Raitvierisen muistokivi ja kummitustalo

Raitvierisen murhenäytelmänä tunnetusta kahakasta on olemassa paljon toisistaan poikkeavia tulkintoja, eikä tapahtumien todellista kulkua ole koskaan pystytty tai haluttu selvittämään. Nelisenkymmenta miestä, lähinnä Myllykosken Viialan kylästä, oli paennut huhtikuussa 1918 sotaa ja punaisten pakko-ottoja Raitvierisessä sijaitsevaan syrjäiseen mökkiin joka oli rakennettu metsätyömiesten majoitustilaksi. Paikallisten asukkaiden ilmiannon johdosta mökkiä lähestyi huhtikuun 24. päivän vastaisena yönä 23 Myllykosken ja Utin punakaartilaista. Ammuskelu alkoi heti näiden kohdattua vartiomiehen ja mökistä nukkumasta yllätetyt miehet pakenivat paikalta puolipukeissaan, osa avojaloin. Kaksi miestä, jotka eivät ehtineet pakoon surmattiin. Nämä olivat 40-vuotias talollisen poika Anton Niemi Valkealan Aitomäestä sekä niin ikään 40-vuotias työmies Matti Sutela Viialan kylästä. Lisäksi aitomäkeläinen Kalle Utti haavoittui jalkaan pelastuen kuitenkin täpärästi. Tapahtuman murheellisuutta lisää se, että piileskelijät ja punakaartilaiset olivat keskenään tuttuja miehiä samoilta kyliltä.
Valkoisen puolen tarinoiden mukaan punaiset murhasivat kylmäverisesti aseettomia rauhaa rakastavia siviilejä, mutta tapahtumasta on olemassa poikkeavaakin tulkintaa. Osalla piileskelijöistä oli mukanaan kivääreitä ja ainakin Anton Niemen kerrotaan olleen aseistautunut surmansa saadessaan. Metsäkaartilaisten väitetään myös suunnitellen hyökkäystä, joka oli syynä siihen, että punakaartilaiset ilmiannon saatuaan lähtivät sotaretkelleen.
Tapahtumasta on myös olemassa sellainen kertomus, että taisteluja oli kaksi. Ensimmäinen käytiin mökkiä lähestyneen toisen metsäkaartilaisjoukon välillä ja ennen kuin väärinkäsitys selvisi ehti sattua henkilövahinkoja. H.J. Boströmin Sankarien Muisto -teoksessa Sutelan kuolinpäiväksi on merkitty 22. huhtikuuta, josta se on sittemmin poimittu myös Suomen Sotasurmat -tietokantaan. Täyttä varmuutta siitä käytiinkö taisteluja yksi vai kaksi ei kuitenkaan missään virallisissa lähteissä ole. Ainakaan kenttäoikeudessa kuulustelluista punaisista kukaan ei tiennyt mahdollisesta aiemmasta yhteenotosta, vaan olivat siinä uskossa, että uhrit tulivat oman retken johdosta.

Kenttäoikeudessa punakaartilaiset ilmiantoivat toinen toisiaan ja parikin miestä mainitsi Sulo Westerbergin olleen Anton Niemen ampuja. Westerbergin kerrotaan myös esitelleen kylillä mökistä löytynyttä omaisuutta. Raitvierisen surmat rankaistiin kaikkein ankarimman mukaan, sillä lähes kaikki retkeen osallistuneet punaiset teloitettiin kenttäoikeuden päätöksellä. Myös Utin punakaarti pyyhkäistiin pois maan päältä lähes viimeiseen mieheen. Ainoastaan kaksi tapahtumaan osallistunutta miestä säilytti henkensä valtiorikosoikeuteen saakka, jossa heitä syytettiin aluksi taposta sekä osallisuudesta murhaan. Oikeus kuitenkin nähtävästi tulkitsi kahakan taisteluksi, koska mukana olleet katsottiin syyllisiksi ainoastaan valtiopetokseen.

Muistomerkin pystyttivät Aitomäen ja Viialan suojeluskunnat kesällä 1920. Varat tähän kerättiin suojeluskuntien päälliköiden toimesta. Paikalla vietettiin vuosittaista muistohetkeä aina talvisotaan saakka.

Muistomerkiltä alkavan pihatien päästä löytyy tämä joitain vuosia sitten romahtanut rakennus, jota paikalliset kutsuvat murhataloksi. En ole löytänyt vahvistusta sille onko tämä juuri kyseinen metsätyömiesten käyttämä kämppä, mutta uskoisin, että se on sijainnut juuri tässä.

Kuten sammaloituneesta kivijalasta näkyy, talon paikalla on ollut aiemmin noin puolta suurempi rakennus. Todennäköisesti alkuperäisen metsätyömiesten käyttämän kämpän paikalle on rakennettu paremmin asumiskäyttöön sopiva talo. Hirret ovat mahdollisesti ja todennäköisestikin kierrätetty alkuperäisestä rakennuksesta. Tämä romahtanut mökki olisikin mielestäni melkolailla ahdas 40 miehen tilapäiseenkin majoitukseen. Kivijalan kokoisessa rakennuksessa kyllä hyvinkin mahdollista. Murhatalon vieressä oleva saunan, varastohuoneen, puuliiterin ja huussin sisältävä piharakennus on yhä pystyssä, mutta se on selkeästi uudempaa tuotantoa kuin vuodelta 1918.

Murhatalon piharakennuksessa on urbaanitarinoiden mukaan havaittu paranormaaleja ilmiöitä. Tästä johtuen paikka tunnetaan siis myös kummitustalona. Rakennuksessa käyneet ovat kertoneet kuulleensa voimakkaita kolahduksia ja ovenkahvan rempomista muistuttavia ääniä, sekä outoa kolinaa aivan kuin siellä olisi heitelty tai kaadeltu esineitä. Mitään ei kuitenkaan ole näkynyt asiaa tarkemmin tutkittaessa. Sulo Westerbergin piru parkako siellä riutuu synneissään? Oma vierailuni oli sen verran lyhytaikainen ja varmasti johtuen myös kirkkaasta ja aurinkoisesta iltapäivästä eivät räyhähenget tällä kertaa näyttäytyneet.

Puuliiterissä on parikin varsin komeaa mehiläispesää.

Keskimmäisestä varastohuoneesta löytyi tällainen frame set. Huomaa horisontaaliset drop outit. Tuosta kun rakentaisi fixin, niin kaikki hipsterit menis kyllä ihan pähkinöiksi.

 Murhatalon naapurista löytyy toinenkin autiotalo. Siellä ei kyllä ollut mitään nähtävää lukuunottamatta pihalla lojuvia ruostuneita maatalouskoneita.

Pois ajelin Saveron ja Hirvelän kautta, kun muistin siellä olevan myös yhden autiotalon rähjän.

Pihalla olevassa rojukasassa oli heti oikea aarre. Jokseenkin täydellinen neuvostoliittolainen Harkovin polkupyöräkombinaatin valmistama спорт -merkkinen retkipyörä. Ainoastaan satula oli vaihdettu Helkaman valmisteeseen. Kasassa alhaalla myös pari 70-luvun junnu-klassikkoa frame settinä. Toisessa vielä tallella alkuperäinen pukkisatula. Kaikilla kovilla kundeilla oli aikoinaan tuollainen pukkisatulalainen tsygä. Itselläni ei ollut, mikä harmitti tuolloin kovasti. Tavallinen satula muka paljon parempi ajettava...

Tuttu pääskylogohan se siinä keulamerkissä.

Sisällä ei kyllä ollut mitään kummempaa nähtävää ja tämä on ainut onnistunut sisäkuva, verannalta.