torstai 25. huhtikuuta 2019

Kyminkartanon myllyn rauniot

Vesi on vähissä Kymijoessa vaikka keväisten tulvien pitäisi olla suurimmillaan. Nyt pääsee kuivin jaloin Hovinsaarelta Kolkansaarelle ainakin tästä Kyminkartanon kohdalta ja Kantin rautatiesillan alta myös kiveltä kivelle siirtyen. 
Ei ole Kyminkartanon myllyn uomassakaan montaa kymmentä senttiä vettä. Vedenpinta liki metrin alempana kuin useimpina keväinä. Jokunen vuosi sitten, olisiko vuosituhannen alkupuolta ollut, kaksi tai kolme nuorukaista eksyi kumiveneellä tähän uomaan.
Silloin tuossa oli melkoinen pyörre, joka imaisi kumiveneen ja miehet alas. Ei ole mikään iso aukko. Nyt sinne on kertynyt niin paljon rojua, ettei se näy.
Tuolta muurin alta he tulivat läpi. Uskokoot ken tahtoo. Tällaista ainakin kertoivat lehdille varoituksena muille. Kymen Sanomissa oli ainakin juttua ja saattoi jossain iltapäivälehdessäkin olla. Ei kyllä tee mieli kokeilla kertomuksen paikkaansapitävyyttä. Ei ollut silloinkaan vettä ihan niin paljoa kuin parhaimmillaan.
En ole löytänyt ainuttakaan kuvaa myllystä tai myllärin asunnosta. Rakennusvuosikin hukassa. Jostain 1800-luvun puolelta. Asunto käsitti kyökin ja kolme huonetta. Se vaurioitui pahoin 1908 sattuneessa tulipalossa, joka sai alkunsa kotona yksin olevien lasten varomattomasta tulenkäsittelystä. Vakuutukset olivat onneksi kunnossa.
Myllärin talossa lapsena asuneen nyt 85 vuotiaan miehen muistin mukaan mylly oli toiminnassa aina vuoteen 1953 asti ja toimineen loppuaikoina sähköllä.

Myllärin asunnon kivijalka ja portaat löytyvät myös Huumankiventien varrelta. Autiot rakennukset keräsivät puoleensa laitapuolen kulkijoita ja siksi ne purettiin pois. Itse en näitä muista. Vuoden 1967 kartassa rakennukset vielä näkyvät, joten joskus sen jälkeen hävitetty. Väkinäisten tanssilavan rauniot muistan. Käytiin siellä Veskun kanssa ehkä joskus 1977. Silloin tanssilava oli enää läjä palaneita laudanpätkiä. Jonkinlainen esiintymislava on jäänyt mieleen ja ehkä vähän kattoa myös. Muistan myös Väksyn sillalla kyltin "käyttö omalla vastuulla", oli vähän huonossa kunnossa rakenteet silloin. Täällä saakka ei silloin käyty.

tiistai 9. huhtikuuta 2019

Jorma Veijola: Me elämme yhä

Jorma Veijolan uutuuskirja Me elämme yhä - Työläiselämää Etelä-Kymenlaaksossa 1917-1919 pääsi ilmestymään aika yllättäen. Tuli vastaan uutuuskirjoja selatessa, enkä edes tiennyt tällaisesta hankkeesta mitään. Raimo Parikka on myös tekemässä tutkimusta samasta aiheesta, saa nähdä onko tällä mitään vaikutusta siihen projektiin. Jorma Veijola on entinen historian ja yhteiskuntaopin opettajani Katariinan yläasteelta, eikä hänestä ole kuin hauskoja muistoja.

Nimensä mukaisesti kirjassa käsitellään kansalaissotaan johtavia syitä vuosisadan alusta lukien, sodan ajan tapahtumia Kotkan ja Kymin sekä hieman myös Haminan ja Pyhtäänkin seudulla, sekä työväenliikkeen uutta nousua. Yleisiä valtakunnallisia tapahtumia on mukaan otettu sen verran, että aiheeseen vähemmänkin tutustuneet saavat riittävästi taustatietoa. Sosialidemokraattina Veijolan kiinnostus on ollut lähinnä työväenliikkeen näkökulmassa. Minään tasapuolisena sisällissotakirjana tätä ei voi pitää. Taustoituksen vuoksi kirjassa toki käsitellään myös valkoisten ja suojeluskuntalaisten toimintaa ja myös punaista terroria, melko pintapuolisesti tosin. Varsinkin valkoisten maanalaisesta toiminnasta olisi mukava lukea enemmänkin 2000-luvulle päivitettyä tietoa.

Lähdeaineistona tälle kirjalle ovat olleet uusin tutkimuskirjallisuus, jotkin "klassikot", joista merkittävimpänä mainittakoon Väinö Meltin Kotkan Työväenyhdistyksen 50-vuotis historia, Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet sekä Valtiorikosoikeuksien arkisto. Varsinkin sanomalehdistä on poimittu pitkiä lainauksia, jotka kasvattavat tehokkaasti sivumäärää. Venäläissurmat Suomessa kirjoista löytyvään artikkeliin Kotkan teloituksista olisi myös kannattanut tutustua, sillä nyt toistetaan kirjasta toiseen periytyvää väärää muistitietoa Kotkan valtauksen jälkeen saapuneiden venäläisten merimiesten kohtaloista. Myös tämä vaatimaton plokini on ollut lähdeaineistona, viitteisiin vaan lipsahtanut pieni kirjoitusvirhe.

Itse olen myös lukenut suurimman osan lähdeaineistosta ja myös kaikki kevään 1918 Eteenpäin-lehdet ja Etelä-Suomet toukokuulta kesäkuulle, joten mitään yllättäviä uusia tietoja ei ole aiheesta löytynyt. Minua ilahdutti eniten Veijolan löytämä Otto Poikolaisen VRYO-akti, sillä se sisältää paljon oleellista lisätietoa Karhulassa tapahtuneeseen Nassokinin ja Forsiuksen surmaan liittyen. Tästä tapahtumasta kirjoitin itsekin vuosi sitten ja nyt harmittaa ettei Poikolaisen paperit olleet tuolloin käytettävissäni. Muistitietokokoelmia hyödynnettäessä saattaisi löytyä vielä paljonkin lisää kiinnostavia tarinoita. Toivottavasti tulevien tutkimusten tekijät käyttävät myös tätä aineistoa enemmän hyväksi. Parikan tutkimuksen lisäksi myös Pyhtään vuoden 1918 tapahtumista on tekeillä tutkimus, joka toivottavasti myös jalostuu kirjaksi. Tulevien kirjojen tekijät voisivat sitten myös käyttää kuva-arkistoja hyväkseen, sillä tässä ei ole kuvan kuvaa muualla kuin kannessa. Arkistoista kun löytyy varsin runsaasti julkaisemattomia erittäin hienoja ateljee- ja muitakin kuvia aiheesta.
Sivuja kirjassa on 360. Kustantajana Mediapinta.