Velomobiilit saapuivat Suomeen pian sotien jälkeen. Ensimmäiset tunnetut polkuautot Suomessa rakensivat Aulis ja Alfons Saarikivi sekä Ossi Hanhivaara vuonna 1946. Sarjakiven veljesten ensimmäinen malli tehtiin ruotsalaisten piirustusten mukaan. Ruotsissa cykelbil innostus oli alkanut 1939, kun yksityisautoilu kiellettiin polttoainepulan takia.
Suomessa Kikka -lehti ja Nuoret Talkoot aloittivat polkuautojen mainonnan vuonna 1948 ja joulukuussa joukko ruotsalaisia ajajia kävi esittelemässä ajopelejään Messuhallissa järjestetyissä sisäajoissa.
Poikien keskus ry yritti ohjata nuoria hyödyllisten ja kehittävien harrastusten pariin. Sen johtajana toiminut Sulo Karpio oli myös Joka poika -lehden päätoimittaja. Sulo Karpio myös keksi kulkuvälineelle nimen kinneri polkemiseen käytettävän polven ja kantapään välisen kinnerjänteen mukaan. Sulon poika Reino Karpio oli yhdistyksen askartelukerhon ohjaaja ja hän suunnitteli maalla ja vedessä kulkevan polkuauton, joka rakennettiin Partaharjun leirikeskuksen askartelupajassa.
Vasta vuodesta 1949 tuli kinnerien läpimurtovuosi Suomessa. Landskronalaisen Exon-tehtaan valmistamien kinnerien maine levisi Suomeen asti, ja Ruotsin mallin mukaan Suomeenkin perustettiin Exon-kerho, jonka tarkoituksena oli kilpakinnerien rakentaminen. Tekniikan maailman edeltäjä, Harrastelija - tekniikka kaikille -lehti ilmoittautui Exon-klubin äänenkannattajaksi vuoden 1948 numerossa 8. Lehdessä olikin koko aukeama täynnä kinneriasiaa. Pohjoismaiden mestaruuskilpailut pidettiin Eläintarhan radalla 15.6.1949 2000 maksaneen katsojan silmien alla.
Koska kinnerit rakennettiin pula-aikana, käytettävissä oli niukasti niin materiaaleja kuin asiantuntemustakin. Yksinkertainen rakenne oli rimarunko, joka peitettiin vanerilla. Renkaat olivat yleensä helposti saatavilla olevia 28-tuumaisia ja sijaitsivat rungon ulkopuolella. Jarru oli yleensä vain takana, joka ei painavaa kinneriä juurikaan hidastanut.
Kinnerien aikakausi jäi Suomessa lyhyeksi, mutta niin kuin aikanaan isopyöräinen, niin myös kinnerit ovat jääneet voimakkaasti aikanaan niiden nähneiden mieliin. Ruotsissa arvioidaan olleen 1940-luvun puolivälissä noin 10 000 kinneriä. Suomessa menestys jäi tuntuvasti vaatimattomammaksi ja kohtuullisen lyhytaikaiseksi. Sitä kuvastaa se, ettei nurkkiin ole raatoja juurikaan jäänyt. Mopot tulivat 1950-luvulla polkupyörän sijalle kansan kulkuneuvoksi, hyvinvointi kasvoi, eikä jonkin verran näppäryyttä ja hitsausvälineitä edellyttänyt kinnerin tee-se-itse -rakentaminen korvannut puuttuvaa sarjatuotantoa.
Kuvien kinneri liikkui Kotkan seudulla 1950-luvulla ja jotkut vanhat kotkalaiset muistavat yhä tämän kulkupelin. Ajopelin myöhemmistä vaiheista ei valitettavasti ole mitään tietoa.
Lisää aiheesta: Velomania! - Pyörällä halki aikojen. Vapriikki, Tampereen museon julkaisuja 98. 2007.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti