keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Kuuntelussa Pölyä 2-LP


Sain viime viikolla Svartin julkaiseman Pölyä - Experimental New Wave And Art Punk From Finland 1979-1984 tupla LP:n ja kyllä sitä on nyt tullut kuunneltuakin. Hämmentävä paketti tosiaan. "Samaan sarjaan" kuulunut Kuoleman tappneet LP oli myös todellinen 6/5 levy ja kun sitten taas sitä seurannut Verinorot oli aika pettymys edelliseen verrattuna, syystä kait kun sen sisällöstä puolet oli ennestään hyvinkin tuttua muutenkin kuin netistä kuunneltuna. Tällä levyllä sitten taas on suurin osa materiaalista ennen julkaisemattomia äänityksiä tai hämäriä c-kasetteja.
Kaikki biisit ei yksittäin ole niin kummoisia, mutta kokonaisuutta hyvin täydentäviä. Ykköslevyn huippuhetkiä ja Graalin maljoja ovat Vessel Umpio, Pivon aikainen Päät ja Xböö, jonka Pyörävarasto on todellinen korvamato. Myös Jore Vastelinin Muovimiehet, Akisisters tai R-Polkupyöräytetty kuuluvat levyn parhaimmistoon.
Kakkoslevy sisältää sitten kokeellista musisointia. D-puolen avaava Vaaralliset Lelut on näistä se ennestään tunnetuin, vaan itse pidän enemmän C-puolen vähän rouheammasta menosta. Esittäjiä on melko hankala erottaa toisistaan, kun lähes kaikki nimet olivat ennestään tuntemattomia. Muodostavat myös myös varsin eheän kokonaisuuden.
Tässä levyssä on paljon samaa henkeä kuin Loven 2006 ilmestynyt Psychedelic Phinland tupla-CD:ssä, jonka sisältö äänitettiin kymmenisen vuotta ennen Pölyä albumin materiaalia. Kyseinen levy kuuluu myös näihin ikisuosikkeihini, johon ei ole kyllästynyt vieläkään.

Pölyä levyyn liittymättöminä laitan nyt kuitenkin nämä kuvat tähän. Löytyy Kotkan pääkirjaston digitointihuoneesta ja on siis lasien sisällä, mistä johtuu heikko laatu. Vähän heijastumia siis.
Tuttuja kundeja 1980-luvulta. Ylemmän kuvan Jukkaa ei ois välittänytkään tietää. Puukotti ryyppykaverinsa hengiltä 90-luvun alussa. Aika legendaarinen hahmo kuitenkin. Alemmassa kuvassa ollaan luultavasti Merikadun treenikämpällä ja bändi oli Death Goes True.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti