torstai 30. tammikuuta 2014

Moronvuoren luola

Onpa ollut kummallinen talvi. Uudenvuodenpäivänä käytiin Juhan kanssa maantiepyöräilylenkillä ja seuraavana sunnuntaina, eli 5. päivä vielä toisen kerran. Tai mää oon mammari ja ajoin cyclo-cross -pyörällä ja pitkillä lokasuojilla. Juha oli sissi ja 23 millisillä gumeksilla ja no lokasuojia.
Sitten tuli kovat pakkaset, mut ei lunta. Kesärenkailla saanut edelleen tähän päivän asti ajella ja myös maastossa. Asfaltilla onkin hieman turhan kylmä. Sorateillä pysyy nopeudet kurissa ja siten myös ajoviima. Tunnin verran yleensä tarkenee, ennen kuin alkaa varpaat hiljalleen kylmettyä. Tollaiset 35km / 1 tunti 40 minuuttia yleensä tarkenee ja kun aurinkoisia päiviä on riittänyt ja iltapäivisinkin jo valoisaa riittää, niin on tullut kuitenkin sen verran ahkerasti ulkoiltua, että tuhat kilometriä ois jo täynnä tänä vuonna.
Tuli myös compact -kammet hankittua pyörään. Tai itse asiassa sain ne dyykattua!  Kesällä löysin metallinkeräysastiasta loistokuntoiset FSA:n gossamer kammet ja rattaatkin näytti lähes ajamattomilta. Keskiö piti hommata ja sitten selvisi syy miksi ne oli heitetty menemään. Vasen kampi oli taittunut sisäänpäin ihan kieroksi. No hätä, pienellä väkivallalla sain ne oikaistua aika moitteettomaan kuntoon. Rattaat oli kokoa 34/50, mutta tuon isomman tilalle hankin 46 piikkisen mikä on toimivuudeltaan paljon parempi. Kun takana on suurin 27 hampainen, niin nyt luonnistuu maastoajokin tuolla pyörällä paljon paremmin. Ikä siis tekee, ettei jaloissa enää riitä vääntöä 39-27 välityksille.
Mutta nyt siis itse otsikon mukaiseen asiaan, eli lyhyt katsaus Moronvuoren luolaan. Jos tätä nyt niin luolaksi voi sanoa. Suomalaiselle luolalle asetetut kriteerit kyllä ylittyvät komeasti. Paljon vaatimattomampiakin kivenkoloja on aiheeseen erikoistuneessa blogissa esitelty.
Itse luola on näitä jääkauden peruja ja se on noin 15 metrisen haljenneen kalliojyrkänteen alaosassa. Pituutta sillä on kymmenisen metriä tai siis enemmänkin, mutta se kapenee ja haarautuu kahdeksi erittäin kapeaksi raoksi juuri siinä noin 10 metrin kohdalla. Toinen raoista on ihan läpireikä, mutta siitä ei siis mahdu hoikinkaan immeinen kulkemaan. Leveyttä on metrin verran ja korkeutta perälläkin vielä yli metrin. Tai kyllähän se jatkuu ihan ylös asti, mutta sielläkin vain mitättömänä rakona.
Mitään wau-elämystä tämä kohde ei kyllä tarjoa, ainakaan useammin käytynä. Itse löysin tämän jo liki parikymmentä vuotta sitten ja ehkäpä tämä ekalla kerralla sykähdytti. Itse ympäristö kansallispuiston reunalla on kyllä hienoa seutua ja täällä tuleekin käytyä melko usein. Tuolta kallion päältä on erittäin komeat näkymät.


maanantai 20. tammikuuta 2014

Poimintoja kevään kirjatarjonnasta

Kevään uutuuskirjoista löytyy taas monia teoksia, joidenka ilmestymistä jo malttamattomana odottelen. Romaaneja en oikeastaan ostele kovinkaan usein, syy on että harvoja tulee kuitenkaan luettua useampia kertoja, sen sijaan tietokirjallisuuteen tulee palattua useita kertoja ja onhan totuus usein tarua ihmeellisempää. Mutta aloitetaanpa katsaus Suomen historialla:

Aiemmin Haminan ja Vehkalahden historiasta kirjoittaneen Olli Korjuksen uusin kirja on nimeltään Kuusi kuolemaantuomittua ja se kertoo Suomenlinnassa syyskuussa 1918 teloitettujen miesten vaiheista ja kohtalosta. Itseasiassa en edes tiedä tai muista mistä tapuksesta on kysymys, joten sinänsäkin pidän tätä etukäteen erittäin mielenkiintoisena, varsinkin kun Korjus on erittäin pätevä historianharrastaja. Ostan ja toinen kapinavuodelta kertova kirja jonka ostan kanssa heti on Tuulikki Pekkalaisen Lapset sodassa 1918. Alle 15-vuotiaita lapsia kuoli, katosi ja vangittiin sisällissodassa kaikkiaan parituhatta ja näiden vaiheita Pekkalainen on selvittänyt.
Suomen historiaa jatketaan heimosotiin, joita Atso Haapanen setvii tutkimuksessaan Suomalaisten heimosotaretket 1918-1922. Aiheestahan on aiemminkin julkaistu kirjoja, mutta itse en näitä ole vielä hankkinut.
Sari Näreen ja Jenni Kirveksen muutama vuosi sitten toimittama Ruma sota oli erittäin virkistävä tietoteos jatkosodan salatusta ja pimeämmästä puolesta. Nyt sama parivaljakko on toimittanut Luvattu maa nimisen kirjan 1920-30 lukujen nationalismista. Kiinnostaa.

Musiikkikirjoja en ole oikeastaan ostanut kovinkaan paljoa viime vuosina. Syy on pitkälti, ettei ole ilmestynyt oikein mitään itseäni kiinnostavia teoksia. Vaan nyt Like julkaisee suomeksi Alex Oggin kirjan Dead Kennedys. DK on näitä ikisuosikkejani ja on sen verran vaiherikas yhtye, että tämä on myös ostoslistalla ihan ykkösenä.

Eveliina Lundqvistin tekeillä olevasta kirjasta Salainen päiväkirja eläintiloilta kuulin jo toissasyksynä ja silloin tämä oli vielä ihan hys hys projekti, mutta hienoa, että tämä nyt sitten on saatu julkaistavaksi. Ostan ihan kannatuksenkin vuoksi. Samasta aiheesta, eli eläinten tehotuotannosta / laillisesta eläinrääkkäyksestä kertovaa Saila Kivelän ja Karri Hedbergin Sikalassa -kirjaa odotettiin ilmestyväksi ensin jo viime keväänä ja sitten syksymmällä, nyt julkaisuksi luvataan toukokuuta. Syy tähän jahkailuun on itselleni tuntematon, toivottavasti hyvä syy, eli sellainen joka edistää kirjan kiinnostavuutta. Lisää shokkiuutisia? Samaan kategoriaan voisi myös laittaa Jonathan Belcomben Eläimellinen nautinto kirjan. Tästä kun EO-liike pääsee ammentamaan faktoja oman ajattelunsa tueksi. Kaikki kolme edellämainittua ilmestyvät Into-kustannuksen kautta.

Into on kyllä oikea punavihermädättäjien toivekustantamo, esimerkkinä vielä tämän kevään julkaisuista Anna Kontulan Kirjeitä oikealle. Kontula on miusta tosi jees, tykkään.

Samalla huomaan, että viime syksynkin kirjasadosta on vielä monta kultakimpaletta poimimatta. Nimittäin hyvää rauhankirjallisuuttakin on ilmestynyt.
Erkki Löfbergin Kanta vaihteli - Sivarit kertovat kirjasta oli poimintoja Rauhan Puolesta -lehdessä syksyllä ja tämähän kertoo ajasta, jolloin sivari oli todellista sissitouhua. Haluan lukea, mutten tiedä viitsiikö itselleen ostaa. Tuskin tätä nyt toista kertaa jaksaa selata. Myös Johanna Sumuvuoren toimittama Sadankomitean 50-vuotis historiikki Rauhan ytimessä kiinnostaa kovasti.

Kuten kiinnostaa myös Jesus Manuel Mertinezin Salvador Allende ja Chilen kohtalonvuodet. Tätä on kovasti kehuttu. Tämäkin näitä Into-kustannuksen julkaisuja.

Ja taas mennään sotaan, sillä Robert Gerwarthin ja John Hornen Sodasta rauhaan - Väkivallan vuodet Euroopassa 1918-1923 vaikuttaa kovasti mielenkiintoiselta.
Myös Ruokolahden tapahtumista kertova Anna-Liisa Tarvaisen omakustanteena julkaisema August, punikin poika olisi ostoslistalla, samaten kuin myös Lauri Lepolan Rohkeat punatytöt Tampereella 1918. Näistä kahdesta itseasiassa kuulin vasta äskettäin, muuten oisin varmaankin jo ehtinyt tilaamaan. Useimpiin edellämainituista kirjoista palaamme varmasti kevään aikana, unohtamatta KOM-kirjaa. Tääkin on pitänyt ostaa tai ainakin käydä kirjastossa katsomassa jo aikaa sitten. Ja sitten kun kirjastossa näkee miten hieno se on, niin kuitenkin pitää ostaa itselle.

KUSTANTAMOT SAAVAT LÄHETTÄÄ MINULLE KIRJOJA ARVIOITAVAKSI / ESITELTÄVÄKSI.

Yhteyttä saa esim. tpertt[miukumauku]gmail dot com

tiistai 14. tammikuuta 2014

Korian sillat

Tässäpä eräs nähtävyys, jonka ohi kiireinen matkailija saattaa kulkea ohi mitään huomaamatta. Mutta kun malttaa pysähtyä ja laskeutua portaita alas joen rantaan, aukeaa eteen komea näkymä.
Komeimpana tietysti kunniavanhus, vuonna 1870 valmistunut ristikkosilta. Sillan keskijänne on valettu Englannissa keittoraudasta ja se on suomen viimeinen keittorautasilta ja muilta osiltaan suomen vanhin terässilta.
Silta on pariinkin kertaan ollut vähällä tuhoutua. Ensimmäinen kerta tapahtui myöhään sunnuntai-iltana 27. tammikuuta 1918, kun suojeluskuntalaiset yrittivät räjäyttää sillan. Tarkoitus oli näin estää punakaartin Pietarista saapuvaa asejunaa pääsemästä pidemmälle. Vartioinnista huolimatta he onnistuivat viemään räjähdyspanoksen sillalle, mutta vain sen kannelle. Räjähdys oli kova ja kuului Kouvolaan asti, mutta se jäi tuloksiltaan kuitenkin vaatimattomaksi. Silta oli kuitenkin vaurioitunut sen verran, että sitä piti korjata ennen kuin juna voitiin laskea yli. Työhön määrätty ratainsinööri Adolf Backberg teki korjauksen niin maan perusteellisen hyvin, että siihen meni useita päiviä, eikä senkään jälkeen junaa saanut ajaa sillalle, vaan vaunut oli työnnettävä yksi kerrallaan ylitse. Tämä hidastelu vaikutti ratkaisevasti punaisten asetoimitusten saapumista Savoon, jossa valkoisten puolustus oli vielä täysin järjestämättä.
Toisen kerran silta oli vähällä tuhoutua toisessa maailmansodassa, jossa onneksi suutariksi jäänyt neuvostovalmisteinen 500 kiloinen lentopommi meni läpi sillan kannen suurempaa tuhoa aiheuttamatta.
Vanhan rautatiesilan viereen valmistui uusi kaksiraiteinen rautatiesilta syksyllä 1925, jonka jälkeen vanha silta muutettiin maantiesillaksi. Tämä uusi rautatiesiltahan on Korian maamerkki ja komeimmillaan Kallioniemestä katsottuna. Valitettavasti siltä suunnalta ei "arkistossani" ole yhtään kuvaa. Täältä löydät kuitenkin muutaman hienomman kuvan samasta kohteesta.
Vanha silta palveli maantiesiltana niinkin pitkälle, kuin vuoteen 1985 asti, jolloin valmistui uusi maantiesilta. Vanha olikin yksisuuntaisena auttamattoman vanhanaikainen ja se on nykyään jalkakäytävänä. Tämä nykyinen maantiesiltakin on melko mielenkiintoinen kohde ainakin huimapäisten urban exploring harrastajien keskuudessa. Graffiteista näkee, että melko henkensä kaupalla siellä on korkeuksissa kiipeilty. Jossain täällä sijaitsee myös geokätkö.
Sillan alkupäässä on Vapaussodan ja itsenäisyyden Kymenlaakson perinneyhdistyksen pystyttämä muistolaatta, jossa on teksti; "Keväällä 1918 tällä paikalla surmattiin 45 maamme itsenäisyyttä ajanutta kansalaistamme."
En kyllä ymmärrä mistä luku 45 on peräisin, koska Mirja Turusen kokoaman luettelon mukaan punaisen terrorin uhreina surmattiin Korialla "vain" 36 suojeluskuntalaista tai näiden kanssa yhteistyötä tehneeksi katsottua. Näistäkin on itseasiassa suuri osa surmattu muualla kuin sillalla. Ainakin pari teloituspaikkaa oli joen rannassa Korian varuskunnan lähellä. Paikalla oli jonkinlainen niemi, missä ainakin yksi joukkomurha tapahtui, mutta sitä ei ilmeisestikään enää ole.

Sillalla kuitenkin murhattiin 28. huhtikuuta ainakin Kymiyhtiön johtaja kauppaneuvos Gustaf Björkenheim sekä tämän seuraksi lähtenyt lääkäri Kaarlo Hjelt.
Gustaf Björkenheim oli edistyksellinen mies, jolla oli myös ymmärrystä ja sympatioita työväenliikettä kohtaan. Kovana bisnesmiehenä hän ymmärsi, että myös venäjän loppumattomilla markkinoilla olisi menekkiä paperille, joten hän piti tehtaat toiminnassa koko sodan ajan. Tämä taas närästi osaa porvaristosta niin paljon, että arvelujen mukaan hän olisi ollut sodan jälkeen pahoissa vaikeuksissa yhteistoiminnasta punaisten kanssa. Marttyyri kuolemallaan hän kuitenkin lunasti itsensä itsenäisyyden puolesta henkensä antaneeksi sankariksi.