torstai 19. lokakuuta 2017

Sakari Viinikainen: Rautatiesota


Päärintamien välissä sijaitsi Savon rintama, "jossa punaiset räväkällä toiminnalla olisivat voineet ratkaista jopa sodan lopputuloksen jo ennen kuin se kunnolla alkoikaan. Pieksämäki oli risteysasema, jonka jääminen punaisten käsiin olisi kerralla katkaissut valkoisten junaliikenteen Pohjanmaalta Karjalaan. Se olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä johtanut myös Savon radan pohjoispään jäämiseen punaisten hallintaan. Heidän strateginen silmänsä ei kohonnut kuitenkaan tarpeeksi kirkkaana valkoisten elinhermoon asti vaan tuijotti liiaksi omaa elinhermoaaan, Riihimäki-Pietari-rataa. Kouvolaan keskitetyt joukot lähtivät sen vuoksi liikkeelle myöhässä. Ei kuitenkaan paljon. Kyse oli vain tunneista, mikä tekee Savon sodan alkuhetkistä suorastaan jännitysnäytelmän".

Näin Sakari Viinikainen aloittaa spekuloinnilla uutuuskirjansa Rautatiesota 1918 - Taistelut Savon rintamalla. Tämän enempää spekulointia ei kirjassa sitten olekaan ja hyvä niin. Punaisten eteneminen Savon rintamalla olisi tietysti muuttanut sodan luonnetta ja kestoa melkoisesti, mutta jokseenkin kaikki tutkijat ovat olleet tähän asti sitä mieltä, ettei punaisilla ollut mitään edellytyksiä voittaa. Edessä olisi vielä ollut melko mahdoton Pohjanmaan valtaus ja saksalaisten isku selustaan.
Päijänteestä Saimaaseen ulottuvaa Savon rintamaa kutsuivat punaiset Keskiseksi rintamaksi ja tästä voi hoksata jo kirjan alaotsikon Taistelut Savon rintamalla tarkoittavan, että kirjan näkökulma on valkoisen armeijan liikkeiden dokumentoinnissa. Tähän saattaa vaikuttaa kirjoittajan omat mielenkiinnot, mutta suurin syy lienee huomattavasti suurempi lähdemateriaali. Asenteellisuudessa ei ole mitään huomautettavaa. No, punaiset käyvät riehumassa ja valkoiset tekevät sotilaallisia operaatioita. Pääosin Viinikainen hoitaa tutkimuksen hyvällä ammattitaidolla.
Kirjan tärkeimpinä lähteinä ovat olleet moniosaiset Suomen Vapaussota kirjasarjat, Julius Polinin kirja Kymintehtaan suojeluskunnasta, Mauno Vannaksen Silmä silmästä, Kalle Väänäsen Savitaipaleen rintama vapaussodassa ja  punaisen puolen kuvauksena Lauri Mankin tarkat muistelmat.

Koska Rautatiesota keskittyy varsin laajalle alueelle ja ajanjaksolle, johtaa tämä siihen, että katsaus on väkisin melko pintapuolinen, eikä kirjassa ole kokeneemmalle harrastajalle kovinkaan paljon mitään uutta tietoa. Monista kirjan käsittelemistä tapahtumista on ihan viime vuosina tulleet jo huomattavasti tarkemmat selostukset. Heinolan tapahtumia valottava Heinola 1918 - Kapinan aika kirjakin ilmestyy tällä viikolla. Ihan yleisteoksena tämä on kuitenkin erinomainen opus.
Kirja keskittyy pääosin sotatapahtumien dokumentointiin. Kapinaan johtaneet syyt tai punainen ja valkoinen terrori ovat sivuosassa. Taistelut käydään lävitse yksitellen Pietisen tehtaalta Jokelan ja Oravalan taisteluihin. Kirjan rakenteesta johtuen tietoa eri taisteluista on helppo etsiä ja myös henkilöhakemisto on aina suuri ilo tutkijalle. Tästä on aina helppo tarkistaa asiat. Kokonaisuutena petyin hieman kirjaan siinä, ettei uutta tietoa ole kovinkaan paljon, muuten Viinikainen hyvänä populaarina kirjoittajana on onnistunut työssään hyvin.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Warelian uutuuskirjat

Ostin heti tuoreeltaan nämä kaksi viime viikolla ilmestynyttä Warelian julkaisemaa kirjaa. Kalle Hohkon päiväkirja Vuoden 1918 tapahtumat Tyrvään seudulla tuli avattua ohuempana ensin ja se tulikin luettua heti ekana iltana, tähän vaikutti myös varsin väljä taitto. Tämä ei ollut niin kovin kummoinen. Hohko on kirjannut muistiin aika paljon lehdistä lukemiaan uutisia. Omia henkilökohtaisia tuntemuksia on kirjattu melko vähän, joten siksi hän jäi henkilönä hieman etäiseksi, eikä lukijalle synny yhteyttä kirjoittajaan. Nimiä tässä luetellaan paljon, joten varmasti tyrvääläiset ovat tästä kiinnostuneempia. Kirjassa on myös runsas kuvitus ja sanomalehdistä leikattuja leikkeitä, joita on huononäköisen hieman hankala lukea pienikokoisen fraktuuratekstin takia.

Sitten kovasti kovasti hypetettyyn Paavo Järvisen romaaniin Kovaa aikaa. "Todempi kuin Täällä pohjantähden alla." Kyllä tämä on kaiken hypetyksen arvoinen. Erittäin vetävä toimintaromaani, joka perustuu Järvisen omiin kokemuksiin punakaartissa.
Paavo Järvinen innostui kirjoittamisesta Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan luettuaan. Kaksi hänen novelliaan julkaistiin Maaseudun Tulevaisuudessa 1950-luvun loppupuolella. Samoihin aikoihin hän kirjoitti myös tämän Kovaa aikaa romaaninsa, jota tarjosi julkaistavaksi ainakin Karistolle ja WSOY:lle, jotka eivät kuitenkaan olleet silloin kiinnostuneita asiasta. Ja kun Järvisen elämä päättyi ennenaikaisesti moottoripyöräonnettomuuden seurauksena elokuussa 1958, sai tämän kirjan julkaisu odotella kuutisenkymmentä vuotta.

Helsingissä asunut Paavo Järvinen liittyi työttömyyden seurauksena punakaartiin ja osallistui mm. Ruoveden ja Lempäälän taisteluihin ja joutui Hollolassa vangitsemisen jälkeen Hämeenlinnan punavankileirille. Kirjassa esiintyy paljon tunnistettavia oikeita henkilöitä ja tapahtumatkin ovat muista lähteistä todennettavissa oikeiksi tapahtumiksi. Pätkän esikuvana on ollut Venäjän armeijassa vapaaehtoisena palvellut Otto Einar Heinonen joka oli Järvisen, eli romaanin Aksu Jokisen yksikön Helsingin punakaartin 1. rykmentin 4. pataljoonan 1. komppanian 3. plutoonan päällikkö. Muita tunnistettavia henkilöitä on mm. Soirola eli lihakauppias Hugo Salonen ja Toropainen, eli Gideon Lund. Oikealla nimellään esiintyvät Hugo Salmela ja Eino Rahja.
Aika sankarin Järvinen on hahmostaan Aksusta tehnyt. Väärinmajan taistelussa 6. maaliskuuta hän saa toverinsa kanssa hengiltä kaksi vihollista ja Hyvinkään taistelussa kaatuu saksalaisia. Monia muitakin tapahtumia on selvästi väritetty ja aika paljon tässä tuntuu olevan mukana myös jälkiviisautta. Täyttihän Paavo Järvinen tapahtumien aikaan vasta 18 vuotta. Vankileirikurjuudesta löytyy myös toden mukaista kuvausta, mutta antautumisen jälkeen Lahden vankileirillä tapahtuneet kenttäoikeuden teloitukset Järvinen sen sijaan sivuuttaa täysin. Olisiko nämä olleet sen verran traumaattisia kokemuksia, ettei hän ole niistä halunnut kirjoittaa edes liki 40 vuotta myöhemmin?

Kirjan ensipainos myytiin tiettävästi jo ennakkoon loppuun, mutta toista painosta on tulossa pian. Suositan.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Pelle Miljoona United - Olla joku LP

Siitä onkin aikaa kun Pelle Miljoonan tuotantoa on viimeksi julkaistu vinyylinä. Edellinen oli ABC LP ja siltä poimittu Hurjat pojat 7" vuonna 1993. Silloin ei tuntunut kovin uskottavalta ajatus, että seuraava Pelle vinyyli tulisi vasta 24 vuotta myöhemmin. Pitihän tämä tietysti hankkia kun ne kaikki muutkin LP:t löytyy.
Valitettavasti tämä ei vain oikein ole hyvä. Onhan jotkut tätä kehuneet, mutta ei oikein itselleni tämä 60-lukulainen tyyli uppoa. Ja hurjaan Punk-rockiin Pelle ja kumppanit ovat jo auttamattoman käpyjä.
Yhtään hittiä ei tältä levyltä löydy. B-puoliskon aloittava Sateenkaarihäät on oikeastaan ainut mieleen jäävä rallatus. Ne pari Tumpin biisiä erottuu tietty myös muista tyyliltään, muttei nekään ole lähelläkään Tumpin omien soololevyjen parhaimmistoa. On tätä silti useampi kymmenen kertaa tullut kuunneltua kun jämähti tuohon levylautaselle. Nyt kun sain siirretyä hyllyyn, niin taitaa sinne jäädä aika pitkäksi aikaa.
Samalla tuli ostetua myös edellinen Stupidon julkaisema Pelle-levy Avara maa ja se on kyllä paljon parempi, vaikkei siinäkään ole oikein hittejä. Tykkään kuitenkin enemmän tuosta Folk-Pellestä, jota Avara maa edustaa enemmän.
Tuossa olisi mun omistamat Pelle CD:t. Huomatkaa, että muutama levy puuttuu. Kyllä nekin pitäisi hankkia. Omia suosikkeja on Brooklyn-Dakar, Todistaja, Tähtivaeltaja ja Tää on kapinaa, kaikki lähes 5/5 levyjä. Myös vuosien 1976-1978 nauhoituksia sisältävä Tää on kapinaa epätasaisuudesta huolimatta. Onhan se levyn päättävä Kesäkatu aivan kauhea, mutta kun tämän julkaiseminen oli kuitenkin todellinen kulttuuriteko. Kuuntelinkin tämän taas viikonloppuna viisi kertaa putkeen. Tuota Pop-Torin julkaisemaa Tähtivaeltajaa jotkut on haukkunut sysipaskaksi. En ymmärrä moista. Biisithän ON hyviä ja bändi skulaa loistavasti. Monet versiot on jopa parempia, kuin ne alkuperäiset. Ja minä siis todellakin rakastan tuota Pellen folkimpaa materiaalia. Se toinen Pop-Torin levy on kyllä aika turha.
Tässä vielä omistamani 7":t. LP:t ei mahdu yhteen kuvaan. Kyllähän te ne tiedätte. Singlejäkin puuttuu jokunen. Kovat on vain hintapyynnöt noilla alkupään levyillä. Vinyyli levyistä suosikkejani on kaikki Nussista Rakkaudesta elämään levyyn ja myöhemmistä erityisesti Sadepäivän ihmisiä ja Rauhan aika LP:t. Niitä tulee kuunneltua vuodesta toiseen erittäin säännöllisesti.