lauantai 24. joulukuuta 2011

Puputytön juhlakirja


Tämähän ilmestyi jo lokakuussa, mutta sain tämän vasta nyt. Tää on varsin mieluinen ja odotettu kirja paristakin syystä. Ensinnäkin tietysti kun olen innokas Raisan eli Pinkkiksen blogin lukija, jos tällaista asiaa nyt edes kehtaa paljastaa. On välillä nimittäin aika himmeää juttua. No ehkä juuri sen takia siitä tykkäänkin.

No niin, itse kirjaan. Tämä ei ole yhtään himmeä tai outo vaan vegaaninen ruokakirja. Raisan edellistä Puputyttö ja vohvelisankari -kirjaa en ole nähnyt, joten siihen en voi tätä verrata, mutta nytten on hankittu ihan oikea ammattilainen valokuvaajaksi, joten kuvien laatu on upealla tasolla ja ylittävät jopa Elina Innasen Viiden tähden vegaanin laadullaan ja se ei ole pikkujuttu se. Suurin puute on vain se että Raisan kokkaukset ovat melko harmaata mössöä, joten edes huippukuvaaja ei ole onnistunut luomaan niihin sitä värikkyyttä jota ehtaan Pinkkis-tyyliin vaadittaisiin. Kontrasti muuten värikkääseen ulkoasuun on hienoinen. Ehkäpä olisi pitänyt käyttää reippaasti elintarvikeväriä leivonnassa ja värikkäitä vihanneksia muiden ruokien yhteydessä. Toisaalta keinotekoisten elintarvikevärien käyttö olisi ollut ehkä liiaksi manipulointia. Joten tietyllä tapaa pitää kuitenkin antaa tunnustusta luonnonmukaisuudesta reseptien suhteen.
Myös kirjan taittajalle pitää antaa paljon tunnustusta lopputuloksesta. Sisäpiirin tietona kerrottakoon, että ilman hänen ammattitaitoaan lopputulos olisi näyttänyt aivan toiselta.

Kirjassahan esitellään ruokavinkkejä eri juhliin alkaen ystävänpäivästä ja päättyen uuteenvuoteen. Etukäteen kuvittelin tämän koostuvan etupäässä leivonnaisista, niistä kun pinkkis-blogissa on kait eniten kirjoitettu, mutta varsin monipuolisesti löytyy eritasoisia, pääasiassa melko helppoja reseptejä jokaiselle aterialle ja kelpaa niitä valmistella muulloinkin kuin juhlapyhinä. Lisäksi löytyy mös parit askarteluvinkit. Itseasiassa olisi ollut mukavaa jos näitä olisi ollut enemmänkin. Raisa kun on myös varsinainen kädentaitaja askartelunkin suhteen. No kolmanteen osaan sitten, kait tällainenkin tulee. Kuvan pöllin ilman lupaa Pinkkis-blogista kun tykkään tosta kuvasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti