Ahvenkosken muistomerkit

Muistomerkkien esittely piti lopettaa vähäksi aikaa, mutta nyt sitten tietysti paljastettiin tämä ihan uusi kohde ja toisekseen kun muistomerkkibongari Willimies lisäsi minut mainion bloginsa suosituslistalle, niin kerta vielä tämän vuoden puolella. Omistettakoon tämä postaus siis Willimiehelle.

Viime lauantaina 7. syyskuuta paljastettiin Ruotsinpyhtäällä sisällissodan päättymisen muistokivi. Hanke syntyi Loviisan kaupunginvaltuutetun Atte Fellmanin  (ennen SDP, nykyään PerSu) aloitteesta ja alunperin tarkoitus oli saada muistomerkki pystytettyä 95-vuotis päiväksi, joten hanke myöhästyi muutamalla kuukaudella. Hankkeen työryhmä haluaa korostaa, ettei kyseessä ole punaisten tai valkoisten , vaan rauhan muistomerkki. Laatassa on päivämäärän 5.5. 1918 lisäksi suomeksi ja ruotsiksi teksti: "Vuoden 1918 sisällissodan taisteluiden päättymisen muistoksi", sekä takana olevassa laatassa lyhyesti tietoa tapahtumista kolmella kielellä.

Itse luin tästä tilaisuudesta harmittavasti vasta seuraavan päivän sanomalehdestä, joten juhlallisuuksiin en päässyt. Niinpä keskiviikkona laitettiin Orbean keula kohti tapahtumapaikkoja. Muistomerkki löytyy Elimäentien ja Savukoskentien risteyksestä.

Saksalaisten noustua maihin Loviisan Valkossa 7.4. ja käytyä seuraavana päivänä kokeilemassa punaisten voimia Kyminlinnassa he vetäytyivät takaisin Tesjoelle. Rintamalinja kulki sen jälkeen Kymijoen läntisimmän haaran Vähä-Ahvenkosken länsipuolella olevien harjujen päällä.
Kuun lopulla alkaneen hyökkäysvaiheen jälkeen punaiset vetäytyivät Ahvenkosken itäpuolelle, mutta saksalaiset eivät onnistuneet ankarista taisteluista huolimatta ylittää jokea.

Saksalaisten kanssa oli aloitettu rauhanneuvottelut 3. toukokuuta. Antautumissopimuksen mukaan aseiden luovutuksen jälkeen tavalliset rivimiehet päästettäisiin kotiin ja vain päällystö vangittaisiin. Kaikki eivät näihin lupauksiin uskoneet, mutta kun muutakaan mahdollisuutta ei ollut niin ehdot hyväksyttiin, varsinkin kun selustassa olevat Kotkan vallanneet valkoiset vaativat ehdotonta antautumista. Saksalaiset olivat antaneet ehdottomaksi takarajaksi 5. toukokuuta klo 18 ja puolenpäivän aikaan Pyhtään kirkolla ja Ahvenkosken kartanolla olleet joukot järjestäytyivät komppanioittain marssirivistöksi ensimmäisenä esikuntapäällikkö Oskar Vinter valkoista lippua kantaen ja sen jälkeen miehistö komppanioittain, päälliköt edellä ja miehet joukkueittain perässä. Antautuneita oli kaikkiaan n. 800 miestä.
Saksalaiset olivat vastassa pienen sillan länsipäässä, eli juuri tämän muistomerkin kohdalla. Tässä kohtaa on ennen ollut Kymijoen läntisin uoma, mutta se on padottu pohjoispäästä ja kuivunut. Ilmeisesti myös liki sadan vuoden aikana tapahtunut maan kohoaminen on ollut osasyynä uoman kuivumiseen. Myöhemmin rakennettu betonisilta luonnonkivisine reunuksineen on kuitenkin yhä paikalla muistona entisestä uomasta.

Kiväärit määrättin asetettavaksi lähellä rantaa olevan mökin aitaa  vasten. Niitä kertyi niin paljon, että aita kaatui niiden painosta. Loput heittelivät kiväärit samaan kasaan. Aseiden luovutuksen jälkeen ketään ei kuitenkaan lupauksista huolimatta vapautettu, erään kertojan mukaan saksalaiset olisivat tähän suostuneet, mutta suomalaiset suojeluskuntalaiset estivät näin tapahtumasta.
Esikunta erotettiin muista ja joukot ajettiin Pien-Ahvenkosken kylässä olevien Ahlströmin torppareiden karja-aitauksin ensimmäiseksi yöksi. Seuraavana aamuna alkoi marssi kohti Loviisa ja sieltä myöhemmin eri vankileireille, joista moni jäi koskaan palaamatta. Esikuntaan kuuluneista, upseereista ja työväenjärjestöjen nimimiehistä valtaosa teloitettiin Loviisassa Svartholman linnan raunioilla.
Lisää tietoja ja aikalaismuistelmia Ahvenkosken tapahtumista löytyy Seppo Vainion kirjasta "Poliittiset väkivaltaisuudet Itä-Uudellamaalla 1917-1918".

Toinen esiteltävä muistomerkki on myös pystytetty rauhan muistoksi, nimittäin Turun rauhan 250-vuotis muistoksi 7.8. 1993. Kahtia jaettu kivi symboloi sitä seikkaa, että tuolloin valtakunnnan raja, nimittäin ruotsin ja venäjän valtakuntien, piirrettiin juuri tähän. Ruotsalaiset rakensivat rajanylitys paikalle myös linnakkeen 1700-luvun puolivälissä. Varustuksia on kaksi, ylälinnoitusta pidettiin kunnossa 1800-luvun alkuun asti ja se on edelleen kohtalaisessa kunnossa. Toinen varustus on alempana joen rannassa ja siitä erottuu enää maavallit. Lisäksi alueelta löytyy vanha postikonttorin kivijalka. Nämä kaikki löytyvät Savukoskentien itäisestä päästä. Tielle ilmestyi viime vuoden kesänä massiivinen portti turvakameroineen jonkun euroopan omistajan toimesta, mutta siitä ei tarvitse pelästyä, sillä jokamiehenoikeudella tietä pitkin on edelleen täysin luvallista kulkea. Kohteisiin on myös pääsy idästä Savukosken museosillan kautta.

Ruotsinpyhtään kunta kuuluu nykyäään Loviisan kaupunkiin, mutta museosillassa sallittakoon edelleen vanhat nimikyltit.

Pulkkaniemi

Terveisiä täältä Lappeenrannan humppa-festivaaleilta, ei kun... Männä tiistaina sain kyydin Lappeenrantaan ja kävin muutaman tunnin pyöräretkellä bongaamassa paikallisia nähtävyyksiä, joista nyt esiteltynä ensimmäinen on Taipalsaaren puolella Merenlahden Pulkkaniemessä.

Huhtikuun lopulla 1918 punaisten rintama romahti myös Taipalsaarella, valkoiset valtasivat kirkonkylän 25.4. puoliltapäivin. Taipalsaaren punakaarti mukanaan suuri joukko siviilejä oli vetäytynyt Lappeenrantaan edellisenä yönä. Tie Venäjälle oli kuitenkin jo lopullisesti poikki. Lappeenrannasta Taipalsaaren punaiset, joiden ei onnistunut paeta Viipuriin palailivat takaisin kotisaarelleen katsomaan mikä kohtalo heitä odotti. Pidättäjät odottivat rannalla.
Vangittuja kuulusteltiin ylimalkaisesti pastorin pytingissä ja tuomiota jaettiin Röytyn majatalossa. Henkiin jäämisen ratkaisi se, löytyikö arvovaltaista puolustajaa, ja hengen vei se, kun oli arvovaltainen painostaja. Näin kaikki vanhat kaunat kostettiin kuolemantuomiolla.
29. huhtikuuta ensimmäiset 21 kuolemaantuomittua vietiin Hurma-nimisen laivan vesitankkiin ja lähdettiin kohti Lappeenrantaa. Matkalla sinne poikettiin syrjäiseen Pulkkaniemeen, jonka rannassa odotti valmiiksi kaivettu hauta.

Läheisen Nikkisen talon tytär Hilpi Ijäs muisteli tapahtunutta vuosia myöhemmin:  "Ammuntaa kuultiin, mutta ei tiedetty mistä oli kysymys, ei edes isä tiennyt. Vasta seuraavana aamuna Anttilan pappa kulki ohi ja kertoi meidän papalle, mitä siellä oli tapahtunut. Me lapset ja isä kuultiin, mitä papat puhuivat. Joku Forsmanni rukoili polvillaan, että hänet armahdettaisiin. Hauta oli hyvin matala, naapurin hevoset kaapivat kesällä ruumiit välillä näkyviin. Korkean veden aikana hauta jäi veden alle. Alkuun paikalla oli vain puuristi, sitten pystytettiin kivi. Ei siinä ole kaikkia nimiä. Lapset ei uskaltanut mennä lähelle, ja tietä paikan ohi kulkiessa piti aina juosta."

Kolme miestä otettiin kerrallaan ammuttavaksi, ensimmäisenä mainittu Armas Forsman, Väinö Väkevä ja joku kolmas. Forsman armahdettiin, koska ampujien joukossa oli tuttu mies joka pelasti hänet. Hänet vietiin takaisin laivaan, lukittiin hyttiin, ettei hän pääsisi kertomaan muille mitä tuleman piti ja kaksi muuta ammuttin hautaan. Sitten komennettiin seuraavat kolme ammuttavaksi. Kun kaikki oli ammuttu, otettiin Forsman hytistä ja vietiin haudan reunalle ja sanottiin, että katso nyt veljeshautaa. Forsmannin mukaan kaikki eivät olleet kuolleet, mutta multaa pantiin päälle.

SDP:n kansanedustajana 1936-1949  toimineen Jere Juutilaisen (1889-1949) ostettua tontin jolla hauta sijaitsee, sinne pystytettiin 1921 lappeenrantalaisten työväenjärjestöjen toimesta hautakivi aitauksineen. Kiveen hakattiin vain 7 nimeä, ilmeisesti niiden, joiden omaiset osallistuivat kustannuksiin. Loput on kuitattu y.m. y.m. Lisäksi siinä on teksti: "Kohtalonsa kovan kärsineet kunnon toverit, muistonne elää."

Hauta-alue sijaitsee rannassa yksityisellä maalla aivan kesämökin pihalla. Ei kuitenkaan sentään ihan ikkunoiden alla. On kyllä kolkko paikka lomailuun. Olisiko tämä Juutilaisen jälkeläisten mökki? Postilaatikossa ei ollut nimeä, eikä ketään näkynyt paikalla vierailuni aikana. Paikka löytyy kuitenkin helposti, näkyy hyvin viereiselle tielle.

Samalla reissulla kävin myös Pontuksen kaivannossa katsomassa Jooseppi "Juosi" Muston hautaa. Willimies on tämän kohteen jo esitellyt sen verran ansiokkaasti, ettei minulla ole siihen enää mitään lisättävää, kuin että erittäin vaikuttava paikka.

Tempo tuloksia

Reitkallin tiellä ajettiin tiistaina jo liki legendaarinen muutaman kerran kesässä käytävä tempo "kisa", jossa ratkaistiin kuka on Etelä-Kymenlaakson kovin kammenpyörittäjä. Kymmenen osallistujan joukossa oli tällä kertaa mukana myös pari kuskia Kouvolan Pyöräilijöistä ja niin kävi, että tämän kertainen voitto meni Kouvostoliittoon uudella reittiennätyksella. Itselläni 10 kilometriä taittui aikaan 15.07 ja se riitti hopeatilaan. Tulokseen en ole tyytyväinen, parhaimmillaan tämä on tullut ajettua aikaan 14.40 ja siis 15 minuutin ylitys on aina pettymys. Sijoitukseen pitää kuitenkin olla tyytyväinen.

Uudet Animal Liberation Racing -vaatteetkin tuli hankittua täksi kaudeksi. Entiset oli kokoa XL ja paita Club -mallia. Nyt ostin kokoa pienemmät ja Race -mallia. Tämä on aika makkarankuori -kokoa, kuten kuvistakin ehkä näkee, mutta siis itselleni juuri passelit, kun noita leveitä hartioitakaan ei ole. Aerodynaamiset ominaisuudet on kuitenkin paremmat, eikä housutkaan hierrä yhtään. Tuo kokoa suurempi Club -malli on kuitenkin retkeilykäytössä parempi, kun pitää kuljettaa enemmän evästä mukana.

Muutenkin tuo paita on hieman muuttunut edellisistä vuosista, kun Animal Liberation Racing on saanut uusia sponsoreita. Nyt/edelleen tätä amatööriseuraa tukevat mm. vegaanisia lisäravinteita valmistava Vega, energiapatukoita valmistava Raw Revolution sekä Tofurky, jonka laajoista valikoimista löytyy hurjat määrät vegaanisia soijaherkkuja. Paidasta löytyy myös 269 life -yhteisön logo, joka toimii eläinten tehotuotantoa ja hyväksikäyttöä vastaan.
Markku V. otti nämä hienot kuvat, mahtavaa.

Maan alla

Mieltäni on kiihoittanut jo vuosikausia GT-karttaan merkitty tähti nähtävyyden merkiksi ja siinä mainittu luola. Komeat luontokohteet ja erityisesti luolat kun ovat aina kiinnostaneet. Paikalle on kuitenkin kotoa suht pitkä matka ja kun se on muutenkin hieman syrjässä normaaleilta reiteiltäni, en ole edes käynyt siellä päin kuin kerran aiemmin. Tässä eräänä iltana sitten löysin juttua tästä luolasta ja sen verran hyvää opastusta paikalle, että viime viikolla sitten tuli käytyä paikkaan tutustumassa. Tässä se sitten on. Suht vaatimattoman kokoisen rapakivikallion alareunasta ison kiven takaa löytyy kurjan ketunkolon näköinen aukko.

Ensimmäisenä mieleeni putkahti näkemäni painajainen, jossa kalliossa on juuri tällainen kolo ja sieltä tulee aivan käsittämätön pahuus. Huh, tästä huolimatta rohkeasti vaan hämähäkin seitistä ja hyytävästä kylmyydestä välittämättä sisään. Ensin piti vaan arpoa, että meneekö jalat vai pää edellä.

Eteisestä, jossa mahtuu olemaan kontallaan, alkaa kaksi käytävää. Vasemman puoleinen on vain muutaman metrin pituinen ja siellä mahtuu hyvin oleskelemaan. Tästä tilasta löytyy myös geokätkö.

Oikealle käännyttäessä käytävä putoaa jyrkästi alaspäin ja samalla korkeus nousee niin suureksi, että sinne mahtuu seisomaan.

Kulman taakse mennessä katto alkaa jyrkästi laskeutumaan ja lattialla olevat isot kivenlohkareet tekevät etenemisestä erittäin hidasta. Leveyttä luolalla on kuitenkin useita metrejä.

Pian katto putoaa vielä lisää ja muuttuu aivan märäksi. Nuo kuvassa näkyvät kimalteet ovat siis vesipisaroita. Alla olevat kivet ja lattia ovat kuitenkin täysin kuivia. Eteneminen tästä on erittäin raskasta. Eteenpäin päästäkseen pitää ryömiä mahdollisimman matalana noiden suurten kivien ylitse. Selän tai pään ottaessa kiinni kattoon lorahtaa aina aimo annos kylmää vettä. Itse en viitsinyt käydä kovinkaan pitkällä luolassa. Joku notkea lapsi pääsisi varmasti helposti hyvinkin kauas. Tämä on juuri sellainen kohde, jonne olisi erittäin mukavaa lähteä lasten kanssa seikkailemaan, jos vaan olisi niitä lapsia. Hieno paikka totta tosiaan. Suomessa ei ylipäätänsäkään taida olla montaakaan tätä suurempaa luonnon muovaamaa luolaa. Itse en ole koskaan aiemmin edes käynyt missään sellaisessa paikassa, jota voi todellakin rehellisesti sanoa LUOLAKSI.

Samalla reissulla kävin myös bongaamassa nämä kaksi saksalaisten interventtien kunniaksi pystytettyä muistomerkiä. Kumpikin sattui aika sopivasti matkan varrelle.

Franz Preihs

Frank Preihs on ammattimainen ultramatkojen pyöräilijä ja vegaani, joka viettää suurimman osan vuottaan harjoitellen ja kisaten erilaisissa ultramatkojen kestävyysurheilukilpailuissa eri puolilla maailmaa. Hän on selvittänyt valtaosan maailman vaativimmista kestävyysurheilukilpailuista, kuten RAAM (Race Across America, 3000 mailia yhtäsoittoa), Le Tour Ultime (yhtämittainen Ranskan kierros), XX-ALPS (Alppien kierros, jossa tulee nousua yhteensä 50 000 metriä), Crocodile Trophyn Australiassa, Race Around Slovenian, Alpentourin ja monia muita.

Miksi olet vegaani?
Vartuin hardcore musiikkipiireissä, jossa on paljon vegaani-streittari bändejä. Aloin parikymppisenä streittariksi ja samalla minusta tuli myös ensin kasvissyöjä ja parin kuukauden jälkeen vegaani.

Miten ja miksi päätit alkaa vegaaniksi?
Se meni käsi kädessä streittariksi alkamisen kanssa.

Kuinka kauan olet ollut vegaani?
Olen ollut vegaanisella ruokavaliolla vuodesta 2000 vuoteen 2006 ja uudelleen vuodesta 2008 asti.

Mikä on hyödyttänyt sinua eniten vegaanina?
Minulla on yksinkertaisesti parempi olo itseni kanssa ja voin kunnialla katsoa jokaista eläintä silmästä silmään.

Mitä veganismi merkitsee sinulle?
Minulle veganismi ja streittarius on henkilökohtain elämäntapa. En oikeastaan ​​välitä hirveästi ihmisistä, mutta olen erittäin aktiivinen eläinoikeustyössä.

Minkälaista harjoittelua teet?
Olen ammattimainen pyöräilijä, joten suurin osa harjoittelustani on pyöräilyä. Harrastan myös paljon kiipeilyä, myös vuoristossa.

Kuinka paljon sinun täytyy harjoitella?
Treenaan yleensä noin 20-30 tuntia viikossa kestävyyttä plus noin 10 tuntia viikossa kiipeilyä tai nostelen rautoja.

Annatko kuntoilu tai valmennusapua myös muille?
Pidän paljon motivoivia puheita julkisissa tilaisuuksissa ja olen mukana myös kampanjoimassa raittiin elämäntavan puolesta.

Mikä on mielestäsi suurin veganismia kohtaan tunnettu harhaluulo?
Useimmat ihmiset ihmettelevät, että pystyn ajamaan 3000 mailia yhteen menoon vegaanisella ruokavaliolla. He eivät ymmärrä kuinka saan tarpeeksi kaloreita ja proteiinia kasvispohjaisella ruokavaliolla. Mutten halua selitellä liikaa. Se on minun elämääni, minun tapojani, minun sääntöjäni.

Mitkä ovat suurimat vahvuutesi vegaaniurheilijana?
Tunnen jotenkin oloni puhtaammaksi ja pystyn sulattamaan asiat helpommin.

Mikä on kaikkein haastavinta?
Vegaanina ollessa ei ole lainkaan haasteita.

Ovatko ei-vegaanien tekemiset kannustaneet sinua omalla urallasi?
Minä en todellakaan välitä ei-vegaanien tekemisistä. Tehkööt he mitä haluavat - niin kauan kuin eivät ala väittelemään kanssani.

Ovatko perheesi ja ystäväsi kannustaneet sinua vegaanisessa elämäntavassasi?
Pohjimmiltaan sama juttu. Lapsesta saakka olen kulkenut omia teitäni. Minä en todellakaan välitä juurikaan minkään laatuisesta kannustuksesta.

Mikä on yleisin kysymys/kommentti jonka ihmiset esittävät kuullessaan, että olet vegaani ja kuinka vastaat?
En mainitse asiasta - se on oma asiani. Jos he kysyvät, kerron että olen vegaani. Jos he eivät ole vegaaneja, he eivät kuitenkaan ymmärtäisi asiaa.

Kuka tai mikä motivoi sinua?
Omien rajojen hakeminen kestävyysurheilussa motivoi minua.

Mitä sinä syöt:
Aamiaisella - Soija maitoon tehtyä banaanipirtelöä, pari viipaletta täysjyväleipää ja hieman cashew-pähkinöitä.
Lounaalla - Kaiken sorttista pastaa, riisiä ja perunoita vihannesten ja leivän kera.
Päivällisellä - Samaa kuin lounaalla.
Välipaloiksi - Cashew-pähkinöitä, Australianpähkinöitä, banaania, omenia ja pirtelöitä.

Mistä ruoasta saat parhaiten energiaa?
Mielestäni kuljen parhaiten täysjyväpastalla.

Käytätkö mitään lisäravinteita?
Ruokavaliooni ei kuulu muita lisäravinteita, paitsi vegaaninen multi-mineraali lisäaine.

Mitkä ovat parhaat vinkkisi:
Lihasten kasvattamiseen -Maksimaalinen voimaharjoittelu 3 kertaa 8 kerran toistolla maksimipainoilla.
Painon pudottamiseen -Kestävyysharjoittelu.

Kuinka edistät veganismia jokapäiväisessä elämässäsi? Teen yhteistyötä itävaltalaisen vegaanifoorumin Vegan.at:n kanssa ja kannatan Animal Liberation Racingia. Heidän ajopaitansa ovat maailmaanlaajuisesti käytössä samaa asiaa ajavien urheilijoiden keskuudessa. Oma tavoitteeni on omalla työlläni auttaa muita nostamaan esiin epäeettistä eläintenkohtelua.

Semmoisia jutteli Franz. Juttu on sitten pöllitty ilman lupaa Viva la Vegan -sivustolta ja itse tän nokkelana poikana suomensin. Älkää sitten vaan kukaan verratko alkuperäiseen tekstiin. Kuva Mark Tsukkenperkiltä, hältä nyt en ainakaan mitään lupia kysele. Kaikille karppaajille sitten vielä tiedoksi, että mikäli nämä teidän horinat olisi totta, niin tuolla ruokavaliolla Franzin, kuten myös allekirjoittaneenkin, pitäisi olla ihan hervoton läski. Näyttääkö läskiltä häh??? Te ootte vaan totaalisia surkimuksia ja väärässä.
Tuosta RAAM -kisasta vielä, Franz sijoittui siinä tänä vuonna 10. sijalle. 5000 kilometrin matkaan meni aikaa 10 päivää, 8 tuntia ja 17 minuuttia ja tuossa on mukana siis myös tauot. Paljoa ei siis ehdi tuon aikana nukkumaan. Ihan hullun hommaa. Suomalainen karppaava bodari Ultra-Saarinenkin on jonain vuonna tuohon osallistunut, muttei ole päässyt maaliin asti. 

Äärioikeisto Suomessa

Äärioikeisto Suomessa kirjahan oli viime talvella kovastikin esillä julkisuudessa, mutta sain tämän hankittua vasta äskettäin, joten en nyt enää viitsi tehdä normaalia uutuuskirja katsausta. Kiinostus tähän lienee jo kovasti laskusuunnassa, joten luodaan sen sijaan tällainen historiallinen vertailu äärioikeiston kehitykseen parissa kymmenessä vuodessa.
Kapinatyöläisen numerossa 10, joka ilmestyi loppuvuodesta 1991 oli teemana fasismi Suomessa. Suomen Anarkistien Liitto oli aloittanut pienimuotoisen kampanjan rasismia ja fasismia vastaan, jota Kapinatyöläinen -lehti omalta osaltaan tuki esittelemällä maassamme toimiviä äärioikeistolaisia sirpaleryhmiä. Esittelyä täydennettiin lisäksi vielä seuraavassa numerossa (11). joka ilmestyi kevällä 1992.

Paljon on vettä virrannut Kymijoessa noista vuosista ja suomalainen äärioikeistokin muuttanut muotoaan ja toimintatapojaan. Paljon yhteistä silti edelleen löytyy. Kapinatyöläinen jaotteli äärioikeiston hihhuleihin ja muuhun äärioikeistoon. Ensin mainittuun ryhmään laitettiin pienet, usein vain muutaman aktiivin järjestöt, jotka koostuivat etupäässä mieleltään epävakaista kaheleista tai nuorista seikkailua etsivistä pojista, jälkimmäiseen taas vakavasti otetavan äärioikeiston.

Koivulaakso - Brunila - Andersson kolmikko taas on jättänyt viime vuoden lopulla ilmestyneessä Äärioikeisto Suomessa -kirjassaan kokonaan huomioimatta tämän hihhuliosaston, ellei sellaiseksi lasketa Finnish Defense Leaguea. Syynä varmaankin, että nykyään vakavastikin otettavia ryhmiä on aivan riittävästi yhden kirjan aiheiksi.

Kapinatyöläisen hihhulit osastossa esittely aloitettiin Pekka Siitoimen Kansallisdemokraattisella puolueella. Jo edesmenneen Pekan (parlamentaarisen) uran huippuhan oli vuoden 1996 kunnallisvaaleissa, jossa hän jäi 29 äänen päähän valtuustopaikasta. Siitoinin manttelinperijäksi Suomen valtakunnanjohtajaksi ehdotettu Michael Aalto ei ole päässyt lainkaan mukaan tähän uuteen kirjaan, mikä tietysti osoittaa tämän hihhuliosaston nykypäivänä jokseenkin vaarattomaksi.
Kapinatyöläinen jatkaa hihhuliosastoa esittelemällä samasta postilokerosta löytyvät Kansallisradikaalin Puolueen, Kansallisen Yhtenäisyyden Järjestön ja Suomen Kansan Järjestön, jotka ovat kaikki jääneet historian hämärään, sekä Mark Parlandin Skullheads -järjestön. Tälle Kapis ei ennustanut pitkää ikää ja siinä oli aivan oikeassa. Järjestön tarkoitus oli värvätä skinhead-nuorisoa ja ajaa skinhead kulttuuria. Itse kyllä kunniotuksesta alkuperäisiä skinheadeja kohtaan käytän mielummin bonehead -nimitystä, joten jatkossa puhun siitä. Tai vaihtoehtoisesti näitä "natsi-skinejä" voisi nimittää rehellisesti ihan vain maahanmuuttokriitikoiksi. Eli tyyliin "Maahanmuuttokriitikot pahoinpitelivät romanikerjäläisen".
Skullheadsia vastaavana järjestönä Koivulaakso - Brunila - Andersson nostavat esiin Musta Sydän -nimisen ryhmän ja kyllä tälläkin saralla toiminta on mennyt huomattavasti synkempään suuntaan. Parikymmentä vuotta sittenhän bonehead-liike koostui lähinnä nuorista pojista, joidenka "poliittinen" toiminta oli lähinnä pillerihumalassa riekkumista.
Neljäntenä hihhulijärjestönä esiteltiin Hyvinkäällä osoitetta pitävä Kansallisrintama, jonka toiminta koostui lähinnä vain pakolaisvastaisten tarrojen tuottamisesta.

Muuhun äärioikeistoon luettiin Kansallinen Kulttuuririntama, joka oli aikoinaan sirpaleryhmistä suurin ja kuuluisin. Sen jäseninä oli paljon bonehead-nuorisoa ja myös yliopisto-opiskelijoita. Järjestö oli Kapiksen luonnehdinnan mukaan lähellä edesmenneitä Aketeemista Karjalaseuraa ja Isänmaallista Kansanliikettä.
Toisena vakavasti otettavana esiteltiin Suomen Maaseudun Puolue, joista myös tuli Kapiksen mukaan mieleen IKL. Puolue puhui unohdetusta kansasta, sinivalkoisista arvoista, lietsoi vihaa ulkomaalaisia ja ruotsinkielisiä kohtaan. Puolueen linja perustui halpaan populismiin ja kristilliseen suvaitsemattomuuteen (esim. homoviha, sivarivastaisus, jne.). Näin siis Kapinatyöläisen toimituksen luonnehdinnan mukaan. Kyllä täytyy todeta, että Persussuomalaiset ovat jatkaneet pitkälti SMP:n viitoittamalla tiellä. Jos jotain myönteistä pitää löytää, niin sivarivastaisuus on vuosien saatossa puolueen ohjelmasta kadonnut. Tai ainakaan kukaan ei ole kehdannut sillä alkaa ratsastamaan, kiitos Halla-Ahon muinaisen valinnan. Myös Koivulaakso - Brunila - Andersson käyttävät runsaasti sivuja Persussuomalaisten Halla-Aholaissiiven esittelyyn.

Äärioikeiston esittelyä jatkettiin vielä seuraavassa numerossa (11), jossa esiteltiin "uutta oikeistoa", joka tarkoitti Kokoomusnuoriin pesiytyneitä fasisteja. Heidän lausunnot olivat olleet liikaa konservatiivipuolueelle, joka oli erottanut Itä-Helsingin ja Lauttasaaren kokoomusnuoret sekä Helsingin oikeistonuoret Uudenmaan piirijärjestöstä.

Viimeisenä esittelyssä oli Akateemiset Reservinupseerit, jota yhdisti fasismiin kaksi seikkaa. Ensinnäkin siinä näkyvästi toimivat äärioikeistolaiset, joita Kapinatyöläinen mainitsee nimeltä Kansallisen Kulttuuririntaman Risto Penttisen, boneheadpiireistä tunnetun Jukka I. Mattilan sekä sukurasituksen omaavan Jyri Kosolan. Näistähän Mattila jatkaa edelleen politiikkaa Kokoomuksen riveissä, ilman mainittavampaa menestystä, päästen viime talvena äärioikeistolaisia kunnallisvaaliehdokkaita listaavan Kunnollisvaalit -bloginkin esittelyyn.
Toinen ARU:n fasistisuuden kavaltaja oli ARU-lehti, joka oli Kapinatyöläisen mukaan sitä samaa kaavamaista vihaa elämää kohtaan kuin muutkin fasistijulkaisut: Avointa rasismia; matalamielistä aseistakieltäytyjien, vihreiden, feministien, homojen ja vasemmistolaisten solvaamista.

Nykyään merkittävimpinä Äärioikeistolaisina liikkeinä Koivulaakso - Brunila - Andersson kolmikko pitää Halla-Aholaisten ja Bonehead-liikkeen lisäksi Suomen Vastarintaliikettä sekä Suomen Sisua, joita kirjassa käsitellään varsin kattavasti.
Mainio kirja, joka tuli luettua muutamassa päivässä. Hihhuliosaston mukaan ottaminen olisi tehnyt lukemisesta huomattavasti hauskempaa, nyt siis poissaolollaan loistavat nämä kaikki Suomen Kansallissosialistiset Työväenpuolueet, Suomen Kansan Sinivalkoiset, Muutos 2011 liikkeet ynnä muut höyrypäät.

Laitetaanpa lopuksi vielä yksi hauska anekdootti: katsoin/kuuntelin CIA:n vakoilukoneen linkin kautta ääninauhan Jyväskylän tapahtumista ja heti se alkoi ehdottamaan kaveriksi Dan Koivulaaksoa ja Juho Eerolaa! Mistä helvatusta se nämä osaa yhdistää. Mainittakoon vielä, että Eerolaa ei mainita kirjassa muuten kuin kerran ja silloinkin ainoastaan eduskunta-avustajansa edesottamusten takia, vaikka näistä kirjan julkaisua seuranneista lausunnoista voisi ihan muuta päätellä. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

Punaisten muistomerkit Kymenlaaksossa

Työväenmuseo Werstas on kartoittanut sivuilleen kaikki suomessa olevat punaisten muistomerkit. Omana projektinani päätin kiertää bongaamassa näin aluksi Kymenlaaksossa olevia muistomerkkejä ja samalla kuvata ne. Werstaan sivuilta kun puuttuu osasta kuva kokonaan. Lisäksi löysin myös muutaman kohteen, joita Werstaan tietokanta ei tunne lainkaan. Mutta ennen Kymenlaaksoon siirtymistä kaksi ensimmäistä kohdetta on Itä-Uudenmaan puolelta. Nämä halusin ottaa mukaan siksi, koska Loviisan hautakivestä ei ollut kuvaa ja Ahvenkosken kiveä Werstaan tietokanta ei tunne ollenkaan.
Kaikki kohteet on kuvattu touko- ja kesäkuussa 2013 ja luonnollisesti olen kiertänyt ne polkupyörällä.

Loviisan vanhalla hautausmaalla olevaan veljeshautaan on erään tiedon mukaan haudattu 20 kaatunutta ja teloitettua.  Kivessä on suomeksi ja ruotsiksi teksti: "Kunnioittaakseen kaatuneita tovereitaan, jotka v. 1918 antoivat kaikkensa vakaumuksensa puolesta pystyttivät Loviisan työväenjärjestöt tämän muistomerkin". Se on pystytetty 1945, mutta nimiä siihen ei saanut tuolloin laittaa.

Ruotsinpyhtään Ahvenkoskella olevaa hautamuistomerkkiä ei Werstaan tietokanta siis tunne lainkaan. Siinä on suomeksi ja ruotsiksi teksti: "Kunnia työväenaatteen uhreille, jotka antoivat kaikkensa veljeyden, vapauden, ja tasa-arvoisuuden puolesta v. 1918." Muistomerkin pystyttivät Strömforsin työväenyhdistys ja pitäjäläiset 1946. Tähän on haudattu ainakin Ahvenkosken taistelussa kaatuneita sekä 4 Heinolassa kaatunutta, jotka oli ehditty siunata ja haudata jo aiemmin. Toukokuun alussa valkoiset kaivauttivat vainajat ylös ja siirrättivät ne tähän paikalle olleeseen linjahautaan. Syntyneeseen kuoppaan laitettiin sitten 7 kaatunutta saksalaista ja siinä on siis nykyäänkin se komea saksalaisten muistomerkki.

Pyhtään kirkolla kaikki sankaripatsaat ovat edustavalla paikalla sulassa sovussa. Lähinnä kirkkoa vapaussodassa kaatuneiden obeliski vierellään Karjalaan jääneiden muistokivi. Kolmantena vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkki ja etualalla talvi- ja jatkosodan vainajat omissa haudoissaan.
Tämä on pystytetty 1946 ja Pyhtään kunta ja seurakunta osallistuivat avokätisesti rahoitukseen. Paikalle ei ole haudattu menehtyneitä punaisia.

Pyhtään toinen muistomerkki löytyy Korkeaharjun hautausmaalta. Pyhtään Vasemmistoliitto oli käynyt tervehdyskäynnillä vappuna. Hautakivi on vuodelta 1979. Papiston tilaston mukaan kolme pyhtääläistä punaista arkebuseerattiin Lököressä. Perimätiedon mukaan tämä paikka on Lökörentien ja Hirventien risteyksessä olevan jääkiekkokaukalon paikalla olleessa sorakuopassa. Tähän haudatuista ei ole löytynyt tietoa. Perimätieto kertoo huomattavan pitkästä haudasta, mikä tarkoittaisi sitä, että tänne on tuotu paljon myös Ahvenkosken rintamalla menehtyneitä.

Kotkan vanhalla hautausmaalla on kaksikin muistomerkkiä. Kummankin ovat pystyttäneet Kotkan työväenjärjestöt v. 1958. Suuremmalla haudalla on pituutta parikymmentä metriä. Hautausmaalla suoritettiin myös teloituksia ainakin helluntain vastaisena yönä 18. toukokuuta, jolloin 6 miestä tuotiin teloitettaviksi. Ammuttavaksi tuotu Evert Kaarna aavisti ampumahetken, notkisti polviaan ja putosi kuopan pohjalle vahingoittumattomana. Myös eräs toinenkin mies pysyi hengissä vaikka häneen osui, pinkaisi juoksuun ja pakeni Jylpylle. Humalaiset teloittajat eivät saaneet häntä kiinni, eikä näiden koirakaan ilmiantanut miestä, tyytyi vain nuolemaan tämän haavoja. Tällä välin Kaarna kömpi pois haudasta. Kumpikin miehistä onnistui piilottelemaan sen aikaa, että suurin raivo oli laantunut. Toista kertaa heitä ei enää tuomittu kuolemaan ja vankileiriltäkin molemmat selvisivät hengissä ja elivät vielä vuosikymmeniä.
Muita tunnettuja teloituspaikkoja Kotkassa oli nykyisen Keskuskoulun paikalla olleessa metsässä sekä Katariinassa nykyisen Urheilijankadun ja Katajatien risteyksen tuntumassa.

Pienempi muistomerkki löytyy Hyväntuulentien viereiseltä reunalta. Tähän on perimätiedon mukaan haudattu ne venäjän laivaston merimiehet, jotka tulivat noutamaan pakolaisia 4. toukokuuta kaupungin jo jouduttua valkoisten haltuun. Perimätieto on sinänsä virheellinen, ettei näitä venäläisiä kuitenkaan ammuttu Kotkassa, vaan lähetettiin edelleen Mjölön vankileirille. Kotkassa ammuttiin kuitenkin yhdellä kertaa 16 venäläistä ja balttialaista, joten kyse saattaa olla heistä.

Tampsankankaan teloitus- ja hautapaikka on se, johon kotkan seudun työväenjärjestöt kokoontuvat aina vapun päivän aamuna seppeleitä laskemaan ja puheita pitämään. Tampsalle on haudattu luultavasti ainakin suuri osa "malmilaisista", eli Helsingin pitäjästä kotoisin olevista työläisistä, mutta tiettävästi myös jonkun verran paikallisia. Kymin seurakunnan pastori Penttinen vihki alueen hautausmaaksi jo 12.5.1918. Lain mukaan kun vainajat piti haudata hautausmaalle, niin näin asia meni pykälien mukaan tältä osin. Kirkonkirjaan tehdyssä merkinnässä lukee "60 punikkia", mikä voi hyvinkin olla tällä paikalla ammutujen oikea luku. Kuva on otettu takaa hautausmaan puolelta.

Tampsankankaan vainajia on siirretty myöhemmin Parikan hautausmaalle ja siellä oleva kivi on identtinen Kotkan vanhalla hautausmaalla olevan pienemmän kiven kanssa. Pystyttäjätahot ja vuosi ovat samat.

Karhulassa teloitukset aloitettiin heti valkoisten saapumista seuraavana päivänä 5. toukokuuta, jolloin Ahlströmin halkotarhalla murhattiin parisenkymmentä henkeä, joista 2 oli naisia. Nuorempi näistä oli vain 16-vuotias. Seuraavana sunnuntaina surmatöitä jatkettiin Kymin kirkonmäen takana olevassa santakuopassa, jossa ammuttiin vajaa kolmisenkymmentä henkeä. Sieltä ruumiit tuotiin hevoskärryillä hautausmaalle, johon oli kaivettu pitkä linjahauta poikittain muihin hautoihin nähden. Kolmas joukkoteloitus tapahtui 23. toukokuuta tämän haudan läheisyydessä. Muistomerkin pystyttivät Kymin työväenjärjestöt 1941.

Myllykylän hautakivi on omistettu vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneille 172:lle toverille. Tähän on haudattu ainakin Metsäkylässä surmatut 18 Reitkallin punaista. Muistomerkin on pystyttänyt Vehkalahden sos.-dem. kunnallisjärjestö Vehkalahden kunnan avustuksella vuonna 1947.

Maantien jakaa Husulan hautausmaan kahtia. Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden hauta löytyy Haminan puoleisen osan reunapaikalta ja sen on pystyttänyt Haminan työväenyhdistys kaupungin avustamana.

Tämän katsauksen tuorein muistomerkki on paljastettu heinäkuussa 2012 ja se sijaitsee Haminan edustalla Majasaaressa Aleksei Osipovin ja Maija Rasilaisen haudalla. Puisen muistomerkin on suunnitellut kotkalainen kuvataiteilija Seppo Heinonen. Osipovin ja Rasilaisen pakomatka katkesi Majasaareen, jossa pariskunta surmasi itsensä valkoisten etsintäpartion lähestyessä saarta. Valitettavasti Majasaaressa ei ole mahdollista käydä ilman yksityisvenettä, enkä näin ollen ole sinne päässyt. Kuvan muistomerkistä löydät kuitenkin täältä.

Virolahden vuonna 1945 pystytetty muistomerkki löytyy läheltä perimmäistä nurkkaa ja se on hieman kallellaan - länteen päin. Aivan haudan edessä on myös kahden punaisen teloitetun - isän ja pojan, sekä perheen 1938 kuolleen äidin yksityinen hautakivi. Nelisenkymmentä Virolahden punaista surmattiin kenttäoikeuden päätöksellä 5.-12. 5. Ilmalanmäessä.

Miehikkälä puuttuu kokonaan Werstaan kartalta, mutta tekstiluettelosta kohde kuitenkin löytyy. Vuosiluvun 1918 lisäksi siinä on teksti: "Punaisten puolella vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiten muistolle" ja "Levätkää rauhassa kunnon toverit muistonne elää". Pitkäaiksinen kunnallis- ja kotiseutumies, entinen punakaartilainen Emil Koskela muisteli kuolinvuoteellaan 1970-luvulla, keitä hänen tietojensa mukaan muistomerkin alla olevaan hautaan ja lähellä olevaan pienempään hautaan, jota ei ole merkitty, on haudattu. Emilin vaimon ylös kirjaaman listan mukaan isommassa haudassa on 14 ja pienemmässä 6 vainajaa. Teloituksia suoritettiin Munamäessä, jossa oli myös väliaikaisia hautoja.

Sippolan Hirvelän hautausmaalle pystytettiin hautakivi paikalle johon huomattava osa teloitetuista on haudattu. Se paljastettiin 11. 11. 1945 ja siihen on hakattu kaikkien nimet.

Anjalan hautakivessä on teksti: "Vakaumuksensa uhreina henkensä menettäneiden muistoksi" ja se on pystytetty v. 1948. Anjalan punaiset olivat varsin maltillisia, takavarikoinneista ja huhtikuun puolenvälin jälkeen alkaneista kutsunnoistakin vastasivat toispaikkakuntalaiset, etupäässä Karhulan ja Kotkan miehet. Myös heti sodan jälkeen perustettu suojeluskuntakin on mainittu maltilliseksi, Inkeroisten asemalla tapahtuneista teloituksista vastasivat rintaman pohjoispuolelta saapuneet joukot. Kaikkiaan 6 anjalalaista teloitettiin Anjalassa ja Inkeroisissa. Lisäksi vankileireillä kuoli parikymmentä miestä ja vajaa kymmenen punaista kaatui taisteluissa.

Elimäellä punaisten muistokivi löytyy mahdollisimman kaukaa muista vanhoista haudoista, nykyäänkin lähes perimmäisestä nurkasta. Todennäköisesti vainajat on alunperin kuopattu hautausmaan ulkopuolelle. Alkuaan tähän toukokuussa 1945 pystytettyyn kiveen oli hakattu 22 nimeä, jotka oli saatu kirkonkirjoista. Koska myöhemmin on selvitetty lisää menehtyneiden nimiä, on niitä lisätty jälkeen päin. Kaikkiaan nimiä on nyt 60, loput löytyvät takaa.

Kuusankosken Stöörinkankaan muistomerkki pystytettiin 18. kesäkuuta 2011 ja siinä olevassa laatassa on teksti: "Tällä paikalla Stöörinkankaalla teloitettiin vuoden 1918 sisällissodassa punaisten puolella olleita. Heitä ja muualla surmattuja sekä vankileireillä nälkään ja tauteihin kuolleita muistaen sekä jokaisen ihmisen ihmisarvoa kunnioittaen." Allekirjoittajina Kuusankosken sosialidemokraatit sekä Kymintehtaan ja Voikkaan työväenyhdistykset, jotka vastasivat muistomerkin pystyttämisestä. Stöörinkankaalla olevaan hiekkakuoppaan ammuttiin 12. toukokuuta nelisenkymmentä miestä ja pari naista. Myöhemmin syksyllä heidät kaivettiin ylös ja vietiin Iitin ja Valkealan hautausmaille. Alkuperäinen muistokivi oli paikalla vuoteen 1950 asti ja se sijaitsi nykyisen Naukion ylä-asteen rakennusten kohdalla.

 

Kuusankosken vanhalla hautausmaalla oleva muistomerkki on harvinaisen edustavalla paikalla, voisipa sanoa jopa paraatipaikalla. Kuusankoski onkin ollut suomen punaisinpia paikkakuntia, mitä sosialidemokraattien kannatukseen tulee. Sen on sunnitellut kuusankoskelainen taiteilija Leo Mäki ja se on pystytetty Kuusankosken sos.-dem. kunnallisjärjestön toimesta vuonna 1947. Kolmeen suuntaan osoittavat tekstit julistavat vapautta, veljeyttä ja ihmisyyttä.
Kuusankosken vanha hautausmaa toimi myös teloituspaikkana. 4. toukokuuta kello puoli 4 yöllä täällä ammuttiin 24 miestä rintamalla kaatuneiden rivihautaan, joka sijaitsi nykyisen kappelin paikalle. Sodan jälkeen nämä kaivettiin ylös ja siirrettiin Valkealan ja Iitin veljeshautoihin.

Voikkaalla synkkä päivä oli 8. toukokuuta, jolloin keskellä päivää suuri 37 hengen ryhmä kuljetettiin palokunnantalolta läpi Voikkaan keskuksen ja ohi työväentalon "tuskien tien" päässä olevalle "Golgatalle".
Heidät ammuttiin mäen alarinteeseen useisiin pieniin kuoppiin, jossa omaiset kävivät ruumiita jälkeenpäin peittelemässä. Teloittajilta se oli jäänyt tekemättä. Teloituksen suorittivat Kajaanin sissit Nikolai Lahtisen johdolla. Vuonna 1920 suurin osa vainajista siirrettiin hautausmaille. Matala vain 1x2 metrinen aitaus muistokivineen löytyy aivan Santatien päässä olevan päiväkodin takaa. Paikkaa on muutenkin myllerretty aikalailla, kun suuri osa harjusta on viety hiekkana pois. Nykyisen asunsa paikka on saanut vuonna 1989 kylätoimikunnan toimesta. Alkuperäisen aitausta laajemman haudan kiveyksiä erottuu edelleen maastossa.

 

Kouvolassa punaisia teloitettiin varuskunnan takana olevalla pellolla vanhan Savonradan penkkaa vasten. Myös yhä olemassa olevan ruutikellarin seinustan on kerrottu olleen teloituspaikka. 1922 vainajat kaivettiin ylös ja siirrettiin hautausmaalle, jonka hautakivi saatiin pystyttää 1946.

Iitin uudella hautausmaalla on kaksikin veljeshautaa. Suuremman 42 000 markkaa maksaneen muistomerkin on valmistanut kuusankoskelainen A. Peltosen kiviveistämö ja se on pystytetty 1946. Seurakunta ei myöntänyt varoja hankkeelle ja Iitin kunnankin lupaama avustus jäi saamatta joidenkin valtuutettujen valitettua päätöksestä, joten rahoitus hoidettiin työväenjärjestöjen ja yksityisten henkilöiden varoin.

Pienenpää hautaa koristaa vaatimaton luonnonkivi, jonka eteen on lisätty nimilaatta. Siinä on nimien lisäksi teksti: "1918 taistelussa kaatuneet punakaartilaiset".

Iitin kolmas punamuistomerkki sijaitsee Vuolenkoskella, mutta sinne on kovasti pitkä matka, enkä ole vielä käynyt siellä. Willimies sen sijaan sinne on jo ehtinyt.

Jaalan hautakivi on niin hyvin maastoutunut oksien sekaan, etten ensin meinannut löytää sitä ollenkaan. Siihen on hakattu vainajien nimiluettelo sekä teksti: "Vuoks veljeysaatteenne kalliin te vaivuitte kuolemaan, että vapaus koittais kerran, yli orjuutetun maan." Suuri teloituspäivä Jaalan kirkonkylässä oli 9.5., jolloin ammuttin 19 henkeä. Teloitukset suoritettiin urheilukentän vieressä Ylä-Poterin pellolla ja Iiskulan pellolla. Myös Voikkaalle johtavalla tiellä Paljaankallion mäki ja Lammin suora tunnettiin murhapaikkoina sodan jälkeen. Yhteensä eripuolilla pitäjää teloitettiin tai murhattiin yli 50 punaista, näistä 6 oli naisia.

Valkealan hautausmaalla oleva kookas muistokivi on pystytetty 1951. Tähän paikalle siirrettiin syksyllä 1918 ainakin Kuusankosken Stöörinkankaalla teloitettuja Kymintehtaan työläisiä.

Tuohikotin taistelussa 29.4. 1918 kaatui erään tiedon mukaan 31 valkoista ja 33 punaista, joista parikymmentä punaista haudattiin kylän urheilukentän takana olevaan metsään. Hautakivi räjäytettiin 1930 kesäkuun 20. päivän vastaisena yönä tuntemattomien tekijöiden toimesta, siksi siitä puuttuu pala. Eräässä lähteessä tosin mainitaan kiven tulleen poliisin räjäyttämäksi. Tämä on korjattu joskus viime sotien jälkeen, sillä vuonna 1949 päivätyssä valokuvassa näkyy nykyinen aitaus, mutta ei jalustaa, jossa on teksti: "Vakaumuksensa puolesta kaatuneet". Kiven pystyttivät Kuusankosken ja/tai Voikkaan työväenyhdistykset. 

Kylillä kiertää nykyään huhu, että tämä olisi pelkkä muistomerkki, mutta kyllä vanhoissa sanomalehdissä tämä mainitaan nimenomaan hautana. Siitä en ole löytänyt tietoa onko vainajia myöhemmin siirretty hautausmaalle.