tiistai 20. joulukuuta 2016

Yrjö Kallinen ja vegetarismi

Tuli tuossa joku aika sitten ostettua pitkään haluan lukea -listallani olleen Matti Salmisen kirjan Yrjö Kallisen elämä ja totuus. Kallinenhan tunnetaan parhaiten "kävelevänä paradoksina", eli pasifistina puolustusministerinä. Tätäkin puolta kirjassa käsitellään, kuten myös osuustoimintaliikettä ja teosofiaa.
Kallinen oli vakaumuksellinen vegetaristi jo 1900-luvun alkupuolelta asti. Vakaumus kesti myös vankileireillä, joissa Kallinen sai kaikkiaan neljästi kuolemantuomion.
Muista työväenliikkeen aikalaisista myös Pekka Railo oli vegetaristi, tästä olen joskus kirjoittanutkin Valkoisten vankina -kirjan esittelyn yhteydessä.
Kallisen vegetarismiin hurahtamisesta ei ainakaan tästä kirjasta löydy tarkempaa tietoa, se on kuitenkin luultavasti tullut tolstoilaisuuden, teosofian ja siihen liityvän hindulaisuuden mukana. Ensimmäinen ruotsinkielinen vegetaristinen yhdistys perustettiin Suomeen jo 1907 ja vuoteen 1913 mennessä se oli levinnyt ympäri maan, jolloin myös suomenkieliset perustivat oman yhdistyksen Salossa.

Itse kirjan hauskin kohta, jonka takia tämäkin kirjoitus piti laatia - niin edellä aikaansa se oli, on lainaus Pääkaupunkiseudun Osuustoimintamiesten kerhon pöytäkirjasta n:o 15 vuodelta 1931, jonka pohjana on kyseisen kerhon jäsenen Kustaa Lehtimäen alustus ulkomaisten teurastamojen kehityksestä:
Emme yritä sitä selostaa, mutta vuoden 2000 lukijalla, joka aikakirjurin uskon ja toivon mukaan on vegetaari, kuten muutkin aikalaisensa, mainitsemme vegetaarisella kielellä: monien ulkomaisten osuuskauppojen ruumishuoneet, joissa eläinvainajia säilytetään ennen niiden hautaamista ihmisten vatsaan, ovat siten järjestetyt, että mädäntymisprosessi edistyy mahdollisimman hitaasti ja ruumiit lahoavat vain sen verran, että ihmisten torahampaat pystyvät niitä helpommin repimään. Kalmanhaju ruumishuoneissa on verraten lievä. Uudenaikaiset giljotiinit ja muut ruhjomislaitteet, joissa lihaskudokset eläinten ruumiista rouhitaan lihan- ja verensekaiseksi massaksi, ovat suurenmoisia. Kun tällainen liha- ja verimassa vedensekaisena liejuna sullotaan ruumiin vatsasta repäistyyn suolenpätkään, saadaan n.s. makkaraa, joka sekä ulkomuodoltaan että tuoksultaan on suuresti erilainen kuin edesmennyt vainaja kalmanhajuineen.
Kustaa Lehtimäen pettämättömään huumorintajuun luottaen Yrjö Kallinen. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti