Autoton päivä

Autotonta päivää tuli vietettyä ihan omalla kriittisellä pyöräretkellä. Kävin kaupungilla ajelemassa sellaisia katuja joilla pyöräilijät ovat jätetty autoilijoiden varjoon. Paljon mukavampaahan tää ois tietenkin isolla porukalla, mutta ei täällä ole ketään muita joita kiinnostaisi sama asia. Tai en mää ainakaan tiedä. Yksi vuosi kävin Hellsingin autottoman päivän kriittisellä ja liki 300 kilometriä pyöräilyä syyskuun lopulla on tietysti aina melko haasteellistä. Paluumatkalla pimeä kun tulee jo ennen Porvoota. Tänä vuonna tällaista ei sitten kait edes järjestetty, eikä ois oikein usko omaan tämänhetkiseen kuntoon olisi riittänyt matkalle lähtemiseen, vaikkei sadekeliä ja edellisen ja seuraavan yön töitäkään olisi huomioinut .



Matkalla bongasin VINOn järjestämän parkkipaikan valtauksen. Eli rahaa pysäköintimittariin ja piknikille parkkiruutujen keskelle. Banderolleja "ei oltu ehditty" ottaa mukaan, jota kyllä pidän suurena puutteena. Ohikulkijoista tuskin kovinkaan moni edes huomasi koko tapahtumaa, varsinkaan kun porukkaa ei tosiaan ollut paljoakaan kuvassa näkyvää enempää. Tällaiset valtaukset vaatisivat onnistuakseen paremmin myös esimerkiksi täydellisen piknik-kaluston raahaamista paikalle pöytineen, tuoleineen ja sateen/päivänvarjoineen. Pelkkä vihreä pressu on kyllä aika ankeaa.

Surkuhupaisuutta tarjoaa Kymen Sanomissa julkaistussa jutussa haastateltu yksityisautoilija kommentteineen: Kyllä teidän opintolainanne ovat liian suuria, jos teillä on varaa tulla tänne piknikille. Mainittakoon, että tapahtuma alkoi joskus klo 16 iltapäivällä. Jo pelkästään tämän pyhän lehmän omistajan mielensäpahoittaminen tai itsensä idiootiksi paljastaminen riittävätkin mainiosti osoittamaan tämän tapahtuman onnistumisen.



Tämän näköisenä saavuin paikalle.

Parit taidenäyttelyt.

Parissa biblioteekissä oli varsin mielenkiintoisia näyttelyitä ja ensimmäisenä esiteltäköön Anna Reivilän akryylitöitä. Näiden suurikokoisten ja värikkäiden maalausten avulla hän haluaa kyseenalaistaa ihmisten ja luonnon, erityisesti eläinten suhdetta. Hän haluaa kirkkailla väreillä muistuttaa, että silloin ollaan liian pitkällä, kun kotieläinten söpöjä värejä sovitellaan kodin sisustukseen. Itse hän ei pidä taidettaan aktivismina vaan huolestuneena toivoo, että maapallo olisi kaksi kertaa isompi ja meillä olisi vielä enemmän löytymättömiä paikkoja maailmassa.

Reivilä kertoi lehtihaastettelussa toimivansa myös itse aktiivisesti Animalian riveissä, no eipä olla tavattu (???) Monilta katsojilta jää varmasti huomaamatta teosten kantaaottavuus, heille nämä ovat vain värikkäitä eläinkuvia, varsinkaan kun minkäänlaista selittelevää oheismateriaalia ei ollut tarjolla. Myös Reivilä itse vakuuttaa olevansa kuvataiteessa enemmän liikkeellä romanttisen kaipuun, ei aktivismin perässä. Tämä on mielestäni hieman sääli, sillä eläinoikeusliike tarvitsisi myös propagandistisia taiteilijoita asiansa ajamiseen ja mielestäni hänellä olisi hyvät edellytykset sellaiseen ryhtyä.

Itse kyllä tykkään hänen taiteestaan. Värit ovat erittäin iskeviä ja mielelläni tällaista arvotaidetta seinälleni ripustaisin, jos vaan olisi intoa ja varallisuutta aloittaa myös taiteenkeräily. Vaan kaikkea ei voi saada, joku raja tavaran ja materian hamstrauksellakin on oltava.

Seuraavan taidenäyttelyn tarkoitusperät taasen tuskin keneltäkään jäävät epäselviksi. Suunnittelija Anna-Mari Pahkalan ja valokuvataiteilija Heli Hirvelän Turkistarhaton Suomi 2025 kampanjaan tehty valokuvasarja "Niin kuin sinä ja minä" Nanna Grundfeldtistä ja Kettu-koirasta.

Tämän kuvasarjan, jossa on haettu ihmisen ja eläimen välistä emo-pentu suhdetta, näin jo viime keväänä Eläin! - Animalian suurtapahtumassa. Kaikkien aktiivien kannattaa tilata tämä omaan kirjastoonsa tai vastaavaan julkiseen tilaan Animalian toimistolta.


Kiinnostuneita katselijoitakin sattui paikalle samaan aikaan. Ei ole edes lavastettu tilanne, eikä tarvinnut odottaa hetkeäkään, että tulisipa joku jotta saisi myös taiteennauttijoita kuvaan.

Syksyn kirjasatoa

Taas on tullut puolivuosittainen aika luoda katsaus loppuvuoden kirjauutuuksiin. Aloitetaanpa vaikkapa 1970-luvun laululiikkeen veteraanien muistelmilla. Arja Saijonmaalta ilmestyy kirja nimeltä Nuori alaston nainen jossa hän muistelee vuotta 1972, jolloin tapasi Mikis Theodorakiksen ja lähti tämän kanssa maailmankietueelle. Yhteisiä levyjäkin tehtiin, näitä en tosin ole vielä hankkinut, kun epäilen etten ihan hirveästi diggaile. Samana vuonnahan ilmestyi myös Laula kansani toveri LP, joka on ihan mukiinmenevää kuultavaa. Toinen laululiikkeeseen liittyvä muistelma on Pirkko Vekkelin toimittama Kristiina Halkola - Jos rakastat. Tätä pidän kyllä edellistä selvästi mielenkiintoisenpana ja saatan ostaakkin.
Katsauksen kolmas muusikkokirja on kuplettien taitajan, työväenmiehen ja ameriikan-matkaajan elämänkerta, eli Hiski Salomaa - Värssyjä sieltä ja täältä. Toimittajina Silja Pitkänen ja Ville Sutinen. Hiskihän kuuluui tiettävästi syndikalistiseen I.W.W. ammattiyhdistykseen, joten tästä aasinsiltana Staughton Lyndin ja Andrej Grubacicin kirjaan Zapatistit ja tuplajuulaiset.
Nuori anarkisti ja vanha marxilainen keskustelevat historian suurista vallankumouksista, zapatistien osuuskunnista, intiaanien demokraattisista yhteisöistä, vankilakapinoista sekä sodanvastaisista liikkeistä. Yeah yeah!!! Asiaa!
Mainitaan tässä sitten vielä samalla kotimaisen (ex) anarkistiveteraanin Reko Ravelan kirja Afganistanin loputon sota.
Sisällissotahistoriaa taasen tarjoaa Tuulikki Pekkalainen uutuuskirjassaan Susinartut ja pikku immet. Tässä hän selvittelee vangittujen punaisten naisten kohtaloita v. 1918. Ilmestyy syyskuussa ja kuuluu ostoslistani kärkipäähän.
Sitten kulttuurin pariin. Jouni Hokkasen ja Nalle Virolaisen Roskaelokuvat ilmestyi alunperin 1990 Hiljaisen kulttuuriyhdistyksen kustantamana ja siitä on vuosien myötä tullut tiettävästi himoittu harvinaisuus. Huutonetissä näytti olleen toukokuussa hintapyyntönä 95e, muttei kylläkään mennyt kaupaksi. Itsellänihän tämä tietysti jo on silloin ihan painotuoreena hankittuna. Nyt tästä on siis tulossa korjattu, päivitetty ja kolmanneksella laajennettu uusintapainos.
Myös uusintapainoksena näyttää olevan Liken julkaisuohjelmassa Legs McNeilin ja Gillian McCainin Please kill me, eli punkin sensuroimaton esihistoria. Minä kysyn vaan, että miksi? Siis tätähän näkyy löytyvän joka ainoasta divarista muutamalla eurolla!!! Itse kirja on kyllä varsin mainio, että sinänsä tämä maininta on aivan aiheellinen.
Viimeisenä pitää vielä mainita Pinkkiksen eli Raisa Kettusen Puputytön juhlakirja. Tämähän on siis jatkoa Puputyttö ja vohvelisankari kirjalle, josta on myös tulossa uusintapainos. Teille jotka ette tiedä mistä on kyse kerrottakoon, että tämä on opas eläinystävälliseen juhlimiseen ja sisältää siis vegaaniruokaa kuvina ja resepteinä tai jotain sellaista. Siksi haluan mainita tämän sen lisäksi, että olen tietysti myös Pinkkiksen blogin lukija (!?!), niin mulla on myös ihan erityisiä syitä odottaa saavani tämän teoksen luettavakseni ilman, että pitää kirjakauppaan asti raahautua.

Rauhan äiti / Avaruuslintu

Nyt kun KOM-Teatteri on aiheena, voisin luoda katsauksen tähän Rauhan äiti / Avaruuslintu levyyn. Tämähän on siis legendaarisen Agit-Prop kvartetin LP, vaikkei tätä aina lasketakkaan yhtyeen omaksi levyksi, tässä kun on näitä muitakin esiintyjiä mukana. Kaikki levyn laulut ovat Kaj Chydeniuksen säveltämiä ja Aulikki Oksasen sanoittamia.
A-puoli sisältää neliosaisen kantaatin jonka ensiesitys oli KTL:n liittokokouksessa 30.5.1974. Esittäjinä Kaisa Korhonen äitinä, Jukka Koskinen poikana sekä Agit-Prop kvartetti legendaarisimmassa kokoonpanossaan (Kamu, Sokka, Aarnio, Launis)
B-puolella taasen musiikkia KOM-Teatterin näytelmästä Avaruuslintu, joka on tehty YYA-sopimuksen 25-vuotisjuhlallisuuksiin 1973. Esittäjänä tässäkin Agit-Prop (Sinikka Sokan tilalla Liisa Tavi) vahvistettuna KOM-Teatterin Erkki Saarelalla ja Sulevi Peltolalla. Tamperelaisella Avaruuslintu-yhtyeellä ei siis ole mitään tekemistä tämän levyn kanssa vaikka Wikipedia muuta väittääkin.
Levy ilmestyi lokakuussa 1977, jolloin poliittinen laululiike alkoi jo olla menneen talven lumia. Tämä yhdessä Love Recordsin taloudellisten vaikeuksien kanssa lienee syynä siihen, ettei levyä liene tehty kovinkaan suuria määriä - tai ainakin tämä on nykyään erittäin vaikeasti löydettävä. Viime keväänä tämä sitten vihdoin sattui kohdalleni ja vieläpä varsin kohtuulliseen hintaan. Siis siihen verrattuna mitä olisin tästä ollut valmis maksamaan. CD-aikaakaan tätä ei ole vielä saatettu, mitä pidin aika suurena puutteena. Toisaalta ei tämä nyt kuitenkaan mikään klassikkolevy ole, ainakaan jos vertaa niihin kahteen varsinaiseen Agit-Propin omaan levyyn. Kyllä tätä on silti varsin runsaasti tullut kuunneltua. Levy siis jakaantuu kahteen osaan, joista varsinkin tuo B-puoli on aikamoista camp-huumorin riemuvoittoa. Ei voi kuin ihmetellä sitä Neuvostoliittoa kohtaan ollutta rähmälläänolon määrää. Piikkinä russofobikoiden perseessä tämä levy on kyllä hyvin syvällä aina upeaa kansikuvaa myöten, josta vastaa KOM-Teatterin lavastaja Måns Hedström. Hänhän on kuvittanut paljon muitakin Loven poliittisia levyjä, joista ehkä onnistuneimpina Porvari nukkuu huonosti ja Poliittisten laulujen parhaat levyjen kannet.
Mitenkään vakavasti tämän levyn tekstejä ei siis pidä ottaa ja tuskin Aulikkikaan on niitä aivan tosissaan kirjoittanut, ajan henki nyt oli silloin mitä oli. Kokonaisuutena kuitenkin vallan mainio platta, joka kannattaa ostaa mikäli kohdalle sattuu.

KOM-Teatteri: Suomen kuningas

Kulttuuriteko!!! Kylläpä tuli eilen YLE-teemalta hieno ohjelma. Olin jo etukäteen tosi innoissani tästä proggiksesta, eikä tarvinnut pettyä. Kysessä siis KOM-teatterin kabaree Suomen kuningas vuodelta 1971. Luonnollisesti videot oli nauhoittamassa tai kovalevyllehän nää nykyään menee.

Tämähän on näitä kommunistien ja partaradikaalien legendaarisia rienausnäytelmiä. No itse aihekin on tietysti aika farssinomainen: 1918 Suomen porvarit halusivat tehdä maastamme monarkian ja miten siinä sitten kävikään. Mannerheimia, Svinhufvudia ynnä muita laitetaan halvalla. Näin 40 vuotta myöhemminkin edelleen hurjan hauskaa ja purevaa satiiria.

Lavalla nähtiin legendaariset näyttelijät Kaisa Korhonen, Pekka Milonoff, Juha Muje, Erkki Saarela, Eriikka Magnusson, Sulevi Peltola ja Tom Wentzel, jotka vetivät läpi kaikki näytelmän noin 50 roolia. Måns Hedströmin lavastus on myös Brectiläiseen tyyliin varsin pelkistettyä ja Kaj Chydeniuksen säveltämä musiikki edelleen hienoa kuultava. Ohjauksesta vastasi Tytti Oittinen ja käsikirjoitushan oli Lauri Siparin.

David Zabriskie

Kyllä tätä jo on odotettukin, nimittäin ensimmäistä vegaania maantiepyöräilyn ammattilaisten korkeimmalla tasolla. David Zabriskie (s.1979), on jo vuosia kuulunut maantiepyöräilyn pro-tour ammattilaisten eliittiin ja tullut tunnetuksi aika-ajojen erikoismiehenä.

Ennen viime kautta Zabriskie, joka ajaa Yhdysvaltalaisessa Garmin-Cervélo joukkueessa, oli tyypillinen lihaa syövä urheilija ahtaen alas mitä halusi, kunhan se ei vaan nostanut liikaa hänen rasvaprosenttiaan. Mutta viime kauden alussa hänelle selvisi joukkueen kiropraktikon tutkimuksissa , että hän on yliherkkä tietyille ruoka-aineille. Verikokeet osoittivat näiden aiheuttavan hänelle lihastulehduksia.

Viime vuoden Tour de Francen aikaan Zabriskie alkoi vähentämään punaisen lihan käyttöä, koska hän mielestään tarvitsi liikaa energiaa sen sulattamiseen. Loppukesästä Dave alkoi sitten vähitellen lopettamaan kaiken lihan käyttöä ruokavaliossaan ja lokakuussa hän alkoi vähentämään myös maitotuotteiden käyttöä. Yhdeksän kuukautta ruokavalion muutoksen jälkeen Zabriskie sanoi voivansa paremmin kuin koskaan. "Mielestäni monet ihmiset katsovat ruoasta vain sen sisältääkö se liikaa rasvaa." "Itse ajattelen asiaa kokonaisvaltaisemmin." Zabriskie kertoo huomanneensa pienten haavaumien paranevan aiempaa nopeammin ja päässeensä eroon jatkuvasta ihottumasta.

Saadaksesi ohjeita uuteen ruokavalioonsa, Zabriskie otti yhteyttä Brendan Brazeriin, menestyneeseen triathlonistiin ja "Thrive Diet" oppaan kirjoittaneeseen vegaaniin, joka asuu Daven naapurustossa Los Angelesin esikaupunkialueella. Aiemmin tällä kaudella Zabriskie tunsi heikotusta energiatasojen laskiessa ja epäili sen johtuvan ruokavaliosta. Brazer neuvoi häntä käyttämään vegaanisia lisäaineita, hampun- ja pellavan siemeniä sekä ruskeaa riisiä proteiinin saannin lisääämiseksi.

Ammattilaismoottoripyöräilijä Ben Boström, joka on myös (lähes) vegaani, neuvoi Davea syömään pieniä määriä kalaa pari kertaa viikossa ja kielsi pitämästä kiinni absoluuttisesta veganismista, koska kalan syönti auttaa hänen mielestään imeyttämään paremmin tiettyjä vitamiineja ja rautaa.

Tavanomainen uskomus on, että syömällä runsaasti liha- ja maitotuotteita niiden tarjoama proteiini auttaa pyöräilijöitä palauttamaan lihakset takaisin, ja että punaisen lihan sisältämä rauta auttaa kehoa tuottamaan riittävästi hemoglobiinia rakentamaan punasoluja sekä kuljettamaan happea lihaksiin. Iñigo San Millán, Coloradon yliopiston urheilu-lääketieteen professori ja entinen Zabriskien joukkueen fysiologi sanoo, että Daven halu mennä vegaaniselle ruokavaliolle on "outo asia." Hänen mielestään pyöräilijöiden vegaani ruokavaliossa "ei ole juurikaan järkeä."

Tänä talvena Zabriskien joukkueen johtaja Jonathan Vaughters alkoi kiinnittämään huomiota Daven uuteen ruokavalioon. Vaughters oli huolissaan siitä että, ruokavalio pienentäisi Zabriskien raudan saantia, joka on ratkaisevan tärkeää kestävyysurheilijalle. Hän lupasi, että Dave voisi kokeilla ruokavaliotaan, niin kauan kuin hän ottaisi säännöllisesti verikokeita seuratakseen hänen ferritiinin, eli proteiinin joka varastoi rautaa tasoa.

Vaughters sanoo, että hän yllättyi kun verikokeet jo heti osoittivat Zabriskien ferritiinin kuten myös hemoglobiinin ja punasolujen tason pysyneen vakaana vegaanisellakin ruokavaliolla.

Tänä keväänä Dave voitti ensin Tour of California etappikilpailun aika-ajon ja hieman myöhemmin Yhdysvaltain mestaruuden jo kuudennen kerran niin ikään aika-ajossa. Tämä vahvisti hänen päätöstään siirtyä täysin vegaaniksi "Tiesin, että olin tehnyt kaiken oikein."
Tänä vuonna hän sitten aikoi ajaa Tour de Francen läpi täysin vegaanisella ruoka-valiolla, tosin vähän hän aikoi huijata syömällä pari kertaa viikossa hieman lohta raudan imeytymisen parantamiseksi.

Aiemmin Zabriskie on osallistunut Tour de Franceen viidesti, näistä kaksi on päättynyt keskeytykseen. Vuonna 2005 hänestä tuli kolmas amerikkalainen joka ajoi himoitussa johtajan keltaisessa paidassa, kun hän voitti suurmestari Lance Armstrongin kilpailun avanneessa prologissa. Hän on yltänyt etappivoittoihin myös Italian ja Espanjan ympäriajoissa.

Tämän vuotinen Tour Alkoi varsin mukavasti Garmin-Cervelo joukkueen voitettua toisena kilpailupäivänä ajetun joukkueaika-ajon ja tallin kapteenin Thor Hushovdin siirryttyä kokonaiskilpailun kärkeen. Tiimin nopein kirimies Tyler Farrar taasen otti nimiinsä kolmannen etapin voiton. Ensimmäinen viikko on ollut aikamoista luunmurskajaista useiden pahojen joukkokolareiden myötä ja niin päättyi Davenkin kisa yhdeksännellä etapilla sattuneeseen kolariin, jossa häneltä murtui ranne sekä myös polveen sattui melko pahasti. Näin jäi sitten näkemättä kuinka vegaanina pärjätään yhdessä maailman rankimmista ammattilaiskilpailuista. No ehkä näemme Daven vielä tämän vuoden Vuelta a Espanassa ja varmasti viimeistään syyskuun lopulla ajettavissa MM-kilpailuissa.

Tour de Francen aikana pyöräilijät voivat kuluttaa yli 8000 kaloria päivässä, joka on niin paljon, että jotkut ajajat eivät pysty syömään tarpeeksi ruokaa saadakseen korvattua menettämänsä kalorit. Tältä näytti mitä Dave aikoi syödä Tourin aikana:

Aamiainen:

Melassilla makeutettua kaurapuuroa , lisäravinteita, raakakaakaon paloja , pähkinöitä, kanelia, kaksi ruokalusikallista kookos voita, omenaa, hampun- ja pellavan siemeniä

Kilpailun aikana :

Kuusi Clif Bar Z proteiinipatukkaa, kaksi Clif Barin energiapatukkaa, kaksi Clif Bari energia geeliä, kaikki tietysti vegaanisia. Juomaa menee päivän aikana kuudesta-kahdeksaan pulloa, nämä ovat tallin omaa juomasekoitusta.

Bussissa kilpailun jälkeen:

Valkoista riisiä vaahterasiirapilla ja kanelilla, vegaanista proteiinipirtelöä.
Kaksi pulloa proteiinipitoista palautusjuomaa juomaa. Goji marjoja.

Ennen illallista:

Vegaanista proteiinipirtelöä

Illallinen:

Valkoista riisiä tai pastaa, vihreää salaattia, vihanneksia kuten parsakaalia, pinaattia, porkkanaa ja punajuuria.

Jälkiruoka:

Tuoreita hedelmiä sekä vegaanista proteiinijuomaa ennen nukkumaanmenoa.

PAX 11 -festivaali 2.7.

Rauhanpuolustajat ovat järjestäneet jo muutamana vuonna PAX -festivaalia Helsingin Alppipuistossa. Olen tänne aiemminkin aikonut lähteä, mutta jäänyt aina viimehetkellä väliin. Tällä kertaa sitten vihdoin onnistui. Sunnuntaina olisi ollut mielenkiintoisempia esiintyjiä, mutta kun halusin käydä taas levydivareita kiertelemässä, niin lauantai oli valittava.

Ensin siis suunnistin Viisikulmaan ja siellä Erosen, Digeliuksen ja A.H:n liikkeistä tarttuikin mukaan muutamia levyjä. Redhillissäkin yritin käydä, mutta oli valitettavasti closed. Kiirettä pitämällä ehdin kuitenkin vielä lampsia Hakaniemeen ja Black & Whiteen, josta vielä löytyi muutama LP. Päivän saldona siis 12 LP:tä.

Eniten iloa tuotti Phil Ochsin Tapes from California levyn löytäminen, tuolla oleva War is over kun on aivan ylittämättömän hieno pala, joten halusin kuulla koko levyn. No muut raidat eivät kyllä samalle tasolle yllä mikä ei sinänsä ole ihme.

Gay Pridenkin näin matkalla Hakaniemeen ja puiston läpi oikoessani näkyi heidän juhliensa valmistelua. Tympeä discojumputus ei todellakaan houkuttanut jäämään niihin kemuihin ja muutenkaan tää ei oo mun juttu, vaikka siellä oli paljon tuttuja marssimassa. Yleensäkin kaikki seksijutut käy vaan olosuhteiden takia ahistamaan ja kun teemana oli vielä rakkaus josta voin vain haaveilla, niin siellä en ois varmasti viihtynyt hetkeäkään.

Sit kävin vielä jossain matkan varrelle osuneessa kirjadivarissa, josta tarttui mukaan Mervi Kaartisen Punaorvot 1918, jota olin jo pitkään aatellut hankkia.
Ekolokin sattui sopivasti hollille, joten piti tsekata valikoimat, vaikkei nyt viitsinytkään ottaa hirveitä kantamuksia harteille. Joten parit appelsiinit vaan evääksi ja myyjätär hymyili niin kauniisti.


Alppipuistoon ehdin parahiksi ennen varsinaista ensimmäistä esiintyjää, joka oli Rock/Poppia soittava Positive Wave. Ihan mukavaa musaa.


Seuraavana Mosambikilais-Suomalainen Magulamberre, jota pidin tavallaan päivän kiintoisimpana esiintyjänä. Ihan mukavaa rytmittelyä, tosin kappaleiden samankaltaisuus alkoi pidemmän päälle häiritsemään.


Paximum Rock´n´roll solistinaan mm. Tehosekoittimen Otto on Rauhanpuolustajien House-bändi ja Nurmiolla aloitettiin setti. Tokana palana Ebba Gröniä, tosin oli niin löysä versio Staten & Kapitalista, etten ensin meinannut tunnistaa. Myöhemmin kuultiin Perkele! -levyltä Laulu Suomesta, Suomen Talvisodan Vihreä valta ja viimoisena palana asiaankuuluvasti Jäähyväiset aseille. Kaikkia esityksiä vaivasi tietty löysyys, joten ei oo ihan mun suosikkibändi.


Hannibal ja Joku Roti veivasi hopparijuttuja, joten itse haahuilin mielummin ympäriinsä puistoon ja lintsin kallioihin tutustuen.

Pitää vielä erikseen mainita loistavat järjestöteltat, joissa oli kaikkea kiinnostavaa, kuten vaikka hurjat määrät anarkistista kirjallisuutta. Kunnon hippiruokaa sai myös, afrikkalainen papumössö, soija ja riisi oli varran erinomaista, että toisenkin lautasellisen ois hyvin voinut syödä.
Hippejä oli paikalla hurjasti, mutta ainuttakaan tuttua en nähnyt koko aikana, enkä ees jutellut kenenkään kanssa, mitä nyt muutama sana järjestötelttalaisten kanssa.
Kävi aika äkkiä ahistamaan, jengillä oli hauskaa omissa porukoissa ja itse siellä ihan orpona. Oli taas sellainen täysin ulkopuolisen tunne, kuka ei kuulu joukkoon. Mutta mulla ei vaan ole ainuttakaan sellaista kaveria joka ois kiinnostunut tällaisista jutuista ja haluaisi viettää aikaa mun kanssa tai siis ylipäätänsäkään kavereita. Joten lähdin vek jo ennen seitsemää kun alko tulla turhan paskat fiilikset. No ens vuonna ei sit enää tartte mennä paikalle(?)

Tässä vielä parit kuvat, itelläni ei ollut kameraa mukana, joten pöllin nää www.sateenvarjoton.blogspot.com sivulta, jossa vielä paljon lisää kuvia.