David Zabriskie

Kyllä tätä jo on odotettukin, nimittäin ensimmäistä vegaania maantiepyöräilyn ammattilaisten korkeimmalla tasolla. David Zabriskie (s.1979), on jo vuosia kuulunut maantiepyöräilyn pro-tour ammattilaisten eliittiin ja tullut tunnetuksi aika-ajojen erikoismiehenä.

Ennen viime kautta Zabriskie, joka ajaa Yhdysvaltalaisessa Garmin-Cervélo joukkueessa, oli tyypillinen lihaa syövä urheilija ahtaen alas mitä halusi, kunhan se ei vaan nostanut liikaa hänen rasvaprosenttiaan. Mutta viime kauden alussa hänelle selvisi joukkueen kiropraktikon tutkimuksissa , että hän on yliherkkä tietyille ruoka-aineille. Verikokeet osoittivat näiden aiheuttavan hänelle lihastulehduksia.

Viime vuoden Tour de Francen aikaan Zabriskie alkoi vähentämään punaisen lihan käyttöä, koska hän mielestään tarvitsi liikaa energiaa sen sulattamiseen. Loppukesästä Dave alkoi sitten vähitellen lopettamaan kaiken lihan käyttöä ruokavaliossaan ja lokakuussa hän alkoi vähentämään myös maitotuotteiden käyttöä. Yhdeksän kuukautta ruokavalion muutoksen jälkeen Zabriskie sanoi voivansa paremmin kuin koskaan. "Mielestäni monet ihmiset katsovat ruoasta vain sen sisältääkö se liikaa rasvaa." "Itse ajattelen asiaa kokonaisvaltaisemmin." Zabriskie kertoo huomanneensa pienten haavaumien paranevan aiempaa nopeammin ja päässeensä eroon jatkuvasta ihottumasta.

Saadaksesi ohjeita uuteen ruokavalioonsa, Zabriskie otti yhteyttä Brendan Brazeriin, menestyneeseen triathlonistiin ja "Thrive Diet" oppaan kirjoittaneeseen vegaaniin, joka asuu Daven naapurustossa Los Angelesin esikaupunkialueella. Aiemmin tällä kaudella Zabriskie tunsi heikotusta energiatasojen laskiessa ja epäili sen johtuvan ruokavaliosta. Brazer neuvoi häntä käyttämään vegaanisia lisäaineita, hampun- ja pellavan siemeniä sekä ruskeaa riisiä proteiinin saannin lisääämiseksi.

Ammattilaismoottoripyöräilijä Ben Boström, joka on myös (lähes) vegaani, neuvoi Davea syömään pieniä määriä kalaa pari kertaa viikossa ja kielsi pitämästä kiinni absoluuttisesta veganismista, koska kalan syönti auttaa hänen mielestään imeyttämään paremmin tiettyjä vitamiineja ja rautaa.

Tavanomainen uskomus on, että syömällä runsaasti liha- ja maitotuotteita niiden tarjoama proteiini auttaa pyöräilijöitä palauttamaan lihakset takaisin, ja että punaisen lihan sisältämä rauta auttaa kehoa tuottamaan riittävästi hemoglobiinia rakentamaan punasoluja sekä kuljettamaan happea lihaksiin. Iñigo San Millán, Coloradon yliopiston urheilu-lääketieteen professori ja entinen Zabriskien joukkueen fysiologi sanoo, että Daven halu mennä vegaaniselle ruokavaliolle on "outo asia." Hänen mielestään pyöräilijöiden vegaani ruokavaliossa "ei ole juurikaan järkeä."

Tänä talvena Zabriskien joukkueen johtaja Jonathan Vaughters alkoi kiinnittämään huomiota Daven uuteen ruokavalioon. Vaughters oli huolissaan siitä että, ruokavalio pienentäisi Zabriskien raudan saantia, joka on ratkaisevan tärkeää kestävyysurheilijalle. Hän lupasi, että Dave voisi kokeilla ruokavaliotaan, niin kauan kuin hän ottaisi säännöllisesti verikokeita seuratakseen hänen ferritiinin, eli proteiinin joka varastoi rautaa tasoa.

Vaughters sanoo, että hän yllättyi kun verikokeet jo heti osoittivat Zabriskien ferritiinin kuten myös hemoglobiinin ja punasolujen tason pysyneen vakaana vegaanisellakin ruokavaliolla.

Tänä keväänä Dave voitti ensin Tour of California etappikilpailun aika-ajon ja hieman myöhemmin Yhdysvaltain mestaruuden jo kuudennen kerran niin ikään aika-ajossa. Tämä vahvisti hänen päätöstään siirtyä täysin vegaaniksi "Tiesin, että olin tehnyt kaiken oikein."
Tänä vuonna hän sitten aikoi ajaa Tour de Francen läpi täysin vegaanisella ruoka-valiolla, tosin vähän hän aikoi huijata syömällä pari kertaa viikossa hieman lohta raudan imeytymisen parantamiseksi.

Aiemmin Zabriskie on osallistunut Tour de Franceen viidesti, näistä kaksi on päättynyt keskeytykseen. Vuonna 2005 hänestä tuli kolmas amerikkalainen joka ajoi himoitussa johtajan keltaisessa paidassa, kun hän voitti suurmestari Lance Armstrongin kilpailun avanneessa prologissa. Hän on yltänyt etappivoittoihin myös Italian ja Espanjan ympäriajoissa.

Tämän vuotinen Tour Alkoi varsin mukavasti Garmin-Cervelo joukkueen voitettua toisena kilpailupäivänä ajetun joukkueaika-ajon ja tallin kapteenin Thor Hushovdin siirryttyä kokonaiskilpailun kärkeen. Tiimin nopein kirimies Tyler Farrar taasen otti nimiinsä kolmannen etapin voiton. Ensimmäinen viikko on ollut aikamoista luunmurskajaista useiden pahojen joukkokolareiden myötä ja niin päättyi Davenkin kisa yhdeksännellä etapilla sattuneeseen kolariin, jossa häneltä murtui ranne sekä myös polveen sattui melko pahasti. Näin jäi sitten näkemättä kuinka vegaanina pärjätään yhdessä maailman rankimmista ammattilaiskilpailuista. No ehkä näemme Daven vielä tämän vuoden Vuelta a Espanassa ja varmasti viimeistään syyskuun lopulla ajettavissa MM-kilpailuissa.

Tour de Francen aikana pyöräilijät voivat kuluttaa yli 8000 kaloria päivässä, joka on niin paljon, että jotkut ajajat eivät pysty syömään tarpeeksi ruokaa saadakseen korvattua menettämänsä kalorit. Tältä näytti mitä Dave aikoi syödä Tourin aikana:

Aamiainen:

Melassilla makeutettua kaurapuuroa , lisäravinteita, raakakaakaon paloja , pähkinöitä, kanelia, kaksi ruokalusikallista kookos voita, omenaa, hampun- ja pellavan siemeniä

Kilpailun aikana :

Kuusi Clif Bar Z proteiinipatukkaa, kaksi Clif Barin energiapatukkaa, kaksi Clif Bari energia geeliä, kaikki tietysti vegaanisia. Juomaa menee päivän aikana kuudesta-kahdeksaan pulloa, nämä ovat tallin omaa juomasekoitusta.

Bussissa kilpailun jälkeen:

Valkoista riisiä vaahterasiirapilla ja kanelilla, vegaanista proteiinipirtelöä.
Kaksi pulloa proteiinipitoista palautusjuomaa juomaa. Goji marjoja.

Ennen illallista:

Vegaanista proteiinipirtelöä

Illallinen:

Valkoista riisiä tai pastaa, vihreää salaattia, vihanneksia kuten parsakaalia, pinaattia, porkkanaa ja punajuuria.

Jälkiruoka:

Tuoreita hedelmiä sekä vegaanista proteiinijuomaa ennen nukkumaanmenoa.

PAX 11 -festivaali 2.7.

Rauhanpuolustajat ovat järjestäneet jo muutamana vuonna PAX -festivaalia Helsingin Alppipuistossa. Olen tänne aiemminkin aikonut lähteä, mutta jäänyt aina viimehetkellä väliin. Tällä kertaa sitten vihdoin onnistui. Sunnuntaina olisi ollut mielenkiintoisempia esiintyjiä, mutta kun halusin käydä taas levydivareita kiertelemässä, niin lauantai oli valittava.

Ensin siis suunnistin Viisikulmaan ja siellä Erosen, Digeliuksen ja A.H:n liikkeistä tarttuikin mukaan muutamia levyjä. Redhillissäkin yritin käydä, mutta oli valitettavasti closed. Kiirettä pitämällä ehdin kuitenkin vielä lampsia Hakaniemeen ja Black & Whiteen, josta vielä löytyi muutama LP. Päivän saldona siis 12 LP:tä.

Eniten iloa tuotti Phil Ochsin Tapes from California levyn löytäminen, tuolla oleva War is over kun on aivan ylittämättömän hieno pala, joten halusin kuulla koko levyn. No muut raidat eivät kyllä samalle tasolle yllä mikä ei sinänsä ole ihme.

Gay Pridenkin näin matkalla Hakaniemeen ja puiston läpi oikoessani näkyi heidän juhliensa valmistelua. Tympeä discojumputus ei todellakaan houkuttanut jäämään niihin kemuihin ja muutenkaan tää ei oo mun juttu, vaikka siellä oli paljon tuttuja marssimassa. Yleensäkin kaikki seksijutut käy vaan olosuhteiden takia ahistamaan ja kun teemana oli vielä rakkaus josta voin vain haaveilla, niin siellä en ois varmasti viihtynyt hetkeäkään.

Sit kävin vielä jossain matkan varrelle osuneessa kirjadivarissa, josta tarttui mukaan Mervi Kaartisen Punaorvot 1918, jota olin jo pitkään aatellut hankkia.
Ekolokin sattui sopivasti hollille, joten piti tsekata valikoimat, vaikkei nyt viitsinytkään ottaa hirveitä kantamuksia harteille. Joten parit appelsiinit vaan evääksi ja myyjätär hymyili niin kauniisti.


Alppipuistoon ehdin parahiksi ennen varsinaista ensimmäistä esiintyjää, joka oli Rock/Poppia soittava Positive Wave. Ihan mukavaa musaa.


Seuraavana Mosambikilais-Suomalainen Magulamberre, jota pidin tavallaan päivän kiintoisimpana esiintyjänä. Ihan mukavaa rytmittelyä, tosin kappaleiden samankaltaisuus alkoi pidemmän päälle häiritsemään.


Paximum Rock´n´roll solistinaan mm. Tehosekoittimen Otto on Rauhanpuolustajien House-bändi ja Nurmiolla aloitettiin setti. Tokana palana Ebba Gröniä, tosin oli niin löysä versio Staten & Kapitalista, etten ensin meinannut tunnistaa. Myöhemmin kuultiin Perkele! -levyltä Laulu Suomesta, Suomen Talvisodan Vihreä valta ja viimoisena palana asiaankuuluvasti Jäähyväiset aseille. Kaikkia esityksiä vaivasi tietty löysyys, joten ei oo ihan mun suosikkibändi.


Hannibal ja Joku Roti veivasi hopparijuttuja, joten itse haahuilin mielummin ympäriinsä puistoon ja lintsin kallioihin tutustuen.

Pitää vielä erikseen mainita loistavat järjestöteltat, joissa oli kaikkea kiinnostavaa, kuten vaikka hurjat määrät anarkistista kirjallisuutta. Kunnon hippiruokaa sai myös, afrikkalainen papumössö, soija ja riisi oli varran erinomaista, että toisenkin lautasellisen ois hyvin voinut syödä.
Hippejä oli paikalla hurjasti, mutta ainuttakaan tuttua en nähnyt koko aikana, enkä ees jutellut kenenkään kanssa, mitä nyt muutama sana järjestötelttalaisten kanssa.
Kävi aika äkkiä ahistamaan, jengillä oli hauskaa omissa porukoissa ja itse siellä ihan orpona. Oli taas sellainen täysin ulkopuolisen tunne, kuka ei kuulu joukkoon. Mutta mulla ei vaan ole ainuttakaan sellaista kaveria joka ois kiinnostunut tällaisista jutuista ja haluaisi viettää aikaa mun kanssa tai siis ylipäätänsäkään kavereita. Joten lähdin vek jo ennen seitsemää kun alko tulla turhan paskat fiilikset. No ens vuonna ei sit enää tartte mennä paikalle(?)

Tässä vielä parit kuvat, itelläni ei ollut kameraa mukana, joten pöllin nää www.sateenvarjoton.blogspot.com sivulta, jossa vielä paljon lisää kuvia.

Urban exploring osa 1

Urbaani löytöretkeily tarkoittaa normaalisti näkymättömien, usein kaupungeissa sijaitsevien tilojen tutkimista. Siihen kuuluu mm. hylättyjen tehtaiden ja rakennusten, autiotalojen, tunneleiden, viemärien sekä kaivosten tutkimista. Itse olen tätä harrastanut jo kauan ennenkuin mokomasta termistä olin kuullutkaan.
Joskus ihan lapsena meidän lähellä sijaitsevalla Pirosenvuorella oli kaksi vanhaa kallioon louhittua pommisuojaa. Kävimme siellä retkeilemässä koulun ensimmäisellä luokalla opettajan johdolla ja se oli kyllä aivan tavattoman kiinnostava ja hieman pelottavakin paikka. Sittemmin niiden ovet hitsattiin suureksi harmikseni kiinni, eikä siellä ole kukaan enää sen koommin käynyt. Mutta löytyyhän näitä vielä paljon lisää. Tässä kuvakoosteessa esittelen kiintoisia kohteita lähiseuduilta. Suurimman osan olen löytänyt aivan sattumalta pitkin metsiä samoillessa.
Mä olen aika surullinen, kun mulla ei ole lapsia. Tykkäisin ihan älyttömästi harrastaa tätä retkeilyä lasten kanssa, itse ainakin olin pienenä älyttömän kiinnostunut kaikista tällaisista paikoista, vaan ei ollut oikein ketään jolla olisi ollut aikaa tai kiinnostusta tällaiseen retkeilyyn. Nyt mä haluaisin jakaa itse nämä seikkailut lasten kanssa. Itseänikin kun alkaa lapsettamaan tällaisissa paikoissa.

Pitkän kanjonin päässä näkyy aukko.

Ken tästä kulkee saa kaiken toivon heittää.

Luukku katossa.

Pimeitä huoneita riittää.

2. maailmansodan aikainen taisteluasema. Vasemmalla ampuma-aukko.



Sisäänkäynti.

Tikkaat 7 metrin korkeudessa olevaan tähystyskupuun.

Ei kait täällä vaan kummittele?




Kampikalustoa ja muuta roinaa löytyy myös.

Vanha patja rahdattu luolaan.

Tämä on harmittavasti veden vallassa.

Tänne pääsee joskus pidemmän kuivan kauden jälkeen. Nyt tarvisi saappaita.

Mitähän täältä löytyisi?


Geokätkön aarteita löytyi aivan sattumalta.

Toinen suuri mielenkiinnon kohde pommisuojien lisäksi ovat ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitteet. Koko jokivarren metsät ovat täynnä näitä rämettyneitä juoksuhautoja ja muita kaivantoja.

Konekivääripesäke. Muistan joskus lapsena meneeni tästä läpi. Joko olin huomattavan pieni tai sitten tämä on romahtanut vuosien aikana. Luultavasti molempia.

Propagandaelokuvan klassikkoja.

Keskikesän juhlaa tullut vietettyä paremman tekemisen puutteessa klassisten propagandaelokuvien parissa.

Kuhle Wampella (1932) aloitetaan. Tämähän tuli viime talvena ensiesityksenä myös TV:stä ja minä onneton huomasin sen vasta puoli tuntia elokuvan päättymisen jälkeen. Tämän Bertolt Brechtin käsikirjoittaman ja Slatan Dudovin ohjaaman elokuvan juoni on aika hatara tai sanoisinko, että melko olematon, mutta tää onkin taidematskua. Kuvaukset ovat komeita ja Hanns Eislerin säveltämä musiikki ja elokuvan laulut upeaa kuunneltavaa. Varsinkin alun kohtaus, jossa nuoret miehet pyöräilevät ympäri kaupunkia on komiaa katseltavaa. Aiheena työttömyys ja vasemmistopolitiikka Weimarin tasavallan Saksassa. Filmi joutui valmistuttuaan oitis sensuurin hampaisiin ja sittemmin paloi natsien roviolla.

Panssarilaiva Potemkin (Броненосец Потёмкин) oli seuraavana katselussa. Sergei Eisenstein 1925 ohjaama Neuvostoliittolainen mykkäelokuva on kait yksi kaikkein tunnetuimmista propagandaelokuvista. Se perustuu löyhästi tositapahtumiin, aiheena vuoden 1905 levottomuudet Venäjällä. Brysselin maailmannäyttelyssä 1958 se valittiin kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi. Kelpo raina vielä tänäkin päivänä.

The East is Red (1965) on kiinalainen vallankumousmusikaali, tehty alunperin teatteriesitykseksi (1963), mutta filmatisoitu maailmanlaajuista levitystä varten. Ohjaus on Wang Pingin ja pituutta tällä eepoksella on liki 2 tuntia. Löysin tämän joskus viime syksynä tripla-LP:nä (Paredon P-1007, 1971) ja sitä on tullut kuunneltua melko ahkerasti kuvitellen aina tuhatpäiset ihmismassat liihottamassa taivaallisen rauhan aukiolla suuren ruorimiehen kuvien alla. Tämä koostuu siis yksinomaan näyttämöllä esitetyista laulu- ja tanssiesityksistä ja on kyllä komiaa katsottavaa tämäkin, vaikkei vedä vertoja nykyiselle Pohjois-Korealaiselle näyttämöpropagandalle, tosin tämähän niiden innoittajana ja esimerkkinä on ollut.

Yö ja usva (Nuit et brouillard, Ranska 1955) ei ole varsinaisesti propagandaelokuva sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta fasismin vastaisena dokumenttina ehdottomasti mainitsemisen arvoinen. Alain Resnaisin ohjaaman klassikon olen nähnyt pariinkin otteeseen televisiosta ja tämähän on tätä lapsilta ja heikkohermoisilta kiellettyä materiaalia. Aiheena holokausti ja Hanns Eisler on tähänkin säveltänyt erittäin iskevän musiikin.

Katsauksen toinen elokuva Sergei Eisensteiniltä on Lokakuu (Октябрь). 1927 valmistunut filmi esittää lokakuun vallankumouksen tapahtumat kuten bolshevikit sen haluavat muistaa. Tämä ei saavuttanut Panssarilaiva Potemkinin kaltaista suosiota, mutta mielestäni tämä on jopa parempi, ainakin toiminnan määrässä mitattuna.

Kriittinen pyöräretki

Helsingin Yliopiston Maan Ystävät ovat järjestelleet Kriittisiä Pyöräretkiä Helsingissä jo usean vuoden ajan. Nykyään järjestelijäksi on perustettu erityinen työryhmä johon kuuluu Maan Ystävien lisäksi myös Helsingin Polkupyöräilijät. Retkiä järjestettiin aluksi autottomana päivänä syyskussa, sittemmin kesäaikaan kerran kuussa ja joskus jopa talvella.
Solidaarisuutena Helsinkiläispyöräilijöitä ja heidän tavoitteitaan kohtaan (ja koska täällä meilläpäin ei ole tällaista kivaa) olen lähes alusta asti käynyt ajelemassa retkiä Helsingissä, miten on lomia ja vapaita sattunut oikeille päiville. Niin myös eilen, jolloin järjestettiin tämän vuoden toinen ajelu.

Matkaa lähtöpaikalle kertyy noin 134 kilometriä ja tietty takaisinkin pitää ajella aina saman päivän aikana, joten päivää kohti kertyy matkaa komeasti noin 280 km., kun siis itse retkellä on pituutta ollut kymmenkunta kilometriä. Edellisellä viikolla aloitin kesäloman ja keskiviikkona kävin kokeilemassa kuinka 143 kilometriä sujuu lähes 30:n asteen helteellä ja lauantaina vielä 111 kilometriä treeniä. Tokihan näitä yli satasen matkoja on tullut ajeltua huhtikuulta alkaen lähes joka viikko, joten oman kunnon kestäminen oli aika varma asia.


Edellisenä päivänä tuli hyvinkin tarkkaan katseltua säätutkaa & lämpökarttoja ja mietittyä mitä tarvitsee mukaan. Ajaminen on sitä mukavampaa, mitä vähemmän tavaraa on mukana, joten ihan kaikki ylimääräinen karsitaan pois. Säätiedotukset lupailivat aika hyvää keliä, joten muuta ylimääräistä vaatetusta en ottanut mukaan kuin ohuet irtohihat. Ajopaidan alle laitoin ohuen hikipaidan + paksumman tuulisuojatun paidan, jotka sittemmin osoittautuivat erittäin hyväksi valinnaksi.
Muuta mukaan mahtuvaa tavaraa oli satulalaukkuun (joka on tietysti mahdollisimman pieni) sisäkumi + pieni pullollinen ketjuöljyä & rätti sen levittämiseen - reilumpi sadekuuro vie aika äkkiä voitelun ketjusta. Lisäksi vielä parit paikat jos sattuisi useampi rengasrikko matkalle ja tietysti minipumppu sekä rahaa evästäydennyksiin sekä bussilippuun, joka on aika äärimmäisen epätodennäköinen vaihtoehto - siis en ole vielä kertaakaan joutunut näin noloon tilanteeseen.
Taskut vielä lähtiessä täyteen ruokaa: pussillinen rusinoita, 4 Elovenan välipalakeksiä sekä 2 banaania.

Matkaan pääsin lähtemään klo. 12.15. Ilma oli hieman kolea pilvipouta, tuulta ei juuri ollenkaan, joten aika hyvä pyöräilykeli. Sadekuurotkin pysyivät loitolla koko menomatkan. Juomapullon täyttöä Loviisissa ja Porvoossa sekä Boxin Salesta evästäydennykseksi 3 banaania. Lähtöpaikalla Lasipalatsilla olin 17.15 eli hyvissä ajoin ennen klo. 18.00 tapahtuvaa lähtöä. Saipa vähän lepuutettua jalkoja.


Porukka oli tällä kertaa mukana varsin mukava määrä, laskettiin noin 143 osallistujaa, joten yksityisautoilijat pääsivät taas kiroamaan tien vallanneita saatanan hippejä. 8 kilometriä kierreltiin puolen tunnin aikana pitkin Helsingin katuja pirikellojen iloisen räminän säestyksellä ja sitten puistoon piknikille. Itse katsoin kyllä parhaaksi lähteä pian kotimatkalle. Hieman tuli harhailtua aluksi Kalliossa, en oikein tunne näitä sujuvia reittejä sielläpäin.


Sipoossa iski ensimmäinen haukotus ja väsymyksen tunne siinä 170:n kilometrin kohdalla. Boxissa taas kaupasta evästäydennykseksi 3 banaania ja paketti kaurakeksejä. Ihmettelin kun kaupan katolta valuu vettä ja pianhan se ensimmäinen sadealue tuli kohdalle. Porvooseen saakka tihkutti aina välillä tai oli hieman kosteat tienpinnat ja ei tietenkään lokasuojia. Kyllä se tyyli täytyy säilyttää mahdollisimman pitkään. Onneksi aika heikkoa sadetta, joten suuremmalta kastumiselta vältyin sillä erää. Porvoossa viimeinen pysähdys juomapullojen täyttämisen yhteydessä. Loppumatka menikin sitten yhdeltä istumalta.
230:n kilometrin kohdalla alkoi satula tuntua aivan julmetun kovalta ja teki jatkuvasti mieli nostaa takapuoli ylös penkistä, vaan eivät jalat tätä pitkää kestä. Ylämäissäkin piti ottaa aina kaikkein kevyin välitys, 39/25 ei silti tuntunut yhtään liian kevyeltä. Olkapäitä ja niskaakin alkoi särkeä aika vietävästi. Nopeus putosi suorallakin aina huomaamatta jonnekkin 25-26 kilometriin. Sitten kun sitä yritti nostaa normaaliin kolmeenkymppiin, niin heti iski hirveä tuska jalkoihin. 6 kilometriä ennen "maalia" alkoikin sitten sataa oikein kunnolla, joten viimeiset kilometrit sai ajella hyvin varovasti, oli näkyvyys aika nollissa pimeyden takia, vaikka lehdestä luin, että pimeys alkaa 0.37. No kotona olin 0.23 ja kun tavoitteena oli vartin yli puolenyön, niin ei se nyt niin hirveän huonosti mennyt. Keskinopeudeksi jäi tasan 27 Km/h, kun itse retkeä ei lasketa mukaan. Parhaina vuosina olen pystynyt pitämään jopa yli 29:n keskinopeutta, joten kuntopohja ei ole enää entisellään. Toisaalta tuska ei ollut yhtään sen pahempaa kuin edellisinäkään kertoina.

Väsymys oli kyllä aika ankara, ei jaksanut muuta ruokaa tehdä kuin kattilallisen puuroa keittää. Kokemuksesta kyllä tiedän, ettei tällaisten päivien jälkeen se ruokahalu ole kaikkein paras. Nälkä iskee sitten seuraavana päivänä, kuten on tänään tapahtunutkin. Olo ollut aika väsynyt koko päivän ja päätä särkenyt, mutta näin iltaa kohti kyllä olo parantunut. Eiköhän sitten taas viimeistään perjantaina olla maantiellä.

Seuraava Kriittinen Pyöräretki järjestetään 12. heinäkuuta ja kokoontuminen taas Lasipalatsin takana klo. 17.30 alkaen. Itselläni taitaa olla tuolloin kesäloman viimeinen päivä, joten jätän ehkä väliin. Ehtisi siis tunnin verran lepäillä ennen töihin lähtöä ja tämäkin on koettu, joten voin kertoa, ettei se "työpäivä" ollut niitä kaikkein helpoimpia.

Pekka Railo: Valkoisten vankina

Kyllä kesti tämän kirjan julkaiseminen pitkään. Pekka Railo (1888-1975) kirjoitti muistelmansa Kokkolan ja Tammisaaren punavankileireiltä alunperin 1950-luvulla. Tuolloin hän kyllä yritti saada kirjaa julkaistuksi, mutta kustantajaksi ehdolla ollut Tammi hylkäsi sen liian epäkaupallisena. Kirjan toimittanut Pekka Tuomikoski epäilee Tammen johtokunnan pitäneen Railon muistelmia liian rajuina ja kylmän sodan ilmapiirissä Suomen ja Neuvostoliiton suhteille haitallisina. Itse en tähän oikein usko, teksti on kuitenkin melko korrektia ja pahinta kiihoitusta välttelevää verrattuna esimerkiksi Kansandemokraattien 1947 julkaisemaan Luokkasodan muisto teokseen.

Pekka Tuomikosken alustus jossa käsitellään enemmän Railoa henkilönä ja tämän aiempia ja myöhempiä vaiheita haukkaa kirjan yli 450:stä sivusta noin viidenneksen. Myös Railo käy itse lävitse lapsuutensa ja nuoruutensa tapahtumia, sekä sotaan johtaneita syitä hyvinkin tarkkaan, joten itse vankileirien tapahtumien muistelu jää lopulta melko pieneen osaan. Varsinaisestihan Railo ei pitänyt mitään päiväkirjaa, vaan tämä on kirjoitettu oman muistitiedon ja vanhojen muistiinpanojen pohjalta. Tyyli on siis varsin erilainen kuin esimerkiksi alan klassikoksi lukeutuvassa Viljo Sohkasen Punakaartilaisen päiväkirjassa, jota pidän kyllä huomattavasti tätä teosta kiinnostavampana.

Muistelu Tammisaaren vankileiriltä, jota pidetään kait yleisesti kaikkein pahamaineisimpana vuoden 1918 valkoisen terrorin tapahtumapaikkana on kuitenkin siis pahinta propagandaa välttelevää. Tämä tietysti tekee tapahtumista täysin uskottavia, vaikkei sinänsä kertomuksissa olekaan eroja Kommunistien muistelmiin. Railohan oli vakaumuksellinen Sosialidemokraatti ylentyen aina varasijalta kansanedustajaksi asti.
Leirillä Railo kuului vankien eliittiin toimien apteekkarina ja välskärinä. Näin hänellä oli monia etuuksia kuten vapaa liikkuminen jopa leirin ulkopuolella sekä riittävästi ravintoa mikä olikin tärkeintä hengissä pysymisen kannalta.
Ehkä tästä johtuen hän ei "kehtaa" elämöidä liiaksi vankileirien kauheuksien kuvauksissa. Tyyli on jopa hieman ulkopuolista. Näitä hänen kuvauksiaanhan on käytetty lähteenä hyvinkin monessa aiemmin julkaistussa teoksessa, kuten vaikkapa Rustaniuksen ja Pekkalan Punavankileirit 1918 kirjassa, joten aiemmin tapahtumiin perehtyneille tämä teos ei kovin paljoa mitään uutta tai shokeeraavaa tietoa enää anna.

Kokonaisuutena, näin niinkuin luettavuuden kannalta kirja on hieman tylsä ja analyysit sodan syistä ja seurauksista hieman vanhentuneita ainakin nykyisen historiantutkimuksen valossa. Hetkittäin kirja kuitenkin tarjoaa ihan kiintoisaa analyysia ja ajan kuvaa.

Kevään muotia

Tervetuloa ensimmäistä ja ehdottomasti viimeistä kertaa Sekalaista propagandaa muotipalstan pariin.
Tänään luomme silmäyksen kevään ja kesän 2011 tyylikkäimpiin asusteisiin heille, jotka kulkevat omia teitään omin voimin.

Viileämmille keleille ja rentoon ajeluun sopii mainiosti kuvan ultraharvinainen Vegan Power huppari. Näitä on olemassa vain parikymmentä kappaletta. EO-foorumilta.
Jalassa joskus 2006 ostetut Cannondalen housut. Materiaali on äärettömän kestävää kangasta. Nämä on siis monen vuoden intensiivisestä käytöstä huolimatta täysin moitteettomassa kunnossa. Haaruksissa on erikoisvahvike, joten satulakaan ei hierrä niitä rikki. Lisäksi nämä saa katkaistua polven yläpuolelta vetoketjuilla shortseiksi. Säärissä lisäksi bondage-tyyliset kiristysremmit, niin ei mene lahkeet rattaan ja ketjun väliin. Hinta oli aika kova, yli 200 e, mutta on taatusti olleet hintansa arvoiset. Mukana tuli myös irroitettavat alushousut.
Kenkinä muutaman vuoden vanhat Shimanon MT31:t, synteettistä keinonahkaa luonnollisesti.

Ajopelinä Cannondale XS-800 cyclocrossari vuodelta 2001

Selkämyksessä tyylikäs Vegaaniurheilijoiden logo.


Vauhdikkaampaan ajeluun sopii upea Animal Liberation Racing asu. Hintaa henkselihousut + paita yhdistelmälle kertyi 123e ja kyseessä on erittäin laadukas tuote.



Ajopelinä Orbea Orca vuosimallia 2006. Kypäränä monen ammattilaistallinkin käyttämä Catlike Whisper. Hintaa oli aika poskettomasti yli 200e, mutta vakuutan tämän olevan ehdottomasti mukavin ja paras kypärä koskaan mitä päähäni olen laittanut. Ei hiosta edes pienimmillä helteilläkään.




Pohjanmaan turkistarha-alueilla tämä olisi varmasti kova sana, ainakin jos olisi haluja onnettomuuteen joutua.