Joskus 1980-luvun puolivälissä suomalaisiin punk-zineihin alkoi ilmaantua aivan uusia aiheita; koe-eläinten kärsimyksistä alettiin pitää huolta ja kasvissyönti oli in. Ideat olivat tietysti levinneet enkkulaisten äänilevyjen välityksellä: Subhumans, Rudimentary Peni, Icons of Filth, Flux of the Pink Indians, Crass ja erityisesti Conflict - To a Nation of Animal Lovers 7", Meat is (still) Murder ja Ungovernable Forcelta This is the A.L.F. iskivät alkutahdit tulevien vuosien toiminnalle. Vai olenko vain puolueellinen romantikko, kun haluan laittaa kaiken näiden rakastamieni yhtyeiden ansioksi. Oli miten oli. Mitä mieltä eläinkokeista? oli pian tiedostavien zinejen vakkarikysymys anarkian ja armeijan ohella tietty.
Suoran toiminnan alkutahdit oli lyöty, enää puuttuivat tekijät. Direct Action ja Green Anarchist zinejä levisi pohjolan perukoillekin, tosin aika marginaalisina määrinä luulen. Innostus kuitenkin heräsi; "Suomen ALF" "perustettiin". Vapaudenkaipuu ja Ulo zineissä julkaistiin manifesti jossa uhottiin suuria suunnitelmia. Innostus lienee loppunut yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, uudisraivaajan osa ei ole koskaan helppo. (Manifesti luettavissa EO-foorumilla)
Ulo oli muutenkin tässä asiassa edistyksen eturintamassa, Pekan puoliso Virpi tais olla aiheesta kiinnostunut. Karttulan koe-eläinten kasvattamoa vastustettiin jo ennen sen rakantamista. Turkulaista Valtiokauhu Zineä unohtamatta. Yks hienoimpia anarkopunk zinejä koskaan. Jutut olivat vain lähinnä liha on murhaa tai eläinkokeet on kidutusta julistusta, ei niinkuin ollut vinkkejä mitä vois asialla tehdä suoran toiminnan keinoin.
Jonkinnäköistä satunnaista ilkivaltaa eläinten riistäjiä kohtaan kuitenkin tapahtui, ainakin Torniossa poltettiin rakenteilla ollut turkistarha jo huhtikuussa 1985! Suurin osa lienee mennyt kuitenkin aika pitkälle "normaalin" ilkivallan piikkiin.
1990-luvulla toiminta alkoi kasvaa. Turkisliikkeiden ikkunoita rikottiin ja lukkoja liimailtiin. Peter Singerin kirjan suomennoksen Oikeutta eläimille ilmestymistä pidetään yhtenä rajapyykkinä ja innoittajana, vaikkei se suoraan toimintaan vähäisessäkään määrin kehoita. Eläinoikeus tai suojeluaiheet olivat edelleen issuena pienlehtien haastatteluissa, perinteiset anarkistilehdetkin heräsivät hiljalleen asialle; Kapinatyöläisessäkin julkaistiin Singerin kirjan arvio ja Pirrskatti lehdessä oli porkkanan purijan palsta, uus hieno ekoanarkistinen julkaisu Oulusta. Sittemmin Villi Pohjola jatkoi kaupungin A-perinteitä. Vasta perustetun Suomen punk anarko yhdistyksen Vapauden huuto zinekin alkoi ilmestymään, aluksi kyllä todella pieninä painoksina, pienille piireille. Varsinaiseen suoraan toimintaan ei kyllä juurikaan agitoitu.
Kunnes tammikuussa 1995 viimein jyrähti; Vastarinta #1 iski kuin miljoona volttia. Sisältö oli jotain ihan ennen näkemätöntä: Suoraa agitaatiota ja propagandaa suoran eläinoikeustoiminnan puolesta. Jo kannessa kysytään "kummalla puolella sinä olet?". Vähän niinkuin kenen joukoissa seisot?
Pääkirjoituksen ja EVR esittelyn (tämä oli myös eka kerta kun näin ALF:n suomennettuna) lisäksi lehdestä löytyy taktiikkaideoita (kadulla käveleviä turkiksenomistajaäpäriä voi rankaista yksinkertaisesti sotkemalla takki maalilla), turvallisuusvinkkejä, monta sivua toimintaraportteja, juttuja eläinoikeusvangeista ja kansainvälisiä linkkejä aatekamraatteihin.
Varsinkin turvallisuus vinkit ovat melko puutteellisia, toimintaraportit sen sijaan lienevät inspiroineet monia; erityisesti katsaus Ruotsin tapahtumiin vuodesta 1985 (!) alkaen on melkoista ilotulitusta: eläimiä vapautettu hurjat määrät koe-eläinten kasvattajilta ja turkistarhoilta, liharekkoja poltettu, muista ikkunoiden rikkojaisista tai lukkojen liimailuista puhumattakaan.
Koko lehti oli häpeämättömän mustavalkoista ja naivia propagandaa - siis erittäin viihdyttävää luettavaa. Näin jälkikäteen ajatellen se ei kuitenkaan ole kovin kummoinen opus, myöhemmin kun pistettiin vielä paremmaksi. No joka tapauksessa maailmanhistorian ensimmäiselle suomenkieliselle pelkkään suoraan eläinoikeustoimintaan keskittyneelle lehdelle on annettava sen ansaitsema kunnia.
Lehden julkaisijaksi ilmoittautui Espoossa postilokeroa pitävä Eläinten vapautus rintaman tukiryhmä. Kakkosnumeron luvattiin ilmestyvän kesällä 1995 - sellaista ei kuitenkaan koskaan tullut. Vastarinnan työnjatkajaksi ilmestyi kuitenkin samana kesänä Eturintama niminen zine jonka sisältö jatkoi myös ihan samoilla linjoilla. Sen pääkirjoituksessa mainitaan "koska EVRTR:stä ei ole kuulunut mitään Vastarinta-lehden jälkeen, epäilemme koko ryhmän jo lakanneen toimimasta".
Näin jäi tämän mainion zinen tarina yhteen ainoaan numeroon. Myös em. Eturintama-lehden taival päätyi ensimmäiseen numeroon. Sittemmin Anonyymi lehti jatkoi, tällä kertaa peräti kahden numeron voimalla. Erilaisia pamfletteja ja oppaitakin ilmestyi: Kalifornialaisen ALF-aktivistin hastattelu, Ei jälkeäkään sekä Eläinten vapautus ja suora toiminta joka veikin informaation tason ihan uusiin sfääreihin. Hieman suuremmat painosmäärät omaavat Muutoksen kevät ja Sudenhetki -lehdet täytyy tietysti mainita, nämä nyt olivat muutenkin tasoltaan ns "oikeita" julkaisuja erotuksena pienten piirien nyrkkipaja zineistä. Aivan viime vuosina Vastarinnan perinteitä on jatkanut ansiokkaasti Revontuli-lehti kolmella numerollaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti