tiistai 21. syyskuuta 2010

Me nousemme lailla ukkosen

SDNL:n kisällilauluja 1945-1970




Kisällilaulu on poliittista pilkkalaulua jossa kommentoidaan ajankohtaisia asioita humoristiseen sävyyn yleensä tuttuihin melodioihin pohjautuen. Se syntyi viime vuosisadan alkupuolella työväen piirissä vanhojen arkkiveisujen, rekilaulujen ja kuplettien pohjalta. 1920-30 lukujen poliittisesti vaikeina vuosina ne olivat tärkeä osa äärivasemmiston propaganda toimintaa. Kisällilaulun suurimmat vuodet koittivat heti sotien jälkeen 1940-luvun loppupuolella ja 1950-luvun alussa. Vuonna 1949 Suomen demokraattisen nuorisoliiton ja Suomen demokratian pioneerien liiton piirissä toimi kaikkiaan yli 400 kisälli ja kisällitär ryhmää. Sos.dem nuorisoliitossakin laskettiin olleen yli 350 ryhmää. Tältä ajanjaksolta ovat myös peräisin useimmat tällä LP-levyllä kuultavat kappaleet.

Aikoinaan näitä esityksiä ei valitettavasti ymmärretty taltioida, joten tämä levy koostuu Pekka Gronowin nauhoituksista vuosilta 1969-1971, jolloin vanhat ryhmät kokoontuivat yhteen esittämään entistä ohjelmistoaan.
Itse levy on melkoinen poikkeus Love recordsin muiden poliittisten levyjen joukossa ja nimenomaan positiivisessa merkityksessä. Itse ainakin olen kuunnellut tätä erittäin ahkerasti kymmeniä/satoja kertoja ja aina tämä jaksaa viehättää. CD:nä tätä ei ole vielä julkaistu, joka on melkoinen sääli. Vinyyliä näkyy toisinaan hyvissä levydivareissa ja Huuto.netissäki oli yksi kpl. pitkään myynnissä varsin kohtuulliseen 15e:n hintaan. Saattaa olla vieläkin. Jos kohdalle sattuu suositan hankkimaan.

Itse sisällöstä muutamia mainintoja ja lainauksia. Levyn parhaita esityksiä ovat mm. Punatyttöjen Dollari jonka tekstissä pyöritellään dollaria rivi riviltä eri yhteyksissä, kunnes mielikuva muuttuu täysin päinvastaiseksi:

Vapaus on - ajatelkaa
se on dollari
ja rauha luonnollisesti
on myöskin dollari
ja lännen demokratia
se tietty dollari
ja taivaan autuus porvarin
on sekin dollari.
Dollari on pamppu sekä konepistooli
Arabian rikkuri ja ratsupoliisi
ja Kemissä ken toverimme kerran murhasi -
alkusyynä siihenkin lie ollut dollari


Toinen levyn hienoimmista esityksistä on "balladi Saimaalta" -säveleen tehty Tervahöyry, jonka säkeistöissä käydään läpi jokseenkin kaikki 40-luvun lopun poliittiset tapahtumat aina Marshall- ja YYA-sopimuksia, asekätkentää ja punaisen Valpon lakkauttamista myöten.

Juksut puksut lyönnin muksut
työmies Arabian porteilla sai.
Ristiin rastiin mistiiin mastiin
ravasivat ratsut vaahdossa päin.
Simonen ei hyväksynyt lakkoa
vaan meinasi hän tilalle pakkoa
Simonen hän istui kalliilla
tuolla sisäministerin pallilla


Näiden vastustajaa parodioivien ajankohtaislaulujen lisäksi kisälliryhmien ohjelmistoon kuuluivat myös vähemmän aikaan sidotut aatteelliset yhteishengen kohottamiseen tarkoitetut esitykset kuten Taiston aika:

Meillä taiston aika onpi suuri
siskot, veikot käykää rintamaan.
Näinpä työväenluokka juuri
onpi vahva taistossaan.
Ken taakan raskahimman kantaa
hän työväenluokan sankar on
Ja sankareita meille antaa
vain työväenluokka peloton.


Tai nimikappale:

Me nousemme lailla ukkosen
salamana lyömme ja lyömme.
Me ryntäämme lailla myrskyjen
ja päiväksi muutamme yömme.
Me nousemme niin täynnä uhmaa ja voimaa,
on rintamme terästä ja jäätä.
Kun iskemme kerran, se varmaa on:
ei nosta sortaja päätä.


Muita erinomaisen hyviä esityksiä ovat vaikkapa Porin kisälliveikkojen Natsit taivaassa, Kemin yöjuoksijoiden Kokoomuksen TV ja Sotaista henkeä sekä Killen ja Aminen Saapashousut ja farmarit. Itseasiassa levyllä ei ole ainuttakaan huonoa tai tylsää esitystä. Kaikki täyttävät paikkansa oivina ajan dokumentteinä. Parhaimman nautinnon teksteistä saa kuulija joka on perehtynyt ennalta laulujen aiheiden historiaan. Jos ei tunne ennestään kyseisen ajan jakson tapahtumia, niin monet terävät satiirit menevät varmasti ohi kuuntelijan käsityskyvyn. Tämä LP palvelee nykypäivän kuulijaa siis myös erinomaisena poliittisen historian kurssina.

Perinteinen kisällilaulu katosi 1960-luvulle tultaessa, syinä etupäässä television ja viihteellisen äänilevyteollisuuden nousu jotka kuihduttivat perinteisen työväen iltamaperinteen. Kisälliryhmät eivät pystyneet kilpailemaan suosiossa Beatlesien kanssa. Myös suurimmat poliittiset ristiriitaisuudet lieventyivät kansandemokraattisten liikkeiden saadessa yhteiskunnalllisesti hyväksytyn aseman ja näin poliittisten vastakohtaisuuksien kärjistämiseltä meni terävin kärki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti