maanantai 28. helmikuuta 2011

J.S. Foer: Eläinten syömisestä.


Jonathan Safran Foerin Eläinten syömisestä (eating animals) on saanut melkoista huomiota ja menestystä osakseen, kirjan oikeudet on myyty jo 16 maahan. Onko niin, että kun kuuluisa ja menestynyt kirjailija tarttuu aiheeseen on huomioarvo aivan eritasolla kuin nimettömien aktiivien lennäkeillä, jäsenlehdillä ja pienkustanteilla. Sillä mitään uutta tai mullistavaa tietoa eläinten tehotuotannosta tämä kirja ei tarjoa. Onpahan kuitenkin hyvä ja perusteellinen tutkimus tämän päivän eläintuotannon tilaan Yhdysvalloissa.

Foer käy lahtariesiliinat ja kumihanskat ravassa läpi kaikkein kapisimpia lihantuotannon muotoja; ryöstökalastusta, broilerin-, kalkkunan- ja sianlihankasvatusta sekä teurastamojen sadistisia kauhukuvia.
Lisäksi hän kertoo vierailuistaan "eettisen" tuotannon tiloilla sekä tekee salaisen öisen vierailun kalkkunankasvattamoon, jonka teksti on melko analyyttistä verrattuna vaikkapa aktivistilehtien sissiromantiikalle. Viimeksimainittuja on kyllä huomattavasti hauskempi lukea, mutta ehkäpä tämä Foerin tapa raportoida sopii paremmin tällaiseen laajalle yleisölle tarkoitettuun opukseen.

Kirja tarjoaa myös laajan kattauksen eläinoikeusfilosofiaa kuten pohdintoja spesismin eri muodoista. Voinkin kuvitella kirjan kuluvan akateemisten vegaanien lukupiireissä. Tietty intellektuaalisuus ja asioiden vierestä pohdiskelu johtanee kuitenkin siihen, että aiheesta mitään ennestään tietämätön tuskin jaksaa kirjaa läpi lukea, vaikkei tässä varsinaista tekstiä kuitenkaan kovin paljoa ole. 400:sta sivusta pelkät viitteet vievät jo viidenneksen. Luulen siis Foerin sanojen olevan kyvyttömiä vaikuttaa niihin joille ne ovat tarkoitetut.
Itse teksti on kuitenkin sen verran sujuvaa, että tällainen vähän koulutettu proletaarikin sai tämän luettua neljässä illassa, minkä nyt muulta lukemiselta ja ristikoiden täyttelemiseltä ehti.

torstai 10. helmikuuta 2011

Pizza, I love pizza!

Ylläoleva otsikko on tietysti vuorosana elokuvasta Rock `n´ Roll Highschool, mistä voikin päätellä, että tänään perehdytään roskaruoan ja rajun Rock `n´ Roll musiikin maailmaan. Tai roskaruoka voi kyllä olla hieman harhaanjohtava sana, tässä mun tekeleessä kun on kuitenkin kaikkea terveellistä kuten paprikaa ja tomaattia!?!

Levylautaselle laitetaan vallan erinomaisen hyvä Mortarhate recordsin julkaisema This is the A.L.F LP vuodelta 1990. Itse levyn materiaali koostuu 1980-luvun eläinoikeusaiheisista klassikoista. Löysin tän äskettäin Antikva Aikakoneesta ja tää on soinut viime aikoina erittäin tiuhaan. Tämähän on julkaistu sittemmin myös hieman erilaisilla kansilla varustettuna tupla-LP:nä, jolla lisää bändejä kuten Chumbawamba, Subhumans, Flux... Tämä versio löytyy myös CD:nä, mutta nyt käsillä oleva kappale on siis se ihan alkuperäinen.



Pizzaan tulee siis purkki tomaattipyrettä, sipulia, pari tomaattia ohuiksi viipaloituina, paprikaa, herkkusieniä, oliiveja ja päälle Cheezlyn soijajuustoa. Mausteeksi pizzamaustetta ja tietysti valkosipulia. Tuo kuvassa oleva epämääräinen möykky on siis taikina nostatettuna. Vajaa 4 desiä vehnäjauhoja, 2 rkl oliiviöljyä, 1,5 dl vettä ja hiivaa kolmannes pakettia. Vähän suolaa myös.

Exit-Stancen The Voiceless now have a voice avaa LP:n ja Slaughterhousella jatketaan.
Apostles on musiikillisesti ehkä eniten LP:n linjasta poikkeava ja ehdottomasti levyn mielenkiintoisin ryhmä, biisit kuten Liberators march tai Saboteurs revenge on kyllä ihan parhautta. Poison Girls on myös toinen varsin huomionarvoinen ryhmä.
Icons of Filth kuuluu näihin anarkopunkin klassikoihin, heiltä useita raitoja kuten vaikkapa Show us you care. Lost Cherrees on myös hyvin edustettuna, laitetaanpa näytteeksi You didn't care. Muita bändejä ovat Potential Threath, Liberty ja tietysti Conflict, jonka This is the A.L.F päättää levyn.



Tältä näyttää pizza siis ennen uuniin laittoa. Soijajuustoa käytin tällä kertaa kolmanneksen paketista, joskus mennyt puoletkin. Juusto on hyvä levittää päälle tuollaisina ohuina viipaleina, sen raastaminen ei oikein onnistu. Avattu paketti säilyy jääkaapissa viikonverran, joten pizzaa täytyy siis syödä kolmasti viikon sisällä. Ei oo vaikeaa! No eipä tätä nyt kuitenkaan joka viikko tehdä. Uunia oon huudattanut siinä 220-250 asteessa n.15 minuuttia.



Päivällisseuraa oisin vailla!

maanantai 7. helmikuuta 2011

Talvipyöräily on raaka laji






Tuli sekin nyt taasen mieleen. Tai parina edellisenä päivänä on ollut kelien puolesta erittäin hyvä ajella. Pakkasta -0, joka on aivan täydellistä. Kylmemmässä on vakiona varpaiden ja sormien kylmettyminen. Normaalia myös olkapäiden ja käsivarsien totaalinen jumitus, pyykkilautatiet kun hakkaavat pari-kolme tuntia ohjaustangon kautta + kylmä ajoviima, niin se pistää kropan koville.
Omaluku sitten tietysti pystyssä pysyminen jäisillä ja sohjoisilla teillä. No eipä tässä ole suurempia ongelmia ollut, kyllä se ajosilmä ja tien lukemistaito kasvavat kilometrien karttuessa.
Pimeys tietysti suurimpia haittoja näin talvella, ei oikein ehdi valoisaan aikaan joulu-tammikuussa ajelemaan. Nythän alkaa olla jo iltapäivälläkin pitkään valoisaa.
Pahimpina vuosina tuli ajeltua läpi talven 2-4 kertaa 50-70 kilometrin lenkkiä joka viikko, joskus jopa satakin kilometriä kerralla. Tää talvi on mennyt aika laiskasti, pari kertaa viikossa 20-40 kilometriä, aina ei sitäkään. Tosin nytten on alkanut taas kilometrejä ja tunteja karttua. Eilen 65 ja tänään 57 kilsaa. Keskinopeus on kyllä aikas vaatimaton 22-23 km/h. Lihasmassaa kadonnut hurjasti ja pläskiä tullut tilalle, kuten kuvistakin näkee.
Hei! mulla on siis nykyään sellainen turhake kuin oma digikamera! Siispä tällaisia täysin turhanpäiväisiä juttujakin luvassa.