maanantai 24. joulukuuta 2018

Konsta Endenin hurjat pakomatkat


Toimittaja Mikko Eränen haastatteli v. 1958 heinolalaista Konsta (Konstantin) Endeniä (s.1884) tämän hurjista pakomatkoista. "Kolme kertaa veivät minut ammuttavaksi ja kolme kertaa karkasin", kertoi Enden Eräselle. "Olin sisällä mökissä, kun yhdeksän kiväärimiestä tuli noutamaan. Ajan tavan mukaan mökin lattian alla oli perunakuoppa ja sinne hyppäsin piiloon. Sen verran lienen myöhästynyt lähdössä, kun heti vetivät luukun auki ja aikoivat ampua minut sinne kuoppaan.

- Sanoin kiväärimiehille, että ammoisista ajoista alkaen on ollut tapana suostua mestattavan viimeiseen toivomukseen, mutta teillä lienee kiireitä toimissanne, vai miten. Kun kysyivät, mikä  on viimeinen toivomukseni, valitin nälkääni ja toivoin mökistä viimeistä ateriaa. Siihen ne suostuivat, mutta ilmoitivat samalla, että pöydän päästä ei saanut liikkua muualle.

- Söin muodon vuoksi, mutta tosiasiassa mietin, mitä siinä tilanteessa pitäisi tehdä. Viisi kiväärimiestä oli mökin ympärillä vartiossa ja neljä sisällä. Yksi sisällä olijoista istui ikkunan kohdalla ja se piti tavalla tai toisella saada siirtymään. Näin tupakkalaatikon mökin uunin korvalla. Sanoin, että kun saisin muutaman henkisauhun, olisin valmis astumaan taivaaseen. Samalla viittasin muurin korvalla olevaan tupakka-askiin. Se ikkunan kohdalla istunut murharyhmän johtaja sanoi, että helvettiin me sinut passitamme, mutta nousi kuitenkin ottamaan sitä tupakka-askia. Nyt en myöhästynyt lähdössä. Samalla hetkellä syöksyin tiikerihypyllä ikkunaa kohti ja läpi samalla vauhdilla. Ikkunan pokat ja karmit karistin kaulastani pihamaalle ja sitten alkoi pellon ylitys, josta elokuvamiehet olisivat saaneet silloista Suomen demokratiaa aidosti kuvaavan pätkän. Yhdeksän kiväärin jyskeen ja luotisuihkujen säestyksellä tein pellolla epärytmikkäitä sik-sak-syöksyjä kohti metsän reunaa. Myöhemmin arvioin, että ne olivat elämäni nopeimpia liikkeitä. Pellon takalaidalla kuulin syöksyjeni lomassa karjaisun "tähdätkää aidalle". Viimeisen syöksyni tein sivulle ja saman tien tiikerihypyllä aidan yli. Aidan takana alkoi metsä. Siellä tunsin olevani jo turvassa, sillä juoksemalla ei minua silloin kiinni saatu."

Uudemman kerran Konsta löydettiin huhtikuun lopulla ja vietiin Heinolaan vankileirille. Parin viikon vankeuden jälkeen häntä ja kolmea muuta miestä lähdettiin kuljettamaan ammuttaviksi Rainion suuntaan. Teloitusryhmää johti järjestyspäällikkö Arno Niska ja teloittajina oli pitäjän suojeluskuntalaisia. Matkalla vastaan tuli piikkilanka-aita ja silminnäkijänä olleen Johan Veitosen kertoman mukaan ensimmäisenä kulkenut Konsta piikkilangan alitettuaan ampaisi äkkiä juoksuun. Luotisateessa tämäkin pakomatka suoritettiin. "Silloin ajoivat minua metsissä takaa suurella joukolla yhteen menoon monta päivää ja yötä. Itsetunto siinä vaan kohosi, sillä minä tunsin olevani todella arvokasta suurriistaa", Enden kertoi haastattelussaan.

Konsta onnistui pakoilemaan yli kuukauden päivät ennen kuin tuli yllätetyksi nukkumasta. Hänet vietiin tällä kertaa Hennalan vankileirille, jossa tapahtui kolmas karkaaminen. "Kun kokosivat ammuttavaksi vietävää ryhmää, niin siinä vaiheessa karkasin kolmannen kerran", kertoi Konsta Eräselle. Tässä hän kuitenkin laskettelee omiaan, sillä tämä kolmas pakomatka tapahtui vasta syksyllä Konstan jo saatua valtiorikosoikeudessa 12 vuoden kuritushuonerangaistuksen, eikä silloin viety enää ammuttavaksi muita kuin valtiorikosoikeudessa kuolemantuomion saaneita. Tämä laittaakin epäilemään, että nämä muutkin tarinat voivat olla hieman väritettyjä, mutta annetaan kuitenkin Konstan jatkaa kertomustaan: "Pakomatkalla törmäsin etsintäpartioon eräällä sillalla. Tein pää edellä uimahypyn veteen ja vetelin pitkän sukelluksen rantakaislikkoa kohti. Veden alla otin kaisloista kiinni ja silloin tällöin pistin nenäni pinnan yläpuolelle että sain ilmaa. Partio ampui muutaman kerran veteen ja vartoili minun pintaan nousemistani. Kaislikkoon oli niin pitkä matka, että sinne sukeltamisen partio jätti pois päätelmistään. Kun aikansa vartoilivat, totesi päällikkö, että nyt se perkele tappoi itsensä. Partio jatkoi matkaansa ja runsaan varttitunnin kuluttua minä tein samoin."

Kolmas pakomatka jatkui aina joulukuulle 1918 asti, jolloin Konsta ja toinen Hennalasta karannut vanki Lauri Heiniö (Helen) löydettiin Heinolasta Konniselän rannalta tiheään metsikköön kaivetusta maanalaisesta luolasta. Lehtitiedon mukaan siellä oli tilat vaikka kymmenelle miehelle ja täydellinen varustus talvea varten.

Konsta oli tunnettu Sysmän-Heinolan seudulla kovana agitaattorina, joka uhosi punakaartin olevan kovasti niskan päällä. Konsta agiteerasi jokaista miestä liittymään punakaartiin "niin että lahtarit lopulta hävitetään". Sitten alkaisivat auvoisat ajat: "Meillä on kaikki, lahtareilta saamme kaikki eikä meiltä puutu kuin Jumalan armo", Konsta nauratti yleisöä pitämässään puheessa.

Loppurangaistuksen Enden istui Riihimäen pakkotyölaitoksessa. Sieltä hän vapautui 30. tammikuuta 1920 annetun armahduksen nojalla. Sittemmin Konsta tuli tunnetuksi taitavana seppänä, jolle Heinolan konepajan herratkin sanoivat, että oli se hyvä kun et antanut ampua itseäsi, koska sinä taot niin hiton hyviä resoreja.

Kuvassa Konsta Enden paljon myöhemmin kun vuosi 1918 oli vain hurjia muistoja.

Lähteet:
Mikko Eränen: Punaisen esiliinan tarinat
Jukka Kulomaa: Kapinan aika - Heinola 1918
Valtiorikosoikeuksien arkisto
Digitoidut sanomalehdet

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Eläintehtaat - Suomalaisen salakuvauksen tarina

Olin kirjastossa kuuntelemassa kun Kristo oli esittelemässä hiljattain ilmestynyttä Eläintehtaat - Suomalaisen salakuvauksen tarina kirjaansa. Samalla ostin myös kyseisen kirjan itselleni. Mitään miellyttävää katseltavaa se ei ole. Sisältö koostuu suurista ja vaikuttavista kauhukuvista, jotka kuvaavat  eläinyksilöitä tuotantokoneiston rattaissa. Kirjan viimeisillä sivuilla esitellään onnellisia loppuja, eläinsuojelukeskus Tuulispäähän pelastettuja harvoja yksilöitä. Kuvien lomassa kulkee Kriston tarinat eläintehtailta, öisistä kuvausretkistä ja julkaistun materiaalin saamasta huomiosta.

Oikeutta Eläimille yhdistyksen liepeillä kehiteltiin 12 vuotta sitten uutta strategiaa. Aletaan kuvaamaan autenttista materiaalia eläinten tehotuotannosta ja turkistarhoilta vastapainoksi liha- ja maitoteollisuden vääristyneelle kuvastolle, jossa suomalainen eläintuotanto esitettiin jonkinlaisena eettisesti kestävänä onnelana. Tämä on sittemmin osoittautunut menestyksekkääksi tieksi. Useat ulkomaidenkin medioihin nousseet kohut ovat nostaneet eläintuotannon ongelmat laajan yleisön tietoon. Mutta vaikka ministerienkin pallit ovat tutisseet, niin silti eläinten olot ovat Kriston mukaan jopa huonontuneet. Tuottajilta vaaditaan yhä enemmän ja halvemmalla. Voittona voidaan pitää vegaanisen elämäntavan nousua marginaalista laajemmaksi trendiksi. Tämä ei varmaankaan olisi toteutunut ainakaan nykyisessä laajuudessaan ilman salakuvaajien julki tuomaa kuvastoa.
Juho Kerola (kuvat), Kristo Muurimaa (kuvat ja teksti): Eläintehtaat - Suomalaisen salakuvauksen tarina. Into.