Rahat meni ja sain hulluna hyviä levyjä...

Eli taas on kannettu kaikki rahat levykauppiaille. Tässä muutamia poimintoja helmistä tai muuten vain kiinnostavista löydöistä viimekuukausilta.

1962 alkoi ilmestyä uusia yhteiskunnallisia lauluja tukeva aikakauslehti Broadside. Lehteä toimitivat aviopari Agnes "Sis" Cunnigham ja Gordon Friesen. Lehden sivuilta tuttuja lauluja päätyi luonnollisesti pian äänilevyille yhteistyössä Folkways recordsin kanssa. Arvaatte varmaankin, että keräilyn kohteisiini kuuluvat nämä kyseiset Broadside-Folkways -levytykset. Irwin Silber kuului lehden vakioavustajiin ja vuonna 1970 hän perusti yhdessä Barbara Danen kanssa äärivasemmistolaisen Paredon levymerkin. Kuten aiemmin olen kertonutkin, niin viisivuotissuunnitelmanani on löytää kaikki julkaistut (50) LP:t. Näiden kahden löydön ansiosta puutelista on kutistunut yhdeksään nimikkeeseen.

Barbara Danen & Chambers Brothersin LP:n löytyminen on yksi suurimpia iloja. Avausraitana kuultava versio Malvina Reynoldsin hitistä It isn`t nice on kyllä niin upea tulkinta. Olin tuota juutuupistakin ehtinyt kunnella kymmeniä kertoja ja edelleen vinyyliltäkin ahkerassa voimasoitossa. Myös Songs of the spanish Civil War vol.2 LP:n löytyminen oli suuri ilon aihe. Tuon ensimmäisen osan löysin reilu vuosi sitten, mutta laitoin sen silti tähän. Näissähän on näitä historiallisia levytyksiä, Ernst Busch hyvin edustettuna kummallakin kokoelmalla.

"Woody Guthrie jumankauta number one" Näin sanoi P.Miljoona muistelmissaan ja mitäpä tuohon on lisäämistä. Woodyn henkilökuvaa on kuitenkin myöhemmin huomattavasti romantisoitu. Itse hän väitti itseään radikaaleimmaksi, taistelevimmaksi ja ajankohtaisimmaksi kaikista kansanlaulajista, ja Sing Out-lehdessä hän sanoi liittyneensä kommunistiseen puolueeseen jo vuonna 1936. Kitaraansa hän oli kirjoittanut sanat "This machine kills fascists". Todellisuus on karumpi: 1940-luvulla Guthrien tiedetään useasti jättäneen jäsenanomuksensa puolueelle, joka aina hylkäsi sen. Guthrien vaikutus amerikkalaiseen kansanlauluun on kuitenkin suurempi kuin kenenkään toisen henkilön; mm Bob Dylan aloitti uransa Woodyn innoittamana.

Kuten myös Phil Ochs. Näiden kahden LP:n myötä hyllyssäni onkin sitten kaikki Philin studio-LP:t. Vielä puutuisi In Concert ja Gunfight at Carnegie Hall livet. Tuo Greatest Hits on nimestään huolimatta ihan oma kokonaisuus, ei siis mikään kokoelma ja se jäi Philin viimeiseksi varsinaiseksi studiolevyksi, jos postuumisti vasta 1986 ilmestynyttä vanhoista nauhoituksista koottua a Toast to Toast who are Gone levyä ei lasketa mukaan. Ballads of Sacco & Vanzetti LP:llä on mukana Woody Guthrien lisäksi myös "kulttuurimarxisti" Pete Seeger, jonka Rainbow Race kappaleen norjalainen versio on tullut viimeksi tunnetuksi Anders Breivikin "suosikkilauluna". Kyllä on hienoja biisejä kummatkin, tämä alkuperäinen ja se norjalainen Barn av Regnbuen

Itä-Berliinin poliittisen laulun festivaaleja järjestettiin vuosittain vuodesta 1970 aina 1980-luvulle asti ja niiden satoa julkaistiin näillä live tallenteilla. Tasollisesti nämä ovat ehkä hieman hajanaisia. Mukana on sekä puhkikaluttuja itsestäänselvyyksiä, että myös erinäisiä saksalaisia trubadureja, joita ei oikein jaksa kuunnella, varsinkin kun tuo saksan kielen taitoni on korkeajännitys tasoa. Mutta näiden lisäksi myös paljon aivan loistavaa materiaalia, kuten vaikkapa Oktoberklubin Die Ölkonzerne, siis tämä mistä Kenen joukoissa seisot -elokuvassa on pätkä Arkiviisun käännöksenä - Standar Oil und Shell und Esso strumpf strumpf stumpf... Tuo nelos osan kansi on kyllä aika koominen - mustavalkoisessa ankeassa kuvassa rähjäisen ja likaisen näköinen rakennus vierellään ruma uudenaikainen talo. Kadun reunassa Trabantia, Wartburgia ja joku naurettava yksipaikkainen lava-auto. Osuva kuva harppi-Saksasta.

Nigaraguan oikeistodiktatuuri päätyi 1979 vasemmistolaisten Sandinistien voittoon ja suomalaisilla sosialidemokraateilla olikin aikoinaan läheiset välit Nicarguaan mm. laajan kehitysyhteistyön merkeissä. Ehkäpä tätä kautta tai aktiivisen Suomi-Nicaragua -seuran ansiosta näitä paikallisia julkaisuja (kuvassa 2 ylintä) on aikoinaan rantautunut pohjolan perukoillekin. Varsinkin tuo Aprin in Managua tupla-live on ollut erittäin ahkerassa kuntelussa. Tasoltaan tämä on aivan ensiluokkaista materiaalia. Esittäjätkin ovat vähemmän kuultuja nimiä kuten nigaracuan kuuluisimmat muusikot Luis Enrique Mejía & Carlos Mejía Godoy (jonka oma LP alhalla oikealla), Amparo Ochoa, Mercedes Sosa, Silvio Rodriguez, Chico Buarque ja monet muut latinomestarit. Levymessuilta löysin lauantaina viimeinkin tansanialaisen Longfellow Mugarulan LP:n ja nyt sitten Eteenpäin! kokoelmani on vihdoin täydellinen. Ihan hyvä levykin kaiken lisäksi.

The Mobin uudelleenjulkaistu Let the tribe increase on näitä anarkopunkin klassikoita ja tämä on olut erittäin taajassa kuntelussa. Upeat avautuvat kannet ja parit bonusraidat. Fluxin live on yhtyeen alkupään tuotantoa ja vähän turhan monotonista mökää. Suositan ennemmin hienon Strive to survive LP:n hankkimista. Dead Kennedyksen live-bootleg Funland at the Rheinterasse on kyllä laadullisesti aika ala-arvoista kuraa. En suosittele kuin korkeintaan keräilijöille. Ei mitään oleellista tai ennenkuulematonta. Alternative on näitä vähän b-sarjan anarkobändejä jolla on kuitenkin muutamia hyviä biisejä. Tässä niitä löytyy demoversioina.

Lopuksi muutama kotimainen uutuuslevy. Tai itseasiassa ainoastaan Punk Lurexin uutta LP:tä voi pitää ainoana uutuutena ja tätähän on kovasti hehkutettu ja kehuttu. Itselleni tämä oli kyllä aikalailla pettymys. En tiedä miksi, mutta ei vaan kuulosta yhtä hyvältä kuin ne kaikki vanhat Punk Lurex OK -levyt. Tietty tarttuvuus vaan puuttuu. Kyllä Suojasen poistuminen yhtyeen riveistä on selvästi jättänyt aikamoisen puutteen yhtyeen riveihin. Piti oikein katsoa vanhoista levyistö, että kumpi ne parhaat biisit on tehnyt. No aika tasan kyllä mennyt... Svartin uudellenjulkaisuista ostin Mana Manan ja Mustan Paraatin LP:t, kumpaakaan kun ei itselläni aiemmin ollut. Jo oli aikakin pitää heti todeta. Kyllä nää on levysoittimessa taajaan pyörineetkin. hyvää kannatta odottaa, eli Murheen laakson saamista viimein vinyylille. Jossain vaiheessa harmitti enemmänkin kun jäi CD aikoinaan ostamatta, enää ei yhtään. Viimeisenä vielä mainitaan Marionetin demonauha joka on sitten 30:n vuoden jälkeen saatu vinyylille 300 kappaleen painoksena. Mistään unohdetusta klassikosta ei kuitenkaan ole kysymys. Palvele valtioo tuli aikoinaan tutuksi propagandan kokoelmalta ja se löytyy tietysti myös tältä. Se onkin jokseenkin ainoa hyvä biisi koko levyllä. No tuon pienen painosmäärän ja sen, että tämä on julkaistu Ranskassa takia ihan kannattava ostos. siis jos tän haluaa joskus myydä, niin rahat saa varmasti helposti takaisin.