Valtiorikosylioikeuden aktit digitoitu

Tällä viikolla Kansallisarkiston Digitaaliarkistossa julkaistiin Valtiorikosylioikeuden pöytäkirjoja. Kesällä 1918 kapinallisten rangaitsemiseksi perustettu Valtiorikosoikeus käsitteli kaikkiaan 75 550 syytettyä, joista noin 10% vapautettiin. Syyllisiksi julistavia tuomioita luettiin kaikkiaan vajaa 68 000 kappaletta, joista valtaosa avunannosta valtiopetokseen. Ehdollisen rangaistuksen sai syytetyistä kaikkiaan 39 400 henkeä. Kuolemantuomion tai ehdottoman vankeusrangaistuksen saaneilla oli mahdollisuus anoa armahdusta Valtiorikosylioikeudelta ja juuri nämä noin 27 000 aktia on nyt julkistettu. Toivottavasti nuo ehdollisetkin tuomiot tulisivat vielä nähtäville. Ehdottoman tuomion saaneiden keskirangaistus oli 4 vuotta. 30. lokakuuuta annetulla armahduksella kaikkien enintään neljän vuoden tuomion saaneiden rangaistus muutettiin ehdolliseksi. Näitä punavankeja oli kaikkiaan 10 000. 7. joulukuuta 1918 taasen enintään 6 vuoden tuomion saaneet 7000 vankia vapautettiin ehdonalaiseen ja elinkautiset lievennettiin 12 vuoteen. Samalla myös valkoiseen terroriin syyllistyneet vapautettiin kaikesta edesvastuusta.

Kävi hieman kuumottamaan, kun löytyi isoisän isän liki täyskaima. No tämä oli kotoisin Kouvolasta ja isoisä ja hänen sukunsa on Viipurista, eikä syntymäaikakaan täsmännyt. Sukulaisia en siis täältä ole löytänyt. Isän puolen suku on enemmän työläistaustaista, vaikka 1913 syntynyt isoisä olikin kova kokoomuslainen. Äidin isä taas oli sisällissodassa valkoisten riveissä osallistuen 17-vuotiaana Kuhmoisten ja Vehkajärven taisteluihin ja myöhemmin vielä IKL:ssä. Talolliset ei digannut sosialismista.

Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa -kirjassa on koko sivun kuva Kelkkalan työväenyhdistyksen nuoriso-osastoon kuuluneesta 17-vuotiaasta Martta Pyrhösestä, joka kuului Viipurin merkinantokomppaniaan. Hieno kuva ja nätti likka, joten otetaanpa hänet esimerkisi siitä mitä nyt on mahdollista selvittää.
Karjala-tietokanta, johon on kerätty Neuvostoliitolle luovutettujen kuntien kirkonkirjoja, tietää kertoa, että työmies Elias Pyrhösella ja tämän vaimolla Vilhelmiinalla oli kaikkiaan kuusi tytärtä; Ida, Anna, Elisabeth, Maria, Martta ja Alma. Anna oli tosin kuollut jo 12-vuotiaana vuonna 1905.
29.8.1900 (VRYO:n aktin mukaan 19.8.1900) syntynyt Martta Pyrhönen oli työskennellyt kaksi vuotta Viipuri osakeyhtiön tulitikkutehtaassa, mutta työttömäksi jäätyään liittynyt vapaaehtoisesti Viipurin merkinantokomppaniaan. Tässä toimessa hän oli ollut ensin vartijana kansakoululla, josta hänet oli siirretty Talin-Karisalmen radalle vahdiksi, josta 25.4. palannut Viipuriin. Viipurissä hän oli vielä mennyt ketjuun Kangasrantaan, jossa haavoittui olkapäähän. Sieltä hänet siirretttiin Myllymäen sairaalaan, josta valkoiset hänet pidättivät.
Martta Pyrhönen oli käynyt kaksi luokkaa kansakoulua, papintodistuksen mukaan hän oli puhdasmaineinen ja Suojeluskunnan lausunnon mukaan luonteeltaan rauhallinen omaten säännölliset elämäntavat.
Tästä huolimatta Valtiorikosoikeus tuomitsi 16. elokuuta 1918 Martan avunannosta valtiopetokseen 2 vuoden 6 kuukauden ehdottomaan rangaistukseen ja määräsi hänet takaisin Viipurin vankileirille rangaistusta kärsimään. Tähän päätökseen Martta haki armahdusta Valtiorikosylioikeudelta, joka muuttikin tuomion ehdolliseksi.
Myös Martan isosiskon Marian (Maijun) paperit löytyvät. Hänet oli vangittu lyhyen tukan takia. Maiju kielsi kuuluneensa kaartiin ja hänet luokiteltiin ensin kolmanteen luokkaan, eli vähiten vaarallisiin. Myöhemmin löytynyt todistaja työmiehenvaimo Anna Porkka antoi lausunnon jonka mukaan Maiju ja Martta Pyrhönen esiintyivät miehen puvussa kantaen asetta. Kumpikin olivat todistajan mukaan olleet Pullilan rintamalla ja osallistuneet taisteluun Kämärän asemalla. Myös Lydia Halonen todisti siskosten esiintyneen miehen puvuissa. Näiden seikkojen nojalla Valtiorikosoikeus langetti Maiju Pyrhöselle peräti neljän vuoden kuritushuonerangaistuksen. Myös Maria anoi armahdusta, mutta hänelle sitä ei myönnetty. Maria pääsi kuitenkin vapaaksi ensimmäisten armahdusten myötä.
Pyrhösen sisarukset selvisivät hengissä myös espanjantaudista ja muista sodan jälkeisistä koettelemuksista. Martta meni aikanaan naimisiin, sai kaksi lasta, tytön ja pojan ja jäi leskeksi jo nuorena. Jatkosodan aikana he muuttivat Helsinkiin jossa ompelijana työskennellyt Martta asui kuolemaansa 1973 asti. Jälkeläiset muistavat hänet rakkaana mummona. Nämä tiedot sain sukulaiselta.

Laitetaanpas tähän vielä pieni päivitys. Kansallisarkiston digitoinnit ovat edenneet ja vähän tämän jutun kirjoittamisen jälkeen julkaistiin Sotavankilaitoksen vankileirikortisto. Sieltä löytyy siis kaikki punavankileireillä olleet. (Tosin tiedän, ettei kortisto ole täydellinen. Osa korteista on ehkä kadonnut tai sitten kaikista ei ole vankikorttia koskaan edes tehty). Etsiminen on hieman työlästä, koska kaikki täytyy käydä manuaalisesti läpi.
Eikä tässä kaikki. Erittäin kiinnostava on myös Valtiorikoylioikeuden ja Valtiorikosoikeuksien aktihakemisto. Sieltä löytyy aakkosjärjestyksessä kaikki jotka ovat joutuneet kapinan johdosta oikeuden eteen. Täältäkin pitää hakea nimiä manuaalisesti. VRYO:ssa tuomitut löytyy siis nimen tai numeron mukaan Digitaaliarkiston etusivulta, mutta myös VRO:ssa tuomitut, eli käytännössä sellaiset, jotka ovat selvinnneet ehdollisella tuomiolla tai vapautettu kokonaan syytteistä löytyvät luettelosta. Ja nyt noiden VRO-aktien digitointikin on jo hyvässä vauhdissa.
Homma toimii seuraavasti: Katso ensin aktihakemistosta millä numerolla etsimäsi henkilö on tuomittu ja etsi sitten vastaava numero tuolta VRO-akteista. Tätä päivitystä tehtäessä korkeimmalla numerolla oleva akti on VRO 7/949. Ensimmäinen numero tarkoittaa jutun käsitellyttä osastoa ja jälkimmäinen on kyseisen osaston käsittelemän jutun järjestysnumero. VRO-osastoja oli kaikkiaan 145. Osastot  53, 103 ja 104 eivät toimineet ja osaston 116 paperit ovat kadonneet. Eli näistä on tätä kirjoittaessa (12.04.2017) vain pieni osa digitoitu. Oikeiden paperien löytäminen noista kansioista on sitten erittäin työlästä.