sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Eläinten oikeudet 1980-luvun Suomi-punk levytyksissä.



1980-luvun alkupuolella Brittiläisten anarko-punk yhtyeiden sanoituksissa oli suosittuna aiheena eläinkokeista ja kasvissyönnistä laulaminen ja virtaukset levisivät tännekkin parin vuoden viiveellä. Suomalainen pysähtyneisyys tulee parhaiten ilmi kun esimerkiksi Cadgersin ei kiitos listalta löytyivät kasvissyöjät, tv, radio, kytät, armeija, SN seura, natsit ja monet muut ja nimenomaan tässä järjestyksessä v. 1981. Liekö kyseessä ollut jonkinlaista vittuilua edellistä sukupolvea kohtaan, Eppujen Martti oli alkanut kasvissyöjäksi kesällä 1980 ja Pelle Miljoonalla oli myös vankkaa taustaa nuoruudessaan ja taisi noihin aikoihin olla joku vege-kausi meneillään, Kaduilla myydään kuolleitten eläinten lihaa. (Euroopan valot)

Mutta osattiin sitä täälläkin jo 1970-luvulla! Nimittäin Vandaalit levytti ensi LP:lleen Namuja lapsille (1979) eläinkokeista kertovan kappaleen Eläinrääkkääjät: Rääkätään, rääkätään eläinrääkkääjiä.
Toinen merkittävä tapaus on Nauta-yhtyeen Älä ota kesäkissaa, (alkaa viiden minuutin kohdalta.) Kappale on aika letkeää meininkiä ja sanoitus lienee ainakin osittain pöllitty jostain eläinsuojeluyhdistyksen esitteestä.

Mutta sinne 1980-luvulle. Saammekin hypätä aina vuoteen 1984, jolloin julkaistiin kotimaiset alan klassikot. Yksi suomalaisen anarko-HC:n ylittämättömän parhaista levyistä on tietysti Painajaisen Todistusaineistoa EP, ja sieltä Pala elämää:

Lintu ahtaassa häkissään
toivois pääsevänsä lentämään.
Nyt se kokeilee siipiään.
Se ei pysty lentämään.
Ostetaan kotiin pala elämää
kun ei sitä enää luonnossa nää.
Mutta se lintu paskansi nahkasohvalle
se oli haitaksi kodinhoidolle.
Se oli helppo vetää alas vessasta
saahan niitä lisää kaupasta.


Aivan ehdotonta klassikkomatskua. Ei sääntöjä zinessä kysyttiin aina mitkä ovat parhaat 80-luvun SF-HC 7":t ja mä äänestin tätä.
Toinen klassikko on tietysti Finnish Spunk / Hard Beat LP ja sieltä Skitzon (tai Tampere SS:n) Häkki, Häkkiin heitettyjä koe-eläimiä, avuttomia häviäjiä. Äärettömän tehokas komppi ja ihan klassikko.
Erittäin hyvän vuoden 1984 kolmannesta levytyksestä vastaa Rattus ja Eläinraadot hintana levyltä Uskonto on vaara:

Nykyajalla on omat juutalaisensa
joita tiede tekosyynä tapetaan
Hitlereitä on vain enemmän
ja niitä on joka maassa.
Eläimiä revitään
silvotaan, huumataan
Viisaat tohtorisedät
näin eläinkuntaa tuhoavat.


Tämä Annikin aikainen Rattus ei ole koskaan ollut oma suosikkini, mutta kyllähän tämäkin aika klassikko on.

Massacren LP:ltä (1985) löytyy kappale nimeltä Eläinten vallankumous, itse sanoituksesta ei oikein ota tolkkua ja musiikkikin on enemmän Speed Metallia. Sen sijaan Evulaation Minkki (EP:ltä Rakkautta) on varsin piristävä tapaus: Turkistarhauksesta ei ole liiemmälti lauluja väsätty.

Lopettakaa se saatanan järjestelmällinen
minkkien ruokkiminen, lihottaminen nylkeminen.
Teidät pitäis vetää hirteen sukukalleuksistas
ja siihen samaan syssyyn huorat herrojen.
Päästäkää vapaax ne raukat ja ruokintarahat
lykkäätte Afrikkaan lähtevään koneeseen
mutta eihän näin käy ja mä nään taas kadulla
persenaamaiset ämmät minkkiturkit niskassa


Valitettavasti musiikillinen anti on hieman heikkoa ja onhan toi sanoituskin aika.., no yrityksestä täydet pisteet.
Lapsilta Kielletty-yhtyeen ensi EP:n kannessa uhataan turkiksenomistajaäpärää pistoolilla, itse aiheesta ei levyllä kuitenkaan lauleta. Heidän toisella Tavaratalo EP:llä sentään hieman sivutaan aihetta: Veriset lihamöykyt / kuolleet eläimet / myynnissä tiskillä.

Lisää eläinkokeista: SA-INT: Koe-eläinten veri / tahrii kätesi / onx sulla oikeuksia / riistää eläimiä. (Sinunkin turvanasi EP 1987)

Tai Sätkynukke

Ooxä koskaan ajatellu kun peset itseäsi
et huuhdot verisiä eläinraatoja sihvilääsi
sä oot mukana tukemassa järjestelmää
joka raiskaa repii tuhoaa eläinten elämää.


(Jos sä oot tosissas... Hullujen krematorio EP:ltä.) Sätkynuken näin joskus livenä Turun A-panimolla ja keikan aikana taustalla esitettiin eläinkoeaiheista filmiä, aika vaikuttavaa.

Myös Sekasorto, jonka naarmuisen LP:n Jatsi löysi Hämeenlinnan kaupunginpuiston ympärillä sijaitsevassa metsässä samoillessaan levytti Anarkistinen maailma levylleen Ei elämää eläimillä kappaleen. Itse levy on musiikillisesti aika totaalista skeidaa, eikä tekstiäkään viitsi alkaa arvailemaan.

Vielä ennen vuosikymmenen vaihtumista Sabotaasi ehätti levyttämään Tervetuloa kasvihuoneeseen EP:lleen kaksikin alan raitaa. Studio line ja härkätaisteluista kertova Corrida de toros.

Vain painallus ja suihke kohti hiuksia
tää on tehokkaampi hiuskiinne kuin mitä voit uskoa
vaikutus ei näy vain hiuksissa vaan koe-eläimissä ja otsonikadossa.


Siinähän niitä, muitakin voi olla, ei vaan tullut nyt mieleen. Kaikki kasettijulkaisut olen jättänyt pois, esim. Sorron Eläinten tuska, joka sittemmin päätyi vinyylillekkin. 1990-luvun puolella tosin.

3 kommenttia:

  1. Vivisektio teki kaksi biisiä aiheesta 1983 - 1985. Ne tosin levytettiin vasta 2000-luvulla kuten tämä "Uhri" (tässä live-versiona).
    http://www.youtube.com/watch?v=YKUvYctEfuQ

    VastaaPoista
  2. Mä tiesin kyllä tämän, vaan kun ei ollut levytetty juttua kirjoittaessa.

    Sitten pitää vielä mainita Kauneus & Terveys ekalta EP:ltä löytyvä Lääketiede edistyy. Tuon olemassaolon olin unohtanut kokonaan, osaksi kait kun on kyllä aika surkea levy. No teksti ei nyt kuitenkaan ole ihan onneton.

    Kukas tätä on jakanut Facebookissa? Hurja kävijävyöry tänään.

    VastaaPoista
  3. Finnish punk/hardcore 1977-1990 ryhmästä huomasin tämän linkin.
    Joo, 80-luvun puolenvälin tienoilla löytyi tosi monelta suomalaiselta hc-bändiltä biisi eläinkokeista.

    VastaaPoista