sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Perheen kova kohtalo

Tämän päivän Hesarissa Marko Tikka ja Tiina Lintunen arvioivat Marjo Liukkosen uutuuskirjaa Hennalan naismurhat 1918. Kritiikin kohteena on erityisesti Liukkosen tapa käyttää värittyneitä muistoja täytenä totuutena siitä mitä Hennalassa ja Lahdessa tapahtui toukokuussa 1918. Kirjan itse lukeneena voin yhtyä Tikan ja Lintusen arvosteluun.

Otetaan nyt yksi esimerkki. Marjo Liukkonen kirjoittaa Hennalan naismurhat kirjassaan, että Rauha Sinisalo ammuttiin Lahdessa 30.4.1918 yhdessä nelikuisen poikansa Hjalmar Julius Sinisalon kanssa. Ainoa lähde tälle on Armas Kiven 1960-luvulla kirjaama muistelma, jossa hän kertoo nähneensä Mustankallionmäellä 58 teloitettua naista, joista yhdellä oli ollut lapsi kainalossa. Vuosia myöhemmin Kivi oli kuullut, että Sinisalo oli vienyt lapsen mukanaan ja oletti näkemänsä naisen olleen Sinisalon, mikä voi tietysti pitää paikkansakin. Kirkonkirjoihin poika on kuitenkin merkitty nälkään kuolleeksi 25.5.1918. Liukkosen mielestä suojeluskuntalainen kirkkoherra Wikström oli merkinnyt kuolinsyyn väärin.
Oheinen Suomen Sosialidemokraatissa 5.6.1920 julkaistu kuolinilmoitus kertoo kuitenkin, että Jalmari Sinisalo kuoli nälkään, tosin jo huhtikuussa. Liukkosen väärillä tai tarkoitushakuisilla olettamuksilla on ikäviä seurauksia historiantutkimuksen kannalta. Nyttemmin ainakin Kansan Uutisten blogisti kirjoittaa Liukkoseen nojautuen nelikuisen lapsen tulleen ammutuksi äitinsä kanssa.

Mikä oli Rauha Sinisalon kohtalo? Kalmin pataljoonan tiedusteluosastoon kuulunut Joonas Seppälä kertoi löytäneensä Sinisalon ja kolme muuta naista kellarista ja vanginneensa heidät. Liukkonen olettaa pidätettyjen joukoissa olleen myös Lahden naispataljoonan päällikköjen Suoma Jäntin ja Ida Vikmanin, jotka Liukkosen mukaan katosivat Lahden valtauksen jälkeen. Kumpikaan naisista ei kuitenkaan kadonnut, koska heidät vangittiin Kotkassa ja Haminassa ja kumpikin päätyi Valtiorikosoikeuteen. Vikmanin paperit näyttävät kuitenkin kadonneen vankikorttia lukuunottamatta ja sekoittuneen erääseen toiseen Ida Vikmaniin.

Sinisalo oli vankina metallivalimolla Lahden taistelujen aikana, kun saksalaiset uhkasivat ampua kostoksi kolme tai neljä vankia jokaisesta punaisten kaupunkiin ampumasta tykinlaukauksesta. Valimolla vankina ollut Ilmari Leppänen kertoi yhden ammutuista olleen Sinisalon: "Metelinmäkeen näitä ammuttiin, hakijoilla oli nimet joista huusivat." Vankeja ei kuitenkaan ammuttu Metelinmäkeen vaan saksalaisten tulkkina olleen Huvi Vuorisen mukaan kaupungintalon seinää vasten. Vuorisen mukaan teloitettuja oli 16, joukossa miehiä ja naisia. Rauha Sinisalo on ainoa nainen, jonka voi kuolinpäivän perusteella uskoa olleen tässä ammuttujen joukossa.
Myös Kalle Saarnio on kertonut 1963 tehdyssä haastattelussa saksalaisten kostoksi ampumista vangeista. Saarnion mukaan näitä oli peräti 60, mikä on varmasti liioittelua ja paikka hiekkapenkkaa vasten nykyisellä Salininkadulla kaupungintalon ja meijerin välillä.

Mikä oli Jalmari Sinisalon kohtalo? Uskoisin tämän kuolleen aliravitsemukseen tai "yleiseen heikkouteen" Rauhan ollessa vangittuna. Kun Rauha ja muut vangit oli ammuttu, ruumiit vietiin hautausmaalle ja vähän aiemmin menehtynyt lapsi asetettiin äitinsä viereen. Tämän Armas Kivi oli sitten toverinsa kanssa nähnyt. Tämä on ainoastaan omaa arvailua. Kuolinilmoituksen lehteen toimittaneella henkilöllä lienee ollut asiasta täsmällisempää ja varmaa tietoa.
Sinisalon perheen potretti julkaistiin Itä ja länsi lehden numerossa 13-14 1928.
Perheestä menehtyivät Rauhan ja tämän poikansa lisäksi Rauhan isä David, joka SSD:n kuolinilmoituksen mukaan kaatui Lahden taistelussa. Sotasurmien mukaan tämä "mestattiin" päivää aiemmin. Myös Itä ja länsi lehden kuvateksti kertoo tämän tulleen ammutuksi. Pikkuveli Vihtori (Viktor), s.1900, kuoli Itä ja länsi lehden mukaan Hennalan vankileirillä, samaa kertoo myös kuolinilmoitus ja terroritilasto, jonka mukaan Viktor murhattiin 29.4. Hennalassa. Päivämäärän, kuten myös Rauhan kuolinpäivään 30.4. voi suhtautua varauksella. Vaikuttaa, etteivät ne ole ihan oikein. Sotasurmista löytyy lisäksi vielä Tammisaaren vankileirillä kuollut Wäinö Antero Davidinpoika Sinisalo ja Johan David Davidinpoika Sinisalo, joka murhattiin Lahdessa joulukuussa 1918. Kumpikin mainittu myös tuossa SSD:n ilmoituksessa. Pitää vielä yrittää tarkistaa ovatko nämä kaksi viimeistä saman perheen jäseniä. Harhaluotiin kuollut 6-vuotias Hugo ei ilmeisesti ollut perheen jäsen.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Karhula 17. huhtikuuta 1918

17. huhtikuuta 1918 vangittiin Karhulassa "yleiseltä tieltä" kaksi Karhula Oy:n virkailijaa, rakennusmestari Karl Bertil Forsius ja konttoristi Rolf Nassokin.  Kumpikin suojeluskuntaan kuuluneita miehiä. Forsius oli ollut talvella mukana Porvoon suojeluskunnan toiminnassa, mutta palannut helmikuun lopulla takaisin työpaikalleen Karhulaan, jolloin oli joutunut 10 vuorokaudeksi vangituksi ja ollut sen jälkeenkin valvonnan alaisena. Uuden pidätyksen syy on jäänyt epäselväksi, käsky tähän on saattanut tulla Kouvolasta.

Alarik Ahola ja Valdemar Velin kuulustelivat vankeja Kymin työväentalolla. Ahola, "toiskätinen-Aatu", lisänimi kertoo ammatin: sahatyömies, oli paikallisia punakaartin johtomiehiä, Velin kuului Kaipiaisten lentäviin. Kotoisin hänkin oli Kymistä.
Vangit aiottiin lähettää edelleen Kouvolaan kuulusteltaviksi. Saattajiksi määrättiin Mooses Pakkanen Inkeroisista ja Einari Pitkänen Kymin Kaarniemestä, heitä kun ei tunnettu Karhulassa. Pakkasta, Pitkästä ja Veliniä yhdisti Kaipiainen, jossa he kaikki olivat olleet töissä ennen sotaa. Vartijoita evästettiin vielä, että elleivät vangit hyvällä kulje, voidaan he ampua matkalla. Vangit ja vartijat lähtivät kävellen muutaman sadan metrin päässä olevaa rautatieasemaa kohti.
Ylikäytävän kohdalla vangit tekivät lakon ja kieltäytyivät ampumisen uhallakaan jatkamasta matkaa. Miesten sanaillessa paikalle sattui myös kotimatkalla ollut punakaartin postinkuljettaja Arvid Eklund. Pakkasen kertoman mukaan päällikkönauhoja kantanut Eklund veti esiin revolverin ja käski ampumaan vangit mikäli nämä eivät tottele. Tämän oli kuullut myös eräs ohi mennyt tyttö. Eklundin itsensä mukaan hän oli vain varoittanut vankeja. Tuloksena oli kuitenkin, että Mooses Pakkanen ampui Bertil Forsiuksen ja Einari Pitkänen Rolf Nassokinin, sen "laihemman ja kivulloisen." Nassokin oli ilmeiseti ollut sairaana, toinenkin lähde kertoo, ettei hän ollut aivan terve. Paikalle ensimmäisenä rientänyt Waldemar Velin survaisi vielä maassa loikovaa Forsiusta pistimellä rintaan. Myöhemmin Kouvolaan lähetetyssä raportissa todettiin: "Vangit lähtivät karkuun, jolloin meidän vahti ampusi ne molemmat."

Lauantai-iltana kahdeksan jälkeen oli vielä runsaasti väkeä liikkeellä, kun radalta kuului 6-7 laukausta. Pian alkoi väkijoukosta kuulumaan puhetta, että siellä ovat punaiset ampuneet ihmisiä. Uteliaita riensi katsomaan mitä oli tapahtunut. "Ei saa mennä sinne, siellä on punakaartilaisia", joku varoitti.
Tähän työväenkasarmi Port Arturin pohjoispäätyyn kerääntyi joukko katselijoita, etupäässä naisväkeä. Vaikka oli jo hämärää, radalla nähtiin kävelemässä erittäin hermostuneina kaksi tai kolme aseistettua miestä. Kolmas apulaisen tapaiselta näyttävä lyhyenläntä mies oli ilman asetta. Paikalle tuli työväentalolta lisää kaartilaisia jotka kantoivat ruumiit sivuun ja peittivät laudoilla, kunnes ne yön turvin korjattiin pois. Jotain oli silti ehditty näkemään. Nassokinin kyljessä nähtiin pistinhaava ja päähän oli ammuttu kaksi luotia. Forsiuksen sanottiin olleen vieläkin pahemman näköinen. Kummaltakin toinen silmä pois. Näin huhuttiin.

Valkoiset saapuivat Karhulaan 4. toukokuuta. Seuraavana päivänä alkoivat teloitukset läheisellä halkotarhalla. Aatu Ahola oli yksi ensimmäisistä ammutuista. Kaipiaisten lentävät olivat onnekseen ehtineet saamaan siirron Viipurin rintamalle. Velin vangittiin Naulasaaressa, Pakkanen ja Pitkänen Tienhaarassa. Surmien selvittely venyi syksyyn asti, olihan yksi päätekijöistä ammuttu ilman kunnollisia kuulusteluja. Pakkanen oli jo kertaalleen ehditty tuomita ja laskea ehdonalaiseen vapauteen. Uudessa oikeudenkäynnissä hänet tuomittiin kuolemaan. Saman tuomion sai myös Pitkänen. Jutun käsittelyn venyminen myöhäiseen syksyyn pelasti kuitenkin molempien henget, sillä kuolemaantuomioita ei enää laitettu täytäntöön, vaan ne muutettiin elinkautisiksi. Miehet vapautuivat viimeisten armahdusten myötä. Veliniä pidettiin sen verran tärkeänä tekijänä, että hänet lähetettiin Viipurista Kotkaan kuulusteluihin. Hän onnistui kuitenkin karkaamaan kaikkiaan kolmasti. Etsintäkuulutuksessa mainittiin tuntomerkiksi ison koon lisäksi musta silmä, mikä kertoo kaiken kuulustelumetodeista. Ilmeisesti Velin pääsi pakenemaan Ruotsiin ja vältti kaikki seuraamukset.
Arvid Eklund välttyi murhasyytteiltä, hänet tuomittiin vain valtiopetoksesta, tosin varsin kovaan kymmenen vuoden tuomioon. Valtiorikosylioikeus pudotti tuomion 8 vuoteen.
Surmapaikka kartalla. Alkuperäinen kapearaiteinen rautatie kulki vuoteen 1927 asti nykyisen Aumakadun paikalla. Työväenkasarmi Port Artur, eli talo numero 310 B, sijaitsi osoitteessa Kokkolankatu 9. Se on purettu muistelijoiden mukaan 1970-luvulla. Kymin työväentalo tuhoutui tulipalossa helmikuussa 1955. Karhulan tuolloinen rautatieasema, myöhempi Ahlströmin virkailijakerho purettiin 1996. Paikalla ei ole mitään mikä muistuttaisi tästä tapahtumasta.

Lähteet:
Valtiorikosylioikeuden aktit 5670, 25357 ja 27285
Etelä-Suomi 23.11. 1918
Rakennustaito 15.6. 1918
Olli Korjus: Hamina 1918

torstai 5. huhtikuuta 2018

Tie vapauteen näyttely

Kotkan työväentalolla eli sirppiliiterissä on ollut esillä 3. maaliskuuta lähtien Työväen sivistysliiton Kotkan seudun opintojärjestön tuottama Tie Vapauteen - elämää punaisessa Kotkassa 1918 -näyttely. Näyttely on avoinna vielä 4. toukokuuta 2018 asti ja siihen voi tutustua tiistaisin ja torstaisin klo. 14.00-17.00 välisenä aikana. Löytyy kolmannesta kerroksesta, kun siitä Keskuskadun puoleisesta ovesta menee sisään.
Pienen näyttelyn perusrunko perustuu tällaisiin infotauluihin, joista kuvassa on puolet. Lisäksi näytteillä on hieman esineistöä, jota on saatu lainaksi Työväenmuseo Werstaalta, Kymenlaakson museolta, etelä-kymenlaaksolaisilta sos. dem. puolueosastoilta sekä yksityishenkilöiltä.
Esillä on muutamia punalippuja, tässä Munsaaren Työväenyhdistyksen ja Kymin TY:n naisosaston liput.
Ikkunalaudalla Kotkan Riennon palkintoja. Rientohan perustettiin vuoden 1905 suurlakon aikaan Kotkan punaisen kaartin voimistelu ja urheiluseuraksi. Kuvassa seuran menestynein urheilija, olympiavoittaja Kaarlo Koskelo.
Vieressä Työväenyhdistyksen soittokunnassa musisoineen Jere Laineen (1884-1947) klarinetti.
Vitriinissä on kaikkea kiinnostavaa pikkuesineistöä, vanhoja rahoja, leipäkortteja ja em. Jere Laineen Hennalan vankileirillä 16.6. 1918 tekemä tuohinen rasia.
Hevos- ja kivityömies Iisakki Hintikan (1865-1946) työkaluja, joita tämä on käyttänyt luultavasti venäläisten patteritöissä sekä Metsäkulman hautausmaan kiviaidan teossa 1920-luvulla. Myös Hintikka oli Hennalan vankileirillä, josta palasi syksyllä nälkäkuoleman partaalla. Ida-vaimo oli nähnyt kuinka aiemmin vankileiriltä palannut naapurin mies oli kuollut "kunnon ruokaa" liikaa syötyään, joten Ida syötti miehelleen ensimmäisen viikon vain "kauralimaa".
Pöydällä oli kopio Tiutisen työväentalon vahtimestarin vaimon Elin Ihalan muistelmista vuodelta 1918. Tässä pieni näyte. Kuvasin nämä kaikki sivut. Näitä ei ole tietääkseni julkaistu koskaan missään. Aihetta olisi, kuten myös toisen tiutislaisen Urho Javanaisen hyvinkin laajojen muistelmien kokonaan julkaisulle. 
Tässä muistotaulu menehtyneistä Tiutisen työväenyhdistyksen jäsenistä. Tämä on ollut ainakin joskus esillä Tiutisen työväentalon juttutuvan seinällä. En ollut tätä ennen nähnyt. Lisäksi näytteillä oli myös vastaava muistotaulu Popinniemen TY:stä. En saanut siitä oikein hyvää kuvaa.
Kolmas muistotaulu esittää "vakaumuksensa puolesta henkensä antaneita pyhtääläisiä".
Tämä kuva löytyy näyttelyn infotaulusta ja sama kuva vilahti myös talvella TV:stä tulleessa Käy eespäin -dokumentissa. Tunnistin paikan heti Tampsankankaaksi. Teksti kertoo, että "Muisto veljeshaudalta 10.6.1928". Eteenpäin -lehdessä olleen ilmoituksen mukaan muistojuhla alkoi puoli kahdelta iltapäivällä ja ohjelmassa oli KTy:n soittokunnan soittoa, Eero Vänskän pitämä tervehdyspuhe, KTy:n sekakuoron esitys, toimittaja Hämäläisen puhe, Onni Paukkosen lausuntaa, Hjalmar Hännikäisen "kipinä" puhe sekä lisää kuoro- ja yhteislaulua.
Myynnissä oli tätä Kotkan sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön 110-vuotis juhlakirjaa, jonka ostin. Ilmestynyt jo pari vuotta sitten, mutta ei ole edes paikallisissa kirjastoissa tätä tai ei ollut ainakaan viime syksynä, kun tästä vähemmällä huomiolla ilmestyneestä kirjasta kuulin. Kuvia on paljon. En ole ehtinyt vielä lukemaan.