10 ikisuosikkia, eli levyt joita on kuunneltu viidellä vuosikymmenellä kronologisessa järjestyksessä.
Deep Purple: Burn (1974)
En muista koska tutustuin ensimmäistä kertaa Purpleen. Rainbow ja Whitesnake olivat pinnalla 80-luvun alkupuolella ja sitä kautta varmaankin. Singles A's & B's kokoelma ja Deep Purple In Rock olivat varhaisia levy hankintoja.
Rock-Radio järjesti äänestyksen kaikkien aikojen 10 parhaasta Heavy-biisistä ja sieltähän Burn päätyi kasetille. Ovathan nuo Blacmoren ja Lordin kitara- & urkusoolojen vuorottelut aika huikeita. Tuossa ohjelmassa tuli kuultua myös ensimmäistä kertaa Stairway to Heaven. Laitoin nauhoituksen päälle ja hetken päästä sammutin, kun ei se akustinen näppäily oikein innostanut. Alkoi aika pian kaduttamaan.
Jollain kaverilla tämä LP taisi olla. Itse olen tämän hankkinut vasta 2000-luvulla. Gillanin kiljuminen otti jossain välissä sen verran paljon kupoliin, ettei oikein jaksanut Purplen levyjä, vaan tässähän on vokalistina David Coverdale ja Glenn Hughes hoitaa osan osuuksista. Nimikappaleeseen en ole ollut koskaan kyllästynyt. Toinen nosto olkoot Lay Down, Stay Down.
The Clash: The Clash (1977)
Ensimmäiset havainnot Clashista olivat varmaankin Suosikissa olleet T-paita mainokset. Nyrkki tulee lasin läpi ja alla lukee Clash. Badget olivat myös tuttu näky.
Kerran sitten Kelsi lykkäsi mulle käteen c-kasetin, johon oli kopsattu tämä levy, saat tämän. Kiitos, kiitos. No kyllä lähti, kun sai vihdoin koko levyn kuunteluun. Tässähän on pelkkiä hyviä ja erinomaisen hyviä biisejä. Janie Jones, Remote Control, 48 Hours, Garageland. Jonain hetkenä levyn ainoa coveri, reggae-pala Police & Thieves kuulostaa kaikkein parhaalta. Juuri biisien monipuolisuus tekee tästä niin erinomaisen.
Vinyylin ostin joku vuosi myöhemmin, kun uusintapainosta löytyi jostakin postimyyntipuljusta. Tämä on ollut säännöllisessä kuuntelussa siitä asti.
Dictators: Bloodbrothers (1978)
Rock-Radion Kovan päivän illasta tarttui kasetille Dictatorsin Slow Death, vuosi saattoi olla 1985. Olipa muuten hyvä biisi. Vanhoista Soundeista löytyi pari mainintaa tästä itselleni aiemmin tuntemattomasta bändistä. "Sika-Heavya soittavaa Dictatorsia voi verrata Motörheadiin tai Popedaan", luonnehdinta meni kyllä aika pieleen. Yhtyeen kerrottiin hajonneen "suosion puutteeseen" ja myöhemmin Dictatorsin jäseniä on liittynyt Manowariin ja Twisted Sisteriin, että tietty heavy-yhteys löytyy.
Tämän Bloodbrothers LP:n löysin käytettynä vasta viitisen vuotta myöhemmin, eikä ollut edes kallis. Täyttä rautaa koko levy, pelkästään hyviä biisejä kaikki. Tätä on kuunneltu varmastikin joka vuosi useamman kerran jo yli 30 vuotta. Välillä useita kertoja putkeen.Kannen ja sisäpussin kuvat öisestä koriskentästä luovat hienoa tunnelmaa. Paras biisi on edelleen se Slow Death. Vasta tänä vuonna mulle vihdoin selvisi, ettei se olekaan Dictatorsin oma, vaan Flamin' Groovies coveri vuodelta 1972. Kuuntelin alkuperäisen netistä ja sellainenhan se. Kyllä mulle edelleen tämä Dictators versio on se oikea.
Ratsia: Ratsia (1979).
