Tiutisen naisplutoona

Kymin Tiutisesta kotoisin ollut Lempi Rytkönen (s.1901) muisteli Eteenpäin-lehdessä 1968 Kotkan naiskomppaniaa. Hieno tarina, jonka julkaisen tässä kokonaisuudessaan. Kursivoidut tekstit ovat lainausta lehden jutusta.

Jäkälää kerättiin Korkeakosken metsissä

Vuoden 1917 syksyllä tehtaat seisoivat ja vallitsi ankara työttömyys. Miehet olivat ainakin osaksi päässeet linnoitustöihin, mutta meillä tyttöpoloisilla ei ollut mahdollisuutta saada työtä mistään. Myöhäissyksyllä Kymin kunta kuitenkin järjesti työttömyystöina jäkälän keruuta Korkeakosken metsissä. Tiutisestakin lähti kymmenkunta tyttöä noihin töihin, mutta eiväthän ne sitten kuitenkaan kauaa kestäneet.

Tiutisen tytöt painuivat talolle

Vuoden 1918 tammikuussa oli täälläkin jo punakaarti ja miehet harjoittelivat mm. työväentalossa ennen kuin poistuivat talvisille tantereille.
 Meille kotiin jääville oli puute jokapäiväinen tuttava. Ei ollut ruokaa, eikä rahaa, eikä juuri muutakaan, mitä pidetään elämiselle välttämättömänä. Helmikuun lopulla alettiin sitten puhua, että naisiakin otetaan punakaartiin. Työväentalolla oli jo kuulemma pidetty naisille harjoituksia. Tästä kuultuamme me Tiutisessakin asuvat painuimme talolle. Huhu osoittautui todeksi, sillä työväentalon pihassa oli paririvissä iäkkäitä naisia, kuten meistä nuorista 16-17 vuotiaista tytöistä näytti.

Työväentalon rappuset olivat toivottu vahtipaikka

Syystä tai toisesta vanhemmista naisista ei kuitenkaan muodostettu osastoja, vaan meistä nuoremmista, joiden iät vaihtelivat kuudestatoista kahdeksaantoista vuoteen, tehtiin "plutuuna".
Osastollemme jonka päällikkö oli 21-vuotias Edith, luovutettiin aseet: kiväärit patruunoineen. Aluksi saimme opetusta kiväärien käytössä ja tietysti harjoiteltiin myöskin aseiden puhdistusta. Pian tämän jälkeen meille jaettiin vahtivuorot, jotka osuivat kohdalle joka toinen vuorokausi. Vahdissa jouduimme seisomaan kolme tuntia kerrallaan. Vahtipaikkoina olivat toivotuimpina työväentalon sisärappusten edusta, sillä ulos ankeaan pakkasyöhon meneminen ei tuntunut herkulta.

Lempin mainitsema osaston päällikkö Edith oli Edith Himanen, kuvassa keskellä tummassa paidassa, joka toimi 1920-luvun alkupuolella Tiutisen Pyrinnön voimistelunohjaajana. Kuvan muilla tytöillä en tiedä olleen mitään tekemistä kapinan kanssa. Taitavat olla myös vähän nuorempaa ikäluokkaa.
Himanen selvisi syystä tai toisesta kokonaan ilman valtiorikosoikeuteen joutumista ainoanan Kotkan naiskomppanian päälliköistä. Muista plutoonan päälliköistä Anni Esko sai peräti 8 vuotta ja Lydia Kolhonen 4 vuotta kuritushuonetta. Neljännen plutoonan päällikkö Siviä Harju ammuttiin Kotkassa. Tähän lienee ollut muitakin syitä kuin asema punakaartissa.

Ei ilman tunnussanaa

Vartiovuoroilla saattoi sattua jälkeenpäin ajatellen huvittaviakin tapauksia. Kerran joutui Vappu, joka ei suinkaan ollut arkalasta kotoisin, Kotkan Kivisillalle. Yön pimeydessä Vappu huomasi äkkiä, että Hovinsaarelta lähestyi siltaa mies, joka vaikutti epäilyttävältä. "Ahaa! Vihollinen yrittää päästä sillan ylitse", tuumi tomera vartija ja suuntasi aseensa lähestyjää kohden. Mies, joka varmaankin tunsi itsensä melko epävarmaksi yritti tarjota tunnussanaa "Lukko", mutta sillan salpa ei auennut, sillä Vappu uskoi tunnuksen olevan "Ukko". Miehen ei auttanut muuta kuin kääntyä takaisin. Aamulla asia selvisi. Vappu oli todella luullut tunnussanan olevan "Ukko", mutta kyllä se kuitenkin oli tuo oudolta näyttäneen sillan yli pyrkijän esittämä "Lukko".


Leipä oli hyvää

Meille tarjotusta ruoasta on jäänyt mieleeni eräänlainen lihaliemi, jonka sekaan oli siroteltu kauraryynejä. Melko harvoin saimme hernekeittoa, mutta päivän annokseen kuulunut leipä oli todella hyvää. Se oli Kyminlaakson osuusliikkeen leipomossa leivottu nimenomaan punakaartille.
Punakaartille maksettiin myös palkkaa ja niinpä me tytötkin saimme säännöllisesti jonkinlaista rahaa vastaavia kuponkeja, joilla saattoi hyvällä tuurilla ostaa kangasta ja jalkineita.

Tuntematon punakaartilaistyttö Tiutisesta

"Vastaisku" Langinkoskelle

Eräänä huhtikuun iltana saimme tiedon, jonka mukaan Langinkosken suunnalla oli tapahtumassa jotain epäilyttävää. Ilmeisesti epäiltiin saksalaisten päässeen jotenkin tuonne alueelle, jonne nyt saimme käskyn lähteä yöksi varmistustehtävään. Mikäli vihollisia olisi todella paikalla, tiesimme, että syntyisi taistelu.
Järjestäydyimme nopeasti riveihin ja lähdimme kivääreinemme marssimaan Langinkoskelle. Ilta alkoi nopeasti hämärtyä ja vaikka vihollisesta ei näkynyt jälkeäkään, useat tytöistä pelkäsivät kauheasti.

"Ei se koira onneksi kuollut"

Yöllä sitten totesimme, että rivimme olivat uhkaavasti harventuneet. Ei vihollisen ansiosta, vaan koska monet tytöistä olivat karanneet tältä vähemmän miellyttävältä retkeltä. Monet olivat kuitenkin vielä täynnä taistelumieltä.
Asemissa ollessamme ja yön hiljetessä ympärillämme ystävättäreni Laina oli kuulevinaan läheisestä pensaikosta epäilyttävää rahinaa. Rohkeana tyttönä Laina suuntasi aseensa pensaikkoon ja yön hiljaisuus katosi kumeaan laukaukseen.
Ei se koira onneksi kuollut, joka sieltä pensaasta juoksi esille. Laina pyllähti nurin laukauksen voimasta ja lähellä ollut Ingeborg pelästyi pahanpäiväisesti, koska luuli Vapun poistuneen elävien kirjoista.

Nälkä pyrki hukuttamaan aatteen

Näin jälkeenpäin on monasti tullut pohdittua niitä syitä, jotka saivat meidät tytöt lähtemään mukaan tuohon kaikkeen kokemaamme. Suurimpana syynä oli varmaan kova puute kaikesta ja lähinnä ruoasta. Uskon myös, että nälkä ei ollut tuntematon käsite silloin useimmille ihmisille. Nälästä johtuen aatteellinen puoli tahtoi hukkua silloisiin massavirtauksiin. Aatehan elpyi heti, kun sen kannattajilla oli mahdollisuus saada edes jonkinlaiset elämisen mahdollisuudet.

Näin siis Lempi Rytkönen Eteenpäin-lehdessä. Mahdollisesta vankileiriajasta en käsissäni olevasta lähdeaineistosta löydä mainintoja. Lempi on luultavasti säästynyt ainakin valtiorikosoikeudelta, sillä en löytänyt hänen tyttönimellään papereita. 
Tiutisen plutoonalaisia päätyi myös vankileireille, esimerkiksi 16-vuotias Elli Silvo (myöh. Hillo). Hänen VRO-papereissaan on hyvin niukat tiedot. Elli liittyi maaliskuussa punakaartin ns. "puhdistuskomppaniaan", mutta myönsi myös olleensa aseellisena vahtina. Elli vangittiin Kotkassa, josta naisvangit siirrettiin Haminan kautta ensin Tammisaareen ja sieltä kesäkuun lopulla Santahaminaan. Elli löysi Tammisaaresta vanhan venäläisen tilikirjan, jonka sivuille hän ja vankitoverit kirjoittivat runoja ja lauluja. Runoja on yhteensä toistasataa ja niissä on uskonnollisia ja rakkausrunoja, äidille omistettuja runoja sekä sellaisia, jotka kertovat vankilassa olosta. Lisäksi kirjassa on työväenlauluja. Laitetaan tähän lopuksi Santahaminassa kuolleelle kotkalaiselle Elsa Vilenille omistettu "Muistoruno vankilassa kuolleelle toverille".

Sä vankina kuihduit ruusunen
ja kärsit tyynesti toivoen
vapauttajaa toivoit vankilasta
tuli vapauttaja tuonelasta.
Et enää sure et vaikeroi
sulle kuolema myrskyilta rauhan soi.
Siis nukkuos rauhassa Elsa siellä
sua kaipaavat toverit suru miellä.

Santahaminassa 27.6.1918

Lähteet:
Eteenpäin 26.3.1968
Elina Väätäinen: Työväenkulttuuri osakulttuurina
Valtiorikosyliokoikeuden ja valtiorikosoikeuksien arkisto

Kuvat:
Tiutisen Pyrinnön arkisto
Jyväskylän yliopiston etnologian laitos