Äärioikeisto Suomessa

Äärioikeisto Suomessa kirjahan oli viime talvella kovastikin esillä julkisuudessa, mutta sain tämän hankittua vasta äskettäin, joten en nyt enää viitsi tehdä normaalia uutuuskirja katsausta. Kiinostus tähän lienee jo kovasti laskusuunnassa, joten luodaan sen sijaan tällainen historiallinen vertailu äärioikeiston kehitykseen parissa kymmenessä vuodessa.
Kapinatyöläisen numerossa 10, joka ilmestyi loppuvuodesta 1991 oli teemana fasismi Suomessa. Suomen Anarkistien Liitto oli aloittanut pienimuotoisen kampanjan rasismia ja fasismia vastaan, jota Kapinatyöläinen -lehti omalta osaltaan tuki esittelemällä maassamme toimiviä äärioikeistolaisia sirpaleryhmiä. Esittelyä täydennettiin lisäksi vielä seuraavassa numerossa (11). joka ilmestyi kevällä 1992.

Paljon on vettä virrannut Kymijoessa noista vuosista ja suomalainen äärioikeistokin muuttanut muotoaan ja toimintatapojaan. Paljon yhteistä silti edelleen löytyy. Kapinatyöläinen jaotteli äärioikeiston hihhuleihin ja muuhun äärioikeistoon. Ensin mainittuun ryhmään laitettiin pienet, usein vain muutaman aktiivin järjestöt, jotka koostuivat etupäässä mieleltään epävakaista kaheleista tai nuorista seikkailua etsivistä pojista, jälkimmäiseen taas vakavasti otetavan äärioikeiston.

Koivulaakso - Brunila - Andersson kolmikko taas on jättänyt viime vuoden lopulla ilmestyneessä Äärioikeisto Suomessa -kirjassaan kokonaan huomioimatta tämän hihhuliosaston, ellei sellaiseksi lasketa Finnish Defense Leaguea. Syynä varmaankin, että nykyään vakavastikin otettavia ryhmiä on aivan riittävästi yhden kirjan aiheiksi.

Kapinatyöläisen hihhulit osastossa esittely aloitettiin Pekka Siitoimen Kansallisdemokraattisella puolueella. Jo edesmenneen Pekan (parlamentaarisen) uran huippuhan oli vuoden 1996 kunnallisvaaleissa, jossa hän jäi 29 äänen päähän valtuustopaikasta. Siitoinin manttelinperijäksi Suomen valtakunnanjohtajaksi ehdotettu Michael Aalto ei ole päässyt lainkaan mukaan tähän uuteen kirjaan, mikä tietysti osoittaa tämän hihhuliosaston nykypäivänä jokseenkin vaarattomaksi.
Kapinatyöläinen jatkaa hihhuliosastoa esittelemällä samasta postilokerosta löytyvät Kansallisradikaalin Puolueen, Kansallisen Yhtenäisyyden Järjestön ja Suomen Kansan Järjestön, jotka ovat kaikki jääneet historian hämärään, sekä Mark Parlandin Skullheads -järjestön. Tälle Kapis ei ennustanut pitkää ikää ja siinä oli aivan oikeassa. Järjestön tarkoitus oli värvätä skinhead-nuorisoa ja ajaa skinhead kulttuuria. Itse kyllä kunniotuksesta alkuperäisiä skinheadeja kohtaan käytän mielummin bonehead -nimitystä, joten jatkossa puhun siitä. Tai vaihtoehtoisesti näitä "natsi-skinejä" voisi nimittää rehellisesti ihan vain maahanmuuttokriitikoiksi. Eli tyyliin "Maahanmuuttokriitikot pahoinpitelivät romanikerjäläisen".
Skullheadsia vastaavana järjestönä Koivulaakso - Brunila - Andersson nostavat esiin Musta Sydän -nimisen ryhmän ja kyllä tälläkin saralla toiminta on mennyt huomattavasti synkempään suuntaan. Parikymmentä vuotta sittenhän bonehead-liike koostui lähinnä nuorista pojista, joidenka "poliittinen" toiminta oli lähinnä pillerihumalassa riekkumista.
Neljäntenä hihhulijärjestönä esiteltiin Hyvinkäällä osoitetta pitävä Kansallisrintama, jonka toiminta koostui lähinnä vain pakolaisvastaisten tarrojen tuottamisesta.

Muuhun äärioikeistoon luettiin Kansallinen Kulttuuririntama, joka oli aikoinaan sirpaleryhmistä suurin ja kuuluisin. Sen jäseninä oli paljon bonehead-nuorisoa ja myös yliopisto-opiskelijoita. Järjestö oli Kapiksen luonnehdinnan mukaan lähellä edesmenneitä Aketeemista Karjalaseuraa ja Isänmaallista Kansanliikettä.
Toisena vakavasti otettavana esiteltiin Suomen Maaseudun Puolue, joista myös tuli Kapiksen mukaan mieleen IKL. Puolue puhui unohdetusta kansasta, sinivalkoisista arvoista, lietsoi vihaa ulkomaalaisia ja ruotsinkielisiä kohtaan. Puolueen linja perustui halpaan populismiin ja kristilliseen suvaitsemattomuuteen (esim. homoviha, sivarivastaisus, jne.). Näin siis Kapinatyöläisen toimituksen luonnehdinnan mukaan. Kyllä täytyy todeta, että Persussuomalaiset ovat jatkaneet pitkälti SMP:n viitoittamalla tiellä. Jos jotain myönteistä pitää löytää, niin sivarivastaisuus on vuosien saatossa puolueen ohjelmasta kadonnut. Tai ainakaan kukaan ei ole kehdannut sillä alkaa ratsastamaan, kiitos Halla-Ahon muinaisen valinnan. Myös Koivulaakso - Brunila - Andersson käyttävät runsaasti sivuja Persussuomalaisten Halla-Aholaissiiven esittelyyn.

Äärioikeiston esittelyä jatkettiin vielä seuraavassa numerossa (11), jossa esiteltiin "uutta oikeistoa", joka tarkoitti Kokoomusnuoriin pesiytyneitä fasisteja. Heidän lausunnot olivat olleet liikaa konservatiivipuolueelle, joka oli erottanut Itä-Helsingin ja Lauttasaaren kokoomusnuoret sekä Helsingin oikeistonuoret Uudenmaan piirijärjestöstä.

Viimeisenä esittelyssä oli Akateemiset Reservinupseerit, jota yhdisti fasismiin kaksi seikkaa. Ensinnäkin siinä näkyvästi toimivat äärioikeistolaiset, joita Kapinatyöläinen mainitsee nimeltä Kansallisen Kulttuuririntaman Risto Penttisen, boneheadpiireistä tunnetun Jukka I. Mattilan sekä sukurasituksen omaavan Jyri Kosolan. Näistähän Mattila jatkaa edelleen politiikkaa Kokoomuksen riveissä, ilman mainittavampaa menestystä, päästen viime talvena äärioikeistolaisia kunnallisvaaliehdokkaita listaavan Kunnollisvaalit -bloginkin esittelyyn.
Toinen ARU:n fasistisuuden kavaltaja oli ARU-lehti, joka oli Kapinatyöläisen mukaan sitä samaa kaavamaista vihaa elämää kohtaan kuin muutkin fasistijulkaisut: Avointa rasismia; matalamielistä aseistakieltäytyjien, vihreiden, feministien, homojen ja vasemmistolaisten solvaamista.

Nykyään merkittävimpinä Äärioikeistolaisina liikkeinä Koivulaakso - Brunila - Andersson kolmikko pitää Halla-Aholaisten ja Bonehead-liikkeen lisäksi Suomen Vastarintaliikettä sekä Suomen Sisua, joita kirjassa käsitellään varsin kattavasti.
Mainio kirja, joka tuli luettua muutamassa päivässä. Hihhuliosaston mukaan ottaminen olisi tehnyt lukemisesta huomattavasti hauskempaa, nyt siis poissaolollaan loistavat nämä kaikki Suomen Kansallissosialistiset Työväenpuolueet, Suomen Kansan Sinivalkoiset, Muutos 2011 liikkeet ynnä muut höyrypäät.

Laitetaanpa lopuksi vielä yksi hauska anekdootti: katsoin/kuuntelin CIA:n vakoilukoneen linkin kautta ääninauhan Jyväskylän tapahtumista ja heti se alkoi ehdottamaan kaveriksi Dan Koivulaaksoa ja Juho Eerolaa! Mistä helvatusta se nämä osaa yhdistää. Mainittakoon vielä, että Eerolaa ei mainita kirjassa muuten kuin kerran ja silloinkin ainoastaan eduskunta-avustajansa edesottamusten takia, vaikka näistä kirjan julkaisua seuranneista lausunnoista voisi ihan muuta päätellä. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.