tiistai 24. tammikuuta 2012

Sitä sun tätä

Eli ei mitään erityistä aihetta. No ensinnäkin pitää siis iloita kun olen saanut uuden lukijan!!! Piti viis sekuntia miettiä, että kukas toi nyt sitten on, mutta muistin kyllä nimen. Upeaa! Mahtavaa! Enkä ole kyllä vielä Anskuakaan toivottanut tervetulleeksi. Hauskaa kun uskaltauduit ilmoittautua ensimmäiseksi lukijaksi. Vähänkös ankeeta, kun ei ollut yhtään tai vain yksi lukija, kun kaikilla muilla on niitä jopa kymmenittäin. (En lue mitään kaupallisia paskablogeja siis joissa on satoja lukijoita.)

Viime viikon parhaasta jytkystä tai riemastuttavimmasta lööpistä vastasi tämä Fear-zinessä 1991 julkaistu Jussi Halla-ahon haastattelu. Jussihan oli nuorena Heavy-mies ja soitti Blashemia nimisessä yhtyeessä. Riemastuttavimpina kohtina mainittakoon Jussin kommentit Satanismi on uskonto, ei niittivyö. sekä Minä ainakin haluaisin piiskata ja komennella neekereitä. (tämä ei ollut huumori vastaus.Neekeri ei ole naurun asia minä olen arjalainen ja ylpeä siitä). (muuten tuo ekoissa suluissa oleva lisäys oli sitten jussi Halla-ahon tekemä,joka vastasi haastatukseen toim h.)
Halla-aho luonnollisesti kiistää tyystin koskaan moista sanoneensa, vaan ei kuitenkaan kiellä olleensa tätä mieltä.
Hommafoorumilla mestarin kannattajat yrittävät todistella koko juttua tökeröksi väärennökseksi; "Myös kirjoitusasusta tulee mieleen, että tässä on yritetty hakemalla hakea jotain liimaa haistelleen hevarin tyyliä. Kirjoitusvirheet ovat aivan idioottimaisia ("Kanadailainen") ja työni puolesta PALJON huonoa tekstiä lukeneena herättää epäilyksiä." Tässä kuitenkin hommamoderaattori haukkaa paskaa osoittaen täydellisen tietämättömyytensä jo liki kuolleesta zinekulttuurista. Nimittäin tuollaista käppäähän nämä pienlehdet pahimmillaan olivat. Erityisesti juuri kyseinen Fear-zine muistetaan totaalisen surkeana tekeleenä. Laaman pienlehtikatsauksessa Spurg toteaa, että "Huonoimpia koskaan lukemiani lehtiä. Pelkkiä alkeellisuuden ennätyksiä rikkovia haastatteluita ja arvioita joita kaikkia leimaa käsittämätön sanasokeus ja kirjoitusvirheiden suma." Tämähän oli punkin synnyttämää tee se itse kultturia parhaimmillaan. Kuka tahansa saattoi alkaa julkaisemaan omaa lehteä, viis kirjoitustaidosta tai mistään muustakaan. Tärkeintä oli tuoda omia hengentuotteitaan julki. Kannattaa myös muistaa ettei ollut ollenkaan epätavallista, että 12-13 vuotiaatkin nassikat julkaisivat omaa lehteä. Fearin Eskelisellä oli ikää v.1991 tiettävästi 15 vuotta. Itselläni ei valitettavasti tuota kyseistä numeroa löydy, mutta tästä innostuneen tuli pari päivää selailtua zinekokoelmaani vastavanlaisia aarteita etsien, mutta toistaiseksi tuloksettomasti.

Jo tavaksi muodostunut puolivuotinen uutuuskirjakatsaus jää tältä keväältä tekemättä. Nimittäin kevään kirjatarjonta näyttää todella laihalta. Ainoa itseäni kiinnostava opus on Joni Krekolan Helsingin nuorisofestivaali 1962. Helsinki kultuurisen kylmän sodan näyttämönä. (Like)
Maailman nuorison ja ylioppilaiden festivaalit syntyivät toisen maailmansodan jälkeen edistyksellisen maailman nuorison tahdosta taistella sotaa ja fasismia vastaan rauhan ja demokratian puolesta. Helsingin festivaalit jäivät parhaiten meillä suomessa mieleen lättähattu huligaanien mellakoinnin ja häirinnän takia. Itse festivaalin kulttuuritapahtumista lukisin itse mieluusti lisää. Ketähän kaikkia siellä oli esiintymässä? Ainakin Violeta Parra, tämä chileläinen runoilija, laulaja-lauluntekijä, Nueva Cancion liikkeen äiti, sekä tekstiili- ja kuvataiteilija, jonka elämä päätyi itsemurhaan 49 vuotiaana v. 1967.

Nyt kun taas musiikin pariin päästin, niin viimeisimpinä levyostoksina mainittakoon huutonetistä löytämäni Uusi Laulu 3 LP. Kyllä tätä olikin sitten jo monta vuotta tullut etsittyä. Uusi Laulu LP-sarja ilmestyi vuosina 1975-77 ja se esittelee laululiikkeen synnyttämiä toisen polven ohjelmaryhmiä, joista monille oli kertynyt satojen eiintymisten luomaa kokemusta. Tämän vaikeimmin löydettävän kolmannen ja viimeisen osan parhaimmistoa edustaa Arkiviisu-yhtye, jonka jäsenistä Mikko Perkoila ja Riitta Havukainen saavuttivat myöhemmin laajempaakin kansansuosiota. Muita levyllä esiintyviä yhtyeitä ovat Porin Agit Ryhmä (kas, Kari Levolakin oli bolshevikki), Kirjokansi, Oulun Toveriseura ja tamperelainen Peuhu. Erinomaisen hyvä levy, joka on soinut hyvinkin usein viime viikkoina. Olihan mulla tämä ennestään c-kasetille nauhoitettuna, muttei sitä ole tullut kuunneltua moneen vuoteen.
Ebayn kautta taas sain vihdoin jouluruuhkan (?) purkauduttua Philippines - Bangon! Arise! LP:n. Musiikkipuoli on aika easy listening kamaa, ihan miellyttävää hiljaisellakin volyymilla yön tunteina kuunneltuna ja tekstit, jotka löytyvät mukana tulevasta bookletista käännöksinä, tiukkoja USA:n imperialismin vastaisia hyökkäyksiä. Kuvia näistä ei nyt muistanut ottaa, lisään myöhemmin.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Parit Punk-levyt


Punk, punk, punk on typerää, levyt pyörii vaan ympyrää... Ostin Valtsulta parit uudet punk-levyt ja itse asiassa nämä ovat ainoat vuonna 2011 ilmestyneet äänitteet jotka itselleni hankin. Tämä kertoo kait, ettei vuosi 2011 ollut kovinkaan hedelmällinen musiikkivuosi. Myönnettäköön, että mielenkiintoni on kohdistunut viime aikoina etupäässä tuonne 1970-luvulle ja lähes kaikki levyt tulee nykyään hankittua käytettyinä. Maailma on täynnänsä hyvää ja erinomaista musiikkia menneiltä vuosilta. Itse näen hedelmällisempänä etsiä näitä unohdettuja klassikoita kuin ostaa uutta, joka ei yleensäkään tarjoa mitään, mitä ei olisi jo ennestään tehty.

Mutta siis näihin levyihin; Pertti Kurikan Nimipäivät on nykyään varsin muodikas ja suosittu yhtye joten pitihän tämä levy ostaa parahiksi ennen kuin myytiin loppuun. Oikeastaan tämä on kyllä tosi huono bändi. Tietty yhtye erottuu muista huonoista yhtyeistä omaperäisyydellään, mutta pelkät sympatiapisteet ei jaksa kyllä montaakaan levyä kantaa. Koko materiaalihan on sitä yhtä ja samaa kappaletta ja erityisesti tämän soittotaidottomuuden huomaa kun kuuntelee tätä Pelle Miljoonan kanssa tehtyä Mua valvotaan-liveä. PKN soittaa sitä omaa biisiään ja Pöllö yrittää pysyä perässä.
Levyn tsibaleista avausraita Puhevika on ehdottomasti se kaikkein toimivin, sanoituksessakin kunnon protestihenkeä. Levyn kansi on myös onnistunut ja erittäin PUNK, vaikka kaikki perinteiset punk-kliseet onnistuneesti sivuuttaakin. Mutta eiköhän tämä levyjen tekeminen ala kohta riittämään. Alkaa nimittäin aika äkkiä kyllästyttämään yhden ja saman vitsin toistaminen, minkäänlaista musiikillista kehitystäkään tuskin on tämän ryhmän kyseessä ollessa syytä odottaa . Nyt tästä on mahdollisuus tulla se legendaarinen bändi joka teki parit klassikot ja katosi. Lisää levyjä, niin alkaa haisemaan rahastukselta, vaikkei tällaiset marginaalinimet ja vieläpä vinyylijulkaisuina oikeasti mitään rahoja kelleen tuokkaan.

Toinen kotimainen vinyyli on Käpykaartin Helppoja ratkaisuja moniulotteisiin ongelmiin 7" EP. Aiemmin on tullut ostettua jokseenkin kaikki levyt joissa Satru on mukana ja nehän on olleet kaikki aikalailla parhautta: M.C.D., Olotila, Pax Americana, "Alakulttuurin kusipäät", Mojakka ja oliks näitä vielä muitakin? Joten olin silloin kovasti innoissani kun yhtyeestä Toisen Vaihtoehdon sivuilta luin. Reilu vuosi sitten ilmestyneen depyytti LP:n ostin tietty ja nyt sitten tuli tämä 4:n biisin EP. Vaan kovasti yliarvostusta tälle yhtyeelle TV:n sivuilla annettiin. Musta kun tää on kuitenkin musiikillisesti kaikinpuolin erittäin tylsää ja kökköä junnaamista. Tietysti kantaaottaviin sanoituksiin on panostettu paljon, vaan kun ei ne oikein erotu sieltä tasapaksun möykän keskeltä. Myöskään Satrun raakkuminen ei oikein sovi tällaiseen musiikkiin siinä missä Mojakan esityksiin. Kansitaide on tässä kuten LP:ssäkin ihan omaa luokkaa. Onko noi sitten hienoja vai aivan persiistä onkin ihan oma kysymys, enkä tähän osaa vastata.