lauantai 24. joulukuuta 2011

Puputytön juhlakirja


Tämähän ilmestyi jo lokakuussa, mutta sain tämän vasta nyt. Tää on varsin mieluinen ja odotettu kirja paristakin syystä. Ensinnäkin tietysti kun olen innokas Raisan eli Pinkkiksen blogin lukija, jos tällaista asiaa nyt edes kehtaa paljastaa. On välillä nimittäin aika himmeää juttua. No ehkä juuri sen takia siitä tykkäänkin.

No niin, itse kirjaan. Tämä ei ole yhtään himmeä tai outo vaan vegaaninen ruokakirja. Raisan edellistä Puputyttö ja vohvelisankari -kirjaa en ole nähnyt, joten siihen en voi tätä verrata, mutta nytten on hankittu ihan oikea ammattilainen valokuvaajaksi, joten kuvien laatu on upealla tasolla ja ylittävät jopa Elina Innasen Viiden tähden vegaanin laadullaan ja se ei ole pikkujuttu se. Suurin puute on vain se että Raisan kokkaukset ovat melko harmaata mössöä, joten edes huippukuvaaja ei ole onnistunut luomaan niihin sitä värikkyyttä jota ehtaan Pinkkis-tyyliin vaadittaisiin. Kontrasti muuten värikkääseen ulkoasuun on hienoinen. Ehkäpä olisi pitänyt käyttää reippaasti elintarvikeväriä leivonnassa ja värikkäitä vihanneksia muiden ruokien yhteydessä. Toisaalta keinotekoisten elintarvikevärien käyttö olisi ollut ehkä liiaksi manipulointia. Joten tietyllä tapaa pitää kuitenkin antaa tunnustusta luonnonmukaisuudesta reseptien suhteen.
Myös kirjan taittajalle pitää antaa paljon tunnustusta lopputuloksesta. Sisäpiirin tietona kerrottakoon, että ilman hänen ammattitaitoaan lopputulos olisi näyttänyt aivan toiselta.

Kirjassahan esitellään ruokavinkkejä eri juhliin alkaen ystävänpäivästä ja päättyen uuteenvuoteen. Etukäteen kuvittelin tämän koostuvan etupäässä leivonnaisista, niistä kun pinkkis-blogissa on kait eniten kirjoitettu, mutta varsin monipuolisesti löytyy eritasoisia, pääasiassa melko helppoja reseptejä jokaiselle aterialle ja kelpaa niitä valmistella muulloinkin kuin juhlapyhinä. Lisäksi löytyy mös parit askarteluvinkit. Itseasiassa olisi ollut mukavaa jos näitä olisi ollut enemmänkin. Raisa kun on myös varsinainen kädentaitaja askartelunkin suhteen. No kolmanteen osaan sitten, kait tällainenkin tulee. Kuvan pöllin ilman lupaa Pinkkis-blogista kun tykkään tosta kuvasta.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Rauhan puolesta 4/11

+ Lätkäasiaa

Uusi Rauhan Puolesta -lehti löytyi perjantai-aamuna eteisen lattialta ja tämän numeron mielenkiintoisin artikkeli on ehdottomasti jääkiekkovalmentaja Alpo Suhosen haastattelu.

Syksyllä Suhonen oli ottanut kantaa jääkiekon Karjala-turnauksen mainontaan, jossa jääkiekko yhdistettiin talvisotaan. "Suurta kaupallista potaskaa, ihmisten kärsimysten tänään ja eilen yhdistäminen jääkiekkoon on epäinhimillistä ja vastuutonta. Kun ei ole enää mitään arvoja, yritetään myydä nationalismia", kirjoitti Suhonen Facebook-sivullaan. Samaa tarinaa jatketaan tässä haastatelussa. Vihapuheet ja rasismi ovat tulleet kuvaan mukaan. Eriarvoisuus ja väkivaltainen käyttäytyminen ovat lisääntyneet. Tämä näkyy myös jääkiekkokatsomoissa. Sieltä löytyy hyvin erilaisia yhteiskuntaluokkia; sponsoriloosheissaan istuvasta yläluokasta fanikatsomon työttömiin skinheadeihin. Kontrastit ovat suuria.

Harvinaisen asiallista tekstiä varsinkin jääkiekkopiireistä kuultuna. Jääkiekon oikeistolaistuttua 1980-luvulta lähtien kiekkoilijoiden yhteiskunnallinen statushan on noussut ylä- ja keskiluokkaan. "Varakkaimmista perheistä tulevat lapset pelaavat lätkää koska se on kallis laji" Suhonen jyrähtää ja ottaa tiukasti myös kantaa viime aikoina kovasti otsikoissa olleeseen jääkiekkoväkivaltaan; Ei ole pitkäkään aika siitä, kun kaksi juniorijoukkuetta tappeli pelin jälkeen keskenään. Tästä kirjoitettiin lehdistössäkin. Kaiken annetaan kuitenkin tapahtua. Jääkiekkoliitto, valmentajat, joukkueenjohtajat ja jopa vanhemmat väittävät sen olevan normaalia, tai että väkivalta kuuluu jääkiekkoon. Vallitsee tällainen kummallinen äijäkulttuuri, joka on hikeä, verta ja poikkinaisia luita. Arvokkuudesta on tehty irvokkuutta.
Tästä jääkiekkoväkivallasta voisin kirjoittaa pitkänkin jutun, mutta kun kiinnostus kyseistä lajia kohtaan nyt kuitenkin on aika nolla niin antaa olla. Noin niin kuin vertailun vuoksi kuvitelkaapa millainen meteli tulisi jos vaikkapa Snookerissa Ronnie the Rocket löisi kepillä vaikkapa Higginsiltä hampaat sisään. Hänellä ei olisi sen jälkeen enää koskaan mitään asiaa pelikentille. Lätkässä tulee muutaman minuutin jäähy tai korkeintaan jonkun ottelun ajaksi pelikieltoa. Tämä kaikki katsotaan vain ansioiksi ja näistä väkivallan käyttäjistä tehdään suuria sankareita ja kansallisia idoleita. Myös katsomokäyttäytymisen ero paljastaa mikä on sivistynyttä urheilua. "Quiet please" tuomarin suusta riittää hiljentämään snookerkatsomon täysin, lätkärunkkujen ala-arvoiset mölinät kaikkine homofobioineen ovat... sanotaan nyt vaan että, säälittävää kuultavaa.

Alpo Suhonen on myös aseistakieltäytyjä ja sivari 1960-luvun lopulta, jolloin se oli todellakin sissitouhua. Olin jo ennen kutsuntoja päätynyt pasifistiksi. Myös kulttuuri kuuluu urheilun lisäksi vahvasti hänen elämäänsä; hän on ehtinyt toimia myös Turun kaupunginteatterin johtajana, Pori Jazzin toiminnanjohtajana, kirjailijana sekä teatteriohjaajana. Kaiken lisäksi hän on naimisissa suuren rakkauteni eli Sinikka Sokan kanssa. Hieno haastattelu.

Onhan tässä lehdessä tietysti paljon muutakin, mielenkiintoisimpina vaikkapa ensivuonna 100 vuotta täyttävän ANC:n historiikki. Totutusti taas paljon poimintoja uusista Rauhanpuolustajien julkaisemista kirjoista. Liity Rauhanpuolustajien jäseneksi.