keskiviikko 15. elokuuta 2012

Syrjäntaka



Edelliseen postaukseen viitaten: samalla reissulla kävin katsomassa toisenkin Paha Maisema -kirjassa esitellyn kohteen. Tässä Tuuloksen Syrjäntakana sijaitsevassa joukkohaudassa on 1967 pystytetyn muistokiven mukaan 87 vainajaa.
Viereinen riihi on ainoa Syrjäntaan taistelusta ehjäksi jäänyt rakennus ja sen hirret ovat täynnä luodinreikiä.


Muista kyseisessä kirjassa esitellyistä kohteista olen käynyt katsomassa Anttilan ja Tommolan veripellot Metsäkylässä ja Kouvolassa. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluisi muidenkin paikkojen bongaus, mutta kun lähes yksinomaan polkupyörällä matkaa teen, niin aikamoisia päivämatkoja joutuu tekemään. Jospa ensi kesänä "ehtisi" aloittaa taas ultramatkojen ajelun. Pääkopastahan se on pitkälti kiinni. 400 kilometrin lenkille osuisi monta kiintoisaa kohdetta. No lähin sisällissodan surmapaikka löytyy kyllä noin 110 metrin päässä kotiovelta.

torstai 2. elokuuta 2012

Tehtaantyttöjen haudalla


Toteutin pitkäaikaisen haaveeni käydä Hauhon Mustilassa sijaitsevalla Valkeakosken tehtaantyttöjen haudalla. Ensi kerran luin tehtaantyttöjen traagisesta kohtalosta HS-kuukausiliitteestä kymmenen vuotta sitten. Nyt oli mahdollisuus päästä itse kokemaan tämä paikka jossa oikeuden omiin (likaisiin) käsiinsä ottaneet miehet tuhosivat nuorten , vasta elämänsä aamussa olevien punakaartilaistyttöjen elämän.

Valkeakosken naiskaarti perustettiin helmikuussa 1918. Ensimmäiset kuukaudet naiskaartilaiset käyttivät harjoitteluun ja vartiotehtävissä toimimiseen. Huhtikuun lopulla tuli lähtö. Komppania marssi satamaan, jossa odotti Wellamo-laiva. Sillä heidät kuljetettiin Mierolaan, josta matkaa jatkettiin jalkaisin Alvettulaan. Aamulla 27. huhtikuuta saavuttiin Alvettulan sillalle. Vastarannalla oli valkoisten asemat, joita punaisten tykistö oli yrittänyt tuloksetta karkoittaa. Meillä olikin aika kahakka siellä, tuolloin 16-vuotias Martta Koivisto (os. Sirén) kuvaili tapahtumaa 70-vuotta myöhemmin. Sillalle tulitti valkoisten kuularuisku ja naiset kyyristelivät siltapenkereen suojissa. Sitten paikalle tuli mies, joka yritti opastaa: kun konekiväärin pauke taukoaa, lähtee aina kaksi, mutta vain kaksi kerrallaan. He juoksivat kumarassa kaiteen suojassa sillan yli ja jatkoivat suoraan kohti vihollista.
Siinä oli vähän puita ja peltoa. Me sen pellon yli mentiin ja kovasti hurrattiin, kuule, mokomatkin kakarat. Ojia myöten mentiin sinne mäkeä kohden, ja siellä oli sellanen lato ja semmonen kartano. Siinä me paukuteltiin vähän aikaa. Niitä toisia oli siellä ladon suojassa ja toisia kivien takana, ja siinä me paukuteltiin toisiamme. Punaiset valtasivat asemat iltakuuden aikaan äkkirynnäköllä ja tie oli auki kohti Hauhoa.

Seuraavana päivänä komppania jatkoi matkaa kohti Lahtea Tuuloksen kautta. Matkalla oli ankaria kahakoita saksalaisten ja valkoisten ahdistellessa takaa ja sivuistoistakin tuhansiin kohonnutta pakolaisjoukkoa. Valkeakosken naiskomppaniaan kuuluneet 18-vuotias Anna Tuomisto, 1. plutoonan johtaja, 22-vuotias Iida Järvinen ja 15-vuotias Suoma Järvinen kaatuivat ilmeisesti 28.4.1918 Hauhon taisteluissa.
Lähellä Syrjäntaan kylää saksalaiset hyökkäsivät eräällä pitkällä metsätaipaleella poikki maantien ja useita kilometrejä pitkän pakolaiskolonnan loppupäässä kulkeneet tehtaantytöt jäivät heidän vangikseen illalla 29. huhtikuuta. Martta Koivisto oli sairastunut kuumetautiin ja mennyt huonovointisena lepäämään erääseen ajopeliin, mikä aivan viime tingassa jo kivääritulen alaisena pääsi saksalaisten ketjun läpi ja tämä koitui hänen henkensä pelastukseksi.
Seuraavana päivänä tytöt luovutettiin Pohjalaisista suojeluskuntalaisista koostuville valkoisille ja tästä alkoi viimeinen matka. 30. päivän aamuna tuotiin tytöt Korkeilan taloon, jossa oli komentajana kapteeni Södermann. Silminnäkijänä olleen valkoisten lähettinä toimineen Jussin mukaan yhdellä naisista oli punaisen ristin tunnukset ja rintataskussa pienet sakset. Jussi-lähetti oli sanonut Södermannille että älkää vain käykö näitä ampumaan, ja jatkoi että antakaa hänelle yksi noista naisista, hän ottaa siitä muijan, oli niin kaunis, isot pyöreät silmät sillä vangilla. Södermann vastasi, että Ylöskartanossa on piikoja, sieltä ota ittelles.
Täältä vangit vietiin Luopiosten tielle, jonka varrella olevassa Ylöskartanossa oli valkoisten esikunta. Täällä yhden yhden näistä naisista, hyvin pitkän tytön, kerrotaan sylkeneen yhtä herraa päin naamaa.
Ylöskartanosta muutaman kilometrin päässä on Suomaan talon lato ja siellä tytöt vietivät viimeisen yön. Valkeakoskelainen näyttelijä Vilho Siivola kirjoittaa muistelmateoksessaan siitä yöstä. Kun kävi ilmi, että olen Valkeakoskelta, kerrotiin läheisyydessä olevasta tyttöjen haudasta. Kerrottiin myös kysymättä siitä yöstä, tuskanhuudoista, voihkeista ja kiroilemisesta, jotka ladolta kuuluvana täytti tuon yön.. Tapahtumista on olemassa myös toinenkin versio. Hugo Kaukoranta kertoi 1970-luvulla olleensa Hauholla viimeisen yön Suomaan talon ladossa vangittujen tyttöjen kanssa. Hirsien raoista hän näki, kun muutama vartija kierteli ladon ympärillä, mutta sisällä vartijat eivät käyneet. Myös Mustilan kyläläiset ovat vahvistaneet nähneensä vankien joukossa myös miehiä.
Vappuaamuna kaikkia lähdettiin viemään kohti Mustilan kylää, mutta porukka pysäytettiin harjun korkeimmalle kohdalle parin kilometrin kävelyn jälkeen. Naiset komennettiiin erilleen muista. Miehet jatkoivat matkaa kohti Luopioista. Naiset vietiin keskelle metsää. Kerrotaan, että tytöt laitettiin kaivamaan oma hautansa, mutta tämä tuskin pitää paikkaansa, vaan hauta oli kaivettu valmiiksi jo edellisenä iltana valkoisten toimesta. Suon reunassa olevan kuopan yli oli aseteltu lankku, johon naiset komennettiin 5 kerrallaan. Monet itkivät, mutta joidenkin kerrotaan heilutelleen tyynesti kenkiään. Teloittajien eteen joutuivat mm. plutoonanpäälliköt 18-vuotias Mandi Kujala ja 16-vuotias Lyydi Lehto. Nuorin teloitetuista oli edellisellä viikolla 16 vuotta täyttänyt Josefina Nissilä tai 15-vuotias Aili Rosberg, joka saattaa olla teloitettu myös muualla. Rosbergin sisaruksista ammuttiin myös 18-vuotias Martta ja 19-vuotias Naimi. 23-vuotias Katri Rosberg kuoli Hämeenlinnan vankileirillä heinäkuussa. Myös perheen ainoa poika ammuttiin ja isä kuoli pian vankileiriltä vapautumisensa jälkeen.
Hauta on entisen suon reunassa nykyään metsittyvän pellon laidassa. Se on aidattu paksulla rautaketjulla. Haudalle 1968 pystytetyssä muistomerkissä on teksti: "Kunniottaakseen niiden 36 valkeakoskelaisen 15-23-vuotiaan työläisneitosen muistoa, jotka kansalaissodan uhreina tällä paikalla surmattiin 1.5.1918 ja tähän haudattiin pystyttivät tämän muistomerkin valkeakosken työväenjärjestöt 1.5.1968."
Vainajien luku 36 on peräisin kansan suusta, eikä se ole aivan oikea. Valkeakoskelainen historianharrastaja Aarne Sallinen on selvittänyt naiskomppaniasta kaiken mahdollisen ja hänen mukaansa Mustilassa murhattuja on todennnäköisesti 18 ja viisi epävarmaa mukaan laskettuna enintään 23. Myös Tauno Tukkinen on omissa tutkimuksissaan päätynyt kahteenkymmeneen ja pitää haudan koon perusteellakin epäuskottavana suurempaa määrää. Lukuun 36 ja hieman ylikin päästään kun lasketaan yhteen kaikki teloitetut, taisteluissa kaatuneet ja vankileireillä kuolleet Sääksmäellä kirjoilla olleet nuoret naiset. On kuitenkin mahdollista, että Mustilan haudassa lepää myös toispaikkakuntalaisia naisia.
Lisää aiheesta: Varpu Anttonen: Valkeakosken naiskaarti suomen sisällissodassa 1918 Pro gradu -tutkielma, Pekka Elomaa ja Jouni K. Kemppainen: Paha maisema, Tuulikki Pekkalainen: Susinartut ja pikku immet, Tuulikki Pekkalainen ja Seppo Rustanius: Punavankileirit 1918, Tauno Tukkinen: Naiskapinallisten henkilötappiot 1918.

Katso myös video viime keväältä.