sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Pelle Miljoona United - Olla joku LP

Siitä onkin aikaa kun Pelle Miljoonan tuotantoa on viimeksi julkaistu vinyylinä. Edellinen oli ABC LP ja siltä poimittu Hurjat pojat 7" vuonna 1993. Silloin ei tuntunut kovin uskottavalta ajatus, että seuraava Pelle vinyyli tulisi vasta 24 vuotta myöhemmin. Pitihän tämä tietysti hankkia kun ne kaikki muutkin LP:t löytyy.
Valitettavasti tämä ei vain oikein ole hyvä. Onhan jotkut tätä kehuneet, mutta ei oikein itselleni tämä 60-lukulainen tyyli uppoa. Ja hurjaan Punk-rockiin Pelle ja kumppanit ovat jo auttamattoman käpyjä.
Yhtään hittiä ei tältä levyltä löydy. B-puoliskon aloittava Sateenkaarihäät on oikeastaan ainut mieleen jäävä rallatus. Ne pari Tumpin biisiä erottuu tietty myös muista tyyliltään, muttei nekään ole lähelläkään Tumpin omien soololevyjen parhaimmistoa. On tätä silti useampi kymmenen kertaa tullut kuunneltua kun jämähti tuohon levylautaselle. Nyt kun sain siirretyä hyllyyn, niin taitaa sinne jäädä aika pitkäksi aikaa.
Samalla tuli ostetua myös edellinen Stupidon julkaisema Pelle-levy Avara maa ja se on kyllä paljon parempi, vaikkei siinäkään ole oikein hittejä. Tykkään kuitenkin enemmän tuosta Folk-Pellestä, jota Avara maa edustaa enemmän.
Tuossa olisi mun omistamat Pelle CD:t. Huomatkaa, että muutama levy puuttuu. Kyllä nekin pitäisi hankkia. Omia suosikkeja on Brooklyn-Dakar, Todistaja, Tähtivaeltaja ja Tää on kapinaa, kaikki lähes 5/5 levyjä. Myös vuosien 1976-1978 nauhoituksia sisältävä Tää on kapinaa epätasaisuudesta huolimatta. Onhan se levyn päättävä Kesäkatu aivan kauhea, mutta kun tämän julkaiseminen oli kuitenkin todellinen kulttuuriteko. Kuuntelinkin tämän taas viikonloppuna viisi kertaa putkeen. Tuota Pop-Torin julkaisemaa Tähtivaeltajaa jotkut on haukkunut sysipaskaksi. En ymmärrä moista. Biisithän ON hyviä ja bändi skulaa loistavasti. Monet versiot on jopa parempia, kuin ne alkuperäiset. Ja minä siis todellakin rakastan tuota Pellen folkimpaa materiaalia. Se toinen Pop-Torin levy on kyllä aika turha.
Tässä vielä omistamani 7":t. LP:t ei mahdu yhteen kuvaan. Kyllähän te ne tiedätte. Singlejäkin puuttuu jokunen. Kovat on vain hintapyynnöt noilla alkupään levyillä. Vinyyli levyistä suosikkejani on kaikki Nussista Rakkaudesta elämään levyyn ja myöhemmistä erityisesti Sadepäivän ihmisiä ja Rauhan aika LP:t. Niitä tulee kuunneltua vuodesta toiseen erittäin säännöllisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti