Eläimet viihteessä valokuvanäyttely

Kirjastossa oli ja on edelleen tällainen Animalian kokoama 12-osainen Eläimet viihteessä valokuvanäyttely. Ensiksi tietysti huomiota kiinnitti, ettei tämä ole sillä tutulla keskeisellä paikalla missä aiemmin ovat olleet kaikki näyttelyt. Nyt tämä on ahdettu aiempaa pienemmälle alueelle, enkä meinannut tätä ensin huomata. No ehkä tämä on ihan yleinen uusi järjestely, eikä aiheella tai esillelaittajalla ollut mitään syytä mielestäni hieman huonompaan sijaintiin.



Itse kuvat ovat anonyymien kuvaajien ottamia, taiteilijoista en puhu, koska ei tällä sinänsä mitään taiteellista vaikutelmaa ole haettu. Esitetään vain eräitä eläinten hyväksikäyttömuotoja lyhyiden asiaa selventävien tekstien kera.


Ja taas sattui ihan sopivasti samaan aikaan näyttelyyn tutustujakin. Tuosta neidistä tuli mulle mieleen Anna. Aika saman näköinen ja oloinen siis, puolet nuorempi vaan.


Kerrassaan julkea provokatsiooni. Joku ryökäle liimannut kirjaston edessä olevaan tuhkikseen sikatehtaat tarran. Täysin asiatonta touhua. Näitä pitää liimata kauppojen ja erityisesti lihakauppojen oviin ja ikkunoihin tai jopa sinne sisälle lihatiskille toivottamaan hyvää ruokahalua eläinten murhauttajille.

Monoa moottoriteille

Näin sitä armasta isänmaatamme ja luontoäitiämme taas raiskataan massiivisen moottoritiehankkeen takia. Puut kaadetaan, kalliot räjäytetään ja eläinten elinalueet tuhotaan lopullisesti vapaan liikkumisen kirouksena yhä lisääntyvän tarpeettoman ja saastuttavan yksityisautoilun tähden. "Sujuvampi" liikenne lisää entisestään moottoroitua liikkumista ja kasvavat ajonopeudet uusiutumattomien luonnonvarojen kulutusta sekä yhä enemmän hiilidioksidipäästöjä muista autoilun aiheuttamista päästöistä puhumattakaan: tankkauksen yhteydessä vapautuu ilmaan hiilivetyjä, auton pesussa, korjauksessa, maalauksessa ja ruosteensuojauksessa liuotteita, raskasmetalleja, jäteöljyjä jne. Pahinta on mielestäni tämä luonnon ja eliöstön tuhoutuminen. Miljoonat eläimet murskaantuvat, liiskaantuvat ja vammaantuvat ylittäessään elinympäristöään ylittäviä teitä.

Näyttääkö tämä teistä mukavalta???


Moottoriteitä on vastustettu monella tavalla. Myös sabotaasin ja suoran toiminnan keinoin, kuten olemme saaneet lukea Earth Liberation Frontin eli Maan Vapautusrintaman raporteista. Tienrakennuksen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluvat maanmittaus, puiden hakkaaminen, räjäytystyöt ja yleinen maanmyllääminen . Ahkerat "menninkäiset" ovatkin öiseen aikaan käyneet järjestelmällisesti poistamassa mittakepit kilometrienkin matkalta tehden näin paljon taloudellista vahinkoa luonnon riistäjille.

Toisessa vaiheessa moottoritietyömaalle tuodaan toinen toistaan suurempia ja kalliimpia työkoneita joita kohtaan on tehty ilkivaltaa. Aikoinaan Pauniossa tapahtuneen kiviporan polttamisen kerrottiin lehdissä maksaneen parisen miljoona silloista markkaa. Yleisempää lienee yleinen paikkojen rikkominen ja sabotointi. Koneiden sisällä on paljon erilaista herkkää laitteistoa, jonka käsittely on tuottanut tuloksia. Koko koneen katoaminen savuna ilmaan on tietysti rankka juttu, mutta myös kallis.


En minäkään nyt tietysti kaikkea tienrakentamista vastaan ole. Tämän nykyisen seiskatien muuttamisen moottoritieksi olisi voinut korvata huomattavasti pienemmillä investoinneilla yksinkertaisesti kohentamalla jo olemassa olevaa rinnakkaistietä ja rakentamalla puuttuvia osuuksia, joilla nykyiset pikkutiet olisivat yhdistyneet toisiinsa. Esimerkiksi Vanhan Viipurintie mutkia olisi voitu oikoa, tehdä hieman levennystä ja asfaltoida koko matkalta. Sinne olisi sitten voitu ohjata paikallisliikennettä. Myös raideliikenteen eli käytännössä vuosikausia suunnitellun HELI-radan rakentaminen olisi ollut vaihtoehto moottoritielle. Nyt se voitaneen unohtaa taas vuosikymmeniksi.

Vinylmania

Taas on mennyt kaikki rahat levykauppoihin. Tai ei nyt tietenkään kaikki, mutta maaliskuussa tosiaan tuli "hiukan" osteltua yli budjetin. No alkuvuosihan olikin tällä saralla aika hiljaista. Levymessut oli ja vähän tuli myös uusiakin levyjä tilailtua, vaikka tämän pahan tavan yritänkin pitää pienenä. Kouvolassakin tuli käytyä ja sinne jäi vielä muutama himoitsemani platta.


Eteenpäin -merkillä julkaistun Marshim Partizan tupla-LP:n löytyminen kuuluu suurimpiin iloihin, jota ei edes latista erittäin kova hinta. Nyt olisi sitten Eteenpäin -kokoelmani yhtä levyä vailla täydellinen, puuttuisi siis vielä Longfellow Mugarulan LP. Levymessuilta löytyi.


Niinikään viisivuotis-suunnitelmaksi otettu kaikkien Paredon Records -julkaisujen kerääminen on hyvällä mallilla tämän löydön, jenkeistä ebayn kautta, myötä. + 2 vuotta kerätty ja tilanne 39/50. Tämähän on näitä aktivistihippi -levyjä. On muuten komia nimi levyllä ja sisältökin ihan mainiota akustista protestointia vietnamin sotaa vastaan.


Loven poliittiset levytkin alkavat olla jo aika hyvin hyllyssä, Agit-Propin ja KOM-teatterin LP:t piti viimein hankkia vinyylinä kun suht edullisesti vastaan tulivat. Punaisen Langan tokasta LP:stä en ainakaan aikoinani tykännyt yhtään, joten tätä debyyttiä en siksi ole aiemmin hankkinut. Vähän taidematskua, mutta pitää myöntää, ettei tää nyt sitten yhtään hullummalta kuulostanutkaan. Toi Chydeniuksen sävelmistä tehty kokoelma on aika turha, puhkisoitettuja hittejä, vaan nyt sekin sitten tuli ostettua vähän turhan kovaan hintaan, vaan eipä tätä juurikaan näe.


Sitten pitää häpeäkseni myöntää, ettei mulla ole ollut näitäkään punk-klassikoita vinyylinä. Pöllön tupla-live on aikas harvinainen vinyylinä, joten kovasti iloitsin kun viimein löysin. Briardin koko tuotantohan julkaistiin yhdellä CD:llä joku aika sitten ja sen ostin ja kyllä sitä on tullut sitten kuunneltuakkin ja kyllä on aikas parasta muolimassa ja kyllä se vaan on niin, että vinyyliltä kuulostaa vielä paremmalta.
Madness irtos kympillä ja sen löytymisestä olin kovasti iloinen, on nimittäin tätä tullut etsittyäkin pidempää. Muistin tän olevan hyvä levy, no ei ollutkaan niin hyvä kuin muistin, vaan oli Stiffin julkaisu, mitä taas en muistanut ja josta lisäpisteitä.


Muutama uusi levykin tuli sitten Valtsulta tilattua, ylimmät näitä Kämäset levyt -merkin julkaisuja, alhaalla Svartin tuotteita. Appendixin studio-liven ostin kanssa ja siitä meinasin jotain kirjoitaa, muten nyt sitten viitsikkään haukkua tai no jaa...


Zounds on näitä anarkopunkin pikkuklassikoita ja kait ton DK:n voisi kanssa laittaa samaan genreen, vaikka sinänsä nämä ovatkin melko erityylisiä noin niinkuin musiikillisesti. Skateboard Party -liveä ei olekkaan ennen tullut vastaan ja tätä oon kaipaillut vaikka eihän tässä sinänsä ole mitään ennenkuulumatonta. No yhtä hyvä kuin Moral Majority tai Mutiny on the Bay -livetkin, jotka ennestään hyllystäni löytyvät kaikien studiolevyjen lisäksi.


Parit singlet myös levymessuilta. Tota Suoraa Toimintaa Spartakiedeilla EP:tä en ollutkaan ennen kuullut muuta kuin sen Wouden avausraidan Vanhat hipit. On muuten hyvä levy ja varsinaisesti ilahduin b-puoliskon Oone Prootista. Noin kummallinen ja tyhmältä kuulostava nimi ei ole kyllä herättänyt mielenkiintoa, mutta Taifuuni on vallan hienoa Ska-New Wavea kantaaottavilla teksteillä. Pöllön Love-single ei ollut (yllätys yllätys) niitä halvimpia ja sinänsä aika turha ostos, mutta tarkoitus olisi hiljalleen kerätä kaikki Pelle Miljoona -levyt.



Sitten muutama kiinalainen kultttuurivallankumouksen aikainen 10". Levymessuilta löytyi ihan kohtuu hintaan. On kyllä hienoja biisinnimiä tyyliin "We are a chairman Mao`s soldiers". Sisältö ei kyllä ole valitettavasti ihan yhtä iskevää kuin parilla aiemmin hankkimallani kiinalaista vallankumousmusiikkia sisältävällä levyllä.


Weaversin Classics ei nimestään huolimatta ole mikään best off kokoelma (?). Levytyksiä vuosilta 1958-59 ja tässä ei ollut kuin yx ennestään tuttu raita, joten hyvä ostos 7 e:n hintaan.

Uusliberalismi lisääntyy.

Kyllä minä taas niin mieleni pahoitin päivän hesaria lukiessa, nimittäin uutinen kertoi ylivieskalaisen kauppaketjun J.Kärkkäisen alkaneen sakottamaan myymälävarkaita erilliselllä 500 euron lisämaksulla, jonka se lähettää varkaan maksettavaksi. Haluamatta tippaakaan puolustella myymälävarkaiden toimintaa, niin kyseinen maksu on täydellinen esimerkki kapitalistisen uusliberalismin mädännäisyydestä ja toimista jotka kertovat Thatcheriläisen/Reaganilaisen tasaveropolitiikan toteuttamisesta. Sama 500 euron maksu peritään siis sotaveteraanilta, joka varastaa nälkäänsä nakkipaketin kuin myös elektroniikkaan erikoistuneelta ulkomaalaiselta ammattivarasliigalaiselta. Hesarin asiakashaastattelut aiheesta olivat myös aika masentavaa luettavaa; neljästä haastatellusta 2 oli perinteisen oikeistopopulistisen rosvot kuriin -linjan kannattajia, yksi eläkeläinen myös samoilla vesillä pitäen kuitenkin summaa tosi suurena. Maksun suruus kertoo myös omalta osaltaan kuinka vieraantunut ökykauppias on tavallisten palkansaajien, eläkeläisten tai opiskelijoiden tuloista. Sensijaan yksi 44-vuotias naisopiskelija oli tajunnut asian laidan aivan oikein; Maksu tuntuu ihan kohtuuttomalta. Mieti, jos lapsi on näpistänyt vaikka karkkia. Päälle lisätään 500 euron maksu.
Oikeuden päätöksiä näiden yksityisten sakotusten laillisuudesta ei ole vielä tullut ja uskonkin, ettei näille tule lainvoimaa tai muuten usko progressiiviseen verotukseen perustuvaan pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja sen oikeuslaitokseen on kyllä taas aika mennyt.

Samaa yksityistä sakotusoikeutta ovat alkaneet käyttää myös nämä yksityiset pysäköinninvalvontafirmat. Vaikken olekkaan yksityisautoilun harrastaja tai edes kannattaja, niin silti näiden iilimatofirmojen joka paikkaan pystytetyt kieltotaulut herättävät allekirjoittaneessa usein suurempaa ärtymystä ja kiukkua kuin saastuttava yksityisautoilu. Aina löytyy näitä loiseläjiä, jotka haluavat kerätä maksimaalisia voittoja ilman, että tarvitsee tehdä mitään tuottavaa tai yhteiskuntaa hyödyttävää työtä.

This is England

Kuukauden (tai no tällä päivitystahdilla vuoden) klassikkoleffana esitellään Shane Meadowsin ohjaama ja käsikirjoittama This is England vuodelta 2006. Tämähän on sinänsä ajankohtainen, että FST5 esitti tämän joskus viimevuoden puolella (tässä taas näkyy tämän blogin vähemmän ajankohtaisuus). No niin, otin tän siis digipoksille ja oon kattonut pariin kertaan ja tykännyt ihan älyttömästi. En ole yleensäkään mikään älytön leffafriikki tai edes ollenkaan, mutta tää oli siis sellainen joka kolahti ihan tosissaan. Mitä vähän kattelin leffa-arviota tästä, niin aika komeita tähtimääriä tämä on saanut. Klassikkokamaa siis ihan oikeasti ja kyllä mä muistan kun tämä tuli teattereihin ja näkyi olleen silloin paljon ylistäviä lehtijuttuja.

Filmi sijoittuu vuoteen 1983. Shaun (Thomas Turgoose) on 12-vuotias kundi, jonka isä on kuollut Falklandin sodassa ja häntä kiusataan koulussa. Kotimatkalla skinhead-jengi ottaa rääpäleen suojelukseensa ja elämä alkaa hymyilemään. Draamaa syntyy kuitenkin pian kun muita jengiläisiä vanhempi Combo (Stephen Graham) pääsee vankilasta, jossa hänestä on tullut piinkova rasisti. Hänen mielipiteensä ja asenteensa hajoittaa heti monikulttuurisen jengin kaikkien reilujen tyyppien, etunenässä jengin johtaja Woodyn (Joseph Gilgun) jäädessä siihen vanhaan ja oikeaan porukkaan. Isänsä menettänyt Shaun joutuu Combon manipuloimana siihen sakkiin joka käy National Frontin tilaisuuksissa kuuntelemassa äärioikeistolaista kiihoitusta ja vihanlietsontaa.

This is England on erittäin poliitinen ja kantaaottava (Oikein! Siksi tää onkin niin hyvä) elokuva kaikkine hienoine viittauksineen, esimerkiksi alikulkutunnelin Screwdriver teksti; luupäänatsit eivät edes osaa kirjoittaa oikein suosikkiyhtyeensä nimeä, joka on siis kirjoitettu tarkoituksella väärin Skrewdriver.
Elokuva myös selittelee upeasti rasismiin ja fasismiin johtavia syitä, älkää kysykö mistä johtuu väkivalta, älkää kysykö mistä johtuu päihdeongelma... Näin niinkuin Pelle Miljoonaa lainatakseni. Samaan johtopäätökseen on päätynyt Shane Meadows käsikirjoituksessaan.

Hienon ajankuvan lisäksi myös soudtrack on komiaa kuultavaa, musiikista vastaavat Toots & Maytals, Specials, Strawberry Switchblade, Dexys Midnight Runners, UK Subs ja monet muut.

Tässä vielä elokuvan traileri.

Sitä sun tätä

Eli ei mitään erityistä aihetta. No ensinnäkin pitää siis iloita kun olen saanut uuden lukijan!!! Piti viis sekuntia miettiä, että kukas toi nyt sitten on, mutta muistin kyllä nimen. Upeaa! Mahtavaa! Enkä ole kyllä vielä Anskuakaan toivottanut tervetulleeksi. Hauskaa kun uskaltauduit ilmoittautua ensimmäiseksi lukijaksi. Vähänkös ankeeta, kun ei ollut yhtään tai vain yksi lukija, kun kaikilla muilla on niitä jopa kymmenittäin. (En lue mitään kaupallisia paskablogeja siis joissa on satoja lukijoita.)

Viime viikon parhaasta jytkystä tai riemastuttavimmasta lööpistä vastasi tämä Fear-zinessä 1991 julkaistu Jussi Halla-ahon haastattelu. Jussihan oli nuorena Heavy-mies ja soitti Blashemia nimisessä yhtyeessä. Riemastuttavimpina kohtina mainittakoon Jussin kommentit Satanismi on uskonto, ei niittivyö. sekä Minä ainakin haluaisin piiskata ja komennella neekereitä. (tämä ei ollut huumori vastaus.Neekeri ei ole naurun asia minä olen arjalainen ja ylpeä siitä). (muuten tuo ekoissa suluissa oleva lisäys oli sitten jussi Halla-ahon tekemä,joka vastasi haastatukseen toim h.)
Halla-aho luonnollisesti kiistää tyystin koskaan moista sanoneensa, vaan ei kuitenkaan kiellä olleensa tätä mieltä.
Hommafoorumilla mestarin kannattajat yrittävät todistella koko juttua tökeröksi väärennökseksi; "Myös kirjoitusasusta tulee mieleen, että tässä on yritetty hakemalla hakea jotain liimaa haistelleen hevarin tyyliä. Kirjoitusvirheet ovat aivan idioottimaisia ("Kanadailainen") ja työni puolesta PALJON huonoa tekstiä lukeneena herättää epäilyksiä." Tässä kuitenkin hommamoderaattori haukkaa paskaa osoittaen täydellisen tietämättömyytensä jo liki kuolleesta zinekulttuurista. Nimittäin tuollaista käppäähän nämä pienlehdet pahimmillaan olivat. Erityisesti juuri kyseinen Fear-zine muistetaan totaalisen surkeana tekeleenä. Laaman pienlehtikatsauksessa Spurg toteaa, että "Huonoimpia koskaan lukemiani lehtiä. Pelkkiä alkeellisuuden ennätyksiä rikkovia haastatteluita ja arvioita joita kaikkia leimaa käsittämätön sanasokeus ja kirjoitusvirheiden suma." Tämähän oli punkin synnyttämää tee se itse kultturia parhaimmillaan. Kuka tahansa saattoi alkaa julkaisemaan omaa lehteä, viis kirjoitustaidosta tai mistään muustakaan. Tärkeintä oli tuoda omia hengentuotteitaan julki. Kannattaa myös muistaa ettei ollut ollenkaan epätavallista, että 12-13 vuotiaatkin nassikat julkaisivat omaa lehteä. Fearin Eskelisellä oli ikää v.1991 tiettävästi 15 vuotta. Itselläni ei valitettavasti tuota kyseistä numeroa löydy, mutta tästä innostuneen tuli pari päivää selailtua zinekokoelmaani vastavanlaisia aarteita etsien, mutta toistaiseksi tuloksettomasti.

Jo tavaksi muodostunut puolivuotinen uutuuskirjakatsaus jää tältä keväältä tekemättä. Nimittäin kevään kirjatarjonta näyttää todella laihalta. Ainoa itseäni kiinnostava opus on Joni Krekolan Helsingin nuorisofestivaali 1962. Helsinki kultuurisen kylmän sodan näyttämönä. (Like)
Maailman nuorison ja ylioppilaiden festivaalit syntyivät toisen maailmansodan jälkeen edistyksellisen maailman nuorison tahdosta taistella sotaa ja fasismia vastaan rauhan ja demokratian puolesta. Helsingin festivaalit jäivät parhaiten meillä suomessa mieleen lättähattu huligaanien mellakoinnin ja häirinnän takia. Itse festivaalin kulttuuritapahtumista lukisin itse mieluusti lisää. Ketähän kaikkia siellä oli esiintymässä? Ainakin Violeta Parra, tämä chileläinen runoilija, laulaja-lauluntekijä, Nueva Cancion liikkeen äiti, sekä tekstiili- ja kuvataiteilija, jonka elämä päätyi itsemurhaan 49 vuotiaana v. 1967.

Nyt kun taas musiikin pariin päästin, niin viimeisimpinä levyostoksina mainittakoon huutonetistä löytämäni Uusi Laulu 3 LP. Kyllä tätä olikin sitten jo monta vuotta tullut etsittyä. Uusi Laulu LP-sarja ilmestyi vuosina 1975-77 ja se esittelee laululiikkeen synnyttämiä toisen polven ohjelmaryhmiä, joista monille oli kertynyt satojen eiintymisten luomaa kokemusta. Tämän vaikeimmin löydettävän kolmannen ja viimeisen osan parhaimmistoa edustaa Arkiviisu-yhtye, jonka jäsenistä Mikko Perkoila ja Riitta Havukainen saavuttivat myöhemmin laajempaakin kansansuosiota. Muita levyllä esiintyviä yhtyeitä ovat Porin Agit Ryhmä (kas, Kari Levolakin oli bolshevikki), Kirjokansi, Oulun Toveriseura ja tamperelainen Peuhu. Erinomaisen hyvä levy, joka on soinut hyvinkin usein viime viikkoina. Olihan mulla tämä ennestään c-kasetille nauhoitettuna, muttei sitä ole tullut kuunneltua moneen vuoteen.
Ebayn kautta taas sain vihdoin jouluruuhkan (?) purkauduttua Philippines - Bangon! Arise! LP:n. Musiikkipuoli on aika easy listening kamaa, ihan miellyttävää hiljaisellakin volyymilla yön tunteina kuunneltuna ja tekstit, jotka löytyvät mukana tulevasta bookletista käännöksinä, tiukkoja USA:n imperialismin vastaisia hyökkäyksiä. Kuvia näistä ei nyt muistanut ottaa, lisään myöhemmin.

Parit Punk-levyt

Punk, punk, punk on typerää, levyt pyörii vaan ympyrää... Ostin Valtsulta parit uudet punk-levyt ja itse asiassa nämä ovat ainoat vuonna 2011 ilmestyneet äänitteet jotka itselleni hankin. Tämä kertoo kait, ettei vuosi 2011 ollut kovinkaan hedelmällinen musiikkivuosi. Myönnettäköön, että mielenkiintoni on kohdistunut viime aikoina etupäässä tuonne 1970-luvulle ja lähes kaikki levyt tulee nykyään hankittua käytettyinä. Maailma on täynnänsä hyvää ja erinomaista musiikkia menneiltä vuosilta. Itse näen hedelmällisempänä etsiä näitä unohdettuja klassikoita kuin ostaa uutta, joka ei yleensäkään tarjoa mitään, mitä ei olisi jo ennestään tehty.

Mutta siis näihin levyihin; Pertti Kurikan Nimipäivät on nykyään varsin muodikas ja suosittu yhtye joten pitihän tämä levy ostaa parahiksi ennen kuin myytiin loppuun. Oikeastaan tämä on kyllä tosi huono bändi. Tietty yhtye erottuu muista huonoista yhtyeistä omaperäisyydellään, mutta pelkät sympatiapisteet ei jaksa kyllä montaakaan levyä kantaa. Koko materiaalihan on sitä yhtä ja samaa kappaletta ja erityisesti tämän soittotaidottomuuden huomaa kun kuuntelee tätä Pelle Miljoonan kanssa tehtyä Mua valvotaan-liveä. PKN soittaa sitä omaa biisiään ja Pöllö yrittää pysyä perässä.
Levyn tsibaleista avausraita Puhevika on ehdottomasti se kaikkein toimivin, sanoituksessakin kunnon protestihenkeä. Levyn kansi on myös onnistunut ja erittäin PUNK, vaikka kaikki perinteiset punk-kliseet onnistuneesti sivuuttaakin. Mutta eiköhän tämä levyjen tekeminen ala kohta riittämään. Alkaa nimittäin aika äkkiä kyllästyttämään yhden ja saman vitsin toistaminen, minkäänlaista musiikillista kehitystäkään tuskin on tämän ryhmän kyseessä ollessa syytä odottaa . Nyt tästä on mahdollisuus tulla se legendaarinen bändi joka teki parit klassikot ja katosi. Lisää levyjä, niin alkaa haisemaan rahastukselta, vaikkei tällaiset marginaalinimet ja vieläpä vinyylijulkaisuina oikeasti mitään rahoja kelleen tuokkaan.

Toinen kotimainen vinyyli on Käpykaartin Helppoja ratkaisuja moniulotteisiin ongelmiin 7" EP. Aiemmin on tullut ostettua jokseenkin kaikki levyt joissa Satru on mukana ja nehän on olleet kaikki aikalailla parhautta: M.C.D., Olotila, Pax Americana, "Alakulttuurin kusipäät", Mojakka ja oliks näitä vielä muitakin? Joten olin silloin kovasti innoissani kun yhtyeestä Toisen Vaihtoehdon sivuilta luin. Reilu vuosi sitten ilmestyneen depyytti LP:n ostin tietty ja nyt sitten tuli tämä 4:n biisin EP. Vaan kovasti yliarvostusta tälle yhtyeelle TV:n sivuilla annettiin. Musta kun tää on kuitenkin musiikillisesti kaikinpuolin erittäin tylsää ja kökköä junnaamista. Tietysti kantaaottaviin sanoituksiin on panostettu paljon, vaan kun ei ne oikein erotu sieltä tasapaksun möykän keskeltä. Myöskään Satrun raakkuminen ei oikein sovi tällaiseen musiikkiin siinä missä Mojakan esityksiin. Kansitaide on tässä kuten LP:ssäkin ihan omaa luokkaa. Onko noi sitten hienoja vai aivan persiistä onkin ihan oma kysymys, enkä tähän osaa vastata.