Kyllä kesti tämän kirjan julkaiseminen pitkään. Pekka Railo (1888-1975) kirjoitti muistelmansa Kokkolan ja Tammisaaren punavankileireiltä alunperin 1950-luvulla. Tuolloin hän kyllä yritti saada kirjaa julkaistuksi, mutta kustantajaksi ehdolla ollut Tammi hylkäsi sen liian epäkaupallisena. Kirjan toimittanut Pekka Tuomikoski epäilee Tammen johtokunnan pitäneen Railon muistelmia liian rajuina ja kylmän sodan ilmapiirissä Suomen ja Neuvostoliiton suhteille haitallisina. Itse en tähän oikein usko, teksti on kuitenkin melko korrektia ja pahinta kiihoitusta välttelevää verrattuna esimerkiksi Kansandemokraattien 1947 julkaisemaan Luokkasodan muisto teokseen.
Pekka Tuomikosken alustus jossa käsitellään enemmän Railoa henkilönä ja tämän aiempia ja myöhempiä vaiheita haukkaa kirjan yli 450:stä sivusta noin viidenneksen. Myös Railo käy itse lävitse lapsuutensa ja nuoruutensa tapahtumia, sekä sotaan johtaneita syitä hyvinkin tarkkaan, joten itse vankileirien tapahtumien muistelu jää lopulta melko pieneen osaan. Varsinaisestihan Railo ei pitänyt mitään päiväkirjaa, vaan tämä on kirjoitettu oman muistitiedon ja vanhojen muistiinpanojen pohjalta. Tyyli on siis varsin erilainen kuin esimerkiksi alan klassikoksi lukeutuvassa Viljo Sohkasen Punakaartilaisen päiväkirjassa, jota pidän kyllä huomattavasti tätä teosta kiinnostavampana.
Muistelu Tammisaaren vankileiriltä, jota pidetään kait yleisesti kaikkein pahamaineisimpana vuoden 1918 valkoisen terrorin tapahtumapaikkana on kuitenkin siis pahinta propagandaa välttelevää. Tämä tietysti tekee tapahtumista täysin uskottavia, vaikkei sinänsä kertomuksissa olekaan eroja Kommunistien muistelmiin. Railohan oli vakaumuksellinen Sosialidemokraatti ylentyen aina varasijalta kansanedustajaksi asti.
Leirillä Railo kuului vankien eliittiin toimien apteekkarina ja välskärinä. Näin hänellä oli monia etuuksia kuten vapaa liikkuminen jopa leirin ulkopuolella sekä riittävästi ravintoa mikä olikin tärkeintä hengissä pysymisen kannalta.
Ehkä tästä johtuen hän ei "kehtaa" elämöidä liiaksi vankileirien kauheuksien kuvauksissa. Tyyli on jopa hieman ulkopuolista. Näitä hänen kuvauksiaanhan on käytetty lähteenä hyvinkin monessa aiemmin julkaistussa teoksessa, kuten vaikkapa Rustaniuksen ja Pekkalan Punavankileirit 1918 kirjassa, joten aiemmin tapahtumiin perehtyneille tämä teos ei kovin paljoa mitään uutta tai shokeeraavaa tietoa enää anna.
Kokonaisuutena, näin niinkuin luettavuuden kannalta kirja on hieman tylsä ja analyysit sodan syistä ja seurauksista hieman vanhentuneita ainakin nykyisen historiantutkimuksen valossa. Hetkittäin kirja kuitenkin tarjoaa ihan kiintoisaa analyysia ja ajan kuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti