Propagandaelokuvan klassikkoja.

Keskikesän juhlaa tullut vietettyä paremman tekemisen puutteessa klassisten propagandaelokuvien parissa.

Kuhle Wampella (1932) aloitetaan. Tämähän tuli viime talvena ensiesityksenä myös TV:stä ja minä onneton huomasin sen vasta puoli tuntia elokuvan päättymisen jälkeen. Tämän Bertolt Brechtin käsikirjoittaman ja Slatan Dudovin ohjaaman elokuvan juoni on aika hatara tai sanoisinko, että melko olematon, mutta tää onkin taidematskua. Kuvaukset ovat komeita ja Hanns Eislerin säveltämä musiikki ja elokuvan laulut upeaa kuunneltavaa. Varsinkin alun kohtaus, jossa nuoret miehet pyöräilevät ympäri kaupunkia on komiaa katseltavaa. Aiheena työttömyys ja vasemmistopolitiikka Weimarin tasavallan Saksassa. Filmi joutui valmistuttuaan oitis sensuurin hampaisiin ja sittemmin paloi natsien roviolla.

Panssarilaiva Potemkin (Броненосец Потёмкин) oli seuraavana katselussa. Sergei Eisenstein 1925 ohjaama Neuvostoliittolainen mykkäelokuva on kait yksi kaikkein tunnetuimmista propagandaelokuvista. Se perustuu löyhästi tositapahtumiin, aiheena vuoden 1905 levottomuudet Venäjällä. Brysselin maailmannäyttelyssä 1958 se valittiin kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi. Kelpo raina vielä tänäkin päivänä.

The East is Red (1965) on kiinalainen vallankumousmusikaali, tehty alunperin teatteriesitykseksi (1963), mutta filmatisoitu maailmanlaajuista levitystä varten. Ohjaus on Wang Pingin ja pituutta tällä eepoksella on liki 2 tuntia. Löysin tämän joskus viime syksynä tripla-LP:nä (Paredon P-1007, 1971) ja sitä on tullut kuunneltua melko ahkerasti kuvitellen aina tuhatpäiset ihmismassat liihottamassa taivaallisen rauhan aukiolla suuren ruorimiehen kuvien alla. Tämä koostuu siis yksinomaan näyttämöllä esitetyista laulu- ja tanssiesityksistä ja on kyllä komiaa katsottavaa tämäkin, vaikkei vedä vertoja nykyiselle Pohjois-Korealaiselle näyttämöpropagandalle, tosin tämähän niiden innoittajana ja esimerkkinä on ollut.

Yö ja usva (Nuit et brouillard, Ranska 1955) ei ole varsinaisesti propagandaelokuva sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta fasismin vastaisena dokumenttina ehdottomasti mainitsemisen arvoinen. Alain Resnaisin ohjaaman klassikon olen nähnyt pariinkin otteeseen televisiosta ja tämähän on tätä lapsilta ja heikkohermoisilta kiellettyä materiaalia. Aiheena holokausti ja Hanns Eisler on tähänkin säveltänyt erittäin iskevän musiikin.

Katsauksen toinen elokuva Sergei Eisensteiniltä on Lokakuu (Октябрь). 1927 valmistunut filmi esittää lokakuun vallankumouksen tapahtumat kuten bolshevikit sen haluavat muistaa. Tämä ei saavuttanut Panssarilaiva Potemkinin kaltaista suosiota, mutta mielestäni tämä on jopa parempi, ainakin toiminnan määrässä mitattuna.

Kriittinen pyöräretki

Helsingin Yliopiston Maan Ystävät ovat järjestelleet Kriittisiä Pyöräretkiä Helsingissä jo usean vuoden ajan. Nykyään järjestelijäksi on perustettu erityinen työryhmä johon kuuluu Maan Ystävien lisäksi myös Helsingin Polkupyöräilijät. Retkiä järjestettiin aluksi autottomana päivänä syyskussa, sittemmin kesäaikaan kerran kuussa ja joskus jopa talvella.
Solidaarisuutena Helsinkiläispyöräilijöitä ja heidän tavoitteitaan kohtaan (ja koska täällä meilläpäin ei ole tällaista kivaa) olen lähes alusta asti käynyt ajelemassa retkiä Helsingissä, miten on lomia ja vapaita sattunut oikeille päiville. Niin myös eilen, jolloin järjestettiin tämän vuoden toinen ajelu.