Ratsiasta muistan ensimmäiseksi Suosikissa olleet paitamainokset, joissa oli poliisi-sika ja alla teksti Ratsia. Oisko ollut Juntusen käsialaa, sitä kuvaa tuli piirreltyä, samoin kuin monia Mauri Kunnaksen piirroksia.
Lontoon skidit oli tietty tuttu biisi, tekstikin löytyi Suosikin jutusta. Kerran kun kuuntelin Pistolsia, niin Tuomo kysyi haluaisinko ostaa Ratsian kasetin. Tuomo oli kova Rollari-fani, jolla oli kaameasti levyjä, ainakin sellainen puoli metriä leveä nippu. Omistuneisuus Rollareihin huomattiin kun osti jonkun niiden LP:n, vaikka hänellä oli se sama jo kasetille kopioituna.
Kaupat tehtiin 10 markalla ja voi pojat kun Ratsian biisit ja tekstit löi lujaa teiniin. Taidetta, Yksin, Ole hyvä nyt, Ne ei haluu kuunnella, 48 tuntia, Pikkuaikuinen. Sittemmin tuli ostettua myös Antologia tupla-LP, joka sisältää myös tämän levyn kokonaisuudessaan ja alkuperäinen Johanna-LP tullut myös ostettua. Tämä on luultavasti yksi eniten kuuntelemistani levyistä.
Hanoi Rocks: Tragedy / Café Avenue 7" (1981)
Sanomalehdessä oli mainos, että Hanoi Rocksilla olisi ilmaiskonsertti Sibeliuksenpuiston lavalla ja sitä ennen he jakavat nimikirjoituksia uudessa Mic Mac farkkukaupassa. Päivä oli 31.7.1981.
Suosikissa oli ollut juttua Hanoista ja halusin nähdä. Mentiin puistoon, jossa oli jo paljon väkeä, ei vaan alkanut ilmoitettuna aikana. Joku sirkusesitys oli ensin. Sitten kuulutettiin, että nimmareita aletaan jakaa jotain paria tuntia myöhemmin. Olipa odottelua. Vihdoin päästiin itse asiaan. Saatiin postikortit, joihin pyydettiin nimmarit kaikilta jäseniltä. Äkkiä he alkoivat jakaa tätä singleä. Hetkessä syntyi kaamea ryysis, tunsin kun joku veti mua voimalla taakse päin. Marko oli onnistunut nappaamaan kaksi levyä ja antoi toisen mulle. Siihenkin hain nimmarit.
Konserttikin alkoi sitten joskus. Biisit eivät olleet yhtään tuttuja, olin kyllä nähnyt sen TV-esiintymisen uutenavuotena. Mikään suuri musiikillinen elämys tämä ei siis ollut, ennemmin ihmettelyä, että mitäs tämä nyt sitten on. Joku ukko loikkasi kunnon sukelluksen sieltä lavalta suoraan yleisön päälle. Toihan oli ihan hullu. Ei oltu stage divingista ikinä kuultukaan. Tästä riitti sitten puhuttavaa myöhemmin.
Levyä kun pari kertaa kuunteli kotona, niin kyllähän se aika äkkiä selvisi, että nyt on kyllä erityisen hyvä levy kyseessä. Tragedy on sittemmin sijoittunut korkealle joissain kaikkien aikojen paras suomalainen rock-kappale äänestyksissä, eikä suotta.
Muistan edelleen hyvin paljon kyseisen päivän tapahtumia ja keskusteluja. Ikimuistoisesta päivästä voisi puhua, vaikkei sitä silloin arvannut.
Nimmarikorttia näytin jollekin meillä kylässä olleelle miehelle. "Neljä poikaa ja yksi tyttö", hän kommentoi. Sanoin vain joo ja ajattelin itsekseni, että eikö toi huomaa noiden kaikkien olevan miehiä, ymmärtämättä ironiaa. Andyllä on huoliteltu nimmari ja kaunis käsiala.
Pelle Miljoona: Nämä päivät, nämä yöt (1982)
1980-luvun taittessa pop-musiikkin herännyt ei ole voinut välttyä Pelle Miljoonan musiikin kuulemiselta. Moottoritie on kuuma LP oli se ensimmäinen tutuksi tullut, vaikka muistankin kuulleeni Pellestä jo sitä ennen.
Galtsa osti tämän singlekokoelman kasettina ja muistan kun kuunneltiin tätä mm. Santalahdessa uimassa käydessä kannettavalla mankalla. Ostettiin myös puoliksi Kotimaisia Rock☆Hittejä 1&2 tupla-LP niin, että mulle jäi kakkososa. Siinähän on myös tälläkin levyllä olevat Puukko-Mack ja Sodoman poika. Puukko-Mackia diggasin ihan kybällä jo tuolloin, vaikken mistään Kurt Weillista ja Bertolt Brechtista mitään vielä tiennytkään.
Tämän LP:n hankin itselleni vasta 90-luvun puolivälissä kun kirpparilla vastaan tuli. Ennu lukee kannessa. Ja tämähän on sitten taas Pellen huippukauden parhaita biisejä täynnä. Ainoastaan Jalokiviä yössä on sellainen joka tulee skipattua välillä. Ennen julkaisematon, Matkalla tuntemattomaan -levyltä yli jäänyt Ne päivät ovat taas täällä menee sinne top-kymppiin Pellen parhaista biiseistä (taitaa vaan top-kymppiin mennä "hieman" enemmän kuin 10 viisua, valinta on vaikeaa).
Viesti teille kovikset -tekstiä diggailin jo silloin ala-asteella, kuunnelkaas nyt tätä kaikki koulun kovis ääliöt.
Varjo seuraa onneain, Sodoman poika, Olen kaunis, Intiaanikesä, yhtä hittiputkea koko levy.
Metallica: Kill 'em all (1983)
Joskus v. 1984 Soundissa oli J. Juntusen tekemä juttu Metallicasta. Tämän stoorin perusteella päättelin, että nyt on oltava hyvä bändi. Creeping Death tuli sitten kuultua radiosta ja saatua nauhalle. Sehän oli just sellaista kuin olin jutun ja levyarvostelujen perusteella kuvitellutkin. Ride the Lightning LP tuli sitten saatua jouluna 1984. Aivan mahtava levy. Fight Fire With Fire vaati hieman totuttelua, kun ei ollut oikein tottumusta noin hurjaan vyörytykseen.
Tämä Metallican debyytti tuli sitten hankittua seuraavana vuonna. Kane Recordilta varmaan tilattu. Aina kun sai sen verran rahaa kasaan, että riitti kolmeen levyyn, niin tilausta laitettiin. Hyvä jos pari-kolme kertaa vuodessa.
Tämähän on vieläkin hurjempi levy. Nykyiseen äärimetalliin verrattuna toki varsin kepeää rokkia. Hyvin kuitenkin aikaa kestänyt, vaikken tätä ole kovinkaan paljon kuunnellut sitten 80-luvun.
(Anesthesia) Pulling Teethiä, eli Cliff Burtonin basso-sooloa oli mukava kuunnella sillai, että oli itse soittavinaan skitalla. Sami onnistui kusetuksessa. Näki kun Jonte tulee katua pitkin. Äkkiä Pulling Teeth levariin, tuuletusikkuna auki, stereot kybälle ja ikkunan eteen skeba käteen niin, että on soittavinaan. Kitara tai basso, mitään eroa kukaan huomaa. Jonte otti myöhemmin asian puheeksi. Broidisi veti aika hyvin kitaralla, kuuntelin tässä kerran.
013: Takaisin todellisuuteen (1983)
Timpalla oli tämä kasetilla. "Tää on enemmän sellaista Pelle Miljoona tyylistä uutta aaltoa, Kuinka moni? on ainut hyvä biisi". Timpalle kelpasi vaan hardcore. Itselleni kävi myös uusi aalto, joten kopsasin kassun ja kuinka hyvä tämä olikaan. Vähän samaa kuin Ratsiassa, vaan selkeästi oma tyyli ja useita 6/5 biisejä. Neulat suonissa, Sä et voi, Kateus voittaa, Takaisin todellisuuteen ja tietysti coverina Beatlesin / George Harrisonin While my guitar gently weeps, joka on kirjoitettu kanteen kyrillisin kirjaimin nimellä Wenty keeps. Mitään lupia ei siis oltu kyselty levytykselle ja siksi tämä puuttuu joiltain uusintapainoksilta. Alkuperäistä versiota kun on sittemmin tullut kuultua, niin hienohan sekin on ja Beatlesin parasta biisiä jos kysytään, niin tästä johtuen juuri tämä.
Tämä levy on sittemmin tullut hankittua alkuperäisenä Propaganda-painoksena, Kråklundin CD:ä ja Svartin vinyylinä. Kuunneltu on satoja kertoja. Kestoltaan aika lyhyt albumi, että tämäkin varmaan lisännyt soittokertoja. Koko ajan saa olla kääntämässä puolta.
Slade: Slades Greats (1984)
Olisikohan tästä 40 tai 41 vuotta, ehkä joulun alla, kun radiossa soi Sladen Merry Xmas Everybody. Saatoin kuulla tuon kahdestikin, kun muistelisin ajatelleeni, että tää on nyt tää hyvä biisi. Oliko sama vai eri vuosi, ei muistikuvaa.
Sävelaitasta löytyi Slade on Stage live, jonka ostin. Ikinä kuullutkaan tuollaisesta bändistä, kommentoi Ahvenainen ostostani. Slade oli jo hajonnut ja come back vielä edessä. Silti piti kopioda Ahvenaiselle ja taisi pitää, kun sitten osti Amazing Kamikaze Syndrome kasetin. Itse en ole tästä SOS livestä suuremmin koskaan välittänyt. Kiinnostus Sladea kohtaan kuitenkin säilyi ja kun tämä kokoelma listahittejä putkahti kauppoihin paria vuotta myöhemmin, niin ostettavahan se oli.
Tältä löytyy sitten myös se Merry Xmas Everybody, UK:n listaykkönen joulukuulta 1973. Jännä kaiku saatiin aikaan äänittämällä laulu kerrostalon rappukäytävässä, keskellä kesää tietty. Pelkkiä hittejä täynnä koko levy, myös lällyt slovarit Far Far Away ja Every Day ovat hienoja raitoja.
Sladen kuuuntelu ei ole koskaan tuntunut nololta. Kerran kun mentiin Lahteen, radiosta tuli juttua Sladesta. "Laittakaa nyt joku kasetti soimaan", protestoi Jukkis. Mutta Sladehan on hyvä, oli mielipiteeni.
J.M.K.E.: Külmale maale (1989)
Joskus syksyllä 1988 käytiin kyläilemässä Kuusaalla. Isäntä laittoi soimaan J.M.K.E.:n tuoreen singlen Tere Perestroika. No nyt oli kiinnostavaa materiaalia. Villusta & kumppaneista alkoi pian näkymään enemmänkin juttua lehdissä. Seuraavana kesänä sitten nähtiin J.M.K.E. livenä Liedossa. Levyä en ollut vielä tuolloin hankkinut, eikä biisit olleet tuttuja Tere Perestroikaa lukuunottamatta. Parhaiten keikasta on jäänyt mieleen Jantsan kiipeily Ilmarisen tanssilavan kattorakenteissa setin aikana. Esiintyminen A-Studiossa tuli myös nähtyä. Oltiin Heinävedellä paikallisessa ravintolassa ja siellä oli TV auki. Esitys löytyvät nykyään youtubesta.
Levykin tuli sitten vähän myöhemmin hankittua. Paras biisi on heti ekana, Valge liblika suvi. Kaikkinensa erinomaisen hyvä levy ja aikoinaan todella paljon kuunneltu, maistuu vieläkin. Ei tällaista pysty tekemään kuin diktatuurin ikeen alla. Myöhemmät levyt olivat vähän pettymyksiä. Jossakin haastattelussakin Villu sanoi, että häntä harmittaa kun tietää ettei pysty enää toiste tekemään yhtä hyvää levyä.
