lauantai 12. toukokuuta 2018

Karhula 12. toukokuuta 1918

Lauantaina 4. toukokuuta aamupäivällä vedettiin valkoinen lippu Kymin työväentalon salkoon. Valkoiset saapuivat iltapäivällä kapteeni Spåren johdolla työväentalolle. Vangit komennettiin portaiden välissä olevaan syvennykseen ja asetettiin konekivääri 20 metrin päähän ilmoittaen, että jos joku yrittää karata, niin ammutaan joukkoa, josta karkaaminen tapahtui. Lisää vankeja kerättiin iltapäivän aikana pihalle ja illalla koko joukko vietiin Karhulan konepajan turvepehkuvarastoon, joka pölyn keskelle satojen ihmisten etsiessä yöpaikkaa. Seuraavana päivänä alettiin tekemään harvennusta. Pikaisen kuulustelun jälkeen vähemmän vaaralliseksi katsottuja laskettiin ehdonalaiseen vapauteen, näistä monien tultua myöhemmin uudelleen vangituiksi. Nimeltä huudetiin 24 miestä ja kaksi naista. Heidät marssitettiin Kolmikulmasta Vapalanmäelle kulkevan maantien varrella olevaan aidattuun halkotarhaan. Komendantti Carl Arne Broberg avasi portin, viittasi sisään ja sanoi "siinä on teidän yrttitarhanne", komensi vangit halkopinojen väliin, johon tuomitut ammuttiin muutaman hengen ryhmissä suuren ihmisjoukon seuratessa tapahtumaa tieltä ja Tornipytingin ikkunoista. Uhrien omaisille annettiin illalla lupa korjata ruumiit pois. Sitten voittajat pitivät tanssiaiset Karhulan rautatieasemalla.
Erittäin järkyttävänä muistetaan 16-vuotiaan Aino Löytyn teloitus. Lauri Minkkinen muisteli tapausta 1950-luvulla: "Sitten tuotiin kaksi tyttöä ammuttaviksi. Toinen tytöistä menetti itsehillintänsä  heittäytyen polvilleen ampujan eteen, rukoillen armoa. Tästä ampuja järkyttyi niin, ettei voinut toimia vaan lähti pois. Paikalle tuli uusia, raaempia miehiä, jotka tekivät tehtävänsä."
Rovasti A.O. Wuorimaan laatiman raportin mukaan palomestari Arttur Forss oli tullut Löyttyä vastaan kuraisella polulla, eikä astunut sivuun kuraan, vaan lausui tälle muutamia leikillisiä kompasanoja. Löytty oli heti mennyt esikuntaan vaatimaan Forssia surmattavaksi. Tämä tulikin vangituksi ja lähetettiin Kouvolaan, josta ruumis löytyi toukokuussa Tommolan veripellosta. Matti Puranen on muistellut samaa tapahtumaa. Purasen mukaan Forss oli työntänyt tytöt lankkusillalta kuraropakkoon, mikä voi olla Wuorimaan siistittyä versiota todennäköisempi vaihtoehto. Purasen muistin mukaan kyseessä oli kauppaopiston oppilas Gustav Forss, joka myös lähetettiin Kouvolaan surmattavaksi.
Halkotarhan alue on nyt suljettua teollisuusaluetta, johon on rakennettu suuria lasitehtaan varastohalleja.
Tämä ei ollut ensimmäinen teloitus. Jo saman päivän aamuna kello viideltä oli ammuttu Kymin vaivaistalon lähellä olevan metsän reunassa viisi miestä, johon he haudattiin, vähän multaa vain päälle. Omaiset kävivät ne myöhemmin noutamassa hautausmaalle. Tämä ensimmäinen teloitus on jäänyt vähemmälle huomiolle, enkä ole näiden teloitettujen nimiäkään löytänyt mistään. Mahdollisesti Armas ja Ilmari Hiltunen tulivat tässä surmatuiksi, sillä heidät on mainittu Korkeakoskella ammutuiksi. Vaivaistalo oli siinä missä se on nykyäänkin, eli Eskolan palvelutalon paikkeilla.
Seuraavana sunnuntaina 12. toukokuuta jatkettiin ampumisia Kymin kirkonmäen takana olevassa sorakuopassa. Tästä paikasta otettu kuva julkaistiin Itä ja länsi lehdessä 10 vuotta myöhemmin.
Tällöin ammuttiin terroritilaston mukaan 28 henkeä, joista yksi oli nainen. Tämä oli lukumäärältään suurin teloitus Karhulassa. Suomen Sosialidemokraatissa vuotta myöhemmin julkaistussa kuolinilmoituksessa on 27 nimeä, siitä puuttuu ainakin Kalle Semberg, joka löytyy Työn Oikeus -lehden ilmoituksesta nimellä Lemberg. Joissakin lähteissä teloitettuja mainitaan olleen 30.

Punaisten plutoonanpäällikön Leo Hovin vaimo Elin Maria on muistellut tätä tapahtumaa. Leo oli palannut rintamalta kotiin nälkäisenä, likaisena ja väsyneenä, piiloutunut kellariin, josta hänet oli löydetty ja viety vangiksi konepajan viilaverstaaseen. Yöllä neljältä saapui miehiä pyssyt olalla tämän kotiin ja käskivät peittää vilteillä kirkon puoleiset ikkunat kieltäen katsomasta ulos. Elin Maria oli kuitenkin katsellut kammarin ikkunasta viltin raosta kun hänen miehensä ja muut kapinalliset ammuttiin sorakuoppaan. Leo oli viimeisenä heilauttanut kättään kotinsa suuntaan.

Terroritilaston mukaan teloitus tapahtui kahdelta yöllä. Myös Jaakko Semberg muisteli äitinsä käyneen jo yöllä kolmelta viemässä miehelleen Kalle Sembergille ruokaa Karhulan poliisiputkaan: "Menin sinne jo kolmen aikaan aamulla. Koppi oli tyhjä. Kaikki oli viety. Kysyin vartijoilta, mihin on viety. `Emme tiedä, olemme uusia täällä. Painu hiiteen ämmä tai pistetään ukkosi seuraksi...´ Lähdin kirkolle. Itkeviä ja valittavia ihmisiä tuli vastaan. He kertoivat, että siellä ne ovat, kaikki sieltä poliisin putkasta, kirkkomaan takana, santakuopassa, sinne on peitetty. Katselin kalman työtä, verisiä jälkiä. Otin huopahatun palasen. Siinä näkyi nimikirjaimet. Isä ei tule enää..."
Ammutut kuljetettiin Karhulan Hovin parihevosilla ja purukärryillä kahtena kuormana rivihautaan, johon oli ilmeisesti haudattu jo edellisenä sunnuntaina ammuttuja, sillä siinä on Heikki Väggin yksityinen hautakivi. Aamulla kirkkoon menijät saivat kauhistella verisiä jälkiä haudan reunalla. Papinkin kerrottiin olleen kivääri selässä.
Tämän teloituspaikan olen paikantanut kirkonmäkeä kierrellessäni nykyisen Alahovintie 3:n takana olevaan sorakuoppaan. Täysin varma asiasta en ole, tämä on kuitenkin ainoa paikka joka vastaa jossain määrin vanhaa kuvaa. Alueelta on otettu myöhemmin lisää hiekkaa, joten kuoppa on suurempi kuin 100 vuotta sitten.
Viimeinen kenttäoikeuden tuomio laitettiin täytäntöön 23. toukokuuta, jolloin ammuttiin 9 miestä ja 1 nainen. Tämän kerrotaan tapahtuneen hautausmaalla ammuttujen itsensä edellisenä iltana kaivamaan kuoppaan. Myös edellisestä teloituksesta kerrotaan ammuttavien joutuneen itse kaivamaan oman hautansa.
Joukkohauta tehtiin Malmin pellolle hautausmaan reunaan. Rovasti Wuorimaan mielestä roistoja ei olisi saanut haudata ollenkaan hautausmaalle, vaan johonkin suohon. Jonkinlainen hautajaistilaisuus täällä kuitenkin pidettiin, sitä on muistellut Elin Maria Hovi: "Kävelin toisten punaleskien kanssa haudalle puolitoistavuotiasta Lahjaa sylissä kantaen ja vähän päälle kolmivuotiasta Voittoa kädestä taluttaen, kun ammuttujen siunauksesta oli ilmoitettu. Pastori Kaira puhui haudalla kauhean rumasti: haukkui meitä naisia punikkien huoriksi ja lapsiamme huorienpenikoiksi. Sanoi olevansa hyvillään, kun punaiset rosvokoplat oli saatu kiinni ja teloitettu. Me nuoret lesket itkimme ääneen,  lapset mukana. Yhtään siunaussanaa ei pappi sanonut. Hautaus oli kauhea kokekemus. Ikinä en sitä unohda."  Kuva haudasta kunnostuksen jälkeen on vuodelta 1928.
Sama paikka nyt. Heikki Väggin hautakivi, joka näkyy vanhassakin kuvassa on vaihtanut paikkaa, keskelle on pystytetty v. 1941 iso muistokivi ja puut ovat kasvaneet. Hautausmaata on myös laajennettu Alahovin suuntaan.

12. päivä ammutun Emil Adamssonin 1914 syntynyt tytär Vieno Hiirola on muistellut käyntiään haudalla 1920-luvulla: "Kerran lähdimme Kymin kirkon hautuumaalle, poimimme kedon kukkia viedäksemme ne isän haudalle. Olimme kuulleet, että se on pitkä hauta. Löysimme sen, vaikka siellä ei ollut ristiä eikä meillä ollut astiaa mihin olisimme kukkamme laittaneet. Kaivoimme ne maahan ja mielestämme ne olivat kauniita siinä. Meitä lähestyi muuan mies ja huusi: `Jos ette poistu ja heti, joudutte itsekin sinne´. Meillä oli varmaan sata paria jalkoja juostessamme. Kaaduin ja sain ison kuhmun otsaani. Kotona äidin kysyessä olinko ollut tappelussa, valehtelin että en, sillä todellisuudessa sain usein puolustella sisartani ja minua, sillä olin rohkea ja siskoni hiljainen, meitä kun nimitettiin punikeiksi."

Suurimpina vastuullisina teloituksiin olivat komendantti Carl Arne Broberg ja Anders Kramer. Karhulan poliisin Mooses Ponttaanin kerrotaan olleen myös erityisen innokkaana seulomassa ammuttavaksi joutuvia. Likaisen työn tekijöiksi mainitaan ruotsinkieliset pohjalaiset. Myös kiihkeässä mielentilassa olleiden haminalaisten kerrotaan surmatun pastori Tauben pojan johdolla vaatineen päästä toteuttamaan kenttäoikeuden tuomioita. Kenttäoikeuden paperit, mikäli sellaisia on koskaan tehtykään, on hävitetty. Teloitusten motiivien pohtiminen vaatisi laajempaa tutkimusta. Ammuttujen joukossa tiedetään olleen runsaasti työväenyhdistyksen johtoon osallistuneita sosialisteja, punakaartin komppanianpäälliköitä, paikallisten valkoisten vangitsemisiin syyllistyneitä ja myös entisten tekemisten ja ihmissuhteiden kerrotaan painaneen kuolemantuomioita jaettaessa. Tiutisen komppanian päällikkö Kalle Javanainen säilytti henkensä mahdollisesti juuri hyvien henkilökohtaisten ystävyys- ja naapuruussuhteiden ansiosta.

Lähteet:
Työväen Arkisto, Terroritilasto
Lauri Honkanen: Kotkan rykmentti
Tarja Karell: Länskan likka
Olli Korjus: Kulttuurivihkot 4-5 2017
Ulla-Maija Peltonen: Punakapinan muistot
Pentti Pylkkö: Vaiettu vuosi
Pentti Pylkkö (toim.): Kauhun kevät
Eino Seppälä: 60 vuotta sosialidemokraattista työväenliikettä Kymissä
Itä ja Länsi 13-14 1928
Suomen Sosialidemokraatti 12.5.1919
Työn Oikeus 23.12.1919
Vanhaa Karhulaa -ryhmä

1 kommentti:

  1. Tutkimme samoja asioita. Olli Korjus on työtoverini. Oletko valmis vaihtamaan löhdeaineistoja? Raimo Parikka samasta seurasta, kuin sinä, kirjoittaa kirjaa EteläKymenlaaksosta 1918.

    VastaaPoista