tiistai 12. helmikuuta 2013

Jämsän haudankaivaja kertoo

Ennen ensi kesän matkailuja, kovasti on karttoja tutkittu ja mielenkiintoisia kohteita löydetty, voisi vielä hetkeksi palata viime vuotiseen retkeilyyn. Kävin pyöräilemässä myös Jämsässä ja kulkemassa kuuluisien jämsäläisten murhamiesten "Saaren Jallun ja Rummin Jussin" jäljillä. Kursivoidut kohdat ovat peräisin teoksesta Kärsimysten teiltä - Kymmenvuotismuistoja. (Osakeyhtiö Hämeen kansa, 1928) Itseäni kovasti viehättää tuo vanhahtava kirjoitustyyli. Itse teksti sisältää hieman virheitä ja epätarkkuuksia. Enemmän ja tarkemmin aiheesta löytyy Jukka Rislakin kirjasta Kauhun aika.

"Kohta Länkipohjan taistelun jälkeen, todistajan aikaa lähemmin muistamatta, kun sotatapahtumat olivat siirtyneet Jämsää lähemmäksi, oli vanginvartija Saari telefoonissa käskenyt todistajan kaivamaan useampia hautoja, todistajan muistamatta, montako, mainitsematta keitä varten, minkä todistaja oli tehnytkin. Illalla oli vanginvartija Saari telefoonitse sitten käskenyt Aleksander Mäkisen saapumaan Saaren taloon ruumiita noutamaan, minkä todistaja oli tehnytkin. Ruumiiit olivat olleet Saaren talon nurkan takana ja Jalmari Saari ja Aleksander Mäkinen yhdessä Saaren hevosella kuljettaneet ruumiit hautausmaahan, mihin ne olivat Mäkisen kaivamiin hautoihin haudattu.

Jonkun päivän kuluttua oli Jalmari Saari ilmoittanut todistajalle, että koska ampuminen heidän talonsa nurkissa herätti kyläläisten huomiota, tapahtuisivat teloitukset tästälähtien kirkon kellotapulissa. Jalmari Saari, jonka seurassa oli ollut useita todistajalle tuntemattomia miehiä, käytös oli siksi uhkaavaa, ettei todistajan auttanut muuta kuin taipua tuohon määräykseen. Melkein joka yö oli tämän jälkeen vangittuja henkilöitä tuotu kellotapuliin, milloin 2, milloin 3, milloin 5, erään kerran kokonaista 12. Saari oli aamulla antanut todistajalle määräyksen , montako hautaa oli kaivettava, mutta kun joskus henkilöitä oli ammuttu enemmän kuin hautoja oli määrätty kaivaa, oli niitä haudattu tavallista lähemmäksi toisiaan, niin että tulivat vähän niinkuin päällekkäin. Saaren määräyksestä oli todistaja ollut teloituksissa läsnä, mutta vastenmielistä kuin toimitus oli, ei Mäkinen varmaa voinut sanoa, kuka kulloinkin vankeja surmasi, eikä todistaja edes kaikkia ampujia tuntenut, kun olivat vieraan seurakunnan miehiä, Jalmari Saaren ja Juho Frommin (Rummin-Jussi) oli todistaja ainakin nähnyt ampumassa, samoin kuin Isolukkariksi kutsutun miehen ja arvattavasti Veiko Sippolankin. Vangit olivat ammuttaviksi tuotaessa olleet kytketyt kaksi käsiraudoilla yhteen ja näin ollen usein toinen saanut odottaa, kunnes toveri ensin oli tapettu. Päällysvaatteita ei vangeilla ammuttavaksi tuotaessa ollut, mutta ammuttua oli niiltä joilla paremmat kengät oli jalassa, jalkineet otettu ennen hautaamista pois.

Aluksi oli surmaaminen tapahtunut sotilaskiväärillä, jolla olivat ampuneet rintaan ikäänkuin sydämeen tarkaten, mutta sitten, kun rintaan ammutut eivät olleet aivan heti kuolleet, olivat surmaajat alkaneet ampua browningilla päähän, jolloin kuolema oli heti seurannut. Kun kellotapulissa lyhyen matkan vuoksi seinästä toiseen kuulat olivat singonneet ampujia kohti, lähettäen kiven sirpaleita kerran todistajankin kasvoille, kun tämä oli tapulin ovella seisonut, olivat ampujat loppuaikana suorittaneet surmaamisen hautausmaalla. Keitä ammutut olivat ei todistaja yleensä tiennyt, kun ampuminen tapahtui yön pimeydessä, mutta oli todistaja ammuttujen joukossa tuntenut Jämsänkoskelta kotoisin olleen asioitsija Fritiof Peltosen, kaksi suutari Vahlroosia, isän ja pojan, ynnä torppari Verneri Laakson, Koskenpään kylästä ja Jämsänkosken tehtaantyömiehen Hugo Hartenin vaimon Linda Hartenin. Samoin tunsi todistaja ammutuista konekauppias Heikki Rajalan, joka oli ensimmäisiä ammutuista.

Ammuttavat olivat yleensä teloituspaikalle tuotaessa rukoilleet Jumalaa ja teloittajilta armoa, vannoen ei olleensa missään tekemisissä punaisten tahi yleensä kapinallisten kanssa, mutta armoa ei kenellekkään annettu. Erittäin järkyttävän vaikutuksen todistajaan oli tehnyt Linda Hartenin surmaaminen. Tämä, jonka mies aikaisemmin oli ammuttu, oli polvillaan rukoillut, että säästäisivät hänen henkensä edes viiden isättömän pienen lapsen vuoksi, mutta armoa ei hänellekkään annettu. Ampumisen jälkeisenä aamuna oli todistaja kertonut kirkkoherra Hovilaiselle, montako kunakin yönä oli ammuttu ja kirkkoherra oli kirjoittanut ammuttujen lukumäärän muistiin. Näin tehdyn luettelon mukaan oli maalis-toukokuun välisenä aikana ammuttu kaikkiaan 70 henkeä. Yleensä oli haudat kaivettu tavallisuuden mukaan, mutta joku ruumis oli jäänyt matalampaankin, joten esimerkiksi eräs työmies Mannisen vaimo, joka oli etsiskellyt miestään, oli kaivanut hänen ruumiinsa maasta pois.

Jalmari Saari ja muut ampujat olivat kieltäneet todistajaa telotuksista puhumasta, ettei niistä kylällä huhuttaisi, mitä määräystä todistaja oli näihin saakka noudattanutkin ja vakuuttanut niille kymmenille henkilöile, jotka omiaan olivat olleet todistajalta kysymässä, ei mitään tietävänsä, mutta kun asiasta näytti tulevan virallisesti kysymys, ei todistaja tahtonut tosiasioita salaamalla tekeytyä osalliseksi rikoksiin, joita hän sydämessään koko ajan oli inhonnut. Hautojen kaivamisesta ja ruumiiden kuljettamisen avustamisesta oli todistaja sittemmin saanut maksun Jämsän pitäjän silloisen suojeluskunnan jäseneltä, pankinjohtaja Bruno Tahvanaiselta, joka oli kirjoittanut todistuksen niin, ettei siitä ollut näkynyt millaisia toimia palkkio koski. Todistaja ei ollut koskaan kysynyt, millä oikeudella vankeja surmattiin, vaan otaksui sen tapahtuvan jonkun oikeuden päätöksen perusteella, vaikka todistaja toiselta puolen ei tiennyt niihin aikoihin mitään oikeutta paikkakunnalla toimineen. Lähemmin ampujia tiedusteltaessa sanoi todistaja Jalmari Saaren ja Juho Frommin useimmiten olleen ampujina sekä kerran tahi pari oli myöskin maanviljelijä Sovijärvi, Jämsän pitäjän Tervolan kylästä, ollut ampujana. Todistaja oli kyllä kuullut kylällä puhuttavan, että usein olisivat olleet syyttömiä, muun muassa oli kerrottu, että kun erään kerran vankeja ammuttavaksi kuljetettaessa eräs työmies Manninen oli tullut ammuttavia vastaan kauppias Harbergin nurkalla Jämsän kirkonkylässä, oli vankien saattajat käännyttäneet Mannisen yhteen matkaan ja hautausmaalla hänetkin ampuneet. Manninen oli sama mies, jonka ruumiin vaimo sitten oli maasta kaivanut, kun ruumis oli jäänyt liian lähelle maan pintaa, koskei sille edeltäpäin ollut hautaa tilattu. Todistaja vakuutti kyynelsilmin, että hän ainoastaan pakotuksesta oli ollut teloituksissa mukana ja ettei hän mitään vainajilta ollut ryöstänyt."
 
Kuvat: Saaren Jallun kartano, Jämsän kirkon kellotapuli jossa murhia suoritettiin, Punaisten joukkohauta jämsän hautausmaan perällä, Tammisaaresta tuodulla vankityövoimalla 1920 valmistunut Saaren navetta, jonka yläkertaan ehdittiin rakentaa tyrmätkin, ennenkuin vankityövoiman käyttö kiellettiin siviilihenkilöiltä sekä näkymä Märäsojan varrelta "Huokausten sillalta". "Vain sillalle asti saivat vangit kulkea vahvasti vartioituina." Alkuperäinen vankityövoimalla rakennettu puusilta on luonnolliseti jo aikapäiviä sitten korvattu nykyisellä betonisillalla.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Historian siipien havinaa

Parit lehtileikkeet Kotkan OE:n toiminnasta löytyivät siivoillessa. Nämä on jostain vuosilta 1997-98. Mitä lie tullut puhuttua ja lehdessähän kaikki näyttää aina ihan erilaiselta kuin on varsinaisesti tarkoittanut.Ei kehtaa enää itse lukea, olkaat te hyvät. Klikkaamalla kuvia pitäisi saada luettavaan kokoon. Ei mulla nyt muuta. Syötäväksi kasvatetut on edelleen luennan alla.