Matkaa lähtöpaikalle kertyy noin 134 kilometriä ja tietty takaisinkin pitää ajella aina saman päivän aikana, joten päivää kohti kertyy matkaa komeasti noin 280 km., kun siis itse retkellä on pituutta ollut kymmenkunta kilometriä. Edellisellä viikolla aloitin kesäloman ja keskiviikkona kävin kokeilemassa kuinka 143 kilometriä sujuu lähes 30:n asteen helteellä ja lauantaina vielä 111 kilometriä treeniä. Tokihan näitä yli satasen matkoja on tullut ajeltua huhtikuulta alkaen lähes joka viikko, joten oman kunnon kestäminen oli aika varma asia.


Edellisenä päivänä tuli hyvinkin tarkkaan katseltua säätutkaa & lämpökarttoja ja mietittyä mitä tarvitsee mukaan. Ajaminen on sitä mukavampaa, mitä vähemmän tavaraa on mukana, joten ihan kaikki ylimääräinen karsitaan pois. Säätiedotukset lupailivat aika hyvää keliä, joten muuta ylimääräistä vaatetusta en ottanut mukaan kuin ohuet irtohihat. Ajopaidan alle laitoin ohuen hikipaidan + paksumman tuulisuojatun paidan, jotka sittemmin osoittautuivat erittäin hyväksi valinnaksi.
Muuta mukaan mahtuvaa tavaraa oli satulalaukkuun (joka on tietysti mahdollisimman pieni) sisäkumi + pieni pullollinen ketjuöljyä & rätti sen levittämiseen - reilumpi sadekuuro vie aika äkkiä voitelun ketjusta. Lisäksi vielä parit paikat jos sattuisi useampi rengasrikko matkalle ja tietysti minipumppu sekä rahaa evästäydennyksiin sekä bussilippuun, joka on aika äärimmäisen epätodennäköinen vaihtoehto - siis en ole vielä kertaakaan joutunut näin noloon tilanteeseen.
Taskut vielä lähtiessä täyteen ruokaa: pussillinen rusinoita, 4 Elovenan välipalakeksiä sekä 2 banaania.

Matkaan pääsin lähtemään klo. 12.15. Ilma oli hieman kolea pilvipouta, tuulta ei juuri ollenkaan, joten aika hyvä pyöräilykeli. Sadekuurotkin pysyivät loitolla koko menomatkan. Juomapullon täyttöä Loviisissa ja Porvoossa sekä Boxin Salesta evästäydennykseksi 3 banaania. Lähtöpaikalla Lasipalatsilla olin 17.15 eli hyvissä ajoin ennen klo. 18.00 tapahtuvaa lähtöä. Saipa vähän lepuutettua jalkoja.


Porukka oli tällä kertaa mukana varsin mukava määrä, laskettiin noin 143 osallistujaa, joten yksityisautoilijat pääsivät taas kiroamaan tien vallanneita saatanan hippejä. 8 kilometriä kierreltiin puolen tunnin aikana pitkin Helsingin katuja pirikellojen iloisen räminän säestyksellä ja sitten puistoon piknikille. Itse katsoin kyllä parhaaksi lähteä pian kotimatkalle. Hieman tuli harhailtua aluksi Kalliossa, en oikein tunne näitä sujuvia reittejä sielläpäin.


Sipoossa iski ensimmäinen haukotus ja väsymyksen tunne siinä 170:n kilometrin kohdalla. Boxissa taas kaupasta evästäydennykseksi 3 banaania ja paketti kaurakeksejä. Ihmettelin kun kaupan katolta valuu vettä ja pianhan se ensimmäinen sadealue tuli kohdalle. Porvooseen saakka tihkutti aina välillä tai oli hieman kosteat tienpinnat ja ei tietenkään lokasuojia. Kyllä se tyyli täytyy säilyttää mahdollisimman pitkään. Onneksi aika heikkoa sadetta, joten suuremmalta kastumiselta vältyin sillä erää. Porvoossa viimeinen pysähdys juomapullojen täyttämisen yhteydessä. Loppumatka menikin sitten yhdeltä istumalta.
230:n kilometrin kohdalla alkoi satula tuntua aivan julmetun kovalta ja teki jatkuvasti mieli nostaa takapuoli ylös penkistä, vaan eivät jalat tätä pitkää kestä. Ylämäissäkin piti ottaa aina kaikkein kevyin välitys, 39/25 ei silti tuntunut yhtään liian kevyeltä. Olkapäitä ja niskaakin alkoi särkeä aika vietävästi. Nopeus putosi suorallakin aina huomaamatta jonnekkin 25-26 kilometriin. Sitten kun sitä yritti nostaa normaaliin kolmeenkymppiin, niin heti iski hirveä tuska jalkoihin. 6 kilometriä ennen "maalia" alkoikin sitten sataa oikein kunnolla, joten viimeiset kilometrit sai ajella hyvin varovasti, oli näkyvyys aika nollissa pimeyden takia, vaikka lehdestä luin, että pimeys alkaa 0.37. No kotona olin 0.23 ja kun tavoitteena oli vartin yli puolenyön, niin ei se nyt niin hirveän huonosti mennyt. Keskinopeudeksi jäi tasan 27 Km/h, kun itse retkeä ei lasketa mukaan. Parhaina vuosina olen pystynyt pitämään jopa yli 29:n keskinopeutta, joten kuntopohja ei ole enää entisellään. Toisaalta tuska ei ollut yhtään sen pahempaa kuin edellisinäkään kertoina.

Väsymys oli kyllä aika ankara, ei jaksanut muuta ruokaa tehdä kuin kattilallisen puuroa keittää. Kokemuksesta kyllä tiedän, ettei tällaisten päivien jälkeen se ruokahalu ole kaikkein paras. Nälkä iskee sitten seuraavana päivänä, kuten on tänään tapahtunutkin. Olo ollut aika väsynyt koko päivän ja päätä särkenyt, mutta näin iltaa kohti kyllä olo parantunut. Eiköhän sitten taas viimeistään perjantaina olla maantiellä.

Seuraava Kriittinen Pyöräretki järjestetään 12. heinäkuuta ja kokoontuminen taas Lasipalatsin takana klo. 17.30 alkaen. Itselläni taitaa olla tuolloin kesäloman viimeinen päivä, joten jätän ehkä väliin. Ehtisi siis tunnin verran lepäillä ennen töihin lähtöä ja tämäkin on koettu, joten voin kertoa, ettei se "työpäivä" ollut niitä kaikkein helpoimpia.

Pekka Railo: Valkoisten vankina

Kyllä kesti tämän kirjan julkaiseminen pitkään. Pekka Railo (1888-1975) kirjoitti muistelmansa Kokkolan ja Tammisaaren punavankileireiltä alunperin 1950-luvulla. Tuolloin hän kyllä yritti saada kirjaa julkaistuksi, mutta kustantajaksi ehdolla ollut Tammi hylkäsi sen liian epäkaupallisena. Kirjan toimittanut Pekka Tuomikoski epäilee Tammen johtokunnan pitäneen Railon muistelmia liian rajuina ja kylmän sodan ilmapiirissä Suomen ja Neuvostoliiton suhteille haitallisina. Itse en tähän oikein usko, teksti on kuitenkin melko korrektia ja pahinta kiihoitusta välttelevää verrattuna esimerkiksi Kansandemokraattien 1947 julkaisemaan Luokkasodan muisto teokseen.

Pekka Tuomikosken alustus jossa käsitellään enemmän Railoa henkilönä ja tämän aiempia ja myöhempiä vaiheita haukkaa kirjan yli 450:stä sivusta noin viidenneksen. Myös Railo käy itse lävitse lapsuutensa ja nuoruutensa tapahtumia, sekä sotaan johtaneita syitä hyvinkin tarkkaan, joten itse vankileirien tapahtumien muistelu jää lopulta melko pieneen osaan. Varsinaisestihan Railo ei pitänyt mitään päiväkirjaa, vaan tämä on kirjoitettu oman muistitiedon ja vanhojen muistiinpanojen pohjalta. Tyyli on siis varsin erilainen kuin esimerkiksi alan klassikoksi lukeutuvassa Viljo Sohkasen Punakaartilaisen päiväkirjassa, jota pidän kyllä huomattavasti tätä teosta kiinnostavampana.

Muistelu Tammisaaren vankileiriltä, jota pidetään kait yleisesti kaikkein pahamaineisimpana vuoden 1918 valkoisen terrorin tapahtumapaikkana on kuitenkin siis pahinta propagandaa välttelevää. Tämä tietysti tekee tapahtumista täysin uskottavia, vaikkei sinänsä kertomuksissa olekaan eroja Kommunistien muistelmiin. Railohan oli vakaumuksellinen Sosialidemokraatti ylentyen aina varasijalta kansanedustajaksi asti.
Leirillä Railo kuului vankien eliittiin toimien apteekkarina ja välskärinä. Näin hänellä oli monia etuuksia kuten vapaa liikkuminen jopa leirin ulkopuolella sekä riittävästi ravintoa mikä olikin tärkeintä hengissä pysymisen kannalta.
Ehkä tästä johtuen hän ei "kehtaa" elämöidä liiaksi vankileirien kauheuksien kuvauksissa. Tyyli on jopa hieman ulkopuolista. Näitä hänen kuvauksiaanhan on käytetty lähteenä hyvinkin monessa aiemmin julkaistussa teoksessa, kuten vaikkapa Rustaniuksen ja Pekkalan Punavankileirit 1918 kirjassa, joten aiemmin tapahtumiin perehtyneille tämä teos ei kovin paljoa mitään uutta tai shokeeraavaa tietoa enää anna.

Kokonaisuutena, näin niinkuin luettavuuden kannalta kirja on hieman tylsä ja analyysit sodan syistä ja seurauksista hieman vanhentuneita ainakin nykyisen historiantutkimuksen valossa. Hetkittäin kirja kuitenkin tarjoaa ihan kiintoisaa analyysia ja ajan kuvaa.

Kevään muotia

Tervetuloa ensimmäistä ja ehdottomasti viimeistä kertaa Sekalaista propagandaa muotipalstan pariin.
Tänään luomme silmäyksen kevään ja kesän 2011 tyylikkäimpiin asusteisiin heille, jotka kulkevat omia teitään omin voimin.

Viileämmille keleille ja rentoon ajeluun sopii mainiosti kuvan ultraharvinainen Vegan Power huppari. Näitä on olemassa vain parikymmentä kappaletta. EO-foorumilta.
Jalassa joskus 2006 ostetut Cannondalen housut. Materiaali on äärettömän kestävää kangasta. Nämä on siis monen vuoden intensiivisestä käytöstä huolimatta täysin moitteettomassa kunnossa. Haaruksissa on erikoisvahvike, joten satulakaan ei hierrä niitä rikki. Lisäksi nämä saa katkaistua polven yläpuolelta vetoketjuilla shortseiksi. Säärissä lisäksi bondage-tyyliset kiristysremmit, niin ei mene lahkeet rattaan ja ketjun väliin. Hinta oli aika kova, yli 200 e, mutta on taatusti olleet hintansa arvoiset. Mukana tuli myös irroitettavat alushousut.
Kenkinä muutaman vuoden vanhat Shimanon MT31:t, synteettistä keinonahkaa luonnollisesti.

Ajopelinä Cannondale XS-800 cyclocrossari vuodelta 2001

Selkämyksessä tyylikäs Vegaaniurheilijoiden logo.


Vauhdikkaampaan ajeluun sopii upea Animal Liberation Racing asu. Hintaa henkselihousut + paita yhdistelmälle kertyi 123e ja kyseessä on erittäin laadukas tuote.



Ajopelinä Orbea Orca vuosimallia 2006. Kypäränä monen ammattilaistallinkin käyttämä Catlike Whisper. Hintaa oli aika poskettomasti yli 200e, mutta vakuutan tämän olevan ehdottomasti mukavin ja paras kypärä koskaan mitä päähäni olen laittanut. Ei hiosta edes pienimmillä helteilläkään.




Pohjanmaan turkistarha-alueilla tämä olisi varmasti kova sana, ainakin jos olisi haluja onnettomuuteen joutua.

Sateenkaarilipun alla

Tuli sitten maksettua kaikkien aikojen kallein hinta yhdestä äänilevystä. Edellistä ennätystä piti Mona ja palavan rakkauden aika elokuvan mainos-single. Tämä olikin sitten lähes neljä kertaa hintavampi, vaan onhan pitkäsoitolla tietysti aina enemmän kuunneltavaa.

Kulutusosuuskuntien Keskusliiton Valistusosasto eli Edistysmielinen Osuuskauppaliike Elanto tilasi vuonna 1973 M.A. Nummiselta ja Love Recordsilta albumillisen osuustoiminta-aiheisia lauluja. Levyä painettiin vain 600 kappaletta ja yhtään levyä ei mennyt varsinaiseen myyntiin, vaan Elanto osti koko painoksen henkilökuntansa tarpeisiin. Levyn jakelu ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla - tiettävästi useita vuosia myöhemmin Elannon varastoissa makasi vielä satamäärin levyjä.
Näin ollen LP:stä tuli pian myyttinen keräilyharvinaisuus, josta on aina pitänyt maksaa kovia hintoja, mikäli levyn ylipäätänsä jostain onnistui löytämään. Toisaalta takavuosina tätä kerrotaan löydetyn Hakaniemen kirpputorilta muutaman markan hintaan.

Osa levyn esityksistä on vanhoja osuustoimintalauluja, kuten Osuustoimintamarssi tai nimikappale Sateenkaarilipun alla, osa taas varta vasten tätä levyä varten tehtyä Nummisen toimiessa useimmiten säveltäjänä. Esittäjät koostuvat lähinnä Nummisen lähipiiristä kuten Rauli Badding Somerjoki, Sinikka Sokka ja Sakari Lehtinen.

A-puolelle on valittu vakavampihenkisiä lauluja, kuten nimet Käy tiemme mustan pilven alta tai Yhteisvoima kätten, sydänten kertovatkin. B-puoli taas sisältää rahvaanomaisempia ralleja, kuten Nummisen Pekka Puupää on Suomen sankari tai Baddingin esittämä ja Arvo Salon sanoittama E, E, E-liike, joka on aika hervotonta svengailua.

Kokonaisuutena Sateenkaarilipun alla ei ole mikään kymmeniä peräkkäisiä kuuntelukertoja keräävä klassikko, mutta kyllä Love on paljon turhempiakin levyjä julkaissut. Hinta-laatusuhde ei ehkä ollut tämän levyn kohdalla se kaikkein paras, vaan kun kuunneltavaa on hyllyyn kertynyt vuosien varrella ihan tarpeeksi, niin on aiheellista nostaa kokoelman tasoa tällaisillakin levyillä ja koska yritän hankkia kaikki Love Recordsin julkaisemat "poliittiset" äänilevyt. Puutteita ei ole enää kovin montaa ja tämä oli niistä se etukäteen hankalimmaksi ajattelemani tapaus.

No onkos tullut kesä?

Nimittäin eilen ja tänään oli niin lämmin, että tarkeni jo hyvin ajella lyhkäsissä housuissa, kuten kuvatkin kertovat. Muuten tämä kevät on ollut pari viikkoa myöhässä. Orbean sain liikenteeseen vasta viime viikon tiistaina, eli 5.4. Sitä ennen oli liian kylmää tai märkää ja jopa molempia.
No nyt on sitten tämä viikko ollut yhtä juhlaa kelien puolesta. Viitenä päivänä olen tällä viikolla käynyt ajelemassa 50-105:n kilometrin matkoja. Keskinopeus on kyllä ollut melko vaatimattomasti 29,8-31,4:n välillä.


Keväällä 2007 oli jo niin lämmin, että tarkeni ajella lyhyissä housuissa jo maaliskuun 26-28 päivinä! Tämän vuotinen huhtikuun 16. päivä on ihan hyvää keskitasoa. Joissain metsäisillä osuuksilla oli vielä aika isoja kinoksia teiden varsilla ja ne tekivät aina sellaisen viileän henkäyksen.





Aihetta juhlistin tekemällä kattilallisen kesäkeittoa. Siihen tuli:

Kukkakaalia, perunoita, pari porkkanaa, sipuli, kierrepastaa ja pussilliset pakasteherneitä ja pinaattia. Mausteeksi ihan vain kasvisliemikuutio. Nesteeksi 3/4 vettä ja 1/4 soijajuomaa.

Olen sitä tavallista Rainbow´n soijajuomaa käyttänyt, luomua ei ole vitaminoitu ja koska en tykkää purkkivitamiineja syödä, niin siksi tavallista. Maku on hyvä ja sekoittuu myös erinomaisen hyvin kahviin.

Tiia Aarnipuu - Jonkun on uskallettava katsoa.

Animalian täyttäessä puoli vuosisataa katsottiin aiheelliseksi laittaa siihenastinen historia yksiin kansiin. Kirjan tekijäksi valittiin tietokirjailija Tiia Aarnipuu ja täytyy heti todeta, että olen ollut kovasti innoissani tästä teoksesta.

Eäinsuojeluliitto Animalia, alkuperäiseltä nimeltään Pohjoismaiden liitto tuskallisten eläinkokeiden vastustamiseksi - Suomen osasto (och samma på svenska) perustettiin ruotsalaisen Johan Börtzin kymmentä päivää aiemmin pitämän esitelmän innoittamana 22. maaliskuuta 1961. Perustajajoukko koostui pääasiassa iäkkäämmän puoleisista suomenruotsalaisista porvareista, yksi perustajista, Teo Snellman omasi jopa avoimen kansallissosialistisia aatteita (!!!) Niin, eläinsuojeluliikkeisiin on aina ja edelleen pesiytynyt hämmästyttävän runsaasti myös jyrkän oikeistolaisiakin aatteita omaavia henkilöitä. Mukana oli myös heti ihan alusta asti tuolloin vasta 15-vuotias Linnea Ruda, jonka haastattelu on ollut aivan korvaamatonta ja erittäin mielenkiintoista muistitiedon tallennusta. Mainittakoon, että neiti Ruda (sinuttelu ei tullut tuolloin kuuloonkaan perustajien keskuudessa) on myöhemmin pyrkinyt eduskuntaan Vasemmistoliiton listalta.

Kirjassa käydään lähes kronologisessa järjestyksessä lävitse kaikki viisi vuosikymmentä keskeisten vaikuttajien, kuten em. Linnea Rudan (muut perustajat lienevät edesmenneitä jo aikapäiviä sitten), 1970-80 lukujen suurimman dynamon Hannele Luukkaisen, Riitta Salmen ja monien muiden haastattelujen sekä runsaan lähdeaineiston kautta. Sujuvaa tekstiä elävöittää graafikko Vera Liinasaaren mainiosti valitsema ja itselleni ainakin varsin nostalginen kuva-aineisto. Niin monta kirjan sivuilla esiteltyä julistetta on koristanut meidänkin seiniä.

Suurinta riemua koin kun kirjassa kerrottiin kuinka aluetoiminta kasvoi niin paljon, että järjestöllä oli 1992 yhteensä 21 toimivaa alueosastoa, jotka järjestivät paikkakunnillaan hyvinkin näyttäviä tapahtumia. Erikseen mainitaan kuinka lokakuussa Kotkassa järjestetty Rotta-Rock houkutteli paikalle satamäärin innokasta yleisöä. Niin, mä en enää muista tarkalleen kuinka paljon maksaneita oli tuolloin paikalla. Lähetimme tapahtumasta jutun Animalia-lehteen, jonka olen kait vuosien saatossa hukannut, joten en voi tarkistaa mitä siinä kerroimme, mutta voin vakuuttaa, että satamäärin on kyllä jonkun sortin liioittelua. Lipuista muistan pyydetyn 10 markkaa, ja saimme siitä huolimatta voittoa "useamman satasen", joten kyllä niitä maksaneita taisi olla lähemmäs 200 henkeä, johon kyllä olimme kovasti tyytyväisiä. Ilman olemassaoloani Animalian kirjoitettu historia olisi siis hieman toisenlainen.

Kirjassa käsitellään tietysti myös 1990-luvun jälkipuoliskon vaikeat vuodet, jolloin uusi radikaali eläinoikeusliike ravisteli aika rankasti vanhoja rakenteita. Aika mielenkiintoinen on Hannele Luukkaisen väite, että ilman Pohjanmaan turkistarhaiskuja "Olisimme luultavasti saaneet turkistarhauksen lakkautettua tai pantua sen ainakin tosi ahtaalle."

Vaikka en kyllä pystykkään arviomaan tätä teosta täysin objektiivisesti, niin pitääpä silti sanoa, että aivan loistava teos ja ehdottomasti suosittelen ihan kaikille suomalaisesta eläinsuojelu- ja oikeusliikkeistä ja niiden historiasta kiinnostuneille. Tykkäsin älyttömästi!!!