Heinäkuun viimeisenä perjantaina kävin tutustumassa Isojärven kansallispuistoon maastopyörällä, kun siellä päin tuli taas vietettyä liki pari viikkoa kesälomasta. Aikaisemmin olen käynyt ajelemassa kyseisessä paikassa liki kymmenen vuotta sitten. Tuolloin kiersin ns. polkupyörätien Huhtalan torpalta Lortikan kautta Herettyyn. Polkupyörätie on nimenä hieman harhaanjohtava, sillä se on kuitenkin melko vaativa, varsinkin kun tuolloin alla oli cyclo-cross pyörä keveimmillään 39/27 välityksillä, joten jalkautumisia tuli melko runsaasti. Tuolloin tuli kyllä kaivattua ihan oikeaa maastopyörää, joka oli siis nyt tällä kertaa alla.
Aloitin puistokierroksen aivan kaakkoisimmassa kolkassa olevalta puomilta. Alkumatka olikin kiipeämistä leveää traktoriuraa pitkin, joka pian kapeni mukavaksi poluksi. Pian vastaan tuli kyltti, joka kertoi Hevosjärven rannassa kulkevan polun olevan majavien padon takia veden vallassa ja opasti kulkemaan kallion yli. Kävin kuitenkin rannassa katsomassa tilanteen. Suurempi ongelma oli polun muuttuminen täysin ajokelvottomaksi, joten käännyin takaisin ja lähdin vuoren ylitykseen.
Idea ei ollut hyvä sillä täysin taluttamiseksi se meni sekä ylös, että alas tullessa. Joku trial-kuski tästä olisi ehkä oikeanlaisella pyörällä voinut ajamallakin selvitä.
Vuoren toisella puolen oli parikin reittivalintaa, ensimmäinen näytti täysin ajokelvottomalta, joten valitsin pitkospuut. Niistä ei pitkään ollut iloa ja taas meni taluttamiseksi.
Ainoataan jotkut vuorten välissä olevat laaksot, hoilot, antoivat hetkiseksi pyöräilymahdollisuuksia. Olisiko tämä paikka nimeltään Viinahoilo? En ihan ollut aina kartalla missä milloinkin tuli oltua. Runsaasta juurakosta selvisi ajamalla fatbiken avulla. Perinteisellä maastopyörällä olisi ollut yhtä tuskaa tämäkin.
Tällä Latokuusikon ja Vahterlammin välisellä etapilla tuli vastaan yksi nähtävyyskin; suuren siirtolohkareen muodostama lippaluola. Tämä ei kuitenkaan ole se karttaan nähtävyydeksi merkitty luontopolun varrella oleva siirtolohkare, joka itseltäni jäi nyt näkemättä.
Lähempänä Vahterlammia sitten vihdoin riemu alkoi. Jopa useampi sata metriä ihan kunnolla ajettavaa polkua. Vahterlammin taukopaikalla tuli sitten arvottua seuraavan suuunnan ja taas meni väärin, vai voiko täällä edes mennä oikein. Suuntasin Kalahteen vievälle polulle, kun se oli aluksi ihan ajokelpoista. Sitten tuli taas yksi vuoren ylitys ja alkoi pyörän raahaminen ylös ja suurelta osin myös alas.
Isojärven rannassa meinasi jo usko mennä, kunnes hieman ennen Kalalahtea tuli tämä ihana näky; ihan oikeaa tasaista polkua. Muutamat polun yli kaatuneet puun rungot hieman hidastivat menoa, mutta pian nekin loppuivat. Polkukin muuttui hiljalleen leveäksi metsäautotieksi ja pian tulinkin Huhtalan torpalle vievälle tielle, jossa olin siis ollut aiemminkin ajelemassa.
Voiko Isojärven kansallispuistoa suositella maastopyöräilykohteeksi? No ei voi. Onhan täällä tietysti ajokelpoisia lyhyitä pätkiäkin, mutta sitä enemmän vaellukseenkin haasteellista maastoa. Ainoastaan se polkupyörätie on jokseenkin nautittava, mutta kuitenkin turhan lyhyt ja muut harvat alueelle kulkevat huoltotiet taasen ihan tavanomaisia tylsiä metsäautoteitä
Ja Stop Press: Tänään ajettiin Kaakon tempocupin viides ja viimeinen osakilpailu. Itse en valitettavasto kyennyt osallistumaan. Iski viime perjantaina ankara virus ja kurkku on ollut hyvin kipeä. No ei sitä nyt tietenkään kurkulla ajeta, mutta on sen verran olo huono, ettei todellakaan viitsinyt lähteä kisavauhtia ajelemaan.
Yläkuvassa M-40 sarjan cup-voittaja, alhaalla jokseenkin ainoa onnistunut toimintakuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti