan nelikymmensenttinen kolo, joka laajenee useamman neliön kokoiseksi pieneksi luolaksi. Mitään opastetta paikalle ei ole. Ensin kävin etsimässä tätä harjun laelle nousevan tien päästä, siellä on laavu ja vanha aitta. Sitten vähän matkaa Hitonharjuntiellä, kunnes palasin risteykseen ja huomasin parin sadan metrin päässä olevalle kalliojyrkänteelle johtavan polun. Museoviraston pystyttämä rauhoitettu -kyltti kertoi, että perillä ollaan.
Tämähän on esitelty aiemmin ainakin Retkipaikassa, eikä itselläni ole tuohon mitään lisätietoja. Mainittakon, että tämän mystisen onkalon synty on mysteeri. Museovirasto epäilee, että tämä on peräti kivikaudelta peräisin oleva  kvartsilouhos.
Esitellään nyt samalla myös muutama muukin vt. 26:n varrella oleva kohde. Pyhällön eteläpuolella oleva erittäin kaunis kivisilta on sellainen jota aina ohimennessä tulee vilkaistua. En ole tähän koskaan ennen pysähtynyt, joten aiheellista olikin käydä katsomassa miltä silta näyttää toiselta puolelta.
Muutkin ovat tämän huomanneet: "Mageeta ajaa Kouvolaan tai Lappeenrantaan moikkaamaan serkkuja brand new Datsun Bluebirdillä. Mä odotin aina kivistä kaarisiltaa Pyhällössä, kaunis ja mystinen..." (Pelle Miljoona: Elossa ja potkii)
Orbea taittoi taas tämänkin matkan ongelmitta.
Myllykylässä hautausmaiden lähellä on tällainen muistomerkki. Laatassa on teksti "1741 Ruotsi-Suomen armeijan tukialue - Uplannin jalkaväkirykmentin talvileiri 1741-1742."
Muistomerkin takana on ollut myös opaskyltti paikan historiasta, mutta siitä on enää vain metalliset kehykset jäljellä. Tästä on ollut myös joskus juttua sanomalehdessä, mutten minä siitä muista muuta kuin, että täällä kuoli sadoittain/tuhansittain sotilaita nälkään ja tauteihin. Museoviraston sivultahan ne puuttuvat tiedot kätevästi löytyvät.
Viimeine kohde löytyy myös Vehkalahden-Haminan Myllykylästä ja se on Sahakosken luontopolku. Tämän olen käynyt kerran aiemminkin kävelemässä läpi. Pituutta luontopolulla on vain 340 metriä, mutta siihenkin mahtuu vesiputous, sammaloituneita kivijalkoja, suvantokohtaan muodostunut kaunis lampi, suuria puita, siltoja sekä paljon kiukkuisia muurahaisia muiden muassa.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Isojärven kansallispuisto maastopyörällä

Heinäkuun viimeisenä perjantaina kävin tutustumassa Isojärven kansallispuistoon maastopyörällä, kun siellä päin tuli taas vietettyä liki pari viikkoa kesälomasta. Aikaisemmin olen käynyt ajelemassa kyseisessä paikassa liki kymmenen vuotta sitten. Tuolloin kiersin ns. polkupyörätien Huhtalan torpalta Lortikan kautta Herettyyn. Polkupyörätie on nimenä hieman harhaanjohtava, sillä se on kuitenkin melko vaativa, varsinkin kun tuolloin alla oli cyclo-cross pyörä keveimmillään 39/27 välityksillä, joten jalkautumisia tuli melko runsaasti. Tuolloin tuli kyllä kaivattua ihan oikeaa maastopyörää, joka oli siis nyt tällä kertaa alla.
Aloitin puistokierroksen aivan kaakkoisimmassa kolkassa olevalta puomilta. Alkumatka olikin kiipeämistä leveää traktoriuraa pitkin, joka pian kapeni mukavaksi poluksi. Pian vastaan tuli kyltti, joka kertoi Hevosjärven rannassa kulkevan polun olevan majavien padon takia veden vallassa ja opasti kulkemaan kallion yli. Kävin kuitenkin rannassa katsomassa tilanteen. Suurempi ongelma oli polun muuttuminen täysin ajokelvottomaksi, joten käännyin takaisin ja lähdin vuoren ylitykseen.
Idea ei ollut hyvä sillä täysin taluttamiseksi se meni sekä ylös, että alas tullessa. Joku trial-kuski tästä olisi ehkä oikeanlaisella pyörällä voinut ajamallakin selvitä.
Vuoren toisella puolen oli parikin reittivalintaa, ensimmäinen näytti täysin ajokelvottomalta, joten valitsin pitkospuut. Niistä ei pitkään ollut iloa ja taas meni taluttamiseksi.
Ainoataan jotkut vuorten välissä olevat laaksot, hoilot, antoivat hetkiseksi pyöräilymahdollisuuksia. Olisiko tämä paikka nimeltään Viinahoilo? En ihan ollut aina kartalla missä milloinkin tuli oltua. Runsaasta juurakosta selvisi ajamalla fatbiken avulla. Perinteisellä maastopyörällä olisi ollut yhtä tuskaa tämäkin.
Tällä Latokuusikon ja Vahterlammin välisellä etapilla tuli vastaan yksi nähtävyyskin; suuren siirtolohkareen muodostama lippaluola. Tämä ei kuitenkaan ole se karttaan nähtävyydeksi merkitty luontopolun varrella oleva siirtolohkare, joka itseltäni jäi nyt näkemättä.
Lähempänä Vahterlammia sitten vihdoin riemu alkoi. Jopa useampi sata metriä ihan kunnolla ajettavaa polkua. Vahterlammin taukopaikalla tuli sitten arvottua seuraavan suuunnan ja taas meni väärin, vai voiko täällä edes mennä oikein. Suuntasin Kalahteen vievälle polulle, kun se oli aluksi ihan ajokelpoista. Sitten tuli taas yksi vuoren ylitys ja alkoi pyörän raahaminen ylös ja suurelta osin myös alas.
Isojärven rannassa meinasi jo usko mennä, kunnes hieman ennen Kalalahtea tuli tämä ihana näky; ihan oikeaa tasaista polkua. Muutamat polun yli kaatuneet puun rungot hieman hidastivat menoa, mutta pian nekin loppuivat. Polkukin muuttui hiljalleen leveäksi metsäautotieksi ja pian tulinkin Huhtalan torpalle vievälle tielle, jossa olin siis ollut aiemminkin ajelemassa.
Voiko Isojärven kansallispuistoa suositella maastopyöräilykohteeksi? No ei voi. Onhan täällä tietysti ajokelpoisia lyhyitä pätkiäkin, mutta sitä enemmän vaellukseenkin haasteellista maastoa. Ainoastaan se polkupyörätie on jokseenkin nautittava, mutta kuitenkin turhan lyhyt ja muut harvat alueelle kulkevat huoltotiet taasen ihan tavanomaisia tylsiä metsäautoteitä
Ja Stop Press: Tänään ajettiin Kaakon tempocupin viides ja viimeinen osakilpailu. Itse en valitettavasto kyennyt osallistumaan. Iski viime perjantaina ankara virus ja kurkku on ollut hyvin kipeä. No ei sitä nyt tietenkään kurkulla ajeta, mutta on sen verran olo huono, ettei todellakaan viitsinyt lähteä kisavauhtia ajelemaan.
Yläkuvassa M-40 sarjan cup-voittaja, alhaalla jokseenkin ainoa onnistunut toimintakuva.