torstai 2. helmikuuta 2017

Punainen viima - Surkea tekele punaisesta terrorista


Savitaipalelaisen harrastajahistorioitsijan Pentti Pylkön uusin teos Punainen viima - Punaisten väkivalta 1917-1918 ilmestyi viime syksynä melko vähällä huomiolla. Mikään ihme vähälle huomiolle jääminen ei ole, sillä kyseessä on todella onneton kyhäelmä.
Pylkön edellinen kirja, sinänsä kyllä erittäin ansiokas Vaiettu vuosi - Savitaipaleen rintama 1918 sai Marko Tikan arvostelussa pyyhkeitä heikosta lähdekritiikistä ja tässä kirjassa ei ole lähdekritiikistä enää mitään jäljellä.  Jo lähdeviitteistä näkee, että yleisimmin käytetyt tietolähteet ovat olleet Kaarlo Castrenin Punaisten hirmutyöt vapaussodan aikana vuodelta 1926 sekä Henning Söderhjelmin Det råda upproret i Finland år 1918 mainitulta vuodelta. 2000 luvulla julkaistut kirjat voi laskea yhden käden sormilla kun jättää pois Pylkön omat julkaisut.
Varkauden tapahtumista kertoessaan lähteenä on ollut Hannu Soikkasen Varkauden historia vuodelta 1963, vaikka Soikkanen itsekin kertoo Varkaus, Suomi ja vuosi 1918 kirjassa, että "Nykyisillä tiedoillani ja hankkimallani viisaudella kirjoittaisin hieman toisin. 40 vuotta on todellakin antanut lisää tietoa." Pylkkö kertoo myös Varkauden punaisten johtajan Matti Aution antamasta julistuksesta, jonka mukaan kaikki yli 10 vuotiset porvarit on tapettavat. Mitään muuta lähdettä kyseiselle julistukselle Pylköllä ei ole antaa kuin Käkisalmen Sanomissa, siis valkoisten puolella olleessa porvarillisessa lehdessä 28. helmikuuta 1918 kerrottu uutinen. Eikä Pylkkö todellakaan erota puhdasta sotapropagandaa, vai onko tämä aivan tarkoituksellista vääristelyä?
Pylkkö esittelee kaikkiaan kolmisenkymmentä isompaa tai pienempää joukkomurhaa varsin vaihtelevalla menestyksellä. Näistä useista, esimerkiksi Vihdin tai Porin lyseon tapahtumista on ihan viime vuosina ilmestynyt erinomaisia selvityksiä, mutta Pylkkö luottaa ennemmin Castreniin.
 Parhaiten on onnistuttu Luumäen ja Savitaipaleen tapahtumien selvittelyssä, mutta nämä ovat lähes täsmälleen samoja tekstejä kuin edellisessä Vaiettu vuosi -kirjassa ja mukana ovat edelleen samat kauhutarinat, joihin luottamisesta Tikka antoi sapiskaa.
Rymäkän torpan murhasta ja murhapoltosta on edelleen mukana kertomus, jonka mukaan rouva Valkonen murhattiin hakkaamalla pää irti oven kynnystä vasten. Tietysti näin on voinut tapahtuakin, Sotasurmissa kuolinsyyksi on vaan merkitty elävältä polttaminen. Toinen lähteistä on siis väärin. Objektiivinen kirjoittaja kertoisi vaikka Särkän lyöneen kirveellä Valkosta ja sytyttäneen sen jälkeen torpan palamaan. Näin itse kuolinsyy jäisi avoimeksi, eikä mukaan jäisi liiallista kauhufolklorea.
 Näistä esittelyistä oikeastaan ainoa itselleni uutta tietoa kertova on Pernajan Keipsalon tapahtumat helmikuulta 1918. Nämä perustuvat punaisten omaan raportiin ja ovat siten varsin luotettavat. Myös Viipurin lääninvankilan joukkomurhasta kertovassa osiossa on paljon ennen julkaisemattomia yksityiskohtia. Muuten kirjan ansiot ovat hyvin vähäiset. Kaljusen vankina olleen Aino Kääriäisen päiväkirjan julkaiseminen on suurin ilo, se on hyvin mielenkiintoinen, muttei pelasta muuten varsin surkeaa kokonaisesitystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti