Itä-Uudenmaan kierros

Yamma yamma, gabba gabba. Viikko sitten kävin ajelemassa Itä-Uudenmaan vähemmän koluttuja teitä reitillä Loviisa-Liljendal-Myrskylä-Artjärvi-Elimäki ja Hurukselan tietä takaisin.  Ensinnäkin ilouutisena uusien ajoreittien etsijöille; Mickelspiltomin ja Myrskylän välistä soratietä on asfaltoitu muutaman kilometrin matkalta, milloin tämä on tapahtunut on itselleni epäselvää. Tästä kun taitaa olla jo liki 10 vuotta kun edellisen kerran täällä kävin. Soratietä on jäljellä vielä vajaa 4 kilometriä ja se oli ihan kohtalainen ajettava. Ensisijaisena tarkoituksena oli käydä kuvaamassa nuo 2 punamuistomerkkiä, niiden bongailua kun nyt tulee jossain määrin harrastettua. Samalla kävin myös katsastamassa tämän Ruskeakallion rotkon.

Löysin paikan sattumalta jo pari vuotta sitten, kun päätin käydä lähempää katsomassa tielle näkyvää mielenkiintoiselta vaikuttavaa kallioseinämää. Myös maaston kuluneisuus paljasti, että täällä on oltava jotakin erityistä.

Ensimmäisellä käynnillä havaitsin, ettei rotkoon ole menemistä kuivin jaloin. Päätin odotella kuivempia kelejä. Sittemmin löysin tästä kohteesta mainintaa geokätköilijöiden sivulta, samalla selvisi myös paikan nimi. Tältä näyttää siis rotkon suuaukolla. Ensimmäisen kymmenen metrin jälkeen on vinkkelikulma ja mitä sitten seuraa jäi mieltä kiihoittavaksi mysteeriksi.

Nyt siis toinen käynti paikalla. Tämä ei varmaankaan kuivu koskaan, joten kengät pois ja kahlaamaan. Vesi näytti melko matalalta, mutta upottavan mutapohjan takia vettä oli syvimmillään melkein polviin asti. Lisäksi pohjalla olevat liukkaat puunrungot tekevät liikkumisesta hieman haastavaa. Toisaalta rotko on erittäin kapea, paikoin vain noin metrin verran, että seinistä on hyvä ottaa tukea. Juurikin rotkon kapeus suhteessa korkeuteen ja sen pituus tekee tästä erityisen hienon paikan.

 Kulman takaa paljastui taas toinenkin kymmenmetrinen pätkä.

Jonka jälkeen selvisi,että onkaloon olisi ollut toinenkin sisäänkäynti. Tosin suurten kivien välinen rako oli kyllä hyvin ahtaan näköinen ja olisi vaatinut aikamoista kiipeilyä. Eikä täältäkään olisi päässyt kuivana sisään rotkon viimeiseen osaan, joka on muita ylempänä ja täysin kuiva. Tämän perällä oli myös se geokätkö.

Nämä sinänsä varsin ala-arvoiset kuvat eivät tee kunniaa paikan jylhyydelle ja mittasuhteille, joten hienojen (suomalaisten) luontokohteiden ystäville tutustumisen arvoinen paikka.

Myrskylässä ei ollut punakaartia, eikä kunnan alueella taisteltu. Paikallisia punaisia liityi kuitenkin Loviisan ja Lahden punakaarteihin n. 30 henkeä vapaaehtoisesti ja 70 pakko-ottojen kautta, mikä sittemmin muodostui kaksinkertaiseksi tragediaksi. Ensin rauhaa rakastavia työläisiä pakotettiin sotimaan ja kapinan jälkeen lahdattiin tutkimatta pärstäkertoimen mukaan tai tapettiin nälkään keskitysleireillä. Valkoinen terrori koitui useiden myrskyläläisten kohtaloksi Orimattilan taistelun jälkeen. Vanha sananlasku yksi suomalainen vastaa kymmentä ulkomaalaista ei siellä pitänyt alkuunkaan paikkaansa kun vastassa oli saksalainen rautakorko. Saksalaisten tappiot Orimattilan taistelussa 13.4. 1918 olivat 1 kaatunut ja 1 haavoittunut, suomalaisten 95-130 surmansa saanutta. Näistä myrskyläläisiä oli 26 miestä, joista pääosa on merkitty pakolla otetuiksi. Lisäksi huhtikuun lopulla teloitettin Myrskylän Kankilassa 6 Pernajan punaista ja yksi paikallinen näyttää surmatun paikkakunnalla vielä 11. kesäkuuta. Lisäksi 2 valkoisiin lukeutuvaa jotui ryöstömurhan uhreiksi paikkakunnalla 10.4. Tästä itselläni ei ole tietoa olivatko syyt poliittiset.

V. 1946 pystytetty muistomerkki sijaitsee erittäin edustavalla paikalla kirkon vieressä, mistä johtuen epäilen, ettei siihen ole haudattu ketään. Lisätietoja asiasta vastaanotetaan.

Artjärven punamuistomerkistä itselläni ei ole muita tietoja kuin mitä netistä ennestäänkin löytyy. Siinä on teksti "Elimme taistelimme Suomen työväenluokan puolesta", sekä surmansa saaneiden nimiluettelo. Tähän haudattiin omaisten toimesta Vuorenmäen taistelussa kuolleita artjärveläisiä. Lisäksi syksyllä 1966 tähän siirrettiin myrskyläläiset Johan Harju ja Lennard Koskinen, iittiläinen Mauno Salpala sekä kaksi tuntemattomaksi jäänyttä. Nämä olivat olleet aiemmin haudattuna jossakin metsässä. Varat muistomerkkiin saatiin yleisellä keräyksellä ja se valmistui 1969.