sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Haminan Bike Park

Pyöräilyseura PPP-97 on rakentanut talkoilla kesän aikana Patterinkadun takana olevalle aukiolle ns. pump track ja dirt -radan maastopyöräilijöiden käyttöön.
Eli paikkahan on siis tämä Pelle Miljoonan entinen futiskenttä, vanha armeijan ratsukoiden harjoituskenttä, josta kaupunginosa Hevoshaka on saanut nimensä. Ja joka on nyt näin tärvelty. Miten käy nyt nuorison pesäpallo harrastuksen?
No maailma muuttuu ja lajit vaihtuu. Paljon oli varhaisnuorisoa paikalla. Ei taida enää seuraleikit kiiinnostaa, eikä varsinkaan futis näin ankeassa ympäristössä. Aika laillahan tämä oli ruohottunut, mitä muutama vuosi sitten viimeksi tuli tästä paikasta kirjoitettua.
BMX-guru Eki Vainikka antoi opastusta pump track radalle. 
Pump track on siis etenemistä pyörällä siten, että pumpataan käsillä ja koko vartalolla kumpareilta vauhtia tarvitsematta lainkaan polkea. Lajillahan ei näin ollen ole paljoakaan yhteistä perinteisemmän pyörällä etenemisen kanssa, vaan käytettävissä on selvästi laajempi lihasryhmä. Kyllä tulikin jo hetken ajelun jälkeen huomattua tämän olevan erittäin tehokasta ja monipuolista liikuntaa.
Nuorisosarjalaisen kisanäyte.
Avajaisissa oli myös yhden kierroksen mittainen kisa alle ja yli 12-vuotiaille ja tietysti itsekin siihen piti osallistua kisan nestorina. Harjoittelu oli jäänyt olemattomaksi. Ennen kisaa ehdin kait vartin verran ottaa tuntumaa rataan, eikä sijoituskaan ollut varmaankaan hääppöinen. Lopullisia kaikki osallistujat sisältäviä tuloksia en ole vielä nähnyt, mutta yli yrittämisestä johtuen tuli pari kämmiä, joten oman sijoitukseni epäilen olleen siellä kymmenennen sijan tienoilla yli 12-vuotiaiden sarjassa. Tosin cyclo-cross pyörä + lukkopolkimet sarjassa tuli varmasti suvereeni voitto. Ajokalusto ylipäätänsäkin oli melko monipuolista, eikä tämän lajin harrastaminen vaadi sen kummempaa satsausta harrastusvälineistöön. Alas laskettu satula ja vähän pienemmät ja paksummat renkaat on yleisesti ottaen hyvä yhdistelmä. Jousitukset ja muut tilpehöörit aika lailla turhia.
Isompien poikien sarjasta.

On se hurja.
Jyryn vetäytyessä laskemaan tuloksia saatiin seurata dirtin, eli hyppyrin hurjapäitä. Itse en tuota uskaltautunut kokeilemaan. Ei ole mun juttu tällaiset luunmurskausradat.
Alle 12-vuotiaiden voittajat.

Yli 12-vuotiaat. 
Kummassakin sarjassa oli äärettömän tiukka kilpailu. Yli 12-vuotiaiden sarjan voitto ratkesi sekunnin kymmenyksellä käsiajanotolla, mikä jättää spekuloinnin varaa puoleen jos toiseen. Voiton vei Anttoni (kesk.), toisena Jere (oik.) ja kolmantena Matti (vas.)

Kymmenelle ensimmäiselle oli luvassa ilmainen muoviämpäri. Innokkaimmat olivat jonottamassa jo puolitoista tuntia ennen tapahtuman alkua.

tiistai 18. elokuuta 2015

Helkama Pro

En ole vielä esitellytkään uusinta pyörääni. Tällainen tuli hankittua toukokuussa työkäyttöön. Meillä kun toiminnot siirtyivät viime syksynä uudelle firmalle, niin työkaluiksi tuli sysipaskat Lusiferit. Yritin silloin jo heti tällaista saada, muttei Helkamalla ollut näitä yhtään varastossa. No nyt on ollut kunnon työkalu alla kolmisen kuukautta. Tai olihan tossa kesälomat välissä.
Tää on hiukka erilainen kuin nuo postin pyörät. Jalannostokorkeus ainakin tuntuu hiukka matalammalta mistä plussaa, toisaalta taas ohjaamo on hiukan ahtaampi joten ohjaintanko tulee vähän häiritsevän lähelle. Kiekot on terästä ja tehty raskaisiin kuljetuksiin niin kuin pitääkin. Tarakan oisin huolinut laukuille tarkoitetulla mallilla, mutta Helkama ei suostunut toimittamaan kuin vakiokokoonpanolla, mistä moitetta. Tämä tarakka on ylileveä, eikä normaalit tuplalaukut mahdu siihen. Onneksi oli näitä sangallisia malleja jotka sain ripustettua reunoihin. Ne sai hyvin myös tarpeeksi taakse joten jalat mahtuu pyörimään ottamatta laukkuihin kiinni.
Lisää moitetta tulee kyvyttömyydestä valita oikeankokoista satulaputkea. Istuinta tuntui aluksi mahdottomalta saada pysymään suorassa ja se myös valui hiljalleen alaspäin. Pikalinkkukin napsahti poikki kun sitä kiristin niin paljon kuin sormissa oli voimaa. Vaihdoin sitten mutterikiristeisen tilalle. Nyt pysyy kyllä suorassa, tosin ei ihan niin ylhäällä kuin haluaisin. Jotain pitää vielä laittaa sinne tolpan ja rungon väliin. Joistain asennusrasvoista olen nähnyt mainintaa joidenka tarkoitus olisi pitää tolppa paremmin oikeassa korossa.
Tässä vielä ostopäivänä otettu kuva päivänvalossa. Reilut 400 kilometriä olen nyt ajellut, säilytän pyörää töissä, joten vapaa-ajalla ei tule tätä käytettyä. Muuten ei ole ollut moitittavaa, mutta ohjainlaakeri oli jäänyt löysälle tai löystynyt heti. Kyllä tällaiset asiat pitäisi huomata jo pyöräliikkeessä, mutta ei näköjään ns. paremmassakaan kaupassa. Mitä itse olen näitä pyöriä paljon kasaillut, niin Helkamat yleensäkään eivät ole niitä kaikkein parhaiten koottuja tehtaalta tullessa. Tässä on ihan yksinkertainen sääntö. Yleensäkin mitä halvempi pyörä, sitä enemmän sitä joutuu liikkeessä säätämään ennen myyntiä. Jos tätä ei huomata tehdä, niin ongelmia tulee aika pian.
Kaakon tempocupin neljäs osakilpailu ajettiin tossa pari viikkoa sitten Ylänummen ja Metsäkylän välillä. Aiempiin osakilpailuihin en ollut osallistunut, eikä tästäkään viitsi mitään sanoa. Jäänyt tuo tehoharjoittelu tältä kesältä aikas vähiin, joten vauhti oli mitä oli. Paremmin meni silti mitä etukäteen pelkäsin.

maanantai 3. elokuuta 2015

Toverit herätkää


Timo Kalevi Forss (s.1967) on koonnut yksiin kansiin 1970-luvun poliittisen laululiikkeen historian. Kirjan alussa käydään lyhyesti lävitse kuinka siihen tultiin. Työväenlaulun synty 1800-1900 lukujen taitteessa, kansalaissodan vaikutus ja Amerikansuomalaiset, kisällilaulun synty ja kukoistus 1940-50 luvuilla sekä 1960-luvun Folk-liike ja saksalaisperäinen kabaree joita voi pitää koko laululiikkeen alkuna. Silloin aloittivat uransa kaikki sittemmin huipulle nousseet tekijät, jotka kirjan yhteensä parissakymmenessä artikkelissa käydään lävitse. Love Records, Agit-Prop, Kom-Teatteri, M.A.Numminen ja underground, vahvat naislaulajat, sekä ensimmäisen aallon innoittamina syntyneet ohjelmaryhmät, joista kirjassa pääsevät eniten ääneen Lovelle levyttäneet Agit-Propin kisällit ja Arkiviisu Mikko Perkoilan suulla sekä jyväskyläläinen Jos-Agit.

Etukäteen olin kovastikin innostunut tästä kirjasta. Ikävä kyllä petyin hieman. En missään tapauksessa siksi, että kirja olisi huono, ei sinne päinkään. Vaan tässä ei vain ole paljoakaan mitään itselleni uutta tietoa. Joissain pikkuasioissa löytyy hieman tarkennusta, mutta suurin osa tekstistä oli sellaista jotka olin hieman eri sanamuodossa lukenut jo aikaisemmin. Omasta hyllystäni kun löytyy kaikki kirjassa esitellyt äänitteet, Miska Rantasen loistava Love Records historiikki on tullut luettua puhki, samaten myös Ilpo Saunion vanhemmat historiikit, "Veli sisko kuulet kummat soitot" sekä "Edestä aattehen". Laululiikkeen veteraanien muistelmia löytyy myös hyllystä, Kenen joukoissa seisot -elokuva on edelleen digiboksilla ja se on tullut katsottua varmaan kymmenisen kertaa ja onhan Forss tehnyt myös Rauhan puolesta -lehteen joitakin laululiikkeen jäsenten haastatteluja joissa on käyty lävitse näitä samoja asioita.

Joskus kymmenen vuotta sitten tämä olisi ollut minulle todellinen aarrearkku ja maailman paras kirja ja sellainen tämä on varmasti kaikille niille jotka ovat kovasti kiinnostuneita vasemmistolaisesta laululiikkeestä, mutta ovat tutustuneet siihen vasta pintapuolisesti. Nyt itselleni kiintoisimmiksi nousivat Jos-Agitin Kirsti Eran haastattelu, sekä artikkeli järjestöistä ja (Helsingin laulu) festivaaleista.

Kirjassa on erittäin runsas ja hieno kuvitus, levynkannet luonnollisesti ovat kaikki entuudestaan tuttuja, mutta muihin kuviin on valikoitunut myös harvinaisempia otoksia. Lisäksi kirjan sivuilta löytyy paljon laulujen sanoituksia, kaikki tuttuja ja puhkisoitettuja. Näiden ja väljän taiton takia luettavaa ei ole niin hirveästi, parissa päivässä tämän luin.
Liitteenä lisäksi Poliittisen laululiikkeen discografia, joka ei ole ollenkaan täydellinen. Joitain puuttuvia on kyllä mainittu itse kirjan teksteissä, mutta silti siitä puuttuu jonkun verran muille kuin Lovelle tehtyjä levytyksiä, joissa ei kyllä oikeasti ole paljoakaan mainitsemisen arvoisia. Joitain Kansankulttuurin ja Työväen musiikkiliiton julkaisuja lähinnä tulee mieleen sekä Ryhmä 22:n omakustanne LP "On jotain mikä yhdistää". Kom-Teatterin "Lähtö ja kaipaus" LP:kin on vielä melko poliittinen.
Ja pahus, huomaan omasta kokoelmastani puuttuvan Finnlevyn julkaiseman "Rohkeasti toimintaan" LP:n, sekä Pioneerikuoron "Ystävyyden silta" LP:n.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

100 000 kilometriä samalla pyörällä

Tänään sitten tuli maaginen hetki. Pyörän mittari pyörähti ympäri sadassa tuhannessa kilometrissä. Melkein 14 vuotta siihen meni. Mainittakoon, että omistan useampia pyöriä, etten nyt suinkaan noin vähää ole ajanut kaikkiaan, mutta tämä oli ensimmäinen pyörä jolla noihin lukemiin päästiin.

Pyörä on ollut ihan jokapäiväisessä käytössä ympäri vuoden. Paljon kaupunkiajoa, syksyllä sorateitä ja talvella maantiepyörän korvikkeena. Vähän sitä cyclo-crossiakin, eli maastoajoa polkija pitkin.

 Pyörä on siis ostettu heinäkuussa 2001 ja se maksoi 13 000 markkaa, mikä ei silloin ollut ihan halpa hinta. Alkuperäisiä yhtäjaksoisesti kiinni olleita osia ei ole enää rungon ja etuhaarukan lisäksi montaakaan jäljellä. Ainoastaan Avidin jarrulänget, Shimanon 105-sarjan etuvaihtaja, Cinellin tanko, satulatolppa sekä mittari ovat ainoat alkuperäisosat. Ohjainkannatin vaihdettiin koe-ajon jälkeen senttiä lyhyemmäksi. Myös BBB:n pulloteline on ensimmäinen minkä tähän pyörään olen hankkinut. Kaikki muut osat on vaihdettu vähintään kertaalleen.

Alkuperäinen satula oli hieman turhan pehmeä, joten ei harmittanut kun sen takasilta murtui muutaman vuoden käytön jälkeen. Tilalle hankin ET-sportista Velo carbon kevytsatulan ja se kestikin toissa talveen saakka, kunnes murtui keskeltä. Tilalle laitoin toisesta pyörästä yli jääneen Codan, jolla oli jo ennestään ajettu kymmeniä tuhansia kilometrejä parissa muussa pyörässä.

Alkuperäisillä vaihdevivuilla ajelin useamman kymppitonnin, mutta varsinkin suolatuilla teillä ajaminen ilman lokasuojia oli niille aikamoista myrkkyä, joten ne on uusittu kertaalleen. Etuvaihtaja on siis alkuperäinen ja takavaihtajakin palveli viime kesään saakka, kunnes maastossa ajaessa hyppäsi pinnojen väliin ja vaurioitui korjauskelvottomaksi. Tilalle laitoin käytetyn XT:n maastovaihtajan ja yllätys oli positiivinen kun sen jälkeen vaihteet toimivat huomattavasti paremmin kuin alkuperäisellä 105:n vaihtajalla, joka oli ilmeisesti jo ihan loppu.

Pyörässä oli alunperin Cannondalen omalla Coda merkillä varustetut kammet 48 ja 39 hampaisilla rattailla ja oli alkanut jo tehdä mieli kevyempiä compact välityksiä. Tuo käytössä oleva wattimäärä kun on alkanut vuosien varrella putoamaan. Toissa kesänä satuin löytämään metallinkeräysastiasta kovasti ehjän näköiset FSA Gossamer compact kammet 50/34 rattaineen. Kokeilun jälkeen syy hylkäämiseenkin selvisi. Vasen kampi oli aika pahasti vääntynyt sisäänpäin, mutta sain sen oikaistua ja nyt on toiminut moitteetta jo kymppitonnin verran. Sen isomman rattaan kyllä korvasin 46 piikkisellä, joka on paljon parempi vaihtoehto cyclo-crossiin. Näihin kampiinhan piti siis myös hankkia sopiva keskiö. Alkuperäiskampiin olin uusinut isomman rattaan kerran ja pienemmän kahdesti. Myös alkuperäinen keskiö oli mennyt kahdesti vaihtoon. Rataspakka taitaa olla nyt seitsemäs ja ketjuja on mennyt yli tuplasti. Myös takavaihtajan rissoja on vaihdettu useamman kerran.

Polkimia tulee vaihdeltua vähän pyörästä toiseen, Shimanon halvemman tason maastopolkimet on ihan riittävän hyviä ja kyllä parit on aika loppuun ajettu. Välillä olen käyttänyt tässä maantiepolkimiakin.

Vannejarrut syövät aikalailla vanteita varsinkin ympärivuotisessa kaupunkiajossa, joten vanteita on jarrutettu puhki pari kappaletta, luonnollisesti myös jarrupaloja on mennyt niin paljon ettei laskuissa pysy. Lisäksi kolme vannetta on muuten vaurioitunut. Vuosi sitten ostit tähän Mavicin Ksyrium Equipe valmiskiekot ja oli kyllä erinomainen ostos, varsinkin kun samalla pistin alle nuo Schwalben Sammy Slickit. Aikoinaan oikeiden cc-renkaiden valikoima oli aika heikkoa, joten olen käyttänyt Continentalin Travel Contact renkaita, joita on loppuun ajettu kaksi paria. Lisäksi tässä oli yhdessä vaiheessa jonkin aikaa jotkut sliksit, jotka ei oikein sopineet vaihtelevaan ajoon. Alkuperäiset Huchkinsonin kumit olivat 30 millisinä vähän turhan kapeat ja olemattomasti pistosuojatut, joten niillä ajelin vain 3000 kilometriä. Ne on toki vielä tallessa ja käyttökelpoiset. Nastarenkaita on ajettu loppuun yksi pari Schwalben Snow Studia yhden kappaleen ollessa vielä käyttökunnossa ja yhdet Marathon Winterit. Talvikäyttöä varten on toinen perinteisempi kiekkopari.

Etujousitus on nykyään jo aika kehnossa kunnossa pohjaten helposti terävissä iskuissa, eikä lukitus ole toiminut moneen vuoteen. Kyllä tällä vielä rauhallisemmin ajelee. Alkuperäinen ohjainlaakeri ei kestänyt kovin montaa vuotta, uudemmalla olen ajanut jo ainakin tuplasti alkuperäiseen verrattuna. Myös napojen laakereita on tullut vaihdettua useamman kerran kuten myös tankonauha.


maanantai 25. toukokuuta 2015

Hardcore arkkitehtuuria

Hardcore architecture blogissa esitellään vanhojen amerikkalaisten Hardcore yhtyeiden kontaktiosoitteita Googlen Street View kuvakaappauksina. Osoitteet on poimittu vanhoista Maximum Rock`n´Roll lehdistä. Tällaiselle perinpohjaiselle  fanitukselle ja stalkkaukselle ei voi kuin nostaa hattua. Kokeilin huvikseni josko myös Suomesta saisi vastaavaa aikaiseksi ja tässäpä tuloksina muutaman 1980-luvun klassikko Suomi Hardcore/Punk bändin yhteystiedot kuvina. Osoitteet on poimittu satunnaisesti levyjen kansista sekä vanhoista zineistä. Hyvin näitä näyttää löytyvän. Ainoa puute on näiden "maalaisrocktähtien" puuttuminen. Vielä 90-luvunkin puolellakin posti meni perille pelkällä nimellä ja postitoimipaikalla, näin tästä satunnaisesta katsauksesta puuttuu muutamia totaalisen landepaikkoja.

Abortti 13
Bastards
CMX
Euthanasia
Kaaos
Laahaus
Mellakka
Painajainen
Pyhäkoulu
Sekaannus
Terveet Kädet
Tuska

lauantai 16. toukokuuta 2015

Kotkan Pyöräpaja / Cruising

Jeah, jeah! Kotkan Pyöräpaja on D.I.Y., eli tee-se-itse pyöräkorjaamo, jonne kuka vain voi mennä korjaamaan omaa pyöräänsä, Työkaluja saa lainaksi talon puolesta ja paikkaa pyörittävät vapaaehtoiset toimivat neuvonantajina ja kyllä he jotain korjaustöitäkin voivat tehdä puolestasi kunhan nätisti pyytää. Ideana on kuitenkin, että jokainen opetelkoot itse nämä tärkeät toimet. Iisii hommaa fillarin rassaus, kuka vaan pystyy kunhan yrittää ja tietää jutut.
Pajalla on myös paljon lahjoituksena saatuja romupyöriä ja varaosia, joita saa kuka tahansa ottaa omaan käyttöönsä, eikä maksa yhtään mitään. Mitä näit tsekkasin, niin aika hirveetä kuraa. Parhaat tietty ehditty viemään? Mut tosiaan ilmatteeksi saa täältä itelleen pyörän varata ja tulla laittamaan ajokuntoon asiantuntijoiden avustamana. Mitään erikoistyökaluja täällä ei (ainakaan vielä) oikein ole, että mie en kyllä sillain näitä palveluja tartte kun on omatkin "pajat".
Tänään oli sitten ohjelmassa pihakirppis ja pop up ravintola, ravintolapäivän merkeissä. Porukkaa istui pihalla ihan kohtuullisesti, kaljaa kiskottiin ja tupakka kärys. Ite tulin paikalle kun ohjelmassa luvattiin olevan kruisailua kaupungilla päivän päätteeksi ja miulle kun tuli heti mieleen kriittinen pyöräretki tyyppinen tapahtuma. No ei se sitten ihan sitä ollut.
Siitä dokailujengistä lähes kaikki sitten häipyi ennen ajeluita, mutta onneksi sentään krisailemaankin riitti jokunen osallistuja, ettei mennyt ihan pelleilyksi. Kyllä ois ollu komeeta ajella kunnon letkassa. Ois varmaan pitänyt tää ajelu hoitaa vähän aikaisemmin, vaikka niin, että kesken tapahtumaa oltais käyty heittää puolen tunnin kaupunkikierros ja sit takas pajalle.
Yhdeksän meitä sitten lopulta oli ajelulla. Toni double decker pyörällään johti joukkoa.

Lopuksi mentiin Isopuistoon piknikille, joillain oli vielä bissee jäljellä.
Määkin pääsin kuvaan, oon tossa melko lailla keskellä. (Kuva: Kotkan Pyöräpaja)

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kymijoki-trilogia

Pari postausta sitten tuli harmiteltua kun The Studetsin 7" vinyylille ei päätynyt mainio Kymijoki-trilogia, vaan nyt sitten sekin on viimein julkaistu ja vieläpä tällaisesssa kätevässä c-kasetti formaatissa. Kasettihan on paljon vinyyliä monikäyttöisempi äänitemuoto. Kulkee hyvin mukana vaikka housujen taskussa ja kannettavalla nauhurilla tätä voi kuunnella vaikka Santalahden biitsillä ja lujaa, niin kuin kesällä -83 Kaltsan kaa Pellen Nämä päivät, nämä yöt kassua. C30, C60, C90 Go!

Ahtaajalla avataan, Oi! Oi! ja Saareen matkataan toisella raidalla. Sitten kuljetaan Ladalla Metsolaan ja muistellaan Kummun Ossia - Muistatsie vuoden -80. Ossi oli tuttu näky katukuvassa 80-luvulla kun Kotkansaarella kouluja kävin. Nuokkui Pekkasen puistossa tai Keskuskadun alkupäässä puistonpenkillä. Ohi mennessä kuului epämääräistä örinää ja KTP on rautaa, joskus käytiin jututtamassa. Nautitaan Viinaa ja viinereitä Ramojen tahtiin, vaan miksei possoja? Luukkanen on lomalla biisin päähänkilöhän on 80-luvulla Karhuvuoressa ja Kotkansaarella kovasti huomiota herättänyt hahmo, Wattien näköinen ongelmanuori / joutomies, joka 90-luvun alkupuolella puukotti ryyppykaverinsa hengiltä yhden kaljapullon takia. Muistaakseni 9 vuotta sai kakkua. Viimisen kerran näin Turussa -90 A-Panimo festareiden ekana päivänä dokailemassa keikkapaikan ulkopuolella, ei tullut sisälle, sen jälkeen en ole nähnyt enkä kaivannut. Vikana biisinä Kairoon. Syy, miksei näitä "parempia" biisejä päätynyt tuolle virallisemmalle vinyylijulkaisulle on varmaan tekijänoikeudellinen, sävelet kun ovat kovasti tutulta kuulostavia.

B-puoliskolta löytyy live Roihuvuoresta, nauhoitettu 30.8.2013. Osittain samoja biisilöitä. Saundit ei oo ihan huippua, vaan kyllä sitä paljon paskempiakin suhinoita on tullut diggailtua. 30 vuotta sitten.
Kandee hankkia. Rajoitettu painos 40 kpl. ja saattaa vielä yksi olla myymättä